Hirvimetsällä: Luontomies Kimmo Ohtonen seurasi jahtia Ivalossa – ”Viimeiset hetket ovat kriittiset”
Puheenaiheet
Hirvimetsällä: Luontomies Kimmo Ohtonen seurasi jahtia Ivalossa – ”Viimeiset hetket ovat kriittiset”
Jokasyksyinen hirvenmetsästys on vuoden kohokohta ivalolaiselle Jouni Männistölle ja hänen Sepe-koiralleen. Kaksikko vaeltaa hirven jäljillä vaaramaisemissa GPS-paikannin apunaan. Uusinta marraskuulta 2019.
26.9.2020
 |
Apu

Sepe on täpinöissään. Se juoksentelee ympäriinsä kuono kiinni soratiessä häntä levottomasti heiluen.

– Tulepas tänne, Jouni Männistö kannustaa 9-vuotiasta suomenpystykorvaansa ja asettaa sen kaulan ympärille GPS-lähettimellä varustetun pannan eli koiratutkan.

Kun ivalolainen Männistö irrottaa otteensa, pelkkä nyökkäys riittää. Sepe säntää männikköön ja katoaa hetkessä kumpareen taakse. Jouni heittää rinkan ja kiväärin selkäänsä ja lähtee Sepen perään samalla kun hän seuraa vastaanottimesta koiran liikkeitä.

On kirpeä syysaamu Ukonjärven ympäristössä Inarissa. Aurinko pilkistelee unisesti hajoavan pilvimassan seasta. Yöllä elohopea kävi pakkasen puolella, mutta Jouni Männistö pyyhkii hikeä otsaltaan.

– Sepellä on meno päällä, hirvenpyyntiaika on sen vuoden kohokohta, hän toteaa astellen vaaranrinnettä ylös. Vastaanottimesta selviää, että Sepe on jo ehtinyt reilun kilometrin päähän isännästään.

Tänä vuonna koko maassa saatiin ihailla kauniita ruskan värejä. Lemmenjoen kansallispuistossa ruska oli parhaimmillaan syyskuun loppupuolella. Näissä maisemissa inarilainen Jouni Männistö metsästi koiransa Sepen kanssa hirveä.

Suomessa 300 000 metsästäjää

Jokasyksyinen hirvenmetsästys on monelle lajia harrastavalle vuoden merkkitapahtuma. Suomessa on noin 300 000 metsästyskortin suorittanutta metsästäjää. Näistä reilut 200 000 käy metsällä.

Harrastus on edelleen miesvaltainen, vaikka naisten määrä on viimeisen vuosikymmenen aikana kasvanut noin 10 000:lla. Nykyään noin 25 000 naista on suorittanut riistanhoitomaksun.

Hirvikoiralla on jahdissa keskeinen rooli. Se jäljittää hajuaistinsa avulla saaliseläintä, ja löydettyään hirven se opastaa haukulla metsästäjän oikeaan suuntaan.

Tosin nykyteknologian avulla koira löytyy parhaiten GPS-lähettimen avulla. Koira pysyy hirven lähellä yrittäen pitää se haukkumalla paikallaan, kunnes metsästäjä pääsee ampumaetäisyydelle.

– On tärkeää, että pysyn koiran perässä, etten ole liian kaukana, kun se saa haukun, kokenut metsämies toteaa.

Ukonjärvi, Inari

Sisältöä ei voida näyttää
Valitsemasi suostumukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Muokkaa asetuksia evästeasetuksissa.

Mies ja koira

Vaaran laelta aukeavat upeat näkymät Inarin kumpuileviin metsämaisemin. Näissä pohjoisen maisemissa ivalolainen Jouni Männistö on harrastanut metsästystä 15-vuotiaasta lähtien.

Hirvenmetsästyksen Männistö aloitti 23-vuotiaana, mutta kului useita vuosia ennen kuin hän kaatoi ensimmäisen sarvipäänsä. Nykyään Lapin rajavartiostosta eläkkeellä oleva Männistö metsästää metsäkanalintuja ja hirviä kahdestaan koiransa Sepen kanssa.

– Täällä pohjoisessa hirvenpyynti eroaa muusta maasta oleellisesti, sillä paikalliset eivät juuri harrasta passityylistä ryhmämetsästystä, vaan se on mies ja koira.

