Muotoilija Sanna Kantolan värikäs ja rento koti
Lumi-laukkumerkin luonut muotoilija Sanna Kantola on maailmalla vietettyjen vuosien jälkeen asettunut Helsingin Kruununhakaan. Nelihenkisen perheen koti on täynnä persoonallisia ratkaisuja ja hauskoja yksityiskohtia.
Sanna Kantola, 46, seisoo valoisassa keittiössään Helsingin Kruununhaassa. Pyöreän marmoripöydän ympärillä on kaksi elämää nähnyttä Arne Jacobsenin Seitsemän-klassikkotuolia. Ne ovat Sannan ranskalaisen aviomiehen Bruno Beaugrandin, 47, opiskeluajoilta.
Keittiön marmoripöytä on Brunon suunnittelema.
”Pöytä painaa niin paljon, että pelkäsimme, kestääkö lattia sen painon”, Sanna kertoo ja nojaa tiskipöytään, jonka kaapit ovat myös aviomiehen käsialaa. Ovien materiaali löytyi valmiiksi patinoituneena Brunon äidin puutarhan perältä Ranskasta.
Esillä on lasten piirustuksia ja pino japanilaisia peltirasioita. Sanna avaa yhden rasian ja tarjoaa paperiin käärityn suklaakeksin: herkku sulaa kitalakeen.
”Japanilainen ystävämme lähettää keksejä lapsille.”
On aamupäivä. Kiara, 7, ja Jasper, 9, ovat koulussa läheisellä Kaisaniemen ala-asteella. Bruno on lähtenyt päivän ensimmäiseen palaveriin, ja Sannakin jatkaa kohta avioparin yhdessä luotsaaman Lumi-laukkumerkin toimistolle Punavuoreen. Matkalla hän piipahtaa kurkistamassa yrityksen lippulaivamyymälää Senaatintorin kulmalla.
Vuodenvaihde on ollut kiireinen, sillä Lumi Accessories on avannut uusia pop up -myymälöitä Japaniin. Töitä aiheuttivat myös Ivalon ja Kittilän lentokentille jouluksi avatut kaupat.
Sanna on yrityksen toimitusjohtaja ja pääsuunnittelija. Bruno markkinoi tuotteita ja seuraa niiden valmistusta. Lumi-tuotteita tehdään nyt Italiassa, Portugalissa, Espanjassa, Turkissa, Latviassa ja Intiassa.
Kohtaaminen Pariisissa
Bruno ja Sanna tapasivat Pariisissa 1990-luvun lopulla. Sanna oli opiskelijavaihdossa Taideteollisesta korkeakoulusta, jossa hän opiskeli vaatesuunnittelua. Bruno opiskeli teollista muotoilua.
”Huomasimme hakeutuvamme design-koulussa yhä useammin toistemme seuraan.”
Opintojen jälkeen Sanna sai huippupaikan laukkusuunnittelijana Ralph Laurenilla New Yorkissa. Bruno työskenteli muun muassa jalokivitalo Tiffanylle, jolle hän suunnitteli kelloja.
”Ralph Laurenilla opin paljon brändin hallinnasta ja siitä, millaisissa rajoissa yhden merkin suunnittelijana voi liikkua. Opin myös puhumaan bisnesihmisten kanssa.”, Sanna muistelee.
Pari haaveili yhteisestä yrityksestä, ja omien laukkujen suunnittelu alkoi hiljalleen kuin harrastuksena. Vuosituhannen vaihteessa Sanna ja Bruno perustivat Lumin ja palasivat Eurooppaan.
”Asuimme ensin Pariisissa ja sen jälkeen Antwerpenissä. Belgiassa oli aina harmaata ja sateista. Vuonna 2007 päätimme siirtää yrityksemme Suomeen.”
Vierailu Linnassa
Itsenäisyyspäivänä Sanna ja Bruno saivat kutsun Presidentinlinnaan. Se merkitsi yrittäjille kiitosta työstä ja vastuullisuudesta, jota he ovat osoittaneet kehittäessään Lumin toimintaa mahdollisimman ekologiseksi.
