Tytön tummat silmät säihkyvät, kun hän kertoo näkemistään musikaaleista, Kinky Bootsista ja Billy Elliotista. Notre Dame ja Pieni merenneito pitäisi nähdä pian.

– Ja miten loistava, suurenmoinen onkaan näyttelijä, laulaja Petrus Kähkönen! Ihailen hänen monilahjakkuuttaan.

Tyttö on 17-vuotias Senja Puurtinen. Hän istuu isänsä, ”iskän”, laulaja Markku Aron vieressä Tampere-talolla marraskuun iltapäivän hämyssä, joka kohta on kaamoksen pimeää.

Ensimmäisessä yhteisessä haastattelussaan he puhuvat keskinäisistä väleistään ja elämänarvoistaan sekä ennen kaikkea musiikin tekemisestä, esiintymisestä ja artistina olemisesta.

Esiintymiseen Senjalla on lahjoja ja perimää lahjakkaan isänsä sekä äitinsä puoleisen isoisänsä muusikko, säveltäjä, kapellimestari Matti Puurtisen (1949–2017) puolelta. Sen sijaan laulaja Aija Puurtinen ei ole näille Puurtisille mitään sukua.

Toissa vuonna kuolleesta ukista puhuttaessa Senjan silmissä näkyy kyyneleitä. Hän sanoo tämän yhä elävän ja olevan läsnä luomassaan musiikissa.

– Ukki oli minulle rakas ja läheinen. Vietin hänen kanssaan pikkutyttönä paljon aikaa. Hän opetti minulle pianonsoiton alkeet ja teimme yhdessä tanssi- ja seikkailuvideoita.

Läheinen hän oli myös vävylleen Markku Arolle.

– Hieno appiukko ja tärkeä musiikkitoverini. Suunnittelimme monesti, että lähdemme duokeikoille, mutta niitä ei sitten koskaan ehditty toteuttaa.

Senja oli viisivuotias, kun isä ja äiti Satu Puurtinen erosivat.

– Suhteeni iskään ei silti muuttunut, ja nyt hän asuu onneksi lähellä, Nokialla. Hän on aina ollut elämässäni mukana kivana ja ihanana. Iskä on sellainen nallekarhu.

Markku Aroa hymyilyttää, ja hän kuvailee kuopustaan samoilla adjektiiveilla kuin tämä häntä.

– Olin 52-vuotias, kun sain tämän kiltin ja ihanan tytön, tättähäärän, jolla oli syntyessään pieni tupsu päälaella kuin Pikku Myyllä. Hänen kanssaan ei ole ollut mitään taisteluja.

Isällä ja tyttärellä on suorat ja rehelliset välit. Markku Aro sanoo, että Senja voi kertoa hänelle asioistaan ja elämästään avoimesti.

– Välillä tuntuu siltä, että työni takia näemme liian vähän toisiamme.

Vähällä on isä päässyt, jos ainoa isompi parku tuli, kun tyttö tarjosi hänelle pullaa, ja hän puraisi vahingossa tätä sormeen.

– Senja tykkäsi jo pikkutyttönä esiintyä, ja niistä esityksistä on tallella monta videota. Enkä muista hänellä olleen mitään uhmaikää. Hän on nyt lukiossa toisella luokalla, eikä ole osoittanut mitään teinikapinaa. Päinvastoin, Senja paneutuu harrastuksiinsa ja koulunkäyntiin hyvin. Kouluarvosanat taitavat olla tuplasti suuremmat kuin minulla aikoinaan, Markku sanoo.

Musiikki on ollut Senjan elämässä mukana pienestä pitäen ja nyt entistä vahvemmin. Hän on Tampereen yhteiskoulun ilmaisutaidon erityislukiossa.

Iskän meneillään olevasta 70-vuotisjuhlakiertueesta Senja sanoo, että hän istuu takuuvarmasti Tampere-talon katsomossa. Kiertue loppuu 15. joulukuuta nimenomaan tänne.

– Pienempänä olin usein mukana muun muassa iskän laivakeikoilla. Ja jos hän esiintyi Tampereella, pääsin monesti katsomaan esityksiä.

Markku Aro kertoo Senjalle, että kiertueen aikana salit ovat täyttyneet ympäri Suomea. Hän väittää, että kiertue on ”viimeistä herkkua”. Uskokoon ken haluaa!

– Olen aivan sydämeni kyllyydestä nauttinut siitä, miten tunnelma on ollut konserteissa katossa. Meillä on hyvä henki bändissä, ja yleisö elää laulujeni mukana, taputtaa ja nousee välillä tanssimaan. Vanhat hittini ovat niitä, joita halutaan kuulla ja joiden sanat osataan.

Aroa kismittää se, että Yleisradiossa soitetaan nykyisin hyvin vähän monen kuulijan rakastamaa iskelmämusiikkia. Hänellä on varma mielipide sen alasajosta.