Aikoinaan Rovaniemellä asuessaan Männistö hirvesti metsästysporukassa, mutta huomasi nopeasti, ettei passissa seisominen ole hänen juttunsa.

– Eihän siinä ole mitään väärää, ja suurimmassa osassa maata hirvenmetsästys täytyy toteuttaa metsäautoteitä hyödyntäen. Mutta ehkä sitä on jo lapsuudessa tottunut mies ja koira -tyyliseen eränkäyntiin.

"On sillä hirvihaukku päällä.”

Joinain päivinä Männistö on vaeltanut Sepen kanssa hirven perässä parikymmentäkin kilometriä.

– Tällä pyyntitavalla oppii tuntemaan luonnon ihan eri tavalla. Lisäksi harrastus kannustaa pysymään hyvässä kunnossa, koska koko vuoden täytyy pitää huolta siitä, että syksyn tullen jaksaa tarpoa korvessa. Metsästys on minulle ympärivuotinen elämäntyyli, ja saaliin saaminen on syksyisin keskeinen osa sitä, Männistö tuumii.

Tutkimuksissa on selvinnyt, että metsästäjä-keräilijäperimämme myötä ne nykyihmiset, jotka liikkuvat luonnossa esi-isiemme ja -äitiemme tavoin, ovat usein henkisesti ja fyysisesti keskivertoa terveempiä.

Yhtäkkiä Sepen haukunta kaikuu tyynessä aamussa. Jouni Männistö kuuntelee ja tarkastaa vastaanottimesta koiran sijainnin. Sepe on miltei parin kilometrin päässä ja näyttää olevan paikoillaan. Haukku muuttuu kiivaan tiheärytmiseksi.

– On sillä hirvihaukku päällä. Nyt mennään, Männistö toteaa ja lähtee harppovin askelin GPS:n näyttämään suuntaan.

9-vuotias suomenpystykorva Sepe on kokenut metsästyskoira. Isäntänsä Jouni Männistön kanssa se on käynyt metsällä pennusta saakka ja jäljittää etenkin metsäkanalintuja ja hirviä.

Liikettä metsän siimeksessä

Reipastahtisen vaelluksen päätteeksi Jouni Männistö saapuu uuden vaaran laelle. Hän hengittää raskaasti hikikarpaloiden virratessa pitkin ohimoita. GPS-vastaanotin näyttää, että koira on mennyt menojaan ja on tällä hetkellä reilun viiden kilometrin päässä isännästään.

– Luulen, että Sepen haukkuma hirvi oli vanhempi yksilö, joka ei jymähtänyt paikoilleen, vaan pakeni ryminällä paikalta. Nyt vaan toivotaan, että kaveri palaa pian.

Männistö jatkaa matkaa vaaranlakea alas kapean puron varrelle ja jää odottamaan. Kuluu tovi, kunnes hän huomaa lähettimestä helpotuksekseen, että Sepe on antanut periksi ja kääntynyt takaisin.

Hetkeä myöhemmin metsän siimeksessä alkaa näkyä liikettä, ja Sepe loikkii isäntänsä luokse ruskeanpunertava turkki auringossa kiiltäen.

– Hyvä poika, ensi kerralla sitten, Männistö kehuu metsästyskaveriaan.

Tervehdittyään isäntäänsä Sepe astelee läähättäen juomaan läheisestä purosta. Samasta purosta Männistö ottaa kahvivedet. Hän astelee kaatuneen kelopuun juurelle ja tekee tulet.

Männistö kuuluu Akujärven Erä -nimiseen metsästysseurueeseen, johon kuuluu yhteensä 17 jäsentä. Eräporukalle myönnettiin täksi syksyksi yhteensä 23 aikuisen hirven ja kolmen vasan kaatolupaa.

– Viime vuonna saimme käytettyä noin puolet annetuista lupamääristä. Luulen, että samaa tahtia mennään tänäkin vuonna. Meillä on täällä suuret erämaa-alueet, joten pyynti on välillä melko haastavaa. Jokaisen kaadon eteen pitää tehdä hartiavoimin töitä, Männistö toteaa sekoittaessaan pannussa veteen liukenevia kahvinpuruja.

