Ärtyvän suolen oireyhtymä (irritable bowel syndrome, IBS) on niin sanottu ­toiminnallinen suolistovaiva, jonka ­katsotaan koskevan paksusuolen lisäksi ohutsuolta. Sitä esiintyy suomalaisilla yhdellä kymmenestä ja naisilla kaksi ­kertaa yleisemmin kuin miehillä. Vaiva voi olla kiusallinen, mutta se ei ole vaarallinen eikä muutu pahanlaatuiseksi. Suolesta ei kyetä löytämään vikaa, mutta sen toiminta on häiriintynyt. Keliakia on ­suljettu pois, kuten muutkin perinteisesti diagnosoitavat taudit. On esitetty, että ärtyvä suoli olisi pikemminkin ominaisuus kuin sairaus (Tiia Reho).

Oireiden syillä spekuloidaan, mutta mitään varmaa ei ole pystytty tutkimuksin todentamaan. Suoliston mikrobikirjo on todettu vaivasta kärsivillä kapeammaksi kuin terveillä, mutta ei tiedetä, miten tämä liittyy oireiden syntyyn. Koska kyse on oireiden hoidosta, yksilöllisesti on mahdollista saada tuloksia yrityksen ja erehdyksen keinoin. Niitä ei voi ­kuitenkaan yleistää, sillä esimerkiksi kivun kokeminen on hyvin omakohtaista. Kipupotilas on altis sekä myönteiselle että kielteiselle kohtaamisvaikutukselle.

Liikunnan on todettu vähentävän ärtyvän suolen oireita. Ruokailussa suositaan säännöllisiä pieniä aterioita, riittävää kuidun ja nesteen saantia sekä välttämään liukenemattomia kuituja ja huonosti imeytyviä hiilihydraatteja. Ravitsemusterapeutin ohjauksessa voi kokeilla tiukkaakin ruokavaliota, minkä jälkeen vältettyjä ruoka-aineita aletaan palauttaa vähitellen. Resistenteissä tapauksissa lääkäri voi kokeilla muun muassa kivun kokemiseen vaikuttavia lääkkeitä ja psykoterapiaa.

Kokemukseni perusteella vaikeimmin oireilevat potilaat herättävät ahdistusta ja toivottomuutta myös lääkärissä. Tärkeää on luottamuksellinen ja avoin suhde hoidettavaan. Jos lääkärillä olisi yleispätevä keino auttaa, toki hän sitä käyttäisi.