Esko Kovero: Odotan poliittista salamaniskua
Kulttuuri
Esko Kovero: Odotan poliittista salamaniskua
Salkkari-tähti Esko Kovero pitää vaatekomeronsa ovet yhä kiinni, vaikka hän muuten raottaakin salattua elämäänsä tulevassa Luokkajuhlat-ohjelmassa. Enteileekö se lähtöä politiikkaan?
1.12.2019
 |
Apu

Hollywood on kaukana Konalasta. Helsinkiläinen teollisuusalue näyttää marraskuussa synkeään tulevaisuuteen sijoittuvan dystopiaelokuvan lavasteelta.

Salatut elämät -sarjan studiolla illuusiot puhkeavat väreihin. Ohi kävelee näyttelijä Teemu Lehtilä, josta ei näe päälle päin, onko kyseessä Aaro vai Eero. Ilmassa tuoksuu Ulla Taalasmaan valmistama kinkkukiusaus.

Näyttelijöiden taukotilasta löytyy flipperi. Ison kahvipöydän ääressä istuva Esko Kovero huolehtii tarjottavista. Kun puheeksi tulee hänen roolihahmonsa Ismo Laitelan tunteet, Kovero huokaa.

– Aina te toimittajat kysytte näitä samoja kysymyksiä.

Myöhemmin Kovero täsmentää lausetta. Hänen mukaansa 20 vuotta julkisuudessa on pitkä aika. Lehtijutuissa on käsitelty moneen kertaan lapsuus, leipätyön haasteet ja se, ettei Kovero avaa vaatekaappiaan naistenlehdille.

Lapset ovat kasvaneet sarjan aikana aikuisiksi

Esko Koveron kämmen on iso ja lämmin. Sellainen, jonka varaan uskaltaisi jättää elämänsä pantiksi. Koveron katse on suora. Hän puhuu tulevaisuudesta varauksellisesti.

– Ikinä ei tiedä, mitä voi tapahtua.

Kovero ei osannut aikanaan nähdä pestinsä Salatuissa elämissä kestävän yli 20 vuoden ajan. Vuodet ovat vierineet nopeasti. Niiden aikana lapset ovat kasvaneet aikuisiksi ja lähes kaikki työtoverit vaihtuneet. Ajatuksissa siintävät välillä eläkevuodet.

Ismo Laitelan tunteista puhuminen turhauttaa uudelleen Koveroa. Hän korostaa olevansa koulutettu näyttelijä, jonka tehtävä on näytellä. Roolihahmoon ei tarvitse vuosien jälkeen eläytyä. Temperamenttinen ja ongelmainen Ismo Laitela on Koverolle kuin hyvä kaveri.

Salattujen elämien tähti ei osoita sammumisen merkkejä. Parin vuosikymmenen aikana on esitetty noin 3 650 jaksoa. Tällä tietoa sarjaa ollaan jatkamassa ainakin vuoden 2023 loppun asti.

Ismo Laitelan kirjoittaminen ulos sarjasta ei pelota Koveroa.

– Jos niin käy, sitten sitä on vapaa tekemään työuran aikana rästiin jääneitä asioita. Tai lähtemään vaikka kauan haaveilemalleni matkalle maailman ympäri.

Lavasteissa on myös kosittu

Salattujen elämien tiedottaja Susanna Jyllinmaa johdattaa joukkoa studion halki. Kovero poseeraa tottuneesti kuvaajalle tv:stä tutussa rappukäytävässä.

Eteen avautuu Ismon kauppa. Vitriinissä esillä olevat leivonnaiset näyttävät tuoreilta. Kovero nojaa ihan muina laiteloina maineikkaaseen veikkauspöytään.

Punaisen pöydän ääressä on kuulemma joskus kosittu. Silloin Kovero ja muu tuotantoryhmä olivat juonessa mukana. Pöydän alle oli teipattu piiloon sormus, jonka Kovero otti esiin studiolla vierailleen sulhasen kosinnan merkiksi.

Samaisen pöydän ympärillä on monet kerrat punottu juonia Pihlajakadun draamanhaluisen naapuruston kesken. Siellä on myös väännetty Ismo Laitelan raha-asiat viimeisen päälle solmuun.

Puvustamossa Kovero asettelee kuvaajan toiveesta päälleen ruskeaa nahkatakkia.

– Onkohan täällä rahaa, Kovero kysyy ilkikurisesti taskuja kokeillen.

– Jaa-a, mikähän se on Ismon rahatilanne tällä hetkellä, Jyllinmaa vastaa.

Ismo Laitela on kokenut sarjassa kovia. Leskeksi jäänyt mies kasvatti yksin kaksi lasta. Hän on kokenut rahapeliriippuvuuden, konkurssin, masennuksen ja ollut mukana monenlaisissa räjähdyksissä. Laitelan menestys parisuhteiden maailmassa on surullisenkuuluisa.

Ismo Laitelan hahmo on lastu elämän laineilla. Salattujen elämien kautta suomalaisten käsiteltäväksi on tuotu vaikeita asioita, eikä murhiltakaan ole vältytty. Esko Kovero kiittelee sarjan käsikirjoittajien ennakkoluulottomuutta ja kaukonäköisyyttä.

– Monta kertaa on käynyt niin, että jokin puoli vuotta aikaisemmin kirjoitettu kohtaus on muuttunut ajankohtaiseksi sen esityshetkellä, Kovero kertoo.

Salattujen elämien jälkeen on teatterin vuoro

Vaikka Esko Kovero suhtautuu tulevaisuuteen varoen, hän uskaltaa silti haaveilla siitä. Kun Salatut elämät joskus loppuu, näyttelijä haluaa eläkepäivien ohessa toteuttaa myös itseään teatterin lavalla.

– Näytelmäkirjallisuus on täynnä hyviä vanhojen miesten rooleja, ja Shakespearen kuningasnäytelmät on vielä kokonaan tekemättä, Kovero innostuu.

Ismo Laitelana esiintymisen ohella Kovero on tehnyt rooleja tasaisin väliajoin myös teatterissa. Vaikka Koveron kasvot kuuluvat Laitelalle, hän on tuntenut yleisön unohtaneen ne, kun hän on astunut lavalle täysin uudessa roolissa.

Kameran edessä työskentelyäkään Kovero ei sulje pois, mutta se vaatisi hänen mukaansa mahdollisen elokuvan ohjaajalta poikkeuksellista rohkeutta ja uskallusta. Teatterikorkeakoulussa koulutettu näyttelijä luottaa silti ammattitaitoonsa.

Ammatillisten haaveiden lisäksi Koveron mieltä kutkuttaa myös Outokumpu. Kotimaisemat vetävät Pohjois-Karjalan poikaa puoleensa, hänestä ei ole mahdotonta, että hän palaisi ainakin osaksi maalaismaisemiin.

– Jotkut menevät Espanjaan, minä voisin hyvin mennä Outokumpuun.

Vaikka Kovero toteaa kasvojensa kuluneen niiden ilmestyessä joka arki-ilta suomalaisten koteihin, yli 20 vuoden roolityö päivittäissarjassa ei kaduta Koveroa.

– Tämä on ollut hirvittävän hyvä työpaikka. Jos täällä ei olisi hyvä olla, olisi täältä päässyt pois.

Empaattisena miehenä Kovero ymmärtää toimittajan tuskan.

– Vaikeaa tästä on tosiaan mitään uutta löytää, kun perusasiat ovat pysyneet samoina. Syntymä, kotipaikka ja kaikki on käsitelty moneen kertaan.

Avoliitossa jo 40 vuotta

Esko Kovero on kertonut aiemmin eläneensä jo 40 vuotta avoliitossa. Se on iso osa pian 62-vuotiaan miehen elämästä.

Koveroa käy selvästi sääliksi toimittajan kiertely hänen yksityiselämänsä ympärillä. Välillä hän kehaisee jonkin näkökulman olevan tavallista tuoreempi.

Koveron kasvot tunnetaan Suomessa. Hän välttelee asiointia kauppakeskuksissa niiden ruuhka-aikoina. Tamperetta Kovero kuvaa erinomaiseksi asuinpaikaksi, jossa on totuttu jos jonkinlaisiin taiteilijoihin.

Suomen meemikuninkaaksi kutsutun Koveron kasvoilla on tehty kymmeniä profiileja sosiaalisesssa mediassa. Ismo Laitelana lausutut kuolemattomuudet elävät omaa elämäänsä YouTubessa.

Silti Kovero saa olla Bermudan kolmioksi kutsumassaan kantabaarikeskittymässä rauhassa oma itsensä.

Kovero sanoo, ettei hän kaipaa enempää huomiota kuin työ tuo tullessaan. Tutuilla kasvoilla olisi helppo pyrkiä politiikkaan. Joskus on kuulemma kysyttykin, mutta ei vähään aikaan. Tulevaisuuden suhteen Kovero ei silti lyö kantaansa lukkoon. Kunnon poliitikko ei tekisikään niin.

Uudessa sarjassa muistellaan kouluaikoja

Esko Kovero on mukana MTV:n uudessa Luokkajuhlat-sarjassa. Siinä julkisuuden henkilöt käyvät läpi kouluaikojaan, ja myös koulutoverit pääsevät kertomaan muistojaan kohdehenkilöstä.

Koveron kohdalla sarjassa nousee esiin ajat outokumpulaisessa nuorisopolitiikassa. Silloin Kovero lauloi ystäviensä kanssa solidaarisuutta Chilelle. Hänestä tuntuu ironiselta, että sama laulu olisi edelleen ajankohtainen. Vaikka joissakin asioissa maailma on pysynyt vuosikymmeniä ennallaan, Koveron mielestä se on ajanut hänen ohitseen.

Kovero sanoo olevansa patriootti. Laatokan Karjalan siirtolaisen poikana hän arvostaa Suomea ja maamme itsenäisyyttä ja toivoo myös muiden osaavan arvostaa sitä. Koveron isä taisteli viisi vuotta itsenäisen Suomen puolesta.

Kovero muistuttaa, että itsenäinen maa ei ole edelleenkään itsestäänselvyys. Vaikka perinteiset arvot ovat Koverolle tärkeitä, hän ei suhtaudu asioihin fanaattisesti. Rauha ja solidaarisuus nousevat esiin useaan kertaan.

– Maailma muuttuu, ja antaa sen muuttua. En halua olla siinä jarruna tai liian känkkäränkkänä.

Ennen jotkin asiat olivat Koveron mielestä paremmin, mutta moni myös huonommin.

– Jään vielä odottelemaan sitä poliittista salamaniskua. Ehkä eläkeläisten puolue on sitten se juttu, Kovero naurahtaa.

Kommentoi »