Vuoden 1972 itsenäisyyspäivää vietettiin suomalaisittain erikoislaatuisissa tunnelmissa. Televisiot olivat menneenä vuosikymmenenä yleistyneet, ja kansa oli tottunut seuraamaan tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanottoa eli tuttavallisemmin Linnan juhlia omien vastaanottimiensa ääressä. Nyt Presidentinlinna oli remontissa. Virallisesti juhlat jäivät väliin ensimmäistä kertaa 20 vuoteen. Vuonna 1952 ne oli peruttu presidentti Juho Kusti Paasikiven sairauden vuoksi.

Jotakin humua oli sentään luvassa: pääministeri Kalevi Sorsa isännöi itsenäisyysjuhlia, jotka järjestettiin vastavalmistuneessa Finlandia-­talossa. Asetelma oli jännittävä: presidentti Urho Kekkonen pääsi osallistumaan tilaisuuteen itse juhlavieraana ja Linnan hiostavan tungoksen sijaan vieraat istuisivat modernin konserttisalin penkeissä kuunnellen Okko Kamun johtamaa konserttia.

Mutta voi. Ainakin Apu-lehti leimasi vaihto­ehtoiset bileet tylsiksi. Ei oikein päästy tunnelmaan, kuten otsikkokin valitteli.

Paikalla olivat ne samat, jotka yleensäkin näissä hipoissa. Kaikkiaan 1 700 kutsuvierasta. Mutta ei ollut sitä tunnelmaa, mihin Linnan ­juhlissa päästään. Ei ollut presidentti kättelemässä. Ei ollut Straussin valssia. Ei ollut ilta­pukujen loistoa eikä mitaleja rinnuksissa. Nyt ­yritettiin juhlistautua demokraattisesti. ­Kuunneltiin konsertti, otettiin ryyppy ja mentiin kotiin, selosti Avun toimittaja Anu Seppälä illan rientoja, jotka kaiken kukkuraksi päättyivät jo iltakuudelta.

Linnoissa herrojen taas tanssitaan, ei ­rahvasta joukossa nää, lauloi Irwin Goodman jo vuonna 1968 Juhlavalssissaan. Kansantaiteilija ei itse saanut ­koskaan kutsua presidentin pippaloihin, vaikka hänen musiikkinsa Linnassa joskus soikin.

Tasavallan alkuhämärissä rahvasta ei tosiaan juuri näkynyt, mutta nykyään kutsu saattaa kolahtaa vaikkapa ihan tavalliselle kansalaiselle, joka on tehnyt vaikutuksen presidenttipariin maakuntamatkan varrella.

Linnan juhlat on tasavallan presidentin oma vastaanotto, jonka vieraat presidenttipari päättää henkilökohtaisesti. Vieraslistan tekemistä helpottaa se, että osa juhlaväestä kutsutaan automaattisesti, muun muassa kansanedustajat ja ministerit puolisoineen, euro­parlamentaarikot, ylimmät virkamiehet, piispat, kenraalit, yliopistojen rehtorit ja diplomaattikunnan edustajat.

Kiemurteleva vierasjono nähtiin Finlandia-­talossakin, mutta presidentti Kekkonen oli delegoinut kättelyhommat pääministeri Sorsalle, ulkoministeri Ahti Karjalaiselle ja puolustusministeri Kristian Gestrinille. He ottivat aulassa vastaan vieraat, jotka siirtyivät kuohuviinilasit käsissään seurustelemaan ennen konsertin alkua.

Urkki itse vetäytyi aitioonsa ja siirtyi konsertin jälkeen VIP-kabinettiin nautiskelemaan kahvista ja konjakista.

Vuosikymmenten aikana Linnan juhlien ­vierasjoukko on viihteellistynyt, ja tätä nykyä Valtiosaliin tepastelee jos jonkinlaista popparia ja urheilusankaria. Millaista väkeä joulukuussa 1972 kutsuttiin Finlandia-taloon?

Kulttuuriväkeä juhlissa edustivat taiteilijat Kimmo Kaivanto, Kain Tapper ja Tapio Wirkkala, kirjailija Juhani Peltonen, ohjaajat Veli-Matti Saikkonen ja Mikko Niskanen, näyttelijäpariskunnat Ansa Ikonen ja Jalmari Rinne sekä Käpy selän alla -elokuvassa kohauttaneet Kristiina Halkola ja Eero Melasniemi.

Niin, ja tietysti vielä Lilla Teaternin johtajapari Birgitta Ulfsson ja Lasse Pöysti, heidät oli jo totuttu näkemään Linnassa vuosittain. Tällä ­kertaa Ulfsson oli pukeutunut ruskeaan samettihousupukuun ja Pöysti kietaissut kaulaansa värikkään solmion. Lasse Pöysti oli tyytyväinen, että juhlat pidettiin jo iltapäivällä, sen ansiosta hän ehti vielä illaksi Lilla Teaternin johtokunnan kokoukseen.

Hieman yllättäen Münchenin olympialaisten kultamitalijuoksijoita Lasse Vireniä ja Pekka Vasalaa ei Finlandia-talossa nähty. He saapuivat myöhemmin illalla Uudenmaan läänin maaherran Kaarlo Pitsingin vastaanotolle Kalastajatorpalle.

Olisikohan Linnan juhlien tunnelmaan vaikuttanut sekin, ettei illan aikana päässyt sattumaan yhtään kunnon skandaalia? Samettiseen pukuun pukeutunut kirjailija Pentti Saarikoskikin vain keskusteli saamelaiskulttuuria edustaneiden Annukka ja Samuli Aikion kanssa lähinnä ”kie­lellisistä asioista”, vaikka valokuvaajat ahdistelivat häntä ehtimiseen. Saarikosken lasissa näytti olevan silkkaa tuore­mehua.

