Aurinko värjää meren yllä roikkuvat pilvet punaisiksi. Silmä lepää ja korva nauttii aaltojen kuiskeesta. On aikainen aamu Puerto Moreloksen kalastaja- kylässä Jukatanin niemellä Meksikossa.
Liikkeellä on vain jokunen lenkkeilijä ja koiranulkoiluttaja. Päivän kirkastuessa väkeä ilmaantuu enemmän, mutta rannalla ei ole koskaan ruuhkaa. Aurinkovarjon ja -pedin saa maksutta, kun syö ja juo rantaravintolassa. Muuten ranta on pitkälti luonnontilassa, sillä se on merikilpikonnien pesimäaluetta. Lukuisista linnuista tunnistan pelikaanit, joiden sukeltelua mereen on hauska seurata.
Rantaviivaa koristaa meriheinä. Se ajautuu sinne puolen kilometrin päässä olevalta riutalta, jonne pääsee snorklaamaan ja sukeltamaan.
Puerto Morelos on kaunis myös pinnan alta. Leijun ohi huojuvien korallimetsien ja värikkäiden kalojen. Näen jättimäisiä kotiloita ja rauskuparvia.
Illalla hieman kirpaisee herkutella merenelävillä, mutta ruoka vie kielen mennessään. Pienessä kylässä on erinomaisia ravintoloita. Paikallisten herkkujen lisäksi tarjotaan esimerkiksi kreikkalaisia, argentiinalaisia ja itävaltalaisia makuja.
Moni asukas on alkujaan muualta, silti kovin paljon ei kylä ole ajan saatossa muuttunut. Majakka on kallellaan hurrikaanin jäljiltä, ja nykyisin talot saa rakentaa nelikerroksisiksi, kun ennen maksimikorkeus oli kolme kerrosta.
Yöelämää ei ole, ja ravintolat suljetaan viimeistään kymmeneltä. Puerto Morelosta kutsutaankin joskus kuolemaan viitaten Muerto Morelokseksi.
Mystisiä pyramideja ja astrologiaa
Tuijotan lumoutuneena El Castillo de Kukulcánia, 25 metriä korkeaa porraspyramidia. Tämä 900-luvulta peräisin oleva rakennelma on Chichén Itzán tunnetuin nähtävyys. Chichén Itzá puolestaan on mayojen perustama historiallinen kaupunki ja arkeologinen alue Jukatanin pohjoisosassa.
Kukulcánin pyramidi on oikeastaan kivestä rakennettu kalenteri. Porraskäytävä jakaa sen yhdeksän tasoa kahtia, jolloin saadaan luku 18. Luku on tärkeä, sillä mayojen vuodessa oli 18 kuukautta. Neljässä porraskäytävässä on jokaisessa 91 askelmaa. Kun mukaan lasketaan ylätaso, saadaan 365 eli vuoden päivien lukumäärä.
Maya-astrologiaan hurahtaneet imevät pyramidista energiaa. Etenkin kevät- ja syyspäivän tasauksen aikaan heitä on paikalla sankoin joukoin.
Silloin auringonvalo osuu pohjoisen porraskäytävän sivulle ja kiveen muodostuu näkymä kiemurtelevasta käärmeestä. Sitä pidetään taivaallisena merkkinä, sillä temppeli on pyhitetty sulkapääkäärmejumalalle.
Pyramidin huipulle ei saa enää kiivetä eikä sisällä olevaan pienempään pyramidiin pääse tutustumaan, joten rakennelmaa on ihailtava ulkoa. Sekin saa henkeni salpautumaan. Miten mayat kykenivät rakentamaan temppelin ilman modernia teknologiaa?
Alue on kuulu myös akustiikastaan. Kaiku kertaa kaiken vähintään kahtena, ja kun seisoo oikeassa paikassa, ääni kuuluu kymmenien metrien päähän. Täällä pidetään usein konsertteja, esiintymässä ovat olleet muun muassa Luciano Pavarotti ja Placido Domingo.
Täyden palvelun lomakeskus
Meteli Playa del Carmenin kävelykadulla on armoton. Äänessä ovat katua vaeltava tuhatpäinen matkailijalauma sekä turistirihkamaa kovaäänisesti tarjoavat kauppiaat.
Ostoskeskuksissa on rauhallisempaa. Kaupan on niin luksustavaraa kuin perusmerkkituotteita. Ihoa hyväilee viileä tuuli, kiitos tehokkaiden ilmastointilaitteiden.