Pohjoisessa hirvenpyynti eroaa muusta maasta oleellisesti, sillä paikalliset eivät juuri harrasta passityylistä ryhmämetsästystä, vaan käyvät metsällä kahdestaan koiran kanssa.

Kuin kotitarvekalastusta

Taloudellisesti hirvi on maamme tärkein riistaeläin. Tänä vuonna hirvilupia myönnettiin yhteensä yli 50 000, niistä reilut 10 000 Lappiin. Yhdellä kaatoluvalla saa ampua yhden aikuisen tai kaksi vasaa, ellei luvan ehdoissa ole muuta määrätty.

Luonnonvarakeskus Luken arvioiden mukaan maamme hirvikanta harveni viime vuoden metsästyksen vuoksi noin 11 prosenttia niin, että ennen tämänsyksyistä hirvenmetsästystä kanta oli noin 86500 yksilöä. Suomen hirvikanta luokitellaan nykyään elinvoimaiseksi.

Vuotuisista saalismääristä kertyy mittavat määrät riistalihaa. Luonnonvarakeskuksen mukaan vuonna 2010 Suomessa syötiin noin 9 miljoonaa kiloa hirvenlihaa, josta metsästäjät perheineen kuluttivat itse noin 72 prosenttia, 20 prosenttia kulutettiin heidän lähipiireissään, noin kaksi prosenttia myytiin yrityksille ja noin kuusi prosenttia lahjoitettiin sidosryhmille, kuten maanomistajille.

– Pidän tätä kotitarvekalastukseen verrattavissa olevana toimintana. Meidänkin perhe ja lähisuku saa joka syksy metsästä puhtainta mahdollista luomulihaa koko vuodeksi. Tässä touhussa on muuten suhteellisen pieni hiilijalanjälki, kun liikutaan sadan kilometrin säteellä kotiovelta, Männistö muistuttaa.

Sepe näyttää olevan evästauon jälkeen valmis uuteen yritykseen.

Sepe puhkuu intoa

Kun aurinko alkaa painua vaarojen ylle, on aika palata takaisin autolle. Askelmittarista selviää, että Männistölle on kertynyt päivän aikana matkaa reilut kahdeksan kilometriä paikoin vaikeakulkuisessa metsämaastossa. Sepe vuorostaan on taittanut miltei 20 kilometriä jäljittäessään saalista.

– Täällä on riistaeläimillä lääniä, minne paeta. Ja hyvä niin, en voisi ikinä kuvitella metsästäväni eläimiä, jotka ovat aidatulla tarha-alueella. Ei muuta kuin uusi yritys huomenna.

Aamu valkenee Lemmenjoen kansallispuistossa metsän hehkuessa keltaisena ja punaisena. Ruska on parhaimmillaan. Jouni Männistö parkkeeraa päättyvän metsäautotien varteen autonsa ja peräkärryn, jonka kyydissä seisoo mönkijä saaliin kuljetusta varten.

Jälleen Sepe lähtee liikkeelle kahlitsematonta intoa puhkuen. Hetken aikaa se kiertelee näköetäisyydellä kuono mättäässä kiinni, aivan kuin se yrittäisi päästä hirven jäljille. Männistö astelee koiransa perässä kaikessa rauhassa ja vetää kansallispuiston raikasta ilmaa keuhkoihinsa. Mies on metsän keskellä silmin nähden tyytyväinen.

”Sepe ilmoittaa, että saalis kuuluu sille.”

– Kyllä jo tässä iässä pitää ottaa aluksi ihan rauhassa ja antaa paikkojen lämmetä, hän naurahtaa ja ravistelee jalkojaan.

Hetken päästä suomenpystykorva Sepestä näkyy enää kippuralla viuhuva vaaleakarvainen hännänpohja, kun se ravaa määrätietoisesti männikön syvyyksiin. Näky saa lähettimensä kuvaruutua vilkuilevan koiran isännän kiihdyttämään tahtiaan.

Männistö ei ehdi tarpoa ruskan värjäämässä metsässä kuin vartin verran, kun metsässä kajahtaa tuttu haukku.

Männistö jähmettyy paikoilleen kuuntelemaan. Aamu on tyyni, ja Sepen kiivasrytmisen haukunnan kuulee paljaalla korvalla, vaikka välimatkaa isännän ja koiran on 2,1 kilometriä.

