Terveys ja hyvinvointi
Kysy Kiminkiseltä: Huimaus ja pääkipu
4.9.2015
 |
Apu

Kysymys:

Nuorekkaana 62-vuotiaana naisena ihmettelen, mikä päähäni tuli yhtäkkiä. Se on raskas, ja varsinkin aamulla ja aamupäivisin tunnen outoa huimausta tai aivan kuin panta olisi pään ympärillä. Särkyä ei varsinaisesti ole. Pään päällä hiusten alla, lähellä otsaa, on myös halkaisijaltaan parisenttinen ihonalainen patti. Oireet ovat vain vasemmalla puolella. Käytän plusvahvuisia laseja.

Kävin lääkärissä, missä nuori lomittaja tarkkaili taskulampulla silmiä ja kävelytti varpailla ja kantapäillä. Ihan varmasti oikeita asioita, joilla hän halusi sulkea pois mahdollisen aivokasvaimen. Pitäisikö minun mennä aivokuvaukseen? Kilpirauhanen on poistettu papillaarisen karsinooman vuoksi, ja käytän päivittäin tyroksiinia.

Kilpparin vajaatoimintaa lukuun ottamatta muita sairauksia ei ole. Sokeriarvot, verenpaine ja kolesteroli ovat hieman koholla, mutta harrastan säännöllisesti reipasta sauvakävelyä ja elän muutenkin terveellisesti. Minulla on ollut paljon kriisejä viime vuosina ja niistä johtuvaa stressiä. Voiko stressi tai sähköallergia aiheuttaa tämän? Silmäni ärsyyntyvät, kun katson telkkaria tai surffaan netissä pöytäkoneen ruudulla.

Vastaus:

Avusta olen minäkin kiitollinen! Maallikot eivät tahdo oikein ymmärtää sitä, että sairauksilla ja tiloilla on sekä yleisiä yhtäläisiä että ne toisistaan erottavia oireita. Yleisiä oireita ovat väsymys, uupumus, yleinen paha olo, sairauden tunne, suorituskyvyn subjektiivinen heikkeneminen, joskus lämpöily, epämääräinen kipuilu, jännittyneisyys ja pelkotilat. 

Tämä saa aikaan sen, että yleiset oireet sopivat tietysti hyvin moneen sairauteen tai jopa siihen, ettei mitään kovin vakavaa ole. Näille tuntemuksille kukin aikakausi tuottaa muotiselityksiä. Kauan sitten elimme seleeniaikaa. Katsottiin, että yleinen oireilu johtuu seleenin puutteesta, koska sitä esiintyi maaperässämme niukasti. Useimmat muistavat amalgaamikauden, jolloin paikkoja vaihdettiin kuin tuskassa niin, että muutamat hammaslääkärit rikastuivat ja toiset kehittivät muovipaikka-allergian. Mitä tästä uskomuksesta jäi käsiin? Ei mitään. Sen jälkeen toisiaan ovat seuranneet home, sisäilma, karppaus, D-vitamiini ja juuri nyt pinnalla paistatteleva kilpirauhasen vajaatoiminta. Eksoottisimpia tuotoksia on sähköallergia. Uskomuksista on kehkeytynyt fanaattisten uskonlahkojen tapaista pikkuliikehdintää.  

Kertomani oireet voivat sopia moneen tilaan, mutta ei kaikilla niitä valittavilla voi tietenkään olla kilpirauhasen vajaatoimintaa sen paremmin kuin sisäilmaongelmaakaan. 

Juuri äsken kun päivystin, tuli vastaanotolle nuori nainen, jolle oli aloitettu kilpirauhashormonilääkitys, vaikka hänellä ei ollut siitä puutetta. Annosta oli vielä nostettu. Niinpä kohtasin punakan, hikoilevan ja tykyttelevän potilaan. Hänellä oli kehittynyt tyypillinen kilpirauhasen liikatoiminta. Elimistölle ei koidu terveydeksi, jos se ajetaan keinotekoisesti stressitilaan. 

Tyroksiinin ja kortisonin kokeiluun näille potilaille höynäyttää se, että kyllähän nuo aineet alavireistä potilasta aluksi piristävät. Silloin potilas luulee, että no niin, tästä se minun vaivani johtui – nyt löytyi viimeinkin ymmärtävä lääkäri. Tapanani on sanoa emännille polveen suuntaamani kortisonipistoksen yhteydessä, että tämä piristää pariksi päiväksi – nyt kannattaa tehdä ne tekemättömät työt. On käsittämätöntä ja vastuutonta puoskarointia jakaa potilaille voimakkaita lääkkeitä ilman tutkimusnäyttöä.

Tämä alkuvuodatus ei liity sinänsä oireiluusi, vaan mainitsemasi sähköallergia oli se täky, johon oli helppo tarttua. Kiitos siitä!

Toisaalta kyllä oireesi ovat epäspesifejä. Ne eivät liity tyypillisesti aivokasvaimeen. Niitä olen valitettavasti tavannut useita pitkän urani aikana. Silloin potilaalla on ollut äkillinen neurologinen puutosoire (näköhäiriö, halvausoire), sekavuus, epileptinen kohtaus tai kova uusi päänsärky aivopaineen kohotessa. Pakeilleni on tullut lukuisia aivokasvainta pelkääviä. Koskaan tällä perusteella en ole kasvainta löytänyt. Kuitenkin pitää aina muistaa, että kasvain alkaa yhdestä solusta ja sen kehittyminen oireita antavaksi voi kestää vuosia. Mistä kukaan voi tietää, mitkä lopulta ovat ne ensimmäiset oireet. Tämä johtaisi toisaalta aivan valtavaan yleiseen pelkoon ja itsetarkkailuun, missä ei ole mitään mieltä. Elämä on elämistä varten! Joskus kuitenkin pelon poistamiseksi on tutkimuksia tehtävä. Onhan se mukavaa, jos seinällä komeilee taulu: Päässä ei ole mittään vikkaa. 

Oireesi sopivat parhaiten lihasjännitystilaan, jota stressi voi provosoida. Tähän viittaa erityisesti pannan tunne pään ympärillä. Olen tyytyväinen, että lomittaja tutki sinua juuri niin kuin pitääkin – itse en varmasti olisi tähän ryhtynyt. Hän on varmasti tutkinut Sinut muutenkin hyvin, kuten verenpaineesi. Pattiasi en kykene arvioimaan sitä näkemättä. Kilpirauhashormonia Sinun on syöminen, koska kilpirauhasesi on poistettu. Jos katsot, että pään kuvaaminen tietokoneella voisi vapauttaa Sinut mahdollisesta pelosta, se on lopulta pieni hinta. Varmasti sairastamasi syöpä ajatteluttaa. 

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.