– Olisiko syy nuorissa musiikkitoimittajissa? Onneksi Ylessä on sentään Tarja Närhi ja Marko Maunuksela, jotka ymmärtävät kansan musiikkimaun. Kaksi ja puoli miljoonaa suomalaista haluaa sentään kuunnella iskelmämusiikkia, eivätkä monet 50–60-vuotiaat lataa musiikkia puhelimiinsa.

Suoratoistopalvelut ovat olleet varsinainen surmanloukku levyjen julkaisulle, eikä studiomuusikoilla ole enää töitä takavuosien tapaan. Markku Arokaan ei suunnittele tällä hetkellä uuden levyn julkaisemista.

Kun Senja on joulukuussa katsomassa isänsä esiintymistä, niin ensi helmikuussa Markku Aro istuu Tampereen Työväen Teatterin katsomossa. Senja esiintyy silloin suurella näyttämöllä nuorisomusikaalissa Nahkatakkinen tyttö. Hänellä on yksi keskeisistä rooleista näytelmän Ainona.

Nahkatakkista tyttöä harjoitellaan jo täyttä päätä 2–3 tuntia päivässä, onhan sen ensi-ilta jo ystävänpäivänä. Musikaalin ohjaa Marietta Kunnas, joka on opettanut seitsemän vuotta teatteri-ilmaisua Senjan koulussa TYK:ssä.

Kunnas on arvostettu nimi näyttelijäpiireissä, hän on luotsannut aikoinaan muun muassa Hannu-Pekka Björkmania ja Tommi Korpelaa kohti Teatterikorkeakoulua vastatessaan Lahden kansanopiston teatterilinjasta.

Marietta Kunnas riemastuu kuullessaan, että Senjasta tehdään lehtijuttua.

– Hän on taiteellisesti lahjakas ja ikäisekseen kypsä tyttö. Nahkatakkinen tyttö, jota nyt teemme, ei ole peruslukiomusikaali, vaan jatkumo tamperelaiselle nuorisomusikaalihistorialle.

Musiikki perustuu Dingon biiseihin, mutta tarina ei kerro Dingosta. Lavalla on kahdeksankymmentä nuorta, ja ammattinäyttelijöinä mukana ovat Mia Selin äidin ja Juha Junttu isän roolissa.

Senja kertoo, että musikaali kertoo tämän päivän nuorista, kapinasta ja rakkaudesta, ja se sukeltaa myös menneeseen, nuoren kasvuksi omaksi persoonakseen.

– On uskomattoman hieno ja samalla jännittävä juttu päästä esiintymään Työviksen suurelle näyttämölle. Pakko minun on myöntää, että haaveilen tässä vaiheessa näyttelijän ammatista. Olen kuunnellut tarkkaan musikaalin äänivalmentajana olevan näyttelijä Petra Karjalaisen ohjeita ja tietenkin Mariettan ohjausta.

Hän rakastaa esiintymistä, mutta sanoo, ettei 17-vuotiaana voi tietää mihin tie vie. Eikä tarvitsekaan tietää.

Senja on ensi-iltansa aikoihin saman ikäinen kuin isänsä vuonna 1968, jolloin hän pääsi ensimmäiselle kesäkiertueelleen yhdessä laulaja Kristina Hautalan kanssa. Samana vuonna ilmestyi Aron ensimmäinen single Käyn uudelleen eiliseen, laulu, joka on kuultu myös meneillään olevalla kiertueella.

Markku Aro kuuntelee tytärtään ja sanoo kannustaneensa tätä aina musiikin harrastamiseen.

– Se antaa lapselle ja nuorelle paljon sisältöä elämään sekä avartaa maailmankuvaa. Itse aloin soittaa kitaraa bändissä 14-vuotiaana, ja se johti pian keikoille. Vanhempani olivat tosin sitä mieltä, että koulu olisi pitänyt ensin hoitaa. Uskoivathan he sitten aika pian, että musiikki vei minua ja olin tosissani suuntaamassa laulajan uralle.

Senja aloitti harrastuksensa jo isäänsä nuorempana. Hän soitti aluksi pianoa, sitten sähköbassoa ja sanoo palanneensa jälleen pianoon. Laulamista hän on treenannut laulutunneilla.

Vahvat elämänarvot Senja on saanut kotikasvatuksessaan niin äidiltään kuin isältäänkin. Hän miettii tovin kysymystä yhteisistä arvoista isänsä kanssa.

– Meissä on varmasti samaa se, että pyrimme aina tekemään parhaamme ja ottamaan muut ihmiset huomioon.

Markku Aro sanoo, että tärkeää on vanhempien ihmisten kunnioittaminen ja rehellisyys.

– Tärkeää on myös taito tsempata muita. Senjaa olen yrittänyt tsempata aivan kuten kolmea aikuista poikaanikin Tuomasta, Miikaa ja Teemua.

Senja jatkaa, että yhteisten arvojen ja musiikin lisäksi häntä ja iskää yhdistää hyvän ruoan arvostus. ●