Tanssilattian muuvit ovat kuin sormenjälki – Poikkeuksena metallimusiikki
Puheenaiheet
Tanssilattian muuvit ovat kuin sormenjälki – Poikkeuksena metallimusiikki
Tiesitkö, että vaikka musiikki muuttuu reggaesta rappiin, tanssityylisi säilyy samana.
24.2.2020
 |
Apu

Jos luulet, että tanssityylisi vaihtelee musiikkilajin mukaan, saatat erehtyä. Ainakin, jos on uskominen tietokoneita ja koneoppimista.

Jyväskylän yliopiston Monitieteisen musiikintutkimuksen keskuksen tutkimus paljasti, että tanssityyli on kuin sormenjälki eli sama musiikin lajista huolimatta.

Tulos oli tutkijoillekin yllätys, sillä alun perin he lähtivät selvittämään, tunnistaako koneoppiminen musiikkilajin, jota henkilö tanssii.

Tutkimukseen osallistui 73 henkilöä, joiden tehtävänä oli heiluttaa lanteitaan tai muuten liikkua itselleen luontaisesti kahdeksan musiikkilajin ­tahtiin: blues, country, dance/electronica, jazz, metal, pop, reggae ja rap. Tutkijat käyttivät liikekaappausteknologiaa – samanlaista, jota käytetään esimerkiksi Hollywoodin elokuvatuotannossa – ­selvittääkseen, miten musiikki ihmisiin ­vaikuttaa.

Metallimusiikki oli poikkeus

Tietokonealgoritmi pystyi tunnistamaan oikean musiikkilajin vain 30 prosentin tarkkuudella. Sen sijaan se tunnisti tanssijan oikein 94 prosentissa tapauksissa.

Toisin sanoen meillä kullakin on omaleimaiset liikekuviot, jotka pysyvät lähes samoina riippumatta siitä, mikä musiikki antaa rytmin.

Poikkeuksena oli metallimusiikki, jolle ominainen moshaus vaikutti tietokoneesta ilmeisesti samanlaiselta moshaajasta huolimatta.

Aiemmissa tutkimuksissa on huomattu, että tanssityyli kertoo tanssijasta paljon. Se muun muassa ilmentää, kuinka ekstrovertti tai neuroottinen ihminen on, missä mielentilassa hän on tai kuinka empaattinen hän on.

Kulttuurin merkitys mietityttää

Tutkijoilla on edessään paljon uusia kysymyksiä, kuten säilyvätkö tanssikuviomme samanlaisina iän myötä ja minkälaisia eroja eri kulttuurit tuovat tanssijan tyyliin. Entä pystyvätkö ihmiset tunnistamaan toisiaan tanssityylin perusteella yhtä hyvin kuin tietokone?

– Suurin osa tutkimuksesta itse asiassa herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia, sanoo tutkijatohtori Emily Carlson.

– Ja tämä tutkimus ei ole poikkeus.

1 kommentti