Lapsuuden tragedia jätti jälkensä Raakel Lignelliin: "Minun on mielestäni aina pitänyt jaksaa kantaa omia ja muiden taakkoja"
Puheenaiheet
Lapsuuden tragedia jätti jälkensä Raakel Lignelliin: "Minun on mielestäni aina pitänyt jaksaa kantaa omia ja muiden taakkoja"
Raakel Lignell kasvoi surun keskellä, ja hänestä tuli lohduttaja ja taakankantaja.
20.9.2019
 |
Apu

Helluntailaisuus oli läsnä Raakel Lignellin elämässä lapsuudesta lähtien.

Olen sinnikkyyden ohella pitänyt aina heittäytymiskykyä suurimpana vahvuutena soittajana. Kun perusta on kunnossa, voi päästää irti ja antaa mennä. Lapsuuden helluntailaisuuden hetkittäinen villi karismaattisuus on ollut hedelmällinen kasvualusta sille ominaisuudelle.

Hän sanoo, ettei jyrkkä uskonnollisuus traumatisoinut häntä.

– Vanhemmillani ei kiristänyt sen osaston pipo, mutta lapsi vaistosi mistä ei saa puhua, kysellä, ihmetellä. Enemmän kuin sen ajan mustavalkoinen uskonnollisuus, elämääni vaikutti seitsemänvuotiaan siskoni menehtyminen leukemiaan. Olin silloin kolmevuotias, Raxu muistelee.

Perheessä oli sen jälkeen Raxu ja hänen kahdeksan vuotta vanhempi isosiskonsa. Raxu kasvoi surun keskellä, ja hänestä tuli lohduttaja, vanhemmilleen entistä tärkeämpi silmäterä.

– Se jätti jälkensä. Vaikka muut kaatuvat, minun on mielestäni aina pitänyt jaksaa kantaa omia ja muiden taakkoja.

Tunteita syyllisyydestä armoon

Hän halusi tehdä nuorena pesäeroa uskonnollisiin piireihin, ja tarve olla noudattamatta tiukkoja sääntöjä vaikutti villiin nuoruuteen Berliinissä. Samalla hän tunsi vastuuta ja syyllisyyttä. Olihan se ristiriitainen taakka.

Päivät Berliinissä kuluivat viulunsoiton opinnoissa, illat ja yötä klubeilla tequilaa juoden, yhden yön seikkailuihin lähtien. Hän sanoo, että ilman valvovaa silmää Berliinissä hän saattoi repäistä ja repäisikin.

Se oli vapautumisen ohella huoletonta kapinaa.

– Olen kokenut taustani vuoksi synnin ja syyllisyyden tunteet, toisaalta armon ja anteeksiannon. Olen saanut luottaa ja minuun on luotettu. Edesmennyt rakas isäni sanoi aina, että olen esirukousten lapsi. Keskinäinen luottamus ei välillämme murskaantunut, vaikka tapahtui kauheita.

Jyrkkä mustavalkoinen uskonto antoi rokotuksen ääriliikkeitä vastaan, eikä häntä saa kovin herkästi mihinkään kuppikuntaisuuksiin mukaan. Hän tunnistaa niiden lainalaisuudet. Nicke arvostaa Raxun uskonnon tuntemusta, sen tuomaa yleissivistystä ja kykyä ymmärtää uskonnon yleismaailmallista symboliikkaa.

– Olen itse tapakristitty, Nicke sanoo.

Soittaminen oli myös vapaalippu ulos helluntailaisuuden moralisoivasta kuppikuntaisuudesta. Seurakunnan mielipiteistä huolimatta vanhempani kannustavat kaikkea soittamiseen liittyvää. Mikkelin kaupunginteatteri sekä musikaalit täyttävät iltani. Viulu on pääsylippu teatteriin, vaikka se muuten edustaa paheen pesää.

"Vaikka olisi kuinka tarkka merikortti, haaksirikko voi silti tapahtua"

Nicke miettii, miten lohdullista on, että elämä on lopulta tarkkoja suunnitelmia suurempi. Yllätyksellisempi, rikkaampi ja rikkonaisempi kuin voisi kuvitella.

– En ollut varsinaisesti suunnitellut perhe-elämää, mutta olin valmis toisenlaiseen elämänvaiheeseen. Silti oli selvää, että halusin monta lasta.

Perhe tuli aiemmin kuin hän luuli, tuli Raxu ja viisi lasta. Ja nyt jo kaksi lastenlasta, joiden myötä kahdestaan Sipoon talossa elävän avioparin arjessa on taas uusia ääniä. Vuosien hulinan jälkeen myös hiljaisuus on tärkeää.

– Toivon, että Raxun tarina rohkaisee muita samankaltaista parisuhdeväkivaltaa kokeneita puhumaan, eikä minulla ole mitään oikeutta tai halua pitää tapahtunutta kulissin takana. Jokaisella on taakkansa ja pelkonsa. Yksi näkökulma on se, että kirja paljastaa, miten kaikenlaista voi tapahtua. Vaikka ihmisellä olisi kuinka tarkka merikortti, haaksirikko voi silti tapahtua.

Että tapahtuneen jälkeen voi ja saa kokea onnea.

Sitaatit: Raakel Lignell, Älä sano että rakastat (Siltala 2019)

Kommentoi »