Tommi Läntinen on onnellinen 60-vuotias: "Ei hellyys, läsnäolo ja seksi muutu iän myötä miksikään"
Puheenaiheet
Tommi Läntinen on onnellinen 60-vuotias: "Ei hellyys, läsnäolo ja seksi muutu iän myötä miksikään"
Laulaja Tommi Läntinen on 60-vuotiaana täydessä vedossa: pää toimii eikä vanheneminen pelota.

Laulaja Tommi Läntinen täytti 22. elokuuta pyöreät 60 vuotta.

– Vieraita oli noin puolitoistasataa, mukana oli laajennettu lähipiirini. Puheita pidettiin ja musisointia kuultiin, Tommi kertoi Selviytyjät-sarjan pressissä.

Tommi kertoi iän tuntuvan kivalta.

– Olen hyvässä kunnossa, ja pää toimii. Vanheneminen ei pelota. Eikä hellyys, läsnäolo ja seksi muutu iän myötä miksikään, voihan olla että kaikki paraneekin.

Läntisen mukaan hänellä on mahdollisuuksia enemmän nyt kuin 10 vuotta sitten.

– Enää minun ei tarvitse juoda. Jokainen aamu on hyvä aamu, kuusi vuotta sitten raitistunut mies pohti.

Syntymäpäiviensä ohella Tommi Läntinen julkaisi hiljattain elämäkertansa.

Arttu Lindeman laihtui reippaasti saarella.

– Äiti ei meinannut tunnistaa, kun palasin kotiin. Kärsin nuorempana itsetunto-ongelmista, joten olen iloinen, että voin nyt paljon paremmin.

Parisuhde­statuksestaan vaiennut Sara Sieppi kertoi saavansa monenlaisia treffipyyntöjä somen kautta.

Alma Hätönen siirtyi radiosta televisioon ja juontaa pian Big Brotheria.

– Olin koko kevään paniikissa siitä, mitä teen – itkin monta kertaa, etten ole pätevä mihinkään. Onneksi asiat aina lutviutuvat.

– Paluumatkalla lonkankoukistajani tulehtui. Sitä on yritetty hoitaa, mutta vaiva ei ole vieläkään parantunut, Markus Pöyhönen harmitteli.

– Ikävöin järjettömästi perhettä. Tirautin itkut salaa auringon laskiessa, 4- ja 13-vuotiaiden lasten äiti Taina Uppa mietti.

Sohvaperunoista tuttu Juhani Koskinen kertoi saaneensa pysyvän arven, kun käsivarresta lähti ohjelman aikana pieni pala.

Petra Gargano askarteli ohjelman ajaksi viisivuotiaalle pojalleen ”joulukalenterin”, josta lapsi sai yllätyksiä ja näki, kauanko äiti on poissa.

Kommentoi »