Miina Äkkijyrkkä on luonnonvoima, mielipiteissään taipumaton kuin repussaan olevan teräslankarulla, eikä hänen kanssaan mikään mene ihan suunnitelman mukaan.

Kuvanveistäjä oli kutsuttu mukaan Kuvia ja käännekohtia -tv-sarjan vieraaksi. AlfaTV:n ohjelman viides tuotantokausi käynnistyi 24. syyskuuta 2019. Avajaisvieraana oli Katri Helena, jonka jälkeen ruudussa nähtiin Pepe Willberg, sitten Markku Aro. Yhteensä vieraita oli kaudella mukana kuusitoista.

Vieraat kertoivat ohjelmassa elämästään mukanaan tuomiensa valokuvien kautta.

Ohjaaja Taavi Vartian haastateltavaksi suostunut Miina Äkkijyrkkä oli kokeneelle ohjaajallekin kova pala purtavaksi.

– Jos tästä selviän hengissä, selviän mistä vain, Vartia sanoi varttia ennen kuvausten alkua ja sitten Äkkijyrkälle, että jos hän haastattelijana mokaa, Miina saa laittaa hänet järjestykseen.

Miina Äkkijyrkkä oli siinä vaiheessa komentanut Vartialle punaiset kengät jalkaan ruskeiden sijasta, valkoisen paidan sinisen sijaan ja ylänapit ehdottomasti auki.

– En pidä sinisestä!

Kuvaukset tehtiin Nurmijärvellä vuonna 1958 rakennetussa elokuvateatteri Kino Juhan rakennuksessa. Teatteri on edelleen toiminnassa.

– Ostin Kino Juhan vuodenvaihteessa itselleni ja taidan olla Kaurismäen veljesten Andorran hävittyä kartalta ainoa elokuvaohjaaja, joka omistaa leffateatterin, Vartia kertoi Äkkijyrkälle.

Tämä paljastus tapahtui vasta tunnin mittaisen ohjelman nauhoituksen jälkeen, jolloin kuvanveistäjä jo antoi poskisuudelmia ohjaajalle.

Ennen ohjelmaa hän ilmoitti, mistä ei puhuta tai hän pistää pelin poikki. Yksi kielletyistä aiheista oli Skatan tila, jonka menettäminen on Äkkijyrkälle yhä kova paikka.

– Ja se on muuten Skata, ei Skatta!

Miina Äkkijyrkkä halusi, että hänet esitellään kuvanveistäjänä ja naisena, joka tulee metsästä. Taiteilija hän ei ole.

–Taiteilijoita ovat ne, jotka taiteilevat jäällä kesärenkailla. Ja minua ei nyt uiteta missään liemessä! Pössäytetään nyt nauhoitus käyntiin, ja jos minä en näe kelloa nauhoituksen aikana, lähden kotiin, hän ohjeisti meikistä valmistuttuaan Taavi Vartiaa.

Miina Äkkijyrkkä sai kännykkäkellon elokuvateatterin näyttämölle olevalle pöydälle, kun kerrallaan nauhoitettava ohjelma alkoi – tosin eri tavalla kuin Taavi Vartia oli kuvitellut.

Äkkijyrkkä aukaisi vanhan virsikirjan ja alkoi laulaa kovalla äänellä virttä kuin aamunavauksena. Kaoottiselta vaikuttava tilanne on täydellisesti Miina Äkkijyrkän hyppysissä.

– Tämä on isäni ostama virsikirja vuodelta 1963. Ja minä olen nainen, joka tulee metsästä. Se on tärkeä identiteetti suomalaiselle ja kannattaa mennä metsään, ettei mentäisi metsään.

Pienen Miinan lapsuudenmaisema oli Iisalmessa metsäinen aho, jossa kasvoi keväisin korvasieniä, myöhemmin kesällä ahomansikoita ja mustikoita.

Isän kuvaa ohjelmassa näytettäessä Miina Äkkijyrkkä kertoi, miten isä kuoli syksyllä 1971 auto-onnettomuudessa.

– Olen käynyt vain neljä kertaa isän haudalla, mutta olen keskittynyt hänen henkiseen perintöönsä. Isä oli kanttori, joka teki töitä maanviljelijänä, hän oli esteetikko ja musiikkipersoona, äiti karjakko. Tädeilläni oli kartionmallinen nenä, joten jostain sieltä Uralilta nenämme ovat peräisin.

Miina Äkkijyrkkä sai Taideakatemiassa opiskellessaan pilkkaa osakseen tehdessään lehmätöitään, tutkiessaan lehmän muotoa ja eläviä viivoja. Hän oli pilkasta huolimatta koulun historiassa ainoita, joka sai piirustuksesta kympin.

