Artikkeli on julkaistu Image-lehden numerossa 6/2019.

Olet oopperajuhlien vetäjäksi nuori verrattuna esimerkiksi Raimo Sirkiään, Jorma Silvastiin ja Jorma Hynniseen. Onko menestyksessäsi kyse taidosta, tuurista, sinnikkyydestä vai puheenlahjoista? Mitä olet tehnyt oikein?

Hehheh, hauskasti muotoiltu. Varmaan kaikilla näillä asioilla on merkitystä, kun valitaan uusia johtajia – iästä riippumatta. Mutta nyt oli varmaan myös sopiva hetki yhteistyölle molempien näkökulmasta. Tiedostan, että olen historian nuorin johtaja, ja siinä mielessä odotuksia on varmaan aika paljon. Samaan aikaan se on näkökulmastani linjassa niiden asioiden kanssa, joihin olen aina pyrkinyt ja joita olen aina halunnut tehdä. Siinä mielessä se oli dream come true ja iloinen yllätys. Aina täytyy tehdä kovaa duunia ja kiivetä eri reittejä sinne, mihin haluaa päätyä.

Koetko, että johtamasi instituutiot ovat perinteisiä toimijoita, joita ei voi kauheasti uudistaa?

Riippuu siitä, millainen lähtötilanne on. Jyväskylä Sinfoniassa mun on ollut mahdollista uudistaa ohjelmistoa, koska se oli ennen minua todella erilaista. Uuden musiikin ja 1900-luvun musiikin saralla oli paljon teoksia, joita ei ollut koluttu läpi. Siksi ohjelmistoa oli mahdollista laajentaa. Toisaalta näissä kaikissa instituutioissa on tietty toimivaksi hioutunut fasuuna, jonka mukaan toimitaan. Sanoisin, että oopperajuhlien kohdalla perinteet ovat hyvin vahvat ja uudistukset tapahtuvat pikkuhiljaa.

Perustit vuonna 2013 reaaliaikaisesti lavalta kuvattuihin äly­puhelinvideoihin perustuvan New Generation Operan. Se oli rohkea innovaatio, jota muistellaan kaiholla vieläkin. Loistavasta lähdöstä huolimatta se laitettiin jäihin. Tuliko musiikkikentän konservatiivisuus vastaan?

Sitä olisi ollut hauska jatkaa. Varmaan on totuttu siihen, että on tietyt vakiintuneet toimijat, joita tuetaan julkisista varoista sen verran kuin on tapana, ja vielä aika ei ollut kypsä uusien, suurimuotoisten hankkeiden tukemiseen pitkäjänteisesti. Kerta­rahoituksella moni suomalainen musiikki­toimija voi kokeilla eri asioita, mutta ongelma tulee vastaan, kun pitäisi löytää pohjarahoitus useaksi vuodeksi. Jos on vain kerta­luontoinen rahoitus, pitkäjänteinen toiminta ei ole mahdollista.

Savonlinnan oopperajuhlille tuot ensimmäisenä kesänäsi uutuutena barokkisäveltäjä G.F. Händelin Julius Caesarin. Muutenkin ohjelma vaikuttaa aika perinteiseltä. Olisit voinut räväyttääkin.

Oopperajuhlien julkinen tuki, josta olemme äärimmäisen kiitollisia, on suuruus­luokaltaan ehkä 13–15 prosenttia toiminnasta, jolloin ottamamme riskit peilautuvat ensisijaisesti siihen, miten uskomme meidän yleisömme lähtevän sankoin joukoin liikkeelle. Ensimmäisenä uutena tuotantonani tulee Karol Szymanowskin Kuningas Roger, jota ei ole Suomessa koskaan esitetty. Se on siinä mielessä iso rohkea avaus. Se on myös teos, jota ei vielä tunneta Suomessa vaikka se trendaa maailmalla voimakkaasti. Sen tiimoilta on tullut paljon mielenkiintoisia tulkintoja. Barokkiooppera ja nämä harvoin tai ei koskaan Suomessa esitetyt oopperat ovat sinänsä räväyttäviä.