Bruno asusti mustan juhlapukunsa höyhenpuuhkalla ja pääsi kymmenen parhaan pukeutujan joukkoon iltapäivälehden äänestyksessä.
Sanna pukeutui Anne-Mari Pahkalan suunnittelemaan valkoiseen silkkipukuun, joka juhlan jälkeen jäi vaatelainaamo Vaatepuun valikoimaan odottamaan seuraavaa käyttäjää.
”En halunnut pitää itselläni pukua, jota en ehkä enää käyttäisi. Nyt se pääsee kiertoon.”
Kestävää kulutusta
Kestävän kulutuksen arvostaminen näkyy myös perheen Kruununhaan-kodissa, jonka tunnelma on rento ja mutkaton. Hankinnat on tehty laatua ja hyvää muotoilua arvostaen. Esimerkiksi kaikki valaisimet ovat tuttuja klassikoita muun muassa Olucen ja Louis Poulsenin mallistoista.
Tavaroissa on patinaa, sillä etenkin Bruno harrastaa huutokauppoja ja kiertää antiikkiliikkeissä. Moni huonekalu on käytettynä ostettu aarre, kuten Artekin tarjoiluvaunuklassikko olohuoneen ikkunan alla.
Viime vuosisadan alussa rakennetussa kerrostalohuoneistossa ei ole juuri komeroita. Tavarat on järjestetty isoihin vanhoihin kaappeihin, joita on kaikissa huoneissa.
Kaappeja olisi luvassa lisääkin, jos vain asuntoon mahtuisi. Iso antiikkikaappi odottaa siirtoa Helsinkiin Brunon äidin luona Ranskassa.
Lisää tilaa
Perheen edellinen koti oli iso yksiö. Kun toinen lapsi oli tulossa, tarvittiin lisää huoneita. Nykyinen koti oli alun perin huonossa kunnossa. Remontti oli työläs, mutta lopputulosta ei ole tarvinnut harmitella.
Sisustus on muotoutunut hiljalleen. Olohuoneen ja makuuhuoneen vaaleanpunaiset, pitkät samettiverhot olivat käytössä jo edellisessä kodissa.
Bruno suunnitteli valkoisen Chesterfield-henkisen nahkakaluston olohuoneeseen, ja se teetettiin suomalaisessa huonekalutehtaassa.
Makuuhuone on ehkä kodin jännittävin paikka, sillä tapetti muodostaa optisen harhan: se näyttää jättikokoiselta, muhkeaksi topatulta sängynpäädyltä.
Parisängylle Sanna on levittänyt talonpoikaishenkisen, ranskalaiselta torilta ostetun pellavapeitteen. Yllättävä yhdistelmä toimii.
Sananmukaisesti kirsikkana katossa makuuhuoneessa on slovenialaisen muotoilijan Nika Zupancin Cherries-valaisin. Sen tumma, liila väri saa tukea viereisen olohuoneen syreenin sävyisiltä seiniltä.
Lastenhuoneeseen Bruno on rakentanut Jasperille parven. Sen pohjana on tukeva sänky. Pylväänä on kuorimaton männynrunko, jossa on muutama oksanhanka tallella. Niihin lapset ripustavat tavaroitaan.
Kiaran sänky ja koulupöytä ovat parven alla. Toinen puoli huoneesta on yhteistä leikki- ja oleskelutilaa.
Kolmion 83 neliötä alkavat käydä nelihenkiselle perheelle hieman ahtaiksi, mutta kodin loistava sijainti pitää asukkaat toistaiseksi tyytyväisinä.
”Tässä elämäntilanteessa keskusta on meille ehdottomasti paras paikka asua. Kävellen tai pyörällä pääsee nopeasti kaikkialle”, Sanna Kantola sanoo. ●
Juttu on julkaistu Eevassa 2/2019.