Playa del Carmenissa on loistavia ruokapaikkoja, katukeittiöistä gourmet-ravintoloihin. Kaksi on ylitse muiden: pastellisävyihin puettu hurmaava kalaravintola El Muelle sekä aina täynnä oleva kansankuppila Los Aguachiles lähellä rantaa.
Pitkä, siisti ranta on monesti valittu maailman parhaimmistoon. Parhaimmillaan se on pelkkää valkoista korallihiekkaa ja sinistä merta – pahimmillaan hiekka peittyy turistien alle. Ruuhkaa riittää myös bilekaupungin baarikaduille.
Täyden palvelun lomakeskuksessa on kaikkea, mitä matkailija saattaa haluta. Päiväretki tosin saattaa riittää rauhallista menoa arvostavalle. Tänne pääsee kätevästi esimerkiksi colectivolla eli paikallisten suosimalla pikkubussilla. Matkanteko on sillä hidasta mutta kiinnostavaa ja puoli-ilmaista.
Liskoja ja joogaa Tulumissa
Päiväni Tulumissa alkaa arkeologiselta alueelta. Täällä oli 1200–1400-luvulla mayojen kauppasatama ja palvontapaikka. Paikan alkuperäinen nimi tarkoittaa aamunkoittoa. Voin kuvitella, miten upealta auringonnousu näyttää korkealta kalliolta, jolla kaupungin rauniot lepäävät.
Muurien sisällä eli aikoinaan muutaman sadan ihmisen ylimystö. Asumuksista ei ole paljon jäljellä, mutta temppelien, vartiotornien ja palatsien jäännökset ovat hienoa nähtävää.
Nykyisin alueella majailee liskoyhdyskunta. Komeat veijarit kerjäävät makupaloja ja antautuvat melkein silitettäviksi, mutta vain melkein, sillä paikalliset pitävät niiden lihaa maukkaana.
Hengitettyäni historian havinaa laskeudun rannalle. Aallot jylisevät vaahtopäisinä, mutta vesi on kuin lämmintä linnunmaitoa. Hiekan ylle kaartuvat palmut tarjoavat varjoa. Olo on autuas ja vähän hämmentynyt. Voiko näin kaunista olla?
Mielihyvää lisää kaupungin henkistynyt ilmapiiri. Tulumissa joogataan ja meditoidaan ja eletään hiljaiselämää. Minäkin tunnen vaipuvani nirvanaan: tämän lähemmäs taivasta lienee mahdoton päästä edes lomalla.
Meri hohtaa kuin fosfori
Taivas liekehtii. Tällä kertaa maalarina toimii laskeva aurinko. Kun se sukeltaa aaltoihin, tulee pilkkopimeää. Pimeys on täydellistä, sillä Holboxin saarella ei ole ulkovaloja.
Jukatanin niemimaan pohjoispuolella sijaitseva Holbox on oma maailmansa, vaikka se sijaitsee vain puolen tunnin merimatkan päässä mantereesta.
Saari hehkuu sinisenä, vihreänä ja keltaisena, sillä talot on maalattu karibialaiseen tapaan kaikilla sateenkaaren väreillä.
Ranta on paikoin mustanaan meriruohosta. Hiekka on puolikarkeaa simpukkahiekkaa, joka on kaunista katsella, mutta se voi viiltää haavan jalkapohjaan. Laskuveden aikaan vesi ulottuu korkeintaan vyötäröön, vaikka seisoisi ulapalla.
Rannan vierellä kohoava mangrovemetsä on pesukarhujen ja hyttysten valtakuntaa. Hyönteiset ovat kosteina kuukausina riesa, ne iskevät äänettä ja armotta.
Holbox on kuuluisa myös valashaista. Jättiläiset ohittavat saaren touko–syyskuussa. Silloin meri hohtaa kuin fosfori, koska se on täynnä valashaiden herkkua, planktonia.
Taianomainen näky jää minulta kokematta, mutta ihastun silti Holboxiin ikihyväksi. Vaikka ranta ei ole kaikkein kaunein, siltä löytää oman soppensa, jossa voi tuijottaa horisonttiin näkemättä ristin sielua.
Asu on vapaa, ja kuljen kaikkialle uimapuvussa – poljen se ylläni jopa pyörällä. Polkupyörän lisäksi Holboxiin voi tutustua myös golfautolla. Tiet ovat hiekkaa ja sateella mutavelliä. Kaikki on alkeellista ja juuri siksi niin hurmaavaa.
Teksti: Maarit Vuoristo
Kuvat: Maarit Vuoristo ja Fotolia
Juttu on julkaistu Eevan numerossa 02/2017.
Lue myös:
