Kun sotakorvaukset oli maksettu, suomalaiset saattoivat keskittyä elintasonsa kohottamiseen. Hyvinvoinnin lisäännyttyä maatilat alkoivat koneistua. Tuotannon tehokkuus niin maa- kuin metsätaloudessa alkoi kasvaa merkittävästi, mikä lopulta johti ylituotanto-ongelmiin.

Maaseudulta katosi lyhyessä ajassa lähes 300000 työpaikkaa. Alkoi voimakas maaltapako, jota muuttoliiketutkija Timo Aro kutsuu suureksi muutoksi.

Maaseudulta muutti asukkaita Etelä- ja Lounais-Suomeen, myös Ruotsi imi väkeä. Muuttoliike maalta kaupunkiin ei ole koskaan sen jälkeen pysähtynyt. Se on vain muuttunut 1970-lukuun verrattuna näkymättömämmäksi.

– Kaupunkialueiden väestönlisäys oli 1.1.2010–31.12.2010 keskimäärin 83 henkilöä joka päivä, samaan aikaan maaseutualueella väestö väheni 37 henkilöä joka päivä. Itse asiassa kaupungistuminen on alkanut jo 1880-luvulla ja jatkunut tähän päivään asti, sen voimakkuus on vain vaihdellut eri vuosikymmeninä, Aro kertoo.

Rakennemuutos on iskenyt pahiten ydinmaaseutuun ja harvaan asuttuun maaseutuun. Mitä lähempänä maaseutu on kaupunkia ja kaupunkitaajamia, sitä paremmin sillä menee.

– Vielä 2000-luvun vaihteeseen asti kaupunkien kasvu perustui maan sisäiseen muuttoliikkeeseen ja luonnolliseen väestönlisäykseen. Mitä pidemmälle on tultu, sitä enemmän se on alkanut perustua maahanmuuttajiin, Aro kertoo.

– Syntyvyys on näet laskenut, ja kuolleisuus noussut.

Ikääntyneet tekevät maatiloillaan sukupolvenvaihdoksia ja muuttavat kirkonkyliin, kuntakeskuksiin tai kaupunkeihin esimerkiksi lähemmäs lapsenlapsia. Nuoret muuttavat ennen kaikkea opiskelun takia. Sitä kutsutaan tavoitemuutoksi.

Kaupunkien vetovoimassa on kaksi tekijää: kova ja pehmeä. Kovaan kuuluu työpaikka- ja koulutustarjonta. Pehmeään kuuluvat vapaa-ajan palvelut, elämykset, tapahtumat ja harrastusmahdollisuudet eli riittävästi mielekästä tekemistä työn ja koulutuksen ulkopuolella. Ne kaupungit, jotka pystyvät yhdistämään nuo kaksi, ovat voimakkaimpia alueiden välisessä kasvukilpailussa, Aro sanoo.

– Toki vastavirtojakin on. Lehdistä saa lukea sankaritarinoita, kun joku muuttaa Helsingistä perähikiälle, mutta se on marginaalista verrattuna päävirtoihin. Maaseudulle vetää väljyys, rauhallisuus ja turvallisuus, mutta kun etäisyys lähipalveluista alkaa olla yli 45–60 minuutin, muuttokynnys nousee.

Harva palaa maaseudulle. Moni nuori jää opiskelupaikkakunnalle, ja sieltä yleensä löytyy myös ensimmäinen työpaikka.