Keittokirja. Moni haluaa vähentää eläinperäisten tuotteiden käyttöä esimerkiksi ilmasto- tai terveyssyistä. Chocochilin arkiruokaa – 30 minuutin vegaanireseptit tarjoaa helpon tavan lisätä kasvisaterioita arkeen.

Jos isä kokkaa ja miettii maapallon tulevaisuutta tai terveysasioita, tässä hänelle oiva lahjaidea. Jo vuosikausia vegaanista Chocochili-blogia vetänyt Elina Innanen on koonnut uuteen Chocochilin arkiruokaa – 30 minuutin vegaanireseptit -kirjaan (Kosmos) helppoja, arjen kiireessä valmistuvia reseptejä.

Kyseessä on jo Innasen viides vegaaninen reseptikirja. Aiemmin hän on julkaissut ”tavallisten” vegaanisten keittokirjojen ohessa kirjoja muun muassa vegaanisista aamiaisista ja jouluruuista.

Osa uuden kirjan ruuista on hyvinkin tuttuja, mutta tällä kertaa ne ovat veganisoituja, eli ilman esimerkiksi lihaa, kalaa, maitotuotteita ja kananmunia. Innasen ohjeella nakkikastikkeesta tuli herkullista kasvisnakeillakin. Valtaosa resepteistä on kuitenkin täysin kasvislähtöisiä eivätkä siis etsi ”korvikkeita” liharuuille.

Mikäli tempe ja muut tuotteet ovat vielä itselle uusia, kannattaa tutustua kirjan faktaosioon. Kuinka moni esimerkiksi tietää, että kikhernepurkin liemi on todella monikäyttöistä aquafabaa, josta syntyy niin majoneesia kuin jäätelöäkin? Sekasyöjälle on tämän kirjan myötä luvassa monia vastaavanlaisia oivalluksen hetkiä kasvisruoan mahdollisuuksista.

Miltei kaikkia kirjan reseptien raaka-aineita löytyy tätä nykyä ihan tavallisista ruokakaupoista. Kirjasta ja kasvisruuan mahdollisuuksista innostuneiden kannattaa tutustua myös Elina Innasen Chocochili-blogiin, mistä reseptejä löytyy lisää.

Selina Keränen

Elämäkerta. Kun paljon nähnyt, kuullut ja kokenut kulttuuritoimittaja muistelee, kerrottavaa riittää. Ilta-Sanomissa pitkän uran tehnyt Matti Rinne kertoo monipolvisesta urastaan kirjassaan Kurkistus elettyyn (Into).

Rinteen muistelmissa oma minä ei nouse kirjan keskiöön, vaan rikas kulttuurihistoria – kaikki ne taiteilijat, joihin hän on tutustunut, ja tilanteet, joissa hän on voinut olla mukana. Niitä riitti kotimaassa ja maailmalla.

Päivätyönsä ohella Rinne on toiminut Helsingin Sanomalehtimiesyhdistyksen, Suomen arvostelijain liiton ja Kiilan puheenjohtajana.

Liisa Talvitie

Tietokirja. Teemu Keskisarjan Murhan enkeli, Suuren pohjan sodan ihmisten historiasta (Siltala) kertoo sotakirjallisuudessamme varsin vähän käsitellystä aiheesta, suursodasta, joka raivosi vuosina 1700–1721.

Suurvalta-Ruotsi hyödynsi surutta valtakunnan koillisnurkan hitaasti uusiutuvaa luonnonvaraa, miehiä. Sodan syttyessä suomalaissotilaita oli Tarton, Narvan ja Riikan varuskunnissa, ja täydennystä riivittiin torppien rahvaasta.

Kirjan pääosassa ovatkin etupäässä suomalaiset, omasta tahdostaan tai vastoin tahtoaan pitkille sotaretkille lähteneet miehet. Sota merkitsi nälkämarsseja, massiivisia mies- ja hevostappioita sekä vihollisleiristä pahaa-aavistamattomiin valloittajiin tarttuvaa pilkkukuumetta.

Keskisarjan kirjoitustyyli on yksityiskohtaista ja hersyvää, välillä hengästyttävääkin. Eloisa esitystapa maalaa lukijan silmien eteen taistelun melskeen, menetysten mittasuhteet ja sodan järjettömyyden.

