Iäkkäiden autoilijoiden määrä liikenteessä kasvaa koko ajan. Ajokorttitilaston mukaan satavuotiaita kuskeja on kahdeksan, ja heistä yksi on nainen. Teknillisen korkeakoulun maanmittausosaston apulaisprofessorin virasta eläkkeelle kauan sitten jäänyt Ilmari Koppinen täytti tammikuun alussa 101 vuotta ja sai vastikään uusittua ajokorttinsa.

– Testissä minun piti muun muassa yhdistää viivoilla numerojärjestyksessä yhdestä kolmeenkymmeneen. Sen tehtyäni lääkäri kysyi, että uusitaanko kortti kolmeksi vuodeksi, mutta sanoin, että eiköhän kaksi vuotta riitä, Ilmari Koppinen kertoo kotonaan Salossa.

Matemaattiset tehtävät eivät ole hänelle ylivoimaisia, opiskelihan hän nuoruudessaan matematiikkaa ja teki pitkän päivätyön maanmittaus- ja opetustehtävissä apulaisprofessorina.

Ikäisekseen uskomattoman hyvässä henkisessä ja fyysisessä kunnossa oleva Koppinen on aamusella huristanut autolla sotaveteraanihierontaan ja kolannut leveät kulkuväylät ulko-ovelleen ja autotalliin. Rakas koti on sama rivitalo, johon hän perheineen muutti vuonna 1957.

– Poikani Markku, joka käy luonani Turusta pari kertaa viikossa, on sanonut, että hän hoitaa lumityöt. Asun täällä yksikseni, vaimoni Tyra kuoli 11 vuotta sitten. Joutessani kolasin kulkuväylät.

Joutoaikaa ei näytä liiemmälti olevan, kun Ilmari Koppinen näyttää almanakkaansa. Sen sivuilta löytyy monenlaista menoa, esitelmätilaisuuksia ja veteraanijumppaa. Esitelmät hän kirjoittaa tietokoneella, jonka käytön hän opetteli poikansa kehotuksesta.

Koppisen eläkevuosien tärkeimmästä harrastuksesta, yleisurheilun moniottelusta, kertoo satojen mitalien ja pokaalien kokoelma. Ne ovat palkintoja 69-vuotiaana aloitetusta veteraaniurheilusta.

Hänellä on veteraanisarjojen palkintoja aitajuoksusta ja jopa kymmenotteluista, joissa hän on voittanut monta kultamitalia. Kaikkiaan mitaleita oli vuonna 2014 arviolta 1 636, ja SM-, PM-, EM- ja MM-mitaleita yhteensä 381.

Olohuoneen seinältä löytyy myös kuva Koppisesta ja tasavallan presidentti Sauli Niinistöstä.

– Tunsin jo Saulin isän, joka oli reservin upseeri. Kuvassa tapasimme Saulin kanssa Salon Viestin 100-vuotisjuhlassa. Minut nähdessä Sauli huikkasi ”Moi Ilmari”!

Pitkään elämään mahtuu niin monenlaista käännettä ja tapahtumaa, että ne vaatisivat kirjan Ilmari Koppisesta.

– Ei pidä sentään liioitella, terävästi vierastaan katsova Koppinen sanoo.

Ei liioitella, mutta hänen elämäntarinansa on uskomaton. Pieni raumalaispoika oli 6-vuotias vuonna 1924, kun hänen äitinsä kuoli keuhkokuumeeseen ja 12, kun isä menehtyi vain vähän päälle 40-vuotiaana syöpään. Ilmari jäi isoveljensä Raimon kanssa kahden, ja he varttuivat kolmessa eri sijaiskodissa.

Sotavuosista Ilmari Koppinen sanoo, että hän on ohiammuttuja.

– Aloitin laivastossa ja olin myös rannikkotykistön vartioaseman päällikkö. Ehdin olla myös panssarilaiva Ilmarisella, mutta en ollut onnekseni siellä silloin, kun alus upposi törmättyään merimiinaan Utön edustalla vuonna 1941.

