Maitohorsma, joka Irwinin laulussa tunnetaan myös rentun ruusuna, on Suomen näyttävimpiä siementäjiä. Kesän lopulla sen valkoiset haituvaiset täyttävät ilman.

Myöhemmin, loppusyksyllä tai alkutalvella voi päästä näkemään, kun halava karistaa siemenensä tuuleen.

Halava viihtyy kosteilla kasvupaikoilla, kuten rantojen läheisyydessä ja tulvaniityillä. Toisin kuin monet muut pajut, halava kasvaa kunnon puuksi, yli kymmenen metrin korkuiseksi.

Kun halava puhkeaa kukkaan alkukesällä, se jää helposti huomaamatta. Lajia ei moni tunnista myöskään sen pitkistä, kiiltävistä lehdistä, jotka hukkuvat muuhun pensaikkoon. Kun talvi alkaa lähestyä, halava puhkeaa täyteen loistoonsa.

Halavan eminorkot ovat valkoisten untuvakarvojen peitossa. On kuin pajuista kaunein olisi vetänyt lumikuningattaren turkin ylleen. Jonkin aikaa se katselee muuten jo väritöntä ja lehdetöntä valtakuntaansa ylhäisestä yksinäisyydestään, kunnes tulee tuulenpuuska.

Silloin halavan siemenet lehahtavat ilmaan, ja hetken ajan maisema näyttää täyttyvän tuhansista ja tuhansista lumihiutaleiden näköisistä haituvista. Aivan kuin halava juhla-asullaan ennakoisi talven saapumista.

Siemenet ovat tärkeä osa kasvien kehi­tyshistoriaa. Se juontaa juurensa yli 400 miljoonan vuoden taakse – aikaan, jolloin maapallon elämä alkoi siirtyä valtameristä kuivalle maalle. Aivan aluksi elämän levittäjinä, karun maan valtaajina, toimivat juuri kasvit ja sienet.

Siemenen muodossa kasvin perimä säilyy vuosia, jopa vuosikymmeniä. Siemen voi pysyä itämiskykyisenä hvyin kauan, jopa pitkän kuivuuden, kylmyyden tai kuumuuden jälkeen.

Näin siementen elämää kuvasi Juha Vainio laulussaan Yksinäinen saarnipuu:

Kun siemenen tuuli kantoi, otti pienen, mut’ vahvimman. Kasvupaikan tuon karuimman antoi, koska puun uskoi juurtuvan. Miten sattuikaan sinne juurtumaan, yksinäinen saarnipuu. Paikkaan sellaiseen, johon kyennyt ei elollinen mikään muu.

Moni puu lisääntyy suvuttomasti, ja esimerkiksi haavan juurista versoo jatkuvasti uusia puunalkuja. Levittäytyäkseen laajemmalle, kuten Vainion laulussa esiintyvälle karulle meren luodolle, kasvin täytyy tuottaa riittävän kauas leviäviä siemeniä.

Siemenet voivat levitä paikasta toiseen putoamalla, tuulen mukana, hyönteisten kantamana – tai vaikkapa linnun mahassa, josta se putoaa ulosteen seassa maahan.

Vaahteran siemenkodassa on siivekkeet, jotka saavat siemenen pyörimään pudotessaan ja tarttumaan pieneenkin tuulenvireeseen. Toisaalta joillakin kasveilla on käsittämättömän kevyet siemenet, joten ne lentävät tuulen mukana pitkiäkin matkoja ilman mitään lisävarusteita.

Jättipalsamin kypsyneet siemenkodat räjähtävät pienestäkin kosketuksesta ja levittävät siemeniä ympärilleen. Vaaleanpunainen jättipalsami on kotoisin Aasiasta Himalajan rinteiltä, mutta Suomessa elää alkuperäisenä sen sukulainen, keltakukkainen lehtopalsami. Myös lehtopalsamin siemenkota räjähtää kosketuksesta, esimerkiksi vesipisarasta. Lehtopalsamin tieteellinen nimi Impatiens noli-tangere tarkoittaakin suomennettuna ”älä koske minua”.

Jotkin kasvit alkavat levittää siemeniään vasta, kun tulipalo on muokannut maaperän otolliseksi niiden kasvulle. Sellainen laji on esimerkiksi harvinainen huhtakurjenpolvi, sen siemen vaatii kunnon lämpökäsittelyn ennen itämistä. Niinpä huhtakurjenpolvea löytääkin lähinnä metsäpaloalueilta ja nuotiopaikoilta.

Vedessä elävät kasvit käyttävät vesireittejä levitäkseen yhä uusille alueille. Esimerkiksi ulpukka pudottaa hedelmänsä veden pinnalle kellumaan. Kun hedelmä sitten vähitellen hajoaa, siemen putoaa sen sisältä ja uppoaa veden pohjaan uuteen kasvupaikkaansa.

Monilla kasveilla siemen on maukkaan ja värikkään hedelmän sisässä. Etenkin pihlajanmarjat ovat punatulkkujen, rastaiden, tilhien ja monien muiden lintujen suosiossa.

Sinivuokko leviää erikoisella tavalla, muurahaisten matkassa. Muurahaiset pitävät sinivuokon pähkylöistä ja kuljettelevat niitä mukanaan. Sinivuokko ei pysty lisääntymään kasvullisesti kuten valkovuokko, mutta se voi aina luottaa siihen, että muurahaisia metsissä riittää.

Yksinkertaisimmillaan siemenet leviävät mekaanisesti putoamalla tai liihottamalla. Leviämistä auttavat myös oravat ja linnut, jotka kiikuttavat terhoja talvivarastoihinsa – ja usein unohtavat ne sinne.

Siementen koko vaihtelee hurjasti: erään palmulajin yhden siemenen paino voi olla 20 kiloa, kun taas miljoona orkideoiden siementä saattaa painaa vain yhden gramman. Suomen kasviston suurin siemen on tammenterho.

Siemenet ovat oivallista ravintoa, paitsi linnuille ja muille eläimille, myös ihmisille. Palkokasvien, kuten papujen, siemenissä on runsaasti proteiinia, kun taas esimerkiksi rypsin siemenistä saatava öljy sisältää tyydyttymättömiä rasvoja sekä elimistön terveydelle tärkeää kuitua.

Siemensato vaikuttaa lintujen liikkeisiin, sillä etenkin vaelluslinnut vaihtavat maisemaa ravinnon perässä. Rikkakasvit ovat kovia siemententuottajia, esimerkiksi peltosaunio voi synnyttää kymmeniätuhansia siemeniä.

Siemenen sisällä on alkio, jossa on valmiina uuden kasvin juurten, verson ja lehtien alkeet. Suojanaan siemenellä on kuori.

Proteiini, rasva ja tärkkelys ovat siemenen ravintovarasto. Se tulee tarpeeseen, sillä usein siemen joutuu odottelemaan pitkäänkin sopivaa itämisaikaa, esimerkiksi sadetta tai seuraavaa kevättä.