– Mutta kun lehmä ei ole pelkkä lehmä! Lehmät korvasivat lapsuudessani puuttuvia ihmissuhteita, olin villi lapsi, ja lehmät kommunikoivat kanssani, kun äiti pisti minut karsinaan rauhoittumaan. Olen miettinyt, miten käsittelen lehmätöissäni koko maapalloa. Töitäni en selittele, se on taidehistorioitsijoiden ja taidemaistereiden tehtävä.

Elämänsä käännekohdaksi hän nostaa vuonna 1988 toteutetun nautavaelluksen. Silloin Mannerheimintiellä nähtiin, miten kuvanveistäjä talutti koko kansan tietoisuuteen Itä-Suomen karjan. Ja kansa ehkä oivalsi sen merkityksen.

Tässä vaiheessa ohjelman nauhoitusta Miina Äkkijyrkän kuulokojeesta loppivat patterit, ja laite alkoi vinkua.

– Tuokaa laukkuni, siellä on aina pattereita mukana, hän komentaa Fantastico Production -tuotantoyhtiön Minna Penttiä.

Patteri löytyy, yksi tippuu kenkäänkin, mutta puhe jatkuu vuolaana virtana.

– Taiteen merkitys on rajaton, taide lohduttaa ihmistä!

Miina Äkkijyrkkä kertoo, miten hän vietti railakasta elämää 1970-luvun alussa. Sellaiseen riemuun hänet johdattivat ravipiirit. Hän jopa mietti raviohjastajaksi ryhtymistä.

– Elämä oli pelkkää riemua, ei huolen häivää kuvanveistäjän taipaleella. Juhlimme aamuseitsemään ja matkustimme joskus Kööpenhaminaan, joskus jonnekin muualle. Jos jotain nuorille kuvanveistäjille sanoisin, sanon sen, että vaatikaa koulutukseen mukaan opastusta verotuksesta, markkinoinnista, kuljetuksesta!

Elämänsä rakkauden hän koki samalla vuosikymmenellä, kun hän sai kuvanveistäjämiehen kanssa esikoisensa Lahjan.

– Tässä kuva, mutta ei mitään nimiä, ei mitään! Elämäni rakkaus, tämä mies teki minusta naisen, onhan nuori nainen jo biologisesti altis rakastumiselle. Äitiys on minulle tärkeää, se on polkuni. Lahjan jälkeen sain vielä kaksi lasta, kun Yppe ja Pilli syntyivät. Pilli asuu Singaporessa, ja hän on tehnyt minusta isoäidin.

Singaporeen hän onkin taas lähdössä, jo monetta kertaa seitsemän vuoden aikana, koska siellä ovat rakkaat. Pilli ja lapsenlapset.

Miina Äkkijyrkällä on ohjelman kuvauksissa virsikirjan lisäksi mukana Raamattunsa, ja sitä hän myös lukee, lukee jylisevään ääneen Saarnaajan sivuja.

– Raamattua pitäisi lukea useammin, ja sen lopussa on ennustus ilmastonmuutoksesta, isoista muutoksista, jotka ovat tuleva, kun taivaankappaleet muuttuvat galakseissa.

Hän sanoo nykyihmisen luottavan liikaa nettiin, kun kaikki on kuitenkin kiinni taivaankappaleista avaruuksissa.

– Avaruus on ääretön, emmekä me tajua sitä. Emme tajua, emmekä usko, että tieto on tässä kirjassa.

Hän sanoo nauhoituksen jälkeen olevansa kiroileva saarnaaja ja alkaa laulaa Punertaa marjat pihlajan -laulua.

Apokalyptisen ennustuksen jälkeen on aika heittää rennommalle vaihteelle. Kuvausten alussa tuikea, mutta niiden jälkeen leppoisa Miina Äkkijyrkkä ei kuitenkaan suostu juomaan kahvia pahvimukista, koska kupin reunassa on muovia. Ja croissant on kuiva.

– Vien tämä lehmälle!

Virrenveisuusta alkanut ja lehmiin edennyt keskustelu myös loppuu lehmiin Kino Juhan portailla.

Miina Äkkijyrkkä kajauttaa lehmien kutsuhuudon, eikä siihen ole kenelläkään mitään sanomista.

Vakuuttava on hänen äänensä, viestinsä kuvanveistäjänä ja naisena.

Päivitetty 11.9.2020 – Ilmestynyt 5.9.2019