Ihmiset

Anu Hälvä ja poika Kristian Sallinen: ”Koskaan ei kannata luovuttaa”

Anu Hälvää ja hänen lahjakasta viulistipoikaansa Kristiania yhdistää rakkaus klassiseen musiikkiin. Äiti ei kuitenkaan halua ohjata poikansa elämää, vaan tämä saa toteuttaa omat unelmansa.

Teksti Minna Hujanen
Kuvat Jouni Harala
27.10.2019 Eeva

On vuosi 2017 ja Kristian Sallinen on 16-vuotias. Hän soittaa lähes tunnin kestävää resitaaliohjelmaa Tampereen valtakunnallisen alttoviulukilpailun välierässä. Kukaan yleisöstä ei huomaa, että nuori mies on tuskissaan. Paitsi yksi. Katsomossa istuva äiti Anu Hälvä on kauhuissaan.

Kristian oli harjoitellut vuoden tätä hetkeä varten. Viikkoa ennen kilpailun alkamista hän sairastui enterorokkoon. Ensin kova kuume kaatoi nuoren miehen sänkyyn, sitten käsiin nousi vesirakkuloita.

”Se oli pahin mahdollinen asia soittajalle. Käteni olivat täynnä verestäviä näppylöitä, ja ne olivat sairaan kipeät. Oli todella lähellä, että olisin perunut osallistumiseni kokonaan. Mutta jotenkin sinnittelin ja vedin jutun läpi kipeänä”, Kristian kertoo.

Vaikka metallipintaiset viulunkielet upposivat halkeileviin sormenpäihin, Kristianin ilme pysyi vakaana.

Esityksen jälkeen nuorimies oli varma, että ei pääsisi jatkoon. Hän tiesi, ettei ollut parhaimmillaan ja kilpailun taso oli kova.

Yllätyksekseen Kristian kuitenkin valittiin finaaliin ja hän sijoittui kolmanneksi, kilpailun nuorimpana finalistina. Se oli enemmän kuin hän oli osannut odottaa. Kilpailuun hän oli alun perin osallistunut hankkiakseen ennen kaikkea kokemusta.

Äiti oli kannustanut vierellä koko ajan. Ehkä joskus vähän liikaakin, jos pojan sanoja on uskominen.

”Minun mielestäni kilpailuun osallistumisen suurin merkitys oli siinä, että Kristianin tuli kokeiltua omia rajojaan. Ihminen pystyy ihmeellisiin asioihin, kun vain menee ja tekee”, Anu Hälvä, 54, sanoo.

Kilpailun ansiosta nuori alttoviulisti sai näkyvyyttä ja se avasi uusia ovia. Vaikeuksista huolimatta urakka kannatti.

”Ehkä isoin oppi, jonka olen saanut äidiltäni, on että koskaan ei kannata luovuttaa. Se on tullut koettua kantapään kautta erilaisissa tilanteissa. Tämä oli yksi niistä kokemuksista”, Kristian sanoo.

Klassinen musiikki yhdistää

Klassinen musiikki yhdistää äitiä ja poikaa. Kristian käy toista vuotta lukiota ja opiskelee Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa alttoviulua sekä Jorma Panulan johdolla orkesterinjohtamista.

Anu itse on tehnyt kaksi tutkintoa Sibelius-Akatemiassa. Hän on sekä oopperalaulaja että laulunopettaja. Anun opettaja suositteli aikoinaan, että tämän kannattaisi tähdätä kansainvälisille areenoille.

”Punnitsin vaihtoehdot. Mietin, kannattaako uran vuoksi uhrata kaikki.”

Kilpailu alalla oli jo tuolloin kovaa. Pärjätäkseen oopperalaulajana ei riitä, että on erittäin hyvä, sen lisäksi täytyy myös olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Eikä menestys ole taattu sittenkään.

Tuohon aikaan Anulla oli jo paljon näyttelijän töitä. Teatteri oli tullut musiikin rinnalle, kun hänelle tarjottiin oppisopimuskoulutusta Tampereen Teatterista. Talossa vierähti kahdeksan vuotta, neljä koulutuksessa ja neljä kiinnityksellä.

Sitten Anun pitivät kiireisenä television menestyssarjat. Moni muistaa hänet 1990-luvulta televisiosarjoista Metsolat, Blondi tuli taloon ja Ihmeidentekijät.

”Minulla oli jo näyttelijän ura hyvässä vauhdissa, niin sanottu varma tie – vaikka eihän mikään ole koskaan varmaa taiteen alalla. Mietin, jätänkö kaiken ja lähden aivan mustaan aukkoon”, Anu kertoo.

Anu Hälvä pitää lapsiaan hienoimpana saavutuksenaan. ”He ovat elämäni valo.”

Kotimaa voitti

Ratkaisuaan Anu kertoo pohtineensa tosissaan, ja hän päätti jäädä kotimaahan. Hän halusi tehdä sekä teatteria että laulaa, ja siihen riittivät kotimaan yleisöt.

”Minä en arvota yleisöjä. Se, että minä laulan suomalaisessa kirkossa ihmisille, jotka saavat siitä jotain, on minulle yhtä arvokasta kuin jos laulaisin missä tahansa muualla. Laulu on laulua.”

Anu halusi keskittyä myös perheeseen. Hän sai kaksi lasta: Adan ja Kristianin. Perheeseen kuuluu nykyisin myös suloinen Elmeri-mopsi.

Myös Ada on musikaalinen. Tytär on soittanut muun muassa Lappeenrannan kaupunginorkesterissa viulua. Ammatilliset haaveet tähtäävät kuitenkin muualle.

”Lapset ovat ylivoimaisesti minun paras saavutukseni. He ovat elämäni valo.”
Anu Hälvä

Anulle äitiys on ollut elämän hienoimpia asioita.

”Lapset ovat ylivoimaisesti minun paras saavutukseni. He ovat elämäni valo.”

Anu erosi lastensa isästä Petteri Sallisesta noin vuosi sitten.

”Kulunut vuosi on ollut elämäni ihanin. Olen nauttinut arjesta lasteni kanssa, ystävistä, työstä ja matkustelusta”, Anu sanoo.

Musikaalisuus on geeneissä

Kristian on konkreettisesti elänyt aina musiikin ympäröimänä. Anu kertoo, että hän lauloi Rosalinden roolia Lepakko-operetissa vielä ollessaan kahdeksannella kuulla raskaana.

”Musikaalisuus tulee geenien myötä, mutta en voi olla ajattelematta, että altistuksella on myös ollut vaikutusta”, Anu sanoo.

Vauvamuskarissa poika kävi jo pienenä.

”Kun Kristian oli kaksi- tai kolmevuotias, tajusin, että hän on musiikillisesti erittäin lahjakas. Hän lauloi puhtaasti, hänellä oli hyvä rytmitaju ja hänestä näki, kuinka hän eli musiikissa.”

Kristian itse muistaa, että muskarissa oli pääsääntöisesti hauskaa, mutta kanteleen soittamisesta hän ei pitänyt. Kotona hän kuuli, kuinka isosisko soitti viulua.

Eräänä sunnuntaiaamuna viisivuotias poika tuli unenpöpperöisenä ja tukka pystyssä, viulu kainalossa, ilmoittamaan äidilleen, että hänkin halusi soittaa viulua. Pikkuinen oli hakenut salaa soittimen siskonsa huoneesta.

Siitä se lähti. Kristian soitti Espoon musiikkiopistossa viulua, kunnes hänelle 12-vuotiaana tarjottiin tilaisuutta kokeilla alttoviulua. Alttoviulisteista oli huutava pula, ja opisto tarjosi puolen vuoden ilmaiset opinnot ja lainasoittimen.

Yllättäen soitin tuntui Kristianista omalta. Poika olisi heti halunnut vaihtaa kokonaan alttoviuluun, mutta soitti äidin kehotuksesta molempia rinnakkain jonkin aikaa.

Kristian on iloinen siitä, että äiti Anu Hälvä on opettanut hänelle hyvät käytöstavan jo pienenä. ”Se kuuluu minusta yleissivistykseen”, Kristian sanoo.

Mestareiden opissa

Sibelius-Akatemian nuorisokoulutukseen Kristian pääsi 14-vuotiaana. Sen ansiosta intohimo soittamiseen syveni.

”Yhtäkkiä kaikki ympärilläni olivat omien instrumenttiensa mestareita. Se puskee eteenpäin”, hän kertoo.

Musiikki on erottamaton osa nuoren miehen elämää. Kristian ei edes muista aikaa ennen viulua. Musiikki on vaikuttanut vahvasti oman identiteetin rakentumiseen, ja musiikin kautta hän haluaa myös ilmaista itseään.

”Yritän soiton välityksellä kertoa kuulijalle jotain niin, että myös identiteettini tulisi läpi jollain lailla.”

Tunteja Kristianin vuorokaudessa on liian vähän. Useimpina arkipäivinä hän menee suoraan koulusta soittotunneille ja tulee kotiin vasta iltayhdeksän jälkeen. Sitten pitäisi vielä hoitaa läksyt.

Äiti kehaisee, että koulu ei kuitenkaan ole kärsinyt musiikin takia.

”Ihailen Kristianin kurinalaisuutta. Hän on siinä huomattavasti parempi kuin minä. Ihailen myös hänen rentoa suhtautumistaan eri asioihin. Hän ei hötkyile turhia eikä tee mistään asiasta isompaa tai pienempää numeroa kuin mitä se on.”

Kristian ei tee numeroa myöskään kurinalaisuudestaan. Hänelle soittaminen päivittäin on itsestäänselvyys. Jos hänellä ei ole soittotuntia, hän harjoittelee iltaisin kotona pari kolme tuntia.

”Kun soittamisesta tulee rutiini, se on vähän kuin pesisi hampaat. Kun harjoittelen, aika vain menee. Harjoittelen niin kauan, kunnes olen tyytyväinen ja tunnen, että olen saanut jotain hyödyllistä aikaan. Sitten voin mennä iloisena nukkumaan.”

Kolmisen vuotta sitten Kristian perusti soittajakavereidensa kanssa Seele-jousikvartetin. Kvartetti on jo esiintynyt monissa konserteissa ja festivaaleilla sekä Suomessa että ulkomailla. Tulevana kesänä sen voi nähdä muun muassa Kuhmon kamarimusiikkifestivaalilla.

Elämässä on muutakin

Vaikka Kristiania on ehditty jo kutsua alttoviulukomeetaksi, hänen elämänsä ei ole pelkkää klassista musiikkia. Hän iloitsee siitä, että soittajapiirien lisäksi hänellä on toinen, koulusta tutuksi tullut ystäväjoukko.

Kahdessa eri kaveripiirissä Kristianista tulee esiin erilaisia puolia. Kvartetin kanssa harjoitellaan tosissaan, ammattimaisesti. Koulukavereiden kanssa Kristian taas on niin kuin kuka tahansa nuori. Silloin puhutaan televisiosarjoista, kevyestä musiikista ja elämästä yleensä.

”Koen, että minulla on tavallaan kaksi persoonaa. Suustani tulee aivan erilaista juttua riippuen siitä, kenen kanssa olen.”

”Koen, että minulla on tavallaan kaksi persoonaa. Suustani tulee aivan erilaista juttua riippuen siitä, kenen kanssa olen.”
Kristian Sallinen

Kristian kuuntelee myös kevyttä musiikkia. Tosin koulukaverit usein naureskelevat Kristianin musiikkivalinnoille.

”Se, mitä minä luulen trendikkääksi, onkin ollut sitä vuosi sitten. Kaverit ihmettelevät soittolistojani katsoessaan, että miksi kuuntelen niin vanhoja kappaleita.”

Äidin kuuluisuudesta nuori mies ei ole joutunut kärsimään kaveriporukassaan. 2000-luvulla syntyneille Anu Hälvä ei ole julkisuuden henkilö. Kristian kertoo katsoneensa pätkän sarjasta Blondi tuli taloon.

”Järkytyin ja laitoin sen pois. Se tuntui oudolta”, hän sanoo ja nauraa.

Kun Kristian Sallinen kokeili alttoviulua ensimmäisen kerran 12-vuotiaana, hän ihastui soittimeen heti.

Pienestä kiinni

Musiikkiura voi olla pienestä kiinni. Vaikka Kristianin katse on tiukasti musiikillisessa tulevaisuudessa, hän haluaa hankkia hyvän lukiokoulutuksen. Siltä pohjalta olisi mahdollista lähteä opiskelemaan myös jotain aivan muuta alaa, esimerkiksi psykologiaa.

Kristian painottaa, että soittamisessa motorinen herkkyys voi vaurioitua herkästi. Yksi vakava loukkaantuminen voi tuhota vuosien työn sekunneissa.

”Ymmärsin asian konkreettisesti, kun pari vuotta sitten kaaduin pyörällä ja minulta murtui käsi. En voinut soittaa yli kuukauteen. Silloin ymmärsin, että jos minulla ei ole toista kättä käytettävissä, en voi tehdä mitään, mitä osaan.”

Anu on painottanut varasuunnitelman tärkeyttä. Hän on itse opiskellut aikuisena kiinteistönvälittäjäksi. Kaiken varalta. Sitä työtä hän tekikin jonkin aikaa, mutta nyt teatteri- ja musiikkityöt työllistävät niin paljon, että vara-ammattiin ei tarvitse turvautua.

Anu Hälvä ohjaa, opettaa ilmaisutaitoa ja pitää yksityistunteja lauluoppilaille. Anun kalenterissa on myös konsertteja eri puolilla Suomea.

Elämä edessä

Kristianilla on lukion jälkeen tähtäimessä ovat musiikkiopinnot alttoviulun ja orkesterinjohtamisen parissa.

Pian nuori mies on lähdössä maailmalle. Äiti kannustaa, vaikka myöntää, että irtautuminen ei ole helppoa.

”Väittäisin, että kipeydestä huolimatta osaan suhtautua siihen. Olen työntämässä tätä nuorta miestä kovasti ulkomaille, koska Suomessa klassisen musiikin markkinat eivät ole kovin laveat. Mutta tietysti toivon, että lapseni eivät katoa taivaan tuuliin.”

Anu seuraa ylpeyttä tuntien poikansa musiikillisen uran kehittymistä, mutta hän ei halua siirtää Kristianin harteille omia unelmiaan.

”Se on sudenkuoppa, johon on helppo mennä täysin tahattomasti. Olen kyllä miettinyt sitä. Mutta minulla on ollut oma urani, enkä tunne, että olisin jäänyt jostain paitsi. Olen saanut tehdä sitä, mitä olen halunnut.”

Anu pyrkii kannustamaan Kristiania. Hän silittää paidat ja toimii autonkuljettajana, silloin kun sille on tarvetta. Hän myös matkustaa ulkomailla Kristianin kanssa, kun poika osallistuu kansainvälisille mestarikursseille. Onhan Kristian vielä alaikäinen.

”Koetan tukea, auttaa ja antaa mahdollisuuksia sen verran, minkä pystyn. En pakota tai tunge häntä mihinkään. Kristian tekee omat valintansa. Joudun kuitenkin tarkkailemaan itseäni ja motiivejani. Minun täytyy pitää hyppyseni erossa nuoren elämästä tietyn pisteen jälkeen. Se on vaikeaa.”

Anu kuitenkin myöntää, että äidin roolista ei pääse eroon.

”Jokainen äiti toivoo lapselleen parasta mahdollista lapsen näkökulmasta katsottuna. Että tämä pärjää omillaan ja on onnellinen siinä, mitä tekee.”

Samaan hengenvetoon Anu sanoo, ettei hänen tarvitse kantaa huolta Kristianista. Hän on nähnyt, kuinka poika pärjää myös kansainvälisissä piireissä.

Anu pitää poikaansa luonteeltaan rauhallisena. Hän itse leimahtelee ja tulistuu äkisti mutta myös leppyy nopeasti.

”Kristian on minua tasaisempi. Olen miettinyt, että toivottavasti hän ei kohteliaisuuttaan myötäile minua ja kasvata sisäänsä jotain kamalaa äidinvihaa.”

Poika katsahtaa ihmeissään äitiinsä. Murrosiän kapinointiin ei ole ollut tarvetta.

Kristian Sallinen opiskelee alttoviulun soittoa ja orkesterinjohtamista Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa. Äiti Anu Hälvä kannustaa häntä kokeilemaan omia rajojaan.

Trendikäs äiti

Kun Kristianilta kysyy, mitä hän äidissään ihailee, vastaus tulee salamannopeasti.

”Tyyli. Ihana.”

Anu yllättyy mutta sanat lämmittävät. Kehuja Anu saa myös siitä, että pysyy melko hyvin kiinni nykyajan trendeissä. Kristian tosin ottaa siitä kaiken kunnian itselleen. Kuten myös siitä, että on opettanut äidilleen sosiaalisen median käytön.

Kristianin mielestä Anu on ollut sekä tiukka että rento äiti. Poika ei koe, että häntä olisi tuupittu suuntaan, johon hän ei olisi itse halunnut mennä.

”Olen saanut olla juuri sellainen kuin olen halunnut. Kaikki tuuppaus, jota olen kokenut, on ollut vain kannustavaa. Minä olen ollut se, joka päättää, mitä teen.”

Anu ilahtuu, kun kuulee Kristianin sanat. Hän on pyrkinyt toimimaan juuri niin, että lapsia kaitsetaan ja heille asetetaan rajoja, mutta he saavat olla sellaisia kuin ovat.

”Vanhemmat eivät saa muovailla lastensa persoonaa oman tahtonsa, saati jonkun stereotypian mukaan. Lapsen on saatava olla hyväksytty sellaisena kuin on. Mitä muuta itsetunnon perustaksi tarvitaan?” ●

Haastattelu on julaistu Eevassa 2/2019. Nettiversiota on muokattu.

Pysy mukana!

Tilaa uutiskirjeemme tästä. Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.