Sur-rur: Hattarahiukset (Roku)

Hard­corebändi Hero Dishonestin uudella levyllä on kappale Sur-rur on Suomen paras bändi. Uskotaan. Hattarahiukset taas on Suomen parhaan bändin seitsemäs, ei paras, mutta silti ihan kiva levy. Eppunormaalimainen ensimmäinen kappale Fleetwood Macin villi välikausi on levyn paras ja sisällöltään nimensä mukainen luento. Loput kappaleet kertovat neiti Marplesta, ritarimytologiasta, roboteista ja liftaamisesta. Eli siitä, mistä puhutaan, kun ei osata puhua. Lopuksi osataan. Nukahdat kesken pitsan on herkintä eli parasta Sur-ruria. Laulussa katsotaan Avaran luonnon biisonijaksoa: ”Kato miten nuo heinät tuulessa / huutaa tuu mun luo / ja miten ne taas painaa päänsä / yön syliin”.

Nilüfer Yanya: Miss Universe (ATO)

23-­vuotiaan lontoolaisen debyytti on juuri mitä brittiläisen popin toivoo vuonna 2019 olevan. Yanya tekee uuden sukupolven musiikkia kaikesta elinaikanaan kuulemastaan. Miss Universe on sähkökitara­folk-levy, joka muuttuu lauseen aikana hiljaisesta kovaksi ja takaisin. Tuo runko on kuorrutettu Prefab Sproutilla, Everything But the Girlillä ja Arctic Monkeysilla. Kappaleet yhdistää toisiinsa Yanyan ääni, jossa on sävyjä pohjaanpalaneesta Kate Bushiin. Parhaat kappaleensa hän julkaisi tosin jo ensilevytyksillään, niin hirveää kuin sen sanominen onkin.

Solange: When I Get Home (Columbia)

Solangen uutuus on edeltäjäänsä parempi ja todennäköisesti alkuvuoden paras levy (tai sitten oheinen Titanic Rising). Tälle on paljon muitakin syitä kuin se, että Solange on cool ja woke. Parhaita levyjä ovat ne, joissa poptähdet rikkovat pop-muotonsa ja onnistuvat siinä. When I Get Home on inspiroitunut sekä Alice Coltranen spirituaalijazzista että Madlibin Madvillainysta. Kaikkea on vähän, ja kaikki toistuu. Rytmit, sanat, rytmit. Mitä ajatella ihmisestä, joka kutsuu musiikkia geometriseksi? Näetkö sinäkin nämä sovitukset viivoina ja kaavioina? Miltä kuviolta Down With the Clique -kappale mielestäsi kuulostaa? Entä Almeda?

Weyes Blood: Titanic Rising (Sub Pop)

Tiedotteen määritelmä ”The Kinks kohtaa toisen maailman­sodan” on hyvä kuvaus Weyes Blood -yhtyeen toiselle levylle. Vielä täsmällisemmin sen voi sanoa kuulostavan The Beach Boysin versiolta Lars von Trierin Melankoliasta. Titanic Rising lähestyy ilmastotuhoa samanlaisella luovuttaneella hartaudella kuin masentunut sisko Melankoliassa. Alkuvuoden suurimmat odotukset täyttyvät. Vuonna 2019 tuskin kuullaan yhtä upeaa kappalekolmikkoa kuin Andromeda, Movies ja Mirror Forever. Levy on vetäytyminen lapsuuden musiikista – folkista ja kamaripsykedeliasta – uudelleenkuviteltuun risumajaan. Siellä on rauha, tapahtuu ympärillä mitä tahansa.