Talvisodan jälkeen Ilmari Koppinen ehti opiskella matematiikkaa Turun yliopistossa, ja jatkosodassa hän palveli Helsingin edustalla Ryssänkarilla eli nykyisellä Rysäkarilla. Hän ehti olla mukana myös rajajääkäripataljoona 6:n mukana Rukajärven suunnalla, missä luodit ohittivat hihaa hipoen hänen vasemman kätensä.

– Osallistuimme muun muassa Muurmannin radan tuhoamiseen. Viipurissa olin mukana kesän 1944 alussa evakuoimassa autovarikkoa ja sitä ennen viiden upseerin joukossa Hennalassa liikennehuoltotehtävien koulutuksessa.

Sodan jälkeen Ilmari Koppisen esimies, majuri Seppo Airaksinen, oli yksi asekätkentään osallistuneista. Myös yliluutnantti Koppista kuulusteltiin, vaikka hänellä ei ollut kätkentään osaa eikä arpaa.

Elämä siviilissä oli hyvää elämää raskaiden sotavuosien jälkeen. Ilmari Koppinen oli mennyt jo sodan aikana naimisiin Tyra Esteri Ruonakosken kanssa. He saivat neljä lasta, jotka asuvat nyt Ulvilassa, Rovaniemellä, Espoossa ja Turussa.

– Lastenlapsia minulla on kuusi, samoin lastenlastenlapsia.

Diplomi-insinöörin tutkinnon suoritettuaan Ilmari Koppinen työskenteli Lahdessa, jossa hän teki lisensiaattityön roudan liikkeistä, ja sitten Salossa kaupungingeodeettina.

– Sen jälkeen sain viran Teknillisen korkeakoulun maanmittausosaston apulaisprofessorina. Siitä virasta jäin eläkkeelle. Opiskelu kannattaa aina, ja vaikka olin köyhä lapsuudessani, tulen nyt hyvin toimeen eläkkeelläni.

Pitkän iän salaisuutta kysytään aina Koppisen ikäisiltä. Kysytään nytkin.

– Tupakka tuli suuhuni sota-aikana, mutta tupakointi loppui tavatessani tulevan vaimoni. Hän vaihtoi tupakkakorttini ruokakuponkeihin.

Hyvään kuntoon on varmasti vaikuttanut jo lapsuudessa alkanut urheilu- ja liikuntaharrastus. Koppinen kilpaili kuusivuotiaana Raumalla korttelin ympärijuoksussa ja sijoittui viimeiseksi.

– Olen veteraanikisoissakin ollut aina viimeinen tai ensimmäinen.

Ilmari Koppinen ottaa käteensä järeät kuuden kilon rautapunnukset, joita hän nostelee ja tekee olkapäiden pyörittelyliikkeitä lähes päivittäin.

– Sauvakävelen ja teen kuusikymmentä vetoliikettä tällä kuminauhalla, hän sanoo ja näyttää, miten ovenkahvaan kiedottua kuminauhaa venytetään.

Hän pyöräili viime vuonna 3 500 kilometriä ja osallistui Salon hallikisoissa 60 metrin juoksuun.

– Kävelin sen kolmessakymmenessä sekunnissa ja työnsin myös kuulaa. Kyllä se alas tuli.

Hän näyttää, miten tuolilta nouseminen ja taas alas istuminen vahvistaa jalan lihaksia. Polvi- ja nilkkavaivat pysyvät kuulemma kurissa liikunnalla.

– Tosin ne paljastavat, miten vanha äijä minä olen! Kunnossa pysyy vain liikkumalla.

Viisitoista vuotta sairastettu eturauhassyöpä ja kilpirauhasen vajaatoiminta eivät ole vieneet Ilmari Koppisen kuntoa. Sairauksilleen ihminen ei voi mitään, mutta elämänasenteella on myös merkitystä.