– No siinä ei mennyt kauaa. Selvä tapaus, nyt mennään reippaasti, Männistö innostuu.

Usean tunnin vaelluksen jälkeen jyrkästi kumpuilevissa Ukonjärven metsissä Jouni Männistö ja Sepe pitävät pienen tauon.

Varmistin pois päältä

Ensimmäiset puolitoista kilometriä metsästäjä etenee miltei juoksujalkaa. Tasaisin väliajoin hän pysähtyy kuuntelemaan. Väsymättömän kiihkeä haukunta voimistuu.

Kun matkaa koiraan on GPS:n mukaan neljäsataa metriä, Männistö pysähtyy ja ottaa kiväärin kotelosta. Hän lataa aseen ja varmistaa sen. Kuiskaten hän kertoo, että jos hirvi on jo näkyvillä, latausääni saattaa karkoittaa eläimen.

Männistö jatkaa etenemistä hiippailevin, mutta ripein askelin. Parin sadan metrin päässä hän asettaa etusormensa suun eteen.

– Viimeiset hetket ovat kriittiset. Jos hirvi saa minusta vihin, se pakenee oitis.

Männistö ottaa muutaman askeleen kerralla ja käyttää keskenkasvuisia mäntyjä näkösuojanaan. Koiran haukunta kaikuu periksiantamattomasti. Metsästäjä hiipii uuden puu taakse. Koira haukkuu. Uusi puu. Nyt edessä aukeavan nuoren männikön seassa vilahtaa jotain oranssia.

Samassa taimien takaa astuu esiin suuri tummakarvainen eläin, joka näyttää katselevan ihmeissään vimmatusti haukkuvaa otusta.

Metsästäjä ottaa varmistimen pois päältä. Koira haukkuu. Hirvi ottaa kaksi askelta, aivan kuin se ei olisi varma, mihin suuntaan mennä. Silloin laukaus kajahtaa, se repii tyynen aamun rikki.

Hiljainen hetki.

Adrenaliinit tapissa

Koira on lakannut haukkumasta, se astelee hirven kannoilla. Hirvi ehtii ottaa muutaman verkkaisen askeleen sivuttaissuunnassa. Sitten uusi laukaus.

Tällä kertaa eläin nytkähtää ja jatkaa matkaansa hoiperrellen. Kun kolmas laukaus kajahtaa ilmassa, eläin lyyhistyy maahan. Sitten hetken on aivan hiljaista.

Jouni Männistö kiirehtii saaliin luokse varmistamaan, ettei hirvi ole elossa.

– En halunnut ottaa mitään riskiä, vaikka ensimmäinen laukaus taisi jo olla kuolettava. Ammuin toisen ja kolmannen kerran varmistaakseni, että hirven matka päättyy siihen paikkaan. En halua, että eläin kärsii hetkeäkään turhaan.

Höyry nousee nuoren hirvisonnin lämpimästä ruumiista. Vain sen silmät tuijottavat tyhjyyteen. Sepe haukkuu saaliinsa vierellä kiivaasti.

– Sepe ilmoittaa, että saalis kuuluu sille. Taitaa meillä molemmilla olla adrenaliinit tapissa. Vaikka olen vuosikymmenet metsästänyt, on tämä aina jännittävä hetki, Jouni Männistö toteaa hikeä otsaltaan pyyhkien.

Mutta nyt kokeneella metsämiehellä ei ole aikaa jäädä lepäämään. Syksyinen aamu on sen verran lämmin, että hänen on palattava autolle hakemaan mönkijä.

Hirvenruho on saatava mahdollisimman pian peräkärryyn ja kuljetettava sukulaisen kylmiöön Ivaloon.

Pakatessaan kivääriään koteloon Jouni Männistö kääntää katseensa saaliiseen, jota Sepe vahtii herkeämättä.

– On se jännä ajatella, että hirvi on elättänyt meidät täällä ennen vanhaan ja elättää vieläkin. Tämä on sellainen ikiaikainen kokemus, jota ei voi ostaa kaupan hyllyltä.  ●

Päivitetty 26.9.2020 – Ilmestynyt 19.11.2019

Kommentoi »