Kunnes seuraavana päivänä räjähtää. Helmikuun 2020 neljännen viikonlopun uutispommi unohtuu tuskin koskaan.

Virus, Pohjoinen pelon vallassa, otsikoi La Repubblica.

Virus Italiassa: yksi kuollut Venetossa, uutisoi Corriere della Sera.

Virus leviää, Pohjoinen karanteeniin, Il Messaggero säestää.

Viimeinen otsikko viittaa alueeseen, joka ympäröi Codognon pikkukaupunkia. Täältä on kaksi päivää aiemmin löytynyt niin sanottu potilas yksi eli ensimmäinen Italian sisällä koronavirustartunnan saanut henkilö, 38-vuotias mies, ja nyt 15 tapausta lisää.

Vielä kaksi päivää myöhemmin eli perjantaina 21. helmikuuta Italian päivälehtien etusivuilla otsikoidaan ihan normaalisti politiikasta, maan hallitustilanteesta, maahanmuutto-ongelmista ja muista arkisista ajankohtaisaiheista.

Karanteeniin eli lähes totaaliseen eristykseen määrätään heti yli 50 000 ihmistä.

Kuudentoistatuhannen asukkaan Codogno sijaitsee Lombardian hallintoalueella hyvin keskeisellä paikalla Lodin maakunnassa lähellä Pohjois-Italian maantieteellistä keskipistettä. Kaupungin rautatieasema on liikennestrategisesti tärkeä risteyspaikka. Vieressä pauhaa vilkas A1-moottoritie. Alueen läpi kulkee päivittäin satojatuhansia ihmisiä.

Lombardian itänaapurissa Veneton alueella Padovan maakunnassa koronavirukseen menehtyneen vanhuksen tragedia saa viimeisenkin hälytyskellon soimaan.

Heti kriisin alussa on selvää, että tartuntatapauksia on moninkertaisesti enemmän kuin niitä pystytään todentamaan.

Pohjois-Italian kriittisimmät seudut määritellään punaisiksi alueiksi eli ne eristetään ympäristöstään. Uutiset ja asiantuntijoiden ennustukset eivät lupaile hyvää. Ilmapiiri kansan keskuudessa synkistyy päivä päivältä. Kun pelissä ovat oma terveys, turvallisuus ja talous, samalla kasvavat ennätyksellistä vauhtia huoli, pelko ja suoranainen paniikki.

Odottamattomat kriisit ovat tyypillisiä tilanteita, jotka paljastavat usein ihmisten parhaat ja ehkä pimeätkin puolet, jaloimmat ja itsekkäimmät piirteet.

Vaikka koko Pohjois-Italia tiedetään erittäin riskialttiiksi alueeksi, kaikki eivät halua tai ymmärrä noudattaa viranomaisten tiukkoja suosituksia pysyä kotona.

– Kun me italialaiset menemme futismatsiin, lähdemme kuin sotaan. Ja kun lähdemme sotaan, menemme kuin futismatsiin, Lodin kaupungissa karanteeniin joutunut entinen ammattijalkapalloilija Raffaele Solimeno, 56, viittaa tottelemattomien välinpitämättömyyteen.

Sotavertaukset eivät lopu tähän. Poikkeusolot nähdään jopa maailmansotien aiheuttaman hädän kaltaiseksi tilaksi, jossa vastustajana on nyt pieni ja näkymätön tuholainen.

Kriisin terveydellisistä ja taloudellisista vaikutuksista seuraa myöhemmin väistämätön tilanne, joka voi olla verrattavissa sotien jälkeiseen jälleenrakennusvaiheeseen.

Kun Pohjois-Italian hälyttävät tartuntamäärät ja kuolemantapaukset jatkavat yhä vain jyrkkää nousuaan, julkisuuteen vuotaa lauantaina 7. maaliskuuta tieto, että maan hallitus aikoo viikonlopun aikana eristää koko Lombardian alueen.