Anne Joutsenlahti-Lankinen

Romaani. Mitä syntyy, kun ekonomi ja jääkiekkotoimittaja kirjoittaa romanttista komediaa ja kasarinostalgiaa?

Stereotypiat voi taas heittää mäkeen, sillä Risto Pakarisen Jonain päivänä, Jennifer (HarperCollins) on kelpo esikoinen jo siksi, että miehen keski-iän kriisiä ja menneen kaipuuta kuvataan katkeran raivon tai omahyväisen taidepaatoksen sijaan lempeän itseironisesti.

Sympaattinen tarina lukiovuosiinsa ja Kumpulaaksoon palaavasta Peteristä rullaa kepeästi, mutta eniten se antanee 1980-90-luvun ja sen populaarikulttuurin kasvateille.

Ja kyllä: ne entiset takatukat ovat nykyään kaljuja.

Susanna Luikku

Tietokirja. Kim Jong-unia olisi helppo pitää karrikoituna sketsihahmona, mutta uhittelevan ydinasevallan ja raa’an yksipuoluediktatuurin johtajana hän naurattaa vähemmän.

Washington Postin kokenut Aasian-toimittaja Anna Fifield haastatteli kirjaansa Loistava toveri Kim Jong-un (Bazar) monia tämän lähipiirissä vaikuttaneita henkilöitä sekä politiikan ja psykologian asiantuntijoita. Ääneen pääsevät myös Pohjois-Korean kansalaiset.

Amerikkalaisen dramaattinen kirjoitustyyli tökkii välillä, mutta teos on pätevän ulkomaantoimittajan työtä. Kim Jong-unin persoonan lisäksi se valottaa Pohjois-Korean nykytilaa – siinä määrin kuin se on mahdollista.

Susanna Luikku

Elämäkerta. Teoksen Sydämen asioita: Perhe ja planeetta kriisissä (Tammi) kirjoittajiksi on merkitty koko perhe: Beata ja Malena Ernman ja Greta ja Svante Thunberg. Se kertoo ilmastoaktivisti Greta Thunbergin rohkeudesta puolustaa maapalloa tuhoutumasta.

Greta Thunberg oli raskasmielinen lapsi, jonka puhumattomuus ja syömättömyys huolestutti vanhempia, joiden oli vaikea löytää syytä Gretan käytökselle. Greta kuulee koulussa asioita ilmastonmuutoksesta eikä pysty unohtamaan niitä. Saatuaan diagnoosin Aspergerin oireyhtymästä hän alkoi voida paremmin.

Gretan ilmastoahdistus johti siihen, että hän aloitti koululakon. Vanhemmat ymmärsivät ahdistuksen ja muuttivat suhtautumistaan myös omiin elintapoihinsa luopuen muun muassa lentämisestä. Greta pääsee puhumaan ilmastonmuutoksesta suurelle yleisölle. Pian moni vakuuttuu hänen puheestaan ja uskoo niiden perustuvan IPCC:n raportteihin.

Moni ihmettelee Gretan vakavaa suhtautumista ja ahdistusta ilmastonmuutokseen. Greta toistaa sanomaansa: ”Meidän lasten ei pitäisi joutua tekemään tätä. Mutta koska juuri kukaan ei tee mitään ja koko tulevaisuutemme on uhattuna, meidän täytyy jatkaa.”

Ritva Pasanen

Tietokirja. Yale-yliopiston professori Timothy Snyder (synt. 1969) on yksi 2000-luvun maineikkaimpia historioitsijoita. Tie epävapauteen (Siltala) ei silti ole helppoa luettavaa, sillä se nivoo Venäjän, USA:n ja Euroopan epädemokraattisten populistivoimien nousun tuskallisen selvästi osaksi historiallista jatkumoa.

Jatkumo korostuu Puolan ja Unkarin kaltaisten valtioiden kohdalla, mutta propagandaulottuvuus etenkin Venäjän toiminnassa ja sen vaikutusvallassa viime vuosien Yhdysvaltoihin, osin Eurooppaankin.

”Suuri osa siitä, mitä 2010-luvulla tapahtui, oli harkittua poliittisen sepitteen luomista, ylimitoitettuja kertomuksia ja keskisuuria valheita, jotka vaativat huomion ja ottivat haltuunsa pohdiskeluun tarvittavan tilan”, Snyder kirjoittaa. Monin paikoin ikävän osuvaa – myös Suomessa.