Isokenkäisistä paikalla ­patsastelivat ainakin kokoomuksen puheenjohtaja Harri Holkeri ja kansliapäällikkö Keijo Liinamaa Pirkko-rouvineen sekä puolustusvoimain komentajat K. O. Leinonen ja Yrjö Keinonen.

Avun toimittaja tarkkaili erästä nuorta kansanedustajaa, joka tuntui olevan väen keskellä kuin kala vedessä.

Kansanedustaja Pertti Salolainen on poliittisen uransa aikana oppinut fantastisen seurustelu­rutiinin ja väläyttää aidontuntuisia hymyjä auliisti ympäristöönsä. Tätä iloveikkoa ei tunnu mikään masentavan, ei iva, ei suoranainen herja. Hän on omaksunut tavan käsittää kaiken peeärräksi, ja sehän on oikein.

Linnan juhlat tunnetaan salaisella ­reseptillä valmistetusta boolistaan. Sitä ei Finlandia-talossa ollut tarjolla, mutta ei toki kuivin suin tarvinnut murjottaa.

Ennen juhlia hovimestari Juha Höijer varmisti moneen kertaan, että kaikki 900 viina­pulloa olivat sopivasti hollilla – nopeasti laskien se tarkoitti puolikasta lekaa per vieras.

Murkinapuolta edustivat 17 000 pikku­­voi­l­eipää, lihapullat ja prinssinakit. Nälkää ei kenenkään pitänyt näkemän, mutta toisaalta perunoiden päälle ruskeaa kastiketta valuttavan kansan edessä ei herkuteltu hanhenmaksalla eikä kaviaarilla.

Vaikka pulloja korkkailtiinkin ahkerasti, se ei ilmapiiriä keventänyt. Avun toimittaja arveli, ettei meikäläinen juhlaväki ota juhliakseen ilman iltapukuja ja kunniamerkkejä.

Hieman hämmentyneen näköisenä siellä daamit käyskentelivät pikkumustissaan helmet kaulalla ja aitonahkainen käsilaukku sojossa. Eikä ollut herrojenkaan ilme kaksinainen. Mitä sitä nyt Härmän poika kädelle suutelemaan, kun hartioilla on se kuusi vuotta vanha parempi puku ja kaulassa jotenkuten solmuun väännetty kravatti. Frakissa sitä jotenkin vielä luontuu maailman miehen ­metkuihin, mutta tummassa puvussa ei koskaan.

Jos Finlandia-talossa jäykisteltiin, toisaalla osattiin myös hieman irrotella. Kuultuaan varsinaisten Linnan juhlien peruuntumisesta toimitusjohtaja Väinö Hakala keksi tavan saada mainosta johtamalleen E-osuuskauppaliikkeelle. Hän rakennutti parhaillaan Helsingin Kannelmäkeen valtavaa Eka-markettia. Seinät ja katto hallilla jo oli, mutta tavarat eivät olleet paikoillaan. Miten mainio paikka ­järjestää itsenäisyysjuhlat!

Hakala kutsui lehti-ilmoituksella juhliinsa kaikki kansalaiset, jotka vain kynnelle kykenivät. Ja moni kykeni: Kannelmäen puolivalmiiseen halliin saapui lopulta arviolta 17 000–20 000 ­vierasta humppaamaan, ostamaan arpoja ja ­osallistumaan ongintaan, ratsastamaan aasilla tai pyörimään karusellissa.

Väenpaljous yllätti Väinö Hakalan, hän oli varannut vieraille ”vain” 7 500 pullaa ja 500 koria limsaa.

Apu oli tietenkin paikalla juhlissa: toimittaja Harri Alijoki ja kuvaaja Markku Lepola välittivät lukijoille tunnelmaa, joka oli parempi kuin Töölönlahden rannalla.

Juhlallisia puheita, kunniamerkkien helinää ja silkin sihinää sieltä puuttui, mutta humppa soi, kahvia ryystettiin ja nakkia purtiin. Semmoista se oli, rahvaan riehaa, jonka jälkeen sopi mukavasti mennä kotiin sytyttämään kynttilät ikkunalaudalle ja katsomaan presidenttiä televisiossa ilman Porilaisten marssia.

Finlandia-talon juhlat olivat suomalaisille hyvää harjoitusta poikkeusolosuhteisiin. Itsenäisyysjuhlat Presidentinlinnassa jäivät nimittäin väliin seuraavan kerran jo kaksi vuotta myöhemmin, kun silloisen ­presidentin puoliso Sylvi Kekkonen kuoli aivan itsenäisyyspäivän alla.

Presidentti Kekkonen itse sairastui syksyllä 1981, jolloin juhlat niin ikään peruttiin.

Sen jälkeen Linnan juhlat lujitti traditiota pysymällä enimmäkseen muuttumattomana ­insti­- tuutiona peräti kolmenkymmenen vuoden ajan.

Poikkeuksia tuli vasta Sauli Niinistön kaudella: vuoden 2013 juhlat pidettiin jälleen Presidentinlinnan remontin vuoksi Tampere-talossa, ja koronaviruspandemia pilasi kemut kokonaan vuosina 2020 ja 2021.

Tänä vuonna viimeinkin päästään taas juhlimaan, tosin rajoitetulla 1 300 vieraan määrällä.

Mutta josko nyt ainakin pääsisimme tunnelmaan?