Anemialla tarkoitetaan veren hemoglobiiniarvon mataluutta. Hemoglobiini on punasolujen sisältämä valkuaisaine, joka sisältää rautaa ja jonka tehtävänä on kuljettaa happea keuhkoista kudoksiin ja vastavuoroisesti kudoksista hiilidioksidia paluukyydillä. Anemia aiheutuu lisääntyneestä punasolutuhosta (vuoto tai hajoaminen) tai punasolujen huonosta tuotannosta tai molemmista.

Anemia on oire, jonka syy tulee selvittää. Anemia on avohoidon yleisin verisairaus ja raudanpuute sen yleisin muoto. Maapallon väestöstä 30 prosenttia on aneemisia, ja heistä puolella on raudanpuute.

Suomessa hemoglobiinin (Hb) viitearvo on naisilla 117–155 g/l ja miehillä 134–167 g/l. Hb:n alenemista yli 20 g/l yksilön normaalitasosta voidaan yhtä hyvin pitää anemiaa vastaavana oireena, jonka syy tulee selvittää. Hb:n arvo voi vaihdella luonnollisista syistä. Jos potilas on kuiva (nauttinut nesteitä liian vähän), veri on sakeampaa ja Hb:n arvo vastaavasti korkeampi kuin todellisuudessa. Sama ilmiö nähdään päinvastaisena raskausaikana, jolloin veressä on enemmän nestettä – se on siis laimeampaa, joten raskaana olevilla anemian rajana pidetään arvoa 110 g/l. Hb:n arvo vaihtelee vähän myös sen mukaan, istuuko vai seisooko potilas. Sormenpäästä mitatut pikatestit antavat vain suuntaa antavaa tietoa, ja niihin voi joskus sisältyä huomattavia virhemarginaaleja.

Anemian selvittelyssä tarkastetaan punasolujen koko. Raudanpuutteessa punasolut ovat pieniä ja kalpeita, B12-vitamiinin tai folaatin puutteessa suurikokoisia. Sekundaarianemiassa (jostakin sairaudesta johtuvassa) punasolut ovat useimmiten normaalikokoisia, kuten akuutissa verenvuodossakin. Suurikokoisia punasoluja tapaa maksasairauksissa, alkoholin suurkuluttajilla ja kilpirauhasen vajaatoiminnassa. Keskimääräisissä tapauksissa jako punasolujen koon mukaan toimii hyvin, mutta aina tilanne ei ole ollenkaan yksiselitteinen, vaan tarvitaan muita verikokeita ja joskus luuydinnäytettä.

Raudanpuutteessa pienten ja kalpeiden punasolujen ohella varastorauta (ferritiini, P-Ferrit) on matala. Arvo alle 30 mikrogrammaa/l merkitsee raudanpuutetta. Ferritiini on myös niin sanottu akuuttifaasin proteiini, joka kohoaa myös joissakin tulehduksissa, kuten nivelreumassa, jolloin siihen ei voi luottaa. Tällöin voidaan tutkia transferriinireseptoreiden (raudankuljettajan tarttumiskohdat) pitoisuus, joskaan sekään ei ole luotettava raskaudessa, akuutissa vuodossa, hemolyysissä (veren hajoaminen), sirppisoluanemiassa, talassemiassa (viallinen Hb, väestöllinen ominaisuus) ja polysytemiassa. Raudanpuutteen osoittaminen ei siis joissakin tapauksissa ole ollenkaan yksinkertaista!

Fertiili-ikäisellä naisella raudanpuutteen todennäköisin aiheuttaja on kuukautisvuoto. Pitää kuitenkin muistaa, että joskus naisella voi olla samanaikaisesti keliakia (rauta ei imeydy kunnolla) tai esimerkiksi perinnöllinen hyytymishäiriö. Ellei raudanpuutteen syy ole ilmeinen, kaikkien yli 50-vuotiaiden paksusuoli on syytä tutkia kolonoskopialla, ja tarvittaessa tähystys tehdään myös yläkautta. Näillä etsitään potentiaalista vuotokohtaa (vatsahaava, kasvain, krooniset suolitulehdukset –  ja löytyypä ylävatsantähystyksessä myös mahdollinen keliakiakin).

Jos hoito ei onnistu puukolla tai lääkkein, ohjataan potilas rautakauppaan. Ravinnosta imeytyy rautaa pääasiassa ohutsuolen alkuosasta 1–2 mg, kun päivittäinen tarve on noin 25 mg. Mutta ei hätää: rauta on elimistön aktiivisimmin kierrätettyjä aineita. 1 ml verta sisältää 0,5 mg rautaa, joten jo muutaman millilitran vuoto päivittäin johtaa ennen pitkää raudan puutteeseen.

Peroraalisen rautakorvauksen sivuvaikutukset ovat annosriippuvaisia, eikä raudan imeytyminen lisäänny suuremmilla annoksilla. Ravinnosta rautaa imeytyy normaalisti vain 1–2 mg vuorokaudessa. Rautavarastojen puutteessa rautakorvauksen yhteydessä imeytyminen voi olla 20–40 mg/vrk. Liian suuria rauta-annoksia tulee välttää – yleensä riittää 100 mg/vrk. Raudan imeytyminen voi heikentyä munuaisten vajaatoiminnassa tai mahaleikkauksen jälkitilan vuoksi. Tällöin on mahdollista antaa rautaa suoneen. Kalsium ja happosalpaajalääkkeet heikentävät raudan imeytymistä, samoin kahvi ja tee. Rautahoitoa tulee antaa vielä kolmisen kuukautta varastojen täyttymisen jälkeen. Hb laskee vasta sitten, kun rautavarastot on jo syöty.

Rauta on nimensäkin puolesta kova aine, ja kova se on myös suoliston limakalvolle, minkä vuoksi sivuvaikutukset vatsaoireiden ja erityisesti ripulin muodossa ovat melko yleisiä ja estävät joskus hoidon suun kautta. C-vitamiini on happo ja muodostaa sellaisia yhteenliittymiä raudan kanssa, että imeytyminen tehostuu. Kalsium on taas emäs, ja sen vaikutus raudan imeytymiseen on päinvastainen. Toiset rautavalmisteet ovat mikrorakeisia ja siten paremmin siedettyjä tai tippamuodossa. Annos on ratkaiseva. On parempi tyytyä pienempään annokseen, jolla ajan mittaan saavutetaan sivuvaikutuksille herkällä potilaalla parempi tulos.