Ihastu Gran Canarian hurmaaviin puutarhoihin
Matkailu
Ihastu Gran Canarian hurmaaviin puutarhoihin
Gran Canarian luonto on monimuotoinen ja ainutlaatuinen.

Jyrkkään rinteeseen rakennettu Jardin Canario sijaitsee Gran Canarian pohjoisosassa seitsemän kilometrin päässä Las Palmasista. Se on Espanjan suurin kasvitieteellinen puutarha, jota ruotsalainen Eric R. Sventenius rakensi vuodesta 1952 aina 1970-luvulle saakka. Hänen kuolemansa jälkeen englantilainen kasvitieteilijä David Bramwell jatkoi puutarhan kehittämistä.

Sventenius halusi luoda alueen, jossa ihmiset voivat ihailla Kanarian saarten kasvistoa yhdessä paikassa. Hänen hautamuistomerkkinsä on puutarhan laakerimetsikössä, joka perustettiin muistoksi ajasta, jolloin saariryhmä oli laakeripuiden, eli laurisilvan, peitossa.

Puutarha on upea mutta vaativa kohde. Maasto on paikoitellen hyvin vaikeakulkuista, koska reitillä on paljon portaita. Lisäksi kapeat polut on muokattu liuskekivistä ja pyöreistä luonnonkivistä. Visiitti on kuitenkin vaivan arvoinen, sillä monipuolisen kasvillisuuden lisäksi alueella on luolia ja vesiputouksia.

Kasvit ovat peräisin Kanarian saarilta, Madeiralta, Azoreilta ja Kap Verdeltä. Lähes kolmenkymmenen hehtaarin puutarha on jaettu osioihin. Laakeripuumetsikön ohella mielenkiintoisia ovat kanarialainen osasto ja massiivinen kaktusalue.

Alueella kasvaa monia harvinaisuuksia, kuten kanariantraakkipuita sekä kanariantaatelipalmuja, joita esiintyy vain Kanarian saarilla. Kanariantaatelipalmu onkin saariryhmän virallinen kasvi.

Vilkkainta puutarhassa on viikonloppuisin, jolloin paikalliset viettävät siellä vapaa-aikaa ja perhejuhlia. Paras vierailuaika vuodesta on tammi–helmikuussa, jolloin kasvillisuus kukoistaa talvisateiden jäljiltä.

Ylhäällä vuoristossa sää vaihtelee melkoisesti. Lyhyet sadekuurot ovat yleisiä, joten mukaan kannattaa varata lämmintä vaatetta ja tukevat kengät. Puutarhaan on vapaa pääsy, ja se on auki päivittäin.

❦Gran Canarian eteläosan keidas on Parque Botánico de Maspalomas, jossa tammikuussa ihastuttavat puuvillapensaan vaniljankeltaiset kukat. Alueen erikoisuuksia ovat kuningatarpalmut sekä makkarapuut, joiden hedelmät muistuttavat makkaroita. Helppokulkuiseen puutarhaan ei ole sisäänpääsymaksua.

❦Arucasin kaupungissa sijaitseva Jardin de la Marquesa avattiin yleisölle muutama vuosi sitten. Puutarhassa on noin 2 500 trooppista ja paikallista kasvilajiketta. Kukkaloiston ohella voi ihailla mahtavaa banaanilehtoa. Yli satavuotias puutarha on yksityisomistuksessa, ja siellä sijaitseva pieni palatsi on suljettu yleisöltä.

❦Viikonloppuisin kannattaa suunnistaa San Mateon maalaismarkkinoille, joilla myydään runsaasti erilaisia paikallisia maataloustuotteita. Runsaan tarjonnan joukossa erottuvat varsinkin kuivatut lääkeyrtit ja kanarialaisten ryppyperunoiden kymmenet lajikkeet.

San Mateo sijaitsee noin kaksikymmentä kilometriä Las Palmasista. Matkan varrella voi ihailla vuoriston rehevää kasvillisuutta ja kylien pieniä värikkäitä taloja.

❦ Siirtomaatyylinen hotelli Santa Catalina sijaitsee Las Palmasin puutarhakaupunginosassa. Rauhallinen luksushotelli rakennettiin 1800-luvun lopussa merkkihenkilöiden ja varakkaiden englantilaisten lepopaikaksi, jossa he pysähtyivät matkalla kotimaastaan Etelä-Afrikkaan.

Hotellin rehevät puutarhat suunniteltiin aikoinaan tarkasti 1800-luvun lopun englantilaisten ihanteiden mukaisiksi, mutta vähitellen alueen subtrooppinen ilmasto on vaikuttanut kasvivalikoimaan. Puutarhaa rikastuttavat erilaiset patsaat ja viehättävät lummelammet.

Santa Catalinan puutarhaan liittyy saumattomasti samanikäinen Doramas-puisto. Siellä joutsenlampi, suihkulähteet ja upeat kukkaistutukset luovat rentouttavan ympäristön.

Hotelli on tärkeä osa Las Palmasin kulttuuriperintöä. Sen siirtomaatyyli on säilynyt, vaikka 1920-luvulla rakennus sai kunnostuksen yhteydessä paikallisia piirteitä. Hotellin tiloja uudistetaan parhaillaan. Se avataan vuoden 2019 alussa nimellä Royal Hideaway Santa Catalina.

Juttu on julkaistu Eevassa 1/2019.

Kommentoi »