Harvoin sanon näin ehdottomasti: ei voi! Kyseessä on kaksi eri asiaa: krooninen lymfaattinen leukemia ja primaari lisäkilpirauhasen liikatoiminta. Ainoa yhteys olet Sinä – sattumalta nämä kaksi tyystin erilaista ja eri elimiä koskevaa sairautta ovat osuneet samaan monttuun. Vertaus tulee sota-ajalta: harvoin tykin ammus tavoittaa juuri samaan kohtaan, mutta ei siitä tietenkään takuuta voi antaa.

Neljä hyvin pientä lisäkilpirauhasta sijaitsevat kilpirauhasen takapinnalla. Ne erittävät parathormonia, joka säätelee kalsiumin aineenvaihduntaa vaikutuskohtanaan luusto ja munuaiset. Jos veren kalsium­arvo alenee, hormonin valmistus lisääntyy. Jos se kasvaa, käy päin­vastoin.

Liikatoiminnassa lisäkilpirauhanen alkaa valmistaa parathormonia liikaa, jolloin se lisää kalsiumin vapautumista luusta vereen ja vähentää kalsiumin siirtymistä virtsaan. Veren kalsium­pitoisuus alkaa nousta (hyperkalsemia). Liika­toiminta aiheutuu lisäkilpirauhasen hyvänlaatuisesta rauhaskasvaimesta.

Lisäkilpirauhasta ei liikakasvaneenakaan ole mahdollista tuntea kaulalla. Suurin osa sairastuneista on oireettomia, sillä lievästi suurentunut kalsiumarvo ei oireile. Kyseessä on sattumalöydös verikokeiden yhteydessä. Jos kalsium nousee suureksi, siitä voi seurata väsymystä, heikkoutta, ummetusta, muistihäiriöitä sekä vatsa- ja lihaskipuja.

Hoito ratkaistaan yksilöllisesti kalsiumarvon, oireiden ja iän perusteella. Jos veren kalsium on reippaasti koholla ja potilas oireilee, hoitona käytetään puukkoa. Jos kalsium on lievästi koholla, riittää valistunut seuranta. Joskus on mahdollista käyttää parathormonin eritystä jarruttavaa kalsimimeetti-­lääkettä. Elinaikanaan noin yksi henkilö kahdesta sadasta sairastuu lisäkilpirauhasen liikatoimintaan, joten jokainen käytännön terveyskeskuslääkäri törmää siihen.

Krooninen lymfaattinen leukemia (KLL) on valkoisten verisolujen ja B- lymfosyyttien syöpäsairaus, joka etenee yleensä hyvin hitaasti. Käytännössä se löytyy sattumalta, kun verenkuvan seurannan yhteydessä todetaan hiljalleen kohoava valkosoluarvo, jossa lymfosyytit vallitsevat. Yhdeksän kymmenestä potilaasta on yli 50-vuotiaita.

Teen diagnoosin luuydinpunktaatista, jonka erikoislääkäri tutkii. Sillä ei olisi sinänsä kiire, mutta toki tiedossa oleva asia on helpompi käsitellä. Joskus, mutta vasta taudin loppuvaiheessa, imusolmukkeet, perna ja maksa voivat suurentua. Hoitoon voidaan ryhtyä silloin tai jos sairaiden solujen lisääntyminen luuytimessä vie liikaa tilaa ja häiritsee normaalia verisolujen muodostumista. Koska KLL etenee yleensä hyvin hitaasti, se ei useinkaan ehdi vaikuttaa potilaan ennusteeseen. Tällöin siitä ei pidä tehdä pahankaikuisesta nimestään huolimatta liian suurta numeroa.