Olavinlinnassa on viime vuosina ollut hevikonsertti. Sinun kaudellasi se näyttää loppuvan. Tänä kesänä esiintyy muun muassa Battle Beast, aikaisempina Amorphis, Stratovarius ja Children of Bodom. Vuonna 2020 on Karita Mattila. Hevikonserteilla on kai pyritty puhuttelemaan sitä porukkaa, joka ei perinteisesti ole Savonlinnan kohderyhmää. Eikö ole riski, että piiri pienenee?

En usko. Ajattelen niin, että niitä on ollut jonkin aikaa ja se on toiminut hyvin, mutta meillä on mahdollisuus kokeilla muunkinlaisia asioita. Oopperafestivaalin ja ooppera­talon tehtävä on ensisijaisesti tarjota oopperaa. Meillä ei ole pitkään aikaan ollut suuren mittakaavan resitaaleja ja spot on taitelijafokuksia suurista tähtinimistä. Meillä on kyllä työn alla tietyntyyppinen kokonaisuus kevyttä musiikkia, mutta se tulee julki vasta syksyllä. En ole hylkäämässä muuntyylistä musiikkitarjontaa, se vain ei ole samassa mittakaavassa läsnä kuin aiemmin.

Miten lähtökohtaisesti oopperaan epäluuloisesti suhtautuvat tyypit saataisiin mukaan? Vaikkapa kalliolaiset hipsterit tai savolaiset perussuomalaiset?

On vaikea löytää mallia, jolla tietty segmentti houkutellaan yhtäkkiä massoittain fanittamaan oopperaa. Tunnen kalliolaisia hipstereitä, jotka käyvät Savonlinnassa, ja tunnen joitakin perussuomalaisia, jotka rakastavat oopperaa. Ei ole olemassa kategorista rajoittelua ihmisten taustojen tai ideologisten elämäntapojen kannalta. Iso kysymys on siinä, miten spotata ihmisiä, jotka luontaisesti voisivat olla kiinnostuneita oopperasta, mutta eivät ole vielä tajunneet sitä. Niitä voi olla hyvinkin erilaisissa ihmisryhmissä ja maantieteellisessä sijainneissa.

Erityisesti nuoria tuntuu kiehtovan kaikki teknologiaa ja muita erikoisuuksia yhdistävät musiikkitapahtumat. Sinua ei vedä puoleensa sellainen pekkakuusistomainen häröily?

Se on kontekstisidonnaista. Luulen, että Savonlinna ei ole ehkä se festivaali, jossa ensimmäisenä taiteellisena suunnitelu­vuotenaan kannattaa tuoda niitä räväkimpiä sekoiluja ja häröilyjä esille, mutta se ei tarkoita, etteikö sellaista voisi olla jossain vaiheessa.

Kaipaako musiikki ja ooppera sokeeraavia esityksiä? Jos menee Musiikkitaloon tai oopperaan, harvoin sieltä lähtee tuohtuneena tai ylipäänsä niin, että nyt tämä herätti.

Olet oikeassa. Mielestäni ei ole onnistuttu, jos kokemus on pelkästään tasa­painoinen, että olipa kiva konsertti ja nyt voi mennä kotiin. Vähintääkin jonkin­asteista syvempää mielenliikutusta olisi syytä tapahtua, oli kyseessä mikä hyvänsä taide-esitys, ooppera tai konsertti. Hyvähän se on, jos keskustelua syntyy. Se vaatii rohkeutta. Julius Caesarin tuotanto ottaa moni­puolisesti kantaa eri elementeillä. Se on teos, jossa politiikka on monessa mielessä läsnä Caesarin edesottamusten kautta. Tässä ohjauksessa on jossain määrin sen kontekstin tasolla ravisteltu tiettyjä poliittisiakin näkökulmia.

Eli sinua eivät kohut pelota?

En näe riskinä sitä, että taiteen ympärillä kuohuu.