Kulttuuri
Apu-tonni nuorisoteatterille, jossa jokaiselle löytyy rooli
Matti ja Tiina Salminen ovat pyörittäneet nuorten ja lasten harrastajateatteria Kosken Tl Nuorisoseurassa lähes 15 vuotta. Pienellä paikkakunnalla teatteri-innostus voi kulkea jo kolmannessa polvessa.
28.3.2019
 |
Apu

Hyväksy evästeet

YouTuben videosoitin käyttää evästeitä. Hyväksy evästeet katsoaksesi videon.

Youtube video placeholder

Kosken Tl Nuortentupa varsinaissuomalaisten peltojen keskellä muistuttaa ajasta, jolloin nuorisoseuran- tai työväentalo oli lukemattomien elävien pikkukylien keskus. Noin 2 400 asukkaan Kosken Tl -kunnalla talolla on yhä vireää toimintaa.

Yksi tilojen käyttäjistä on nuorisoteatteriryhmä, joka valittiin tämän kuun Apu-tonnin saajaksi. Ryhmän vetäjällä Matti Salmisella on omaa harrastajateatteritaustaa kolmelta vuosikymmeneltä. Nuorten ja lasten teatterikerhoa on pyöritetty Koskella Tl vuodesta 2005. Kun Matti tapasi aikuisiällä vaimonsa Tiinan, vaimo tuli mukaan toimintaan.

Lasten ja nuorten teatteriseurue kokoontuu syksyllä ja harjoittelee kevääksi esityksen. Tuleva ensi-ilta on klassikkosatu Kaunotar ja Hirviö.

– Olemme esittäneet muun muassa Ronja Ryövärintyttären, jossa esitystilaa oli koko sali. Pari vuotta sitten lapset tekivät itse sketsejä, joista nivottiin tunnin esitys. Tiina on kirjoittanut ryhmälle omia näytelmiä, ja minäkin jonkin verran, Matti Salminen kertoo.

Tämän kauden ryhmäläiset ovat iältään 10–17-vuotiaita. Salmista alkaa naurattaa, kun hän miettii teatteri-innostuksen kestoa ja periytyvyyttä.

– Olin sanomassa, että täällä on sellaisia, joiden äidin kanssa olen näytellyt – mutta kun olen näytellyt ainakin kahden ryhmäläisen isovanhempienkin kanssa!

Salminen toteaa tuntevansa muutenkin lähes kaikki asukkaat ainakin nimeltä – hän on ammatiltaan lehdenjakaja. Vaimo Tiina on lähihoitaja ja työskentelee naapurikunta Marttilassa päiväkodissa.

Ketään ei suljeta ulos

Salmisille on hyvin tärkeää, ettei teatteriharrastukseen kuulu kilpailua tai karsintaa. Harjoitukset ovat kahdesti viikossa ja niihin sitoudutaan, mutta ketään ei suljeta ulos. Esiintymistaitojen oppiminen, yhteistyö ja yhteisöllisyys ovat avainsanoja.

– Meillä on alusta asti ollut periaatteena, että kaikki pääsevät mukaan, kaikille löytyy rooli ja kaikilla on kivaa. Aikuisellekin voi olla kova paikka, jos sanotaan, että sori