Olen Marja Pirttivaara. Sukututkimuksen, historian ja karttojen taikapiiri imaisi minut mukaansa jo alle kouluikäisenä. Lempikirjoihini kuuluivat muun muassa Suur-Huittisten pitäjän historia, vanhat keskikoulun historian oppikirjat sekä Valittujen Palojen iki-ihana karttakirja.

Kotipellolta löytynyt kivikirves kiehtoi minua. Perinnöllisyyden perusteet löysin alle kymmenvuotiaana sattumalta sianhoidon käsikirjasta, banaanikärpästen avulla napakasti selitettynä.

Piirsin äitini suvun sukupuuta sinikantiseen ruutuvihkoon ja kelasin kirkonkirjoja mikrofilmeiltä.

Kun parikymppisenä fysiikan opiskelijana lisäsin tietoni diplomi-insinöörien matrikkeliin, kirjasin harrastusten joukkoon sukututkimuksen. Hieman kyllä mietitytti, olenkohan kirjan ainoa sukututkija.

Valmistuin fysiikan tohtoriksi 30-vuotiaana. Sukututkimus kulki koko ajan matkassani.

Biotekniikan tutkimusta pääsin seuraamaan läheltä 1990-luvun pioneeriaikoina. Olin Suomen biotekniikan neuvottelukunnan jaoston jäsen, jaosto käsitteli tutkimuslupahakemuksia. Myös alan säädökset ja niiden kehitys tulivat tutuksi.

Geneettisen sukututkimuksen maailma lähti avautumaan minulle vuonna 2006, kiitos professori Jussi Huttusen. Hän mainitsi minulle Duodecim-lehden artikkelin Idästä vai lännestä?

Suomalaisten geneettiset sukujuuret ja totesi, että suomalaisten sukujuuret on nyt selvitetty: isälinjat ovat tulleet idästä ja äitilinjat lännestä. Ryhdyin ottamaan selvää ja seuraamaan, mitä uusia mahdollisuuksia avautuu.

Nyt olen asiantuntijatöissä Sitrassa. Genomitieto ja geneettinen sukututkimus ovat intohimoni.

Kuluneen kymmenen vuoden aikana olen pikkuhiljaa teettänyt itselleni ja lähisuvulleni erinäisen määrän kaupallisia DNA-testejä: etäserkkutestejä, isä- ja äitilinjatestejä sekä terveystestejä.

Minulla on valmiina myös koko genomin testi tekoälyraportin kera. Aviomieheni koko genomin testi valmistuu lähiaikoina.

Analysoin genomidataa myös itse, erinäisiä työkaluja käyttäen.

Teen vapaaehtoistyötä genomitiedon ja geneettisen sukututkimuksen parissa. Olen mukana sekä kotimaisissa että kansainvälisissä yhteistyöverkostoissa.

Opiskelen jatkuvasti lisää, genomitiedon lisäksi muun muassa data-analytiikkaa. Genomitieto on minulle avara ikkuna menneisyyteen, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen.

Geneettisen sukututkimuksen salapoliisityö vaatii tietoa, taitoa, kärsivällisyyttä ja malttia. Välillä näkyy, että on kova into löytää kadonnut esi-isä ja todeta suvussa kulkenut suullinen perimätieto oikeaksi.

Joskus DNA voi kyllä todistaa jonkin olettamuksen vääräksi tai jopa paljastaa perhesalaisuuksia.

Itse asiassa jo geneettisen sukututkimuksen aloittaminen voi vapauttaa kielenkannat, kun asioista perillä olevat tajuavat, että vanha salaisuus saattaa tulla ilmi.

Mitä olen oppinut itsestäni? Ainakin sen, että olen geneettisesti läntisen Suomen asukkaita.

Tiedän sukuni poikkeuksellisen hyvin: esivanhemmissani on paljon satakuntalaisia talollisia, on myös hämäläisiä, sitten Suomen vanhaa aatelia, Baltian saksalaissukuja ja Falunin Stora Kopparbergin vanhaa aatelia.

Satakunnan väestöpohja näkyy etnisyydessä, olen etnisyystarkasteluissa vain noin 85-prosenttisesti ”suomalainen”, vanhempani vieläkin vähemmän.

Loppu tulee sitten Baltian ja Itä-Euroopan suunnalta ja Skandinaviasta. Etnisyysanalyysituloksissani näkyy myös häivähdyksiä eksoottisista etnisyyksistä, esimerkiksi Amerikan tai Papuan alkuperäisväestöstä.

Ne johtuvat hyvin todennäköisesti ihmiskunnan vaelluksista eli migraatioista ja yhteisistä esivanhemmista Aasian suunnalla.

Genomidataa voi halutessaan käyttää myös erilaisten riskien selvittämiseen. Sen olen tehnytkin.

Minulle ehkä eniten hupia on tuottanut kuiva korvavaikku. Olen perinyt molemmilta vanhemmiltani kuivan korvavaikun mutaation, joka on pistemutaatio, syntynyt noin 40 000–50 000 vuotta sitten Itä-Aasiassa.

Kyseiseen mutaatioon liittyy myös riski, että iholta puuttuu eräs entsyymi, jonka ansiosta hiki ei pahemmin haise. En ole koskaan käyttänyt deodoranttia, ja nyt sitten tiedän syyn, miksi en ole sitä tarvinnut.

Minulta löytyy myös muita hupaisia geneettisiä riskejä, kuten että minulla on keskimääräistä parempi episodimuisti.

Episodimuisti on tarinankertojan muisti, elämänkertamuisti: aikaan ja paikkaan sidottuja tapahtumia tallentava muisti. Entisinä aikoina olisin varmaan ollut heimon tarinankertoja- ja tietäjäakka, joka välittää vanhoja tarinoita ja tietoa eteenpäin.

Minulla on myös joihinkin toisiin mutaatioihin liittyen se riski, että minulla on erinomainen muisti. Samoin, että opiskelen todennäköisesti keskimääräistä pidempään elämäni aikana – ja se riski on kyllä ainakin toteutunut. Luustoni ja lihakseni ovat todennäköisesti keskimääräistä vahvemmat.

Minulla on keskimääräistä enemmän neandertalinihmisen DNA:ta, esimerkiksi hyvän hajuaistin mutaatio.

Se ominaisuus on varmaankin ollut menneinä aikoina hyödyllinen: sen avulla on tunnistanut vieraiden ilmaantumisen sekä pilaantuneen tai vaarallisen ruoan. Minulle se tarkoittaa hyvää hajumuistia.

Saatan tunnistaa, että joku ystävä on ollut aiemmin vaikka samassa huoneessa, nautin luonnon tuoksuista sekä hyvien raaka-aineiden ja ruoan tuoksusta ja saatan havaita myös ilmanlaatuongelmia.

Korianteri maistuu valitettavasti saippualta, kuten itse asiassa 10–15 prosentilla ihmisistä. Lääkeaineisiin liittyen minulla on sellainen geneettinen riski, että statiinien käyttö voisi aiheutua lihaskipuja.

Mitä DNA-testit ovat kertoneet minulle äitini puolelta periytyvästä linjasta?

Äitilinjan perusteellisesta selvittämisestä sekä historiallisen että geneettisen sukututkimuksen keinoin on ollut minulle paljon hupia. Olen äitilinjaisesti ”Helenan tyttäriä”: äitilinjainen mitokondrioDNA-haploryhmäni on H35.

Olen tehnyt mtDNA-testin sekä itselleni että äidilleni. Minulla on yksi kesken jäänyt kopiointivirhe eli mutaatio omassa mtDNA:ssa­ni, äidilläni sitä ei ole.

Vanhin tunnettu äitilinjainen esiäitini on Loimaan Perhon talon Brita-emäntä (syntynyt noin 1620 ja kuollut 1678).

Koska mitokondrio­-DNA periytyy äidiltä lapsille, myös äitilinjaisella esiäidilläni on tämä sama mtDNA­-haploryhmä.

Perhon talon Brita-emäntä on myös muun muassa presidentti Risto Rytin ja Sauli Niinistön esiäiti, ei tosin äitilinjaisesti.

Äidilläni ja minulla on äitilinjaisia mtDNA­-osumia, sekä naisia että miehiä, joilla on kanssani sama mtDNA-haploryhmä H35 – vieläpä yksi ja sama harvinainen mtDNA-mutaatio.

Heitä on esimerkiksi Pohjanmaalla Alavuden ja Isonkyrön suunnalla. Emme kuitenkaan ole vielä löytäneet historiallisen sukututkimuksen keinoin – eli dokumentteihin perustuen – äitilinjaista reittiyhteyttä Pohjanmaan ja Loimaan suunnan mtDNA H35 -esiintymien kesken.

En ihmettelisi, vaikka jonkun Isonkyrön Levänluhdan suohautaan haudatun mtDNA olisi H35.

Olen löytänyt yllättäen äitilinjaisia mtDNA-osumia tieteellisistä julkaisuista. Eräässä julkaisussa oli tutkittu Mongolian suunnalla Tuvan tasavallassa asuvien ihmisten sopeutumista kylmään ilmanalaan, sen mahdollisia geneettisiä syitä.

Testattujen joukossa oli yksi H35-henkilö. Valitettavasti en saa häneen mitenkään yhteyttä, sillä tieteellisten tutkimusten datassa ei ole mukana henkilötietoja. Voin siis vain miettiä, osaakohan tämä kaukainen äitilinjainen sukulainen laulaa moniäänistä kurkkulaulua, josta Tuva on kuuluisa.

Muinais-DNA-tutkimukseni puolestaan ovat paljastaneet, että Dresdenin Frauenkirche-kirkon arkkitehti George Bährin (1666–1738) mtDNA-haploryhmä on H35 eli hän on äitilinjainen sukulaiseni. Kun tämä yhteys löytyi, harrastimme DNA-turismia ja kävimme katsomassa uudelleenrakennettua, äärimmäisen kaunista kirkkoa Dresdenissä.

Muinais-DNA-julkaisun perusteella tiedän myös, että Torinon lähellä langobardien hautausmaalle on haudattu eräs äitilinjainen sukulaiseni. Hän on elänyt noin 1 500 vuotta sitten langobardien perustamassa Italian kuningaskunnassa. Langobardit olivat germaanibarbaareja.

Oma päätelmäni on, että Suomeen on tullut mahdollisesti yksi nainen nyky-Saksan suunnalta, ehkä kauppiaiden ja merenkävijöiden mukana. Hän on ehkä saapunut ja kotiutunut jonnekin länsirannikolle.

Entä isäni kautta tuleva dna-linja?

Isäni on isälinjaisesti ”Niilon poikia” eli Y-kromosomin perusteella Y-DNA N-haploryhmän miehiä. Isäni vanhin tunnettu isälinjainen esi-isä Per Henriksson tuli Kiukaisten Ruskin taloon kotivävyksi, nai leskeksi jääneen emännän.

Isälläni on isälinjaisia Y-DNA-sukulaisia Suomessa ja myös Baltian suunnalla. Isäni lähin testattu isälinjainen sukulainen asuu Yhdysvalloissa, jonne hänen isoisänsä muutti satakunta vuotta sitten Kiukaisista.

Tutustuin Mike Taimiin, joka on yksi ensimmäisten joukossa isälinjaisen Y-DNA-testin tehneitä. Olemme tehneet paljon sukututkimusyhteistyötä ja myös tavanneet.

Isälläni on isälinjaisina osumina paitsi satakuntalaisia miehiä myös muun muassa vanhoja pirkkamiessukujen mieslinjaisia edustajia pohjoisesta, Ylitornion suunnalta.

Ehkä isäni edustaa Satakunnan suunnalle jäänyttä mieslinjaa, kun mieslinjan miehiä on lähtenyt pohjoiseen ja jäänyt sinne. Dokumentteja tuskin löytyy, kyse on sen verran vanhoista asioista.

Ensimmäisen kaupallisen DNA-testin, isälinjaa kartoittavan Y-DNA-testin, annoin lahjana aviomiehelleni. Hänen isälinjansa vie Laatokan Karjalaan Salmiin.

Kun testituloksia alkoi tulla näkyviin, tajusin hyvin nopeasti, että hänen isälinjansa liittyy kaukaisesti vanhoihin venäläisiin ruhtinassukuihin, niin sanottuihin rurikidisiin sukuihin.

Näiden ensimmäisten testitulosten myötä minulle avautui aivan uusi kiehtova maailma, johon sukelsin mukaan.

Olen tehnyt myös etäserkkutestin ja tunnen sangen hyvin sukuni. Etäserkkuja minulla on tuhansittain, eri testeistä tulleita.

Etäserkut ovat biologisia sukulaisia, joiden kanssa on riittävästi yhteistä DNA:ta, jotta voidaan todeta, että ollaan ”verisukulaisia”, biologisesti sukua.

Joidenkin kanssa tiedän sukuyhteyden, toisten kanssa se jää arvailujen varaan. ”Amerikan serkkuja” on tullut yllättävän paljon.

Geneettisen sukututkimuksen harrastajien joukossa on paljon kadonnutta tai karannutta esi-isää etsiviä.

Olen itsekin auttanut useita henkilöitä, joilla on näitä aukkokohtia sukupuussa.

Olen esimerkiksi selvittänyt oman isoäitini isän historiallisen sukututkimuksen perusteella, ja DNA-vahvistaa oikeuden asiakirjoista ilmenevät isyystiedot oikeaksi.

Samoin sukuseuroilla saattaa olla halua selvittää suvun isälinjoja. Viimeksi autoin Suomen suurimman sukuseuran, Mänttärin sukuseuran, isälinjojen selvitystyössä.

Selvitys eteni systemaattisesti ja hyvin. Vehkalahden Liikkalan Mänttärit ovat Y-DNA R1b-haploryhmän miehiä. Tarkempi testi (BIG Y -testi) on vielä tulossa. Saimme samalla vahvistettua, että Tammelan Mänttärit eivät ole isälinjaisesti sukua Liikkalan Mänttäreille.

Geneettisen sukututkimuksen rinnalla kulkee myös historiallinen sukututkimus. Viimeisimpiä löytöjä – tätä tekstiä kirjoittaessani – on se, että kuulun Sursillien sukuun.

Olen Kristiina Östenintyttären ja kirkkoherra Johannes Lithoviuksen jälkeläisiä.

Tämä ei yllättänyt. Olen hieman ounastellut, että jonkun esiäitini takana piileksii kaikkien sukututkijoiden tunnistaman Sursill-suvun esivanhemmat, koska DNA-etäserkuissa on niin paljon Sursill-sukuisia tietyiltä alueilta: Pohjanmaalta ja Oulusta pohjoiseen. ■

Kirjallisuutta: Marja Pirttivaara: Juuresi näkyvät, Siltala, 2017; Maarit Jokela, Mirkka Oja-Leikas, Meri Rova (toim.): Kiehtovat geenit: mihin geenitietoa käytetään, Duodecim, 2017; Mitä Missä Milloin 2020, Otava, 2019.

Päivitetty 2.10.2020 – Ilmestynyt 13.11.2019