Susanna Luikku

Elämäkerta. Avun toimittajan Liisa Talvitien lämminhenkinen teos Valoa ja varjoja, sokean elämäntarina (Tammi) piirtää kuvan toimitusjohtaja Jukka Jokiniemestä. Nuorena näkönsä menettänyt mies raivaa tiensä valoisalla elämänasenteella ja peräänantamattomuudella näkevien maailmassa. Valo on designvalaisinyritys Innojokin toiminnan keskiössä: sokea yrittäjä tuo valoa koteihin.

Esiintymistä rakastava Jokiniemi harrastaa laulua ja tanssia ja kouluttaa kokemusasiantuntijana. Sokeus ei estä osallistumasta purjehduskilpailuihin tai väittelemästä tohtoriksi.

Valoa, toivoa ja elämänuskoa on tarvittu myös yksityiselämän vaikeissa vaiheissa. ”Elämässä on niin monta tasoa. Yhdellä tasolla voi mennä hyvin, toisella tasolla elämä on yhtä kiirastulta. Vuorotellen valoa, varjoja ja pilkkopimeää”, Talvitie siteeraa haastateltavaansa.

Anne Joutsenlahti-Lankinen

Rikoskirja. Michelle McNamara oli toimittaja, jolla oli pakkomielle. Hänen oli saatava selville USA:n länsirannikkoa vuosikausia kauhun pihdeissään pitäneen sarjamurhaajan ja -raiskaajan henkilöllisyys.

Väsymättä, poliisien arkistoja läpikäyden, tapahtumia rekonstruoiden, uhreja haastatellen hän alkoi päästä arvoituksen jäljille. Poliisin haaveista kerta toisensa jälkeen karannut, Golden State Killer -nimen McNamaralta saanut raakalainen jäi lopulta kiinni, mutta elämänsä ja terveytensä työlleen antanut McNamara ehti sitä ennen kuolla.

Katoan yön pimeyteen (Atena) on tositarina pakkomielteestä, se on hänen kollegoidensa loppuunsaattama true crime -kirja, joka pursuaa tietoa ja tarinoita murhajahdista.

Helpoksi ja selkeäksi kirjaa ei voi luonnehtia, se loikkii tilanteesta ja ajasta toiseen, kommentoi ja arvelee, mutta kun aihe on herkullinen, kirja pitää kynsissään. Kirjasta on tekeillä HBO:n dokumenttisarja.

Samuli Isola

Päiväkirjat. Oli kulunut 15 vuotta siitä, kun parikymppinen Pentti Saarikoski tunki itsensä eturiviin. Runoilija, älykkö, karismaattinen esiintyjä, sukupolvensa valo oli ehtinyt solmia liittoja, saada lapsia, löytää kommunismin, hukkua alkoholiin, olla Suomen kuuluisin julkkis.

Pentti Saarikoski. Pohjois-Haagan ja Keravan päiväkirjat (toim. Tommi Liimatta, Otava) alkaa kesästä 1972. Menossa on neljäs julkinen liitto ja Saarikoski jatkaa kirjailuaan itsesäälin ja -ihailun väliaallokossa. Kuka ymmärtäisi narsistista neroa?

Hän asuu Tuula-Liina-vaimoineen Helsingissä. Pitäisi olla yksin ja joukossa, juoda ja olla juomatta, puhua ja olla hiljaa.

Saarikosken päiväkirjat ovat edenneet kuudenteen osaansa. Mestari on kääntynyt sisäänpäin, kapakkaelämä kuvottaa, monen vuoden avioliitto on murtumassa. Mies purkaa päiväkirjavihkoihinsa päivän toisensa perään. Säkenöivät ajatukset uppoavat katkeraan soopaan. Olisiko muutosta Keravalle omakotitaloon apua?

Syksyllä 1973 se tapahtuu ja alkaa aika, jolloin Saarikoski vetäytyy talonsa ja viereisen Lehtotupa-kuppilan harmaaseen. Vaimo on uskoton, Pentti uskoo, ja alkaa kehittää ulospääsyä. Edessä on tuskien taivallusta. Jälleen kerran miehen pelastaa syliinsä nainen, nyt Ruotsista.

Samuli Isola