New Yorkin ruokatrendi: jännittävät maakuntien keittiöt
Matkailu
New Yorkin ruokatrendi: jännittävät maakuntien keittiöt
New Yorkissa herkutellaan nyt tiettyjen alueiden ruokiin erikoistuneissa ravintoloissa.
13.1.2019
 |
Mondo

Jo South of the Clouds -ravintolan nimi kertoo Kiinan-tuntijoille, minkä alueen ruuasta on kyse: maan eteläosissa sijaitsevasta Yunnanin maakunnasta. Nimi Yunnan tarkoittaa ”pilvistä etelään”.

Greenwich Villagessa sijaitsevan ravintolan ruokalistalta ei kannata etsiä monista kiinalaisista kuppiloista tuttuja seesamikanaa tai possudumplingeja. South of the Clouds edustaa nousevaa ruokatrendiä, jota kutsutaan Yhdysvalloissa termillä hyper regional cuisine, hyperalueellinen keittiö. Se tarkoittaa keskittymistä jonkin maan tietyn maakunnan ruokiin, toisinaan vielä pienempiinkin makualueisiin.

South of the Cloudsin erityisherkkuja ovat mixianit, eli yunnanilaiset riisinuudeliannokset. Mixian tarjoillaan joko liemessä tai paistettuna, vihannesten ja valinnaisen lihan kanssa. Ruokalistalla on esimerkiksi yunnanilainen Crossing the bridge noodle -keitto, jonka asiakas valmistaa itse lisäämällä haluamansa vihannekset ja lihan tulikuumaan liemeen. Tarinan mukaan nimi juontaa kiinalaisnaisesta, joka kantoi päivittäin lounaan miehelleen saarelle pitkän sillan yli ja päätti viimeistellä ruuan perillä voidakseen tarjoilla sen kuumana.

Suklainen mole rojo -kastike on pääosassa Claro-ravintolan possunposkiannoksessa.

Brooklynin Claro-ravintola puolestaan tarjoaa oaxacalaisia annoksia niille, jotka haluavat tuntea meksikolaista keittiötä syvemmin kuin tacojen ja burritojen tasolla. Claron erityinen vahvuus ovat Oaxacan alueen molet, erilaiset mausteiset kastikkeet.

Maista possunposkea suklaisessa mole rojo -kastikkeessa omenasalaatin kanssa. Tai kokeile kylkipaistia sipuleilla, perunoilla ja uskomattoman maukkaalla, mustalla mole negro -kastikkeella.

Kommentoi »