Linda Lampenius paljastaa: kuuluisa kyykkykuva johtui syömishäiriöstä - Linda alkoi parantua vasta nykyisen puolison myötä
Terveys ja hyvinvointi
Linda Lampenius paljastaa: kuuluisa kyykkykuva johtui syömishäiriöstä - Linda alkoi parantua vasta nykyisen puolison myötä
- Bulimia oli kaikkein kamalinta, ja se vaikutti vahvasti myös psyykkisesti, useasta eri syömishäiriöstä parantunut Linda Lampenius sanoo.
22.3.2018
 |
Apu

Linda Lampenius, 48, on taiteilija ja huippuviulisti, suomalaisen median monessa sopassa tahtomattaankin keitetty julkkis ja kansainvälisen median haastattelema taiteilija. Ruotsissa hän on suosittu esiintyjä, jota pyydettiin soittamaan muun muassa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhliin Kungsträdgårdeniin.

Hän on myös puolustusasianajaja Martin Cullbergin vaimo ja kahden suloisen tyttären, Olivian, 9, ja Cecilian, 5, äiti. Perhe sai alkunsa, kun ystävien hyvää tarkoittava ele kääntyi Linda Lampeniuksen pelastukseksi. Hän tapasi yksitoista vuotta sitten ystävien välityksellä Martin Cullbergin, tulevan puolisonsa ja lastensa isän.

– Olin sairastanut anoreksiaa, sitten ortoreksiaa, eli pakkomielteistä terveellisen ruoan syömistä ja liioiteltua treeniä ja lopulta bulimiaa. Bulimia oli kaikkein kamalinta, ja se vaikutti vahvasti myös psyykkisesti. Aloin parantua syömishäiriöstä vasta Martinin myötä. Paranemiseni kesti puolitoista vuotta, ja nyt käyn luennoimassa täällä Ruotsissa naisille syömishäiriöistä. Luennoillani soitan myös viulua.

"Minua alkoi heikottaa"

Suomessa Linda Lampenius ehti aiheuttaa kohua soittaessaan poppia mustassa pvc-puvussa. Puku ei ollut alkujaan hänen ideansa, vaan valokuvaaja Marica Rosengårdin, joka kuvasi Lampeniusta Me Naiset -lehteen vuonna 1996.

– Puku oli niin hikinen kuvausten jälkeen, että sain sen itselleni. Sille oli käyttöä myöhemmin.

Samanlainen sattuma oli vuonna 1996 juuri tässä puvussa otettu kuuluisa kyykkykuva Violator-sinkun kanteen.

– En ollut syönyt mitään kuvauspäivän aikana ja kärsin silloin syömishäiriöistä. Minua alkoi heikottaa ja lysähdin kyykkyyn. Kuvaaja Enrico Seri huudahti, etten saa liikkua, sillä juuri siinä asennossa mahtuisin paremmin kansikuvaan.

Juttua muokattu 22.3. kello 9.41: Selvennetty otsikkoa.

Kommentoi »