Paritalon pihassa kaksi maastopyörää nojaa söpösti toisiinsa katoksen alla. Taivaalta sataa kaatamalla vettä, ja aamupäivän valoisuudessa on toivomisen varaa. Onhan suomalainen syksy. Sari Havaksen aviopuoliso Risto Saikko houkuttelee vaimoaan yhteiselle pyörälenkille säännöllisin väliajoin, mutta tämä kieltäytyy usein vetoamalla säähän.

– Siellä on niin kylmä! Palelen todella helposti, vaikka kyllähän minä tiedän, että sää on pukeutumiskysymys, Sari sanoo.

Espoolaistunut näyttelijä ja kouluttaja syntyi Kolarissa Lapissa ja varttui Oulussa, mutta siitä huolimatta pimeys ja kylmyys tuntuvat vaikealta vuodesta toiseen.

– En ole yhtään syysihminen. Näen toki syksyn kauneuden esimerkiksi puiden ruskassa ja osaan nauttia siitä. Vuodenaika vie minulta kuitenkin paljon energiaa enkä aina saa itseäni liikkeelle. Kamppailen asian kanssa.

Siksi Sarilla on ollut jo yli 20 vuotta asunto Etelä-­Ranskassa, keskiaikaisessa Vencen kylässä Nizzan lähellä. Hän käy siellä valohoidossa ja lataamassa henkisiä akkuja.

– Valo ei ole vain mukavuustekijä. Sen määrä vaikuttaa aivojen hypotalamuksen kautta koko elimistöön ja mielialaan. Virtaa antaa jo tieto siitä, että pääsen välillä Ranskaan. Kaipuuni lämpimään on todellinen. Haaveilen, että voisin asua siellä pidempiäkin aikoja.

Näyttelijän ammatin lisäksi Sari on valmistunut seksuaali- ja parisuhdeterapeutiksi. Hän kävi koulutuksen 15 vuotta sitten avioeronsa jälkeen. Sari ei ole työskennellyt terapeuttina, mutta hyödyntää saamiaan oppeja koulutuksissaan. Terapeutin opinnot tarjosivat ennen kaikkea tutkimusmatkan itseen.

– Kuten kaikilla, minullakin oli taakkoja, joita kannoin mukanani. Koulutus auttoi minua kasvamaan ihmiseksi, joka osaa kuunnella ja puolustaa itseään ja esittää toiveensa. Moni nainen on liian kiltti ja toteuttaa meille syötettyä mallia. Siitä vapautuminen ei olekaan ihan helppoa.

Opintojensa ansiosta Sari oppi kertomaan, mitä haluaa kumppaniltaan makuuhuoneessa – mutta myös sanomaan toiveitaan ääneen laajemmin.

– Jos ei saa sanoitetuksi toiveitaan tai piilottaa ne, syntyy huonoa oloa ja uupumusta. Tämä pätee niin parisuhteessa kuin työelämässä. Elämästä tulee parempaa, kun uskaltaa elää niin kuin haluaa.

Sari eli vuosia ilman parisuhdetta erottuaan lastensa isästä, näyttelijä Pertti Sveholmista.

– Oli ihanaa, villiä ja vapauttavaa elellä yksin. Huomasin kuitenkin katselevani käsi kädessä kulkevia pareja ajatuksella, miksen minä löydä rakkautta.

Sari tapaili ihmisiä Suomessa ja Ranskassa deittisovellus Tinderin avustuksella. Sen kautta löytyi myös nykyinen aviomies Risto vuonna 2016. Sovellus oli Sarille helpotus, sillä hän ei jaksanut kulkea kapakoissa eikä kumppania ollut helppo löytää työkuvioistakaan.

Rakastuminen tuntui Sarista viisikymppisenä hyvin samanlaiselta kuin nuorena. Hän kuvailee tunnetta valtavan ihanaksi. Kun elämään oli jo tullut iän myötä perspektiiviä, varmuus parisuhteen laadusta syntyi nopeasti.

– Jotkut vähän kauhistelivatkin, kun muutimme yhteen niin pian. Mutta minä vain tiesin, että tässä on ihminen, jonka kanssa haluan olla loppuelämäni.

Sari sanoo, että seksuaalinen roihu voi syttyä minkä ikäisenä tahansa.

– Ensiroihu ei tietenkään kestä ikuisesti, vaan sen on tarkoitus luoda liimaa suhteeseen. Ei kukaan edes jaksaisi sitä endorfiinimyrskyä loputtomiin – sehän suorastaan uuvuttaa.

Seksuaalisuus on Sarille tärkeä voimavara, joka kerryttää hyvää oloa. Hän muistuttaa, että aina ei edes tarvita itse aktia.

– Mielihyvähormonit käynnistävät koko kehon. Jo lämmin katse, silittely, pusuttelu tai hipaisu pitää yllä hyvää hyrinää. Itseään voi myös houkutella aistillisuuteen tai pyytää sitä kumppanilta vaikkapa kauniiden sanojen muodossa.

Sari myöntää, ettei latautunutta tunnelmaa ole aina helppoa tavoittaa varsinkaan Suomen talvessa, kun kaikki kulkevat paksuissa vaatteissa huput päässä.

– Loistava kirjailija Kari Hotakainen on muotoillut asian osuvasti: suomalaisten seksuaalisuus on juuri sellaista kuin pimeässä vaeltavan toppatakkikansan seksuaalisuuden kuuluukin olla, Sari nauraa.

Hän itse puhkeaa kukkaan lämmössä ja valossa, usein juuri Ranskassa, missä myös kulttuuri tukee paremmin sensuaalisuutta.

– Siellä aurinko hivelee aistillisuuden avaintani ja lukot loksahtavat auki.

Työ on Sarille suuri vireyden lähde. Stella Polaris -improvisaatioryhmän perustajajäsen on tuttu monista elokuvista ja televisiosarjoista, ja hän toimii nykyään myös työhyvinvointi- ja vuorovaikutuskouluttajana. Viime vuosina Sari on esittänyt muun muassa käsikirjoittamaansa Terapian tarpeessa -musiikkikomediasarjaa Pauliina Hukkasen kanssa.

– Työ innostaa minua, ja työminäni syttyy ihmisten edessä. Se on itsellenikin iso ihme, joka tapahtuu joka kerta. Etukäteen saatan jännittää ja sitten huomaan, kuinka liekit syttyivät taas. Kotiminäni on erilainen, rauhallisempi.

Sarin eläkkeellä oleva puoliso on hänen paras tsempparinsa ja aidosti kiinnostunut vaimonsa työstä. Pari saattaa pohtia yhdessä esimerkiksi Sarin koulutusten näkökulmia.

– Se on valtava lahja. Olen myös onnellinen, että minulla on vielä töitä. Heittäydyn niihin aina täysillä ja olen todella läsnä. Ihmiskohtaamisten vastapainoksi kaipaan vapaa-ajalla rauhaa ja palautumista, hän sanoo.

Koulutuksissa työpaikoilla Sari on huomannut, miten vaikeaa ihmisten voi olla kohdata toisiaan kasvokkain. Vaikeus on korostunut pandemian jälkeen. Monen on nykyään helpompi osoittaa empatiaa sosiaalisessa mediassa kuin tosielämässä.

– Puhun paljon siitä, millaista ilmapiiriä luomme työpaikoille. Se on kaikkien vastuulla. Nykyään ihmiset haalivat sydämiä sosiaalisessa mediassa ja todistavat siten itselleen, että ovat pidettyjä. Jos tykkäyksiä ei saada, koetaan, ettei olla edes elossa! Se ei kuitenkaan ole totta.

Vaikka ulkoliikunta ei kylmänä vuodenaikana aina houkuttele, Sari haluaa pitää liikettä yllä. Hänellä on ollut jo jonkin aikaa personal trainer, jonka treeniohjelmaa hän noudattaa kuntosalilla.

– Hänen kanssaan kaikki tuntuu mahtavalta! Käytän hänen palveluitaan hissukseen. Vaikka en jaksaisi lähteä, salitreenin jälkeen olo tuntuu aina hyvältä.

Välillä Sari käy myös ulkokuntosalilla lähellä kotiaan.

– Ihanalla säällä siellä on hienoa treenata, kun saa katsella samalla puita ja taivasta.

Nuorena Sari tanssi aktiivisesti parikymmentä vuotta, nyt hän haluaisi uudelleen lajin pariin. Toistaiseksi sopivaa harrastuspaikkaa ei ole löytynyt.

Sari kävi synnyinkaupungissaan Oulussa Leena Ortolan tanssikoulua ja tanssi Oulun kaupungin­teatterin näytelmissä. Hänen lajinsa olivat klassinen baletti ja jazztanssi. Sari voi kiittää tanssia myös ammatinvalinnastaan, sillä teatterikärpänen puraisi sen johdattamana.

Nyt näyttelijätytär Asta Sveholm, 27, on kiinnityksellä samassa teatterissa.

– Ympyrä sulkeutui niin, että naps vain kuului. Kaipaan tanssista musiikin iloa, joka toisi virtaa ja voimaa. Laji tekisi hyvää myös koordinaatiolle. Toivon, että tanssi löytää minut, ja minä sen.

Mieluisinta liikuntaa Sarille on kävely merenrannassa. Meren läheisyys oli myös syy, miksi aviopari muutti nykyiseen kotiinsa Espoossa.

– Meri antaa minulle virtaa ja myös hengen ravintoa niin Suomessa kuin Ranskassakin.

Sari on aina ollut hyväuninen ja nukahtanut missä tahansa. Hän ei ole yökukkuja, mutta nukkuu silti päiväunet aina, kun mahdollista. Lentokoneessa Sari on usein jo unessa, kun kone rullaa nousuun kiito­radalla.

Viime vuosina hän on kuitenkin alkanut heräillä aamuyöstä.

– Huolet tulevat kylään kolmen neljän aikaan yöllä. Asiat nousevat alitajunnasta, ja niitä pitääkin käsitellä. Välillä ne voi taputella tyynyn alle, mutta välillä mikään ei auta.

Silloin hän saattaa kopauttaa miestään hartiaan ja pyytää päästä kainaloon. Uninen puoliso ei koskaan ärähdä, vaan kääntyy aina pyynnöstä.

– Riston sylissä minä yleensä tyynnyn. Tai sitten saatan alkaa kulkea mielessäni Ranskan rantareittiä ja toivoa, että jossain vaiheessa se muuttuu uneksi. Aamulla kerromme toisillemme unistamme, ja niissä on usein paljon ongelmia, Sari kertoo nauraen.

Elämä heittää haasteita, onpa elämänvaihe mikä tahansa. Sarin edesmennyt äiti sairasti Alzheimerin taudin ja isäkin on jo iäkäs, 91-vuotias.

Kuusikymppisenä Sari on huomannut, että elämään kuuluu niin vanhusten asioiden hoitoa kuin nuorten aikuisten lasten tukemista. Perusmyönteinen elämänasenne kannattelee.

– Olen kuin pullonkorkki, joka nousee aina pinnalle. Onni ei ole koskaan jatkuvaa onnessa olemista. Siinä on nousuja ja laskuja.

Vuosien varrella Sari on oppinut, että parisuhteen vaikeudet voivat olla todella rankkoja. Tarvitaan puhetta ja halua ratkaista ongelmat.

– Sellaista parisuhdetta ei olekaan, jossa ei olisi vaikeuksia. Meilläkin on. Rakkaus on silti minulle pysyvä onnen matto. Vaikka jokainen päivä ei menisi kuin Strömsössä, tässä iässä ei enää tarvitse koko ajan pelätä, että toinen lähtisi.

Sari on aina osannut olla itselleen armollinen. Hän arvelee, että se suojasi häntä loppuun palamiselta kiireisinäkin vuosina. Hän on ennemmin nautiskelija kuin puritaani.

– Sallin itselleni hyvää. Olen todellinen renes­sanssi-­ihminen, joka lilluisi viinijuhlasta toiseen, jos järjen ääni ei huutaisi väliin. Välillä pitää skarpata. Silloin saatan myös pitää ruokapäiväkirjaa ja laskea kaloreita.

Sari rakastaa hyvää ruokaa ja juomaa. Into kokkaamiseen kuitenkin laimeni, kun nyt jo aikuiset lapset muuttivat kotoa.

– Nostin kädet pystyyn, että jes, homma hoidettu. Kapusta lensi nurkkaan. Mieheni pyörittää meillä arkiruokailua. Itse voisin välillä vain napata jääkaapista rahkaa ja elää sillä.

Arjessa Sari yrittää syödä terveellisesti. Hän suosii muun muassa salaatteja ja keittoja ja säästää herkkuruoat juhlahetkiin. Sari tarjoaa kahvia kauramaidolla ja listaa juuri syömänsä aamiaisen ainekset: jogurttia, itse tehtyä mysliä, avokadoa, tyrniä ja raejuustoa.

– Se oli aika nappisuoritus ja todella hyvää, hän kehaisee.

Ikääntyessä kehonkuva muuttuu eivätkä kaikki iän tuomat muutokset herätä Sarissa riemunkiljahduksia. Hän yrittää kuitenkin tietoisesti välttää lausumasta ääneen moittivia sanoja ulkonäöstään.

– Ei ole kiva siirtyä housukoossa isompaan, eikä keskivartalorasva ole terveellistäkään. Koronan aikaan tuli syötyä ja juotua liikaa, ja sitten olen yrittänyt karistaa niitä kiloja. Se on ollut yhtä helvettiä!

Sari sanoo, että hän pyrkii kuitenkin luomaan itselleen kehorauhaa.

– Kun henkiset voimavarat kasvavat, kaikki ei enää mahdu päähän, vaan osa valuu vartalolle. Ikääntyessä keho alkaa muistuttaa Googlen hakukonetta: siitä voi löytää kaikenlaisia asioita.

Hän toivoo, että ihmiset kehuisivat toisiaan enemmän. Myönteisen palautteen voima on suuri.

– Itse arvostan kehuja ja ajattelen niitä lahjana. Positiivinen palaute vahvistaa itsetuntoa ja todistaa, että minä riitän. Työni on jatkuvaa mentaalista jumppaa. Välillä itsetunto on heikompi, välillä vahvempi.

Sari muistuttaa, että ikääntymisestä voi keskustella monella tavalla. Hänkin on huomannut, etteivät keho ja mieli enää jaksa samaan tapaan kuin nuorempana. Toisaalta hän pohtii, mistä kaikesta elinvoimaa voisi saada lisää.

– Toivoisin, että esimerkiksi menopaussista puhuttaisiin lempeämmin. Vaihdevuodet eivät ole pelkkää luopumista. Ikääntyminen vapauttaa monista kahleista.