Terveys ja hyvinvointi
Heräilen yöllä, kun kurkkuun tulee limaa – mikä avuksi, Kiminkinen?
30.11.2019
 |
Apu

Kysymys:

Yöllä tulee limaa kurkkuun ja se häiritsee unta. Joudun nielemään ja selvittämään kurkkuani. Talossa on koneellinen ilmanvaihto. Olen suhteellisen terve, paitsi tietysti on asianmukaiset lääkitykset, kuten verenpaine, kolesteroli ja kilpirauhaslääkitys. Arvot ovat viitearvojen puitteissa. En käytä alkoholia, en tupakoi ja liikuntaa on sopivasti. En myöskään ole lihava. Allergiaa minulla ei tiettävästi ole. Päivällä ei tätä ongelmaa esiinny.

Vastaus:

Melko usein tapaan potilaita, joilla esiintyy kuvaamiasi oireita. Mikäli vaiva on pitkittynyt, yleensä ahdistun, sillä syytä, saatikka sitten hoitoa on tilanteeseen vaikea tavoittaa.

Periaatteessa lima on elämän eliksiiri (alkulima). Terveyden kannalta koituu hyväksi, että limaa erittyy kohtuullisin määrin. Se voitelee ja suojaa limakalvoja sekä poistaa nykyään runsain mitoin elimistöön pyrkiviä pien- ja suurempia hiukkasia kuin tupakan törkyjäkin. Myös kasvaimet provosoivat limakalvon eritystä.

Moninaisten syiden aiheuttamissa tulehduksissa limaneritys luonnollisesti lisääntyy. Silloin sitä joutuu kakomaan, räkimään, aivastelemaan ja niistelemään niin, että tekohampaat lentelevät peräseinälle. Poskiontelotulehdukselle on tyypillistä, että limaa valuu yöllä selällään nukkuessa takanieluun, mikä herättää yskimään. Luen rivien väleistä, että vaivasi on todennäköisesti pitkäikäistä laatua.

Verenpainelääkkeistä ACE:n estäjät voivat aiheuttaa kiniiniyskää, nielun käheyttä ja joskus nuhaa. Yskä on yleensä kuivaa.

Vatsalaukun eritteen valuminen ruokatorvea pitkin nieluun (refluksi) saattaa aiheuttaa monia tuntemuksia etenkin yön aikana. Nielu voi kipeytyä, ääni käheytyä ja alkaa yskittää. Refluksi on yksi syy, mikä tulee ottaa huomioon astman hoitotasapainon heiketessä.

Olen huono sekä koneiden että tietokoneiden kanssa. Lapsuudessani maatyöt tehtiin hevoseen ja käsipeliin luottaen. Tunturi sport -merkkisen mopon sain, kun tuli aika käydä kirkonkylällä rippikoulussa. Ei silloin mitään leirejä joutanut pitämään.

Ilmanvaihto niin ihmisen kuin asumuksen sisäilmankin tapauksessa toteutettiin luonnonmukaisesti liikoja pidättelemättä. Talven tuiskuttaessa ja pakkasen paukkuessa oli tuvan harvat nurkat vuorattava ulkoapäin lumella. Lattianrajassa alimpia hirsiä peitti kuura, mutta keskellä tupaa suuren takan lämmössä oli mukavaa köllötellä matolla kissan kanssa. Ja jos oikein vilutti, saattoi aina könytä uunin pankolle, missä hiki virtasi. Takka veti niin että humisi, ja ilma vaihtui.

En ymmärrä koneista muuta, mutta sen ymmärrän, että kun niitä ”helvetinkoneita” (ilmastointilaitteita) alettiin pystytellä vanhojen koulujen katoille ja tempaistiin alipaineistus päälle, sen koommin ei ole tervettä vanhaa rakennusta nähty. Vanhoja kunnon hirsirakennuksia korjattiin ja ilmastoitiin pilalle.

En osaa arvioida, mikä osuus koneellisella ilmanvaihdolla on oireeseesi. Ilmeisesti on tilanteita, joissa se toimii hyvin uudisrakennuksissa, vaikka perinteisesti rakennetun hirsitalon voittanutta ei olekaan.

Talon omistajana tai vuokralaisena saat varmasti selville, onko ilmastointijärjestelmä huollettu säännöllisesti. Myös huoneiston ilmankosteudella saatikka sitten -puhtaudella on merkitystä. Nämä asiat kannattaa säätää kohdilleen, jos ei ole mahdollista asua hirsitalossa puhtaan metsän keskellä.

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.