Ja mitä tapahtuukaan?

Tuhannet ihmiset ryntäävät alkukantaisessa paniikissaan isojen kaupunkien rautatie- ja linja-autoasemille matkustaakseen karanteenia karkuun Lombardian ulkopuolelle nyt kun vielä voi.

Täysin hallitsematon primitiivireaktio juuri ennen rajojen sulkemista johtaa odotettuihin ja loogisiin seurauksiin.

Italian suurimman hallintoalueen eristämisestä ei kulu kuin kaksi vuorokautta, kun itsekkään joukkopaon takia suljetaan maan kaikki muutkin alueet.

Osa karkulaisista on levittänyt virusta Pohjois-Italian ulkopuolelle, tartuttanut ensin muita matkustajia ja sitten määränpäässä läheisiään. Yksinkertainen 1+1 tuntuu olleen liian vaikea laskutoimitus.

Samalla saa kovaa kritiikkiä myös maan hallitus: kuinka on mahdollista, että tieto koko Lombardian karanteenista pääsi vuotamaan julkisuuteen useita tunteja ennen rajoituksen astumista voimaan?   

Italian hallitus ja etenkin pääministeri Giuseppe Conte saavat luonnollisesti tästäkin kritiikkiä.

Kansa tuntee joutuneensa byrokraattisen pompottelun kohteeksi. Kun lupapaperista julkaistaan huhtikuun alussa kolmen viikon aikana jo kuudes uusi versio, joku luulee sitä aprillipilaksi. Mutta ei, sitä se ei ole.

Toiseksi säännölliseksi rutiiniksi on muodostunut valtakunnallisen yleisradioyhtiön Rain televisiolähetys päivittäisestä tiedotustilaisuudesta, jonka järjestää Italian hallituksen yhteydessä toimiva terveys- ja turvallisuusosasto Il Dipartimento della Protezione Civile johtajansa Angelo Borrellin vetämänä.

Tilaisuuden perusprotokollan pilkuntarkat päivitykset tartunnoista, testatuista, tehohoitoon joutuneista, kuolleista ja taudista parantuneista paljastavat päivästä toiseen tilanteen lohduttomuuden.

On vaikea käsittää näitä suunnattomia ihmismääriä todeksi. Hätä on laaja ja syvä. 

Kun maaliskuun aikana alkaa selvitä, että Bergamo ympäristöineen on tartuntamäärien ja kuolemantapausten suhteen Italian kriittisintä epidemia-aluetta, ajatus palaa väistämättä noin kuukauden takaiseen Mestarien liigan otteluun Milanossa. Voiko asioiden välillä olla suora yhteys?

Kyllä voi – ja ilman muuta onkin –, sanovat useat asiantuntijat. Atalanta–Valencia nimetään nollaotteluksi, jonka nähdään isona massatapahtumana vaikuttaneen ratkaisevasti niin Bergamon kuin Espanjan traagiseen koronatilanteeseen.

Voi vain kuvitella, kuinka tehokkaasti virus lähti tuona riemukkaana futisjuhlailtana leviämään.

Bergamossa menehtyy ihmisiä maaliskuun aikana järkyttävät 568 prosenttia enemmän kuin normaalisti. Kaupungin ja ympäröivän maakunnan sairaalat, hautausmaat ja krematoriot ovat täyttyneet pikavauhtia.

Lääkärit, sairaanhoitajat ja muu sairaalahenkilökunta joutuvat työskentelemään kellon ympäri täysin epäinhimillisessä paineessa.

Tylyt kuvat armeijan raskaista ajoneuvoista, jotka kuljettavat ruumisarkkuja pitkissä jonoissa Bergamon ulkopuolelle, ovat kuin peilikuva koko kansallisesta kärsimyksestä ja hätätilasta. Ne kertovat kaikessa raadollisuudessaan ja vaitonaisen varmasti kaiken oleellisen.

Suurimpia järkytyksiä koko hallitsemattoman kaaoksen keskellä on kuulla ja lukea, että jotkut kohtuuttomasta stressistä kärsineet lääkärit ovat päätyneet äärimmäiseen ratkaisuunsa – itsemurhaan.

Huippuammattilaiset ovat kertoman mukaan tunteneet ympärivuorokautisen paineen, fyysisen ja henkisen väsymyksen lisäksi piinaavaa riittämättömyyttä ja syyllisyyttä siitä, että ovat mahdollisesti aiheuttaneet tartuntoja tai jopa kuolemia. Osa heistä päättää lopettaa päivänsä työpaikallaan.       

Naapuritalon ylimmän kerroksen parvekkeella outoa nykymaailmaa tarkkaileva koira tuntuu olevan nopeasti oppivaa sorttia. Kun ambulanssien raakaa ujellusta matkiva pystykorva ulvoi vielä muutama viikko sitten epävireisesti ja muutenkin vähän miten sattuu, nyt se osaa jäljitellä korvia särkevää ääntä jo hämmästyttävän täsmällisesti ja melodisesti.

Kaupassakäynnit ovat vakiintuneet pariin kertaan viikossa. Pienehkön marketin ulkopuolella saattaa olla kymmenien metrien jono, mikä ei kuitenkaan johdu asiakasmäärästä, vaan parin metrin turvaväleistä sekä määräyksestä päästää sisään vain yksi henkilö kerrallaan.    

Kuumemittari on ahkerassa käytössä. Kookas afrikkalaisvartija mittaa ennen sisäänpääsyä jokaisen asiakkaan kehonlämmön. Kaupassa on luonnollisesti käytettävä hengityssuojaa ja kertakäyttöhanskoja. Itse ostoksiin kuluu normaalia vähemmän aikaa, sillä sisällä on turvallisuussyistä mukavan väljää.

Jatkuvan riskin alla työskentelevät kassat ja kaupan muu henkilöstö ansaitsevat ison hatunnoston. Asiakkailta riittää ymmärrystä ja solidaarisuutta.

”Hyvää työpäivän jatkoa, teette todella tärkeää työtä”, taitaa olla yleisimpiä kommentteja kaupasta poistuttaessa.

Talousuutiset ovat huolestuttavaa kuultavaa ja luettavaa. Yksikin lähde tietää kertoa, että jos 70 prosenttia Italian yrityksistä joudutaan sulkemaan, tappiot ovat valtakunnallisesti noin 100 miljardia euroa kuukaudessa.

Traagisia seurauksia ja kerrannaisvaikutuksia voi vain arvailla.

Samalla on alettu kärsimättömästi odottaa tartuntamäärien huippua, jonka jälkeen käyrien nousu loivenisi, kunnes ne kääntyisivät viimein laskuun. Il Messaggero uutisoi 23. maaliskuuta, että peräti 80 prosenttia Italian kaikista koronatapauksista on todettu maan pohjoisosissa.

– Kun maamme täyskaranteenia on nyt takana 15 vuorokautta, seuraavat pari viikkoa ovat epidemian leviämisen kannalta aivan ratkaisevia, Il Messaggero arvioi ja osuu oikeaan.

Ensimmäinen tautihuippu ajoittuu jotakuinkin maalis- ja huhtikuun vaihteeseen, joskin maan eri alueet ovat kohdanneet kriisin omassa aikataulussaan. Tilanteen yleinen kehitys valtakunnallisesti antaa silti ymmärtää, että tunnelin päässä saattaa lähiviikkoina alkaa näkyä heikosti orastavaa valoa.

Italia joutuu viettämään kansakunnalle perinteisesti tärkeää pääsiäistä hyvin erikoisissa poikkeusoloissa. Koska ihmisten väliset kontaktit, kotivierailut ja omaisten tapaaminen ovat yhä tiukalla kieltolistalla, keväiset juhlapyhät kuluvat käytännössä neljän seinän sisällä.

Pääsiäistä on aina pidetty jonkin uuden alkuna, mikä tuntuu sopivan harvinaisen hyvin juuri tähän vuoteen. Kun outo koronakevät on edennyt torstaihin 23. huhtikuuta, taudista parantuneita kerrotaan ensimmäisen kerran olevan enemmän kuin siihen sairastuneita.

On lupauksia herättävää ja tasaisen hitaasti paranevalle tilanteelle kuvaavaa, että hallituksen terveys- ja turvallisuusosaston päivittäiset tiedotustilaisuudet harventuvat kahteen viikkokertaan, maanantaihin ja torstaihin. Tiukimpien rajoitusten jälkeinen Fase 2 eli kakkosvaihe on jo kuuluisa mantra, jonka tiedetään realisoituvan asteittain toukokuun ensimmäisestä viikosta eteenpäin.

Torstaihin 30. huhtikuuta sisältyy toiveikasta symboliikkaa, sillä tuolloin järjestetään Protezione Civilen toistaiseksi viimeinen tiedotustilaisuus.

Kun jokapäiväinen rituaali poistuu arjesta pitkän karanteenin ja pari kuukautta jatkuneen hätätilan jälkeen, yleinen huomio alkaa kiinnittyä koko ajan yhä enemmän kriisin seurauksiin kuin itse tragediaan.

Niin sanotun vaiheen 2 alettua ja tiettyjen purkutoimien käynnistyttyä maanantaina 4. toukokuuta Italian hallitus ja kaikki asiantuntijat korostavat jatkuvasti, että koronavaara on edelleen akuutti, poikkeustila krooninen, iso tartuntariski yhä keskuudessamme.

Toukokuun alussa töihin palanneet noin neljä miljoonaa ihmistä välittävät tästä eteenpäin ikään kuin indikaatioita siitä, kuinka loppukevät ja alkukesä voidaan ylipäätään elää.

Pahinta olisi, jos alkuvuoden aikana mahdollisesti tehdyt virheet eivät olisi jääneet tuoreimpaan muistiimme.

On myönnetty suoraan, että varotoimien kanssa oltiin jo helmikuussa pahasti myöhässä. On tunnustettu rehellisesti, että niistä päätettäessä oli viivytelty liian kauan. On arvioitu neutraalisti, että virus saattoi levitä Italiassa jo viime vuoden puolella.

On esitetty harkitusti, että jo joulunpyhät olivat todellisia viruslinkoja, sillä maassa todettiin talvella iso määrä harvinaisen rajuja ja sitkeitä keuhkokuumeita.

– En haluaisi olla pessimisti, mutta optimismiin ei ole vielä mitään järkevää syytä, virustauteja ja -epidemioita ammatikseen tutkiva Alberto Schiavone sanoi Telenova-kanavalla vaiheen 2 alettua.

Meidän on oltava erittäin varovaisia, Schiavone alleviivasi.

– Henkilökontaktien määrän kasvaessa alamme taas levittää virusta. Mitään kakkosvaihetta ei ole olemassakaan, sillä korona on yhä luonamme.

Kun tämä traaginen kevät kääntyy kesäksi, iso kysymys kuuluu, millainen loppuvuosi Italiaa ja koko Eurooppaa odottaa.

Mennäänkö vähitellen kohti kolmosvaihetta? Vai päättyykö epämääräinen kakkosvaihe sittenkin jo ennen aikojaan, jos nyt aletaan hölmöillä? Joudutaanko palaamaan täyskaranteeniin?

Kukaan ei tiedä oikeita vastauksia, joten odotus ja epätietoisuus jatkuvat.

Paljon riippunee teoistamme juuri nyt.

Päivitetty 10.9. – Ilmestynyt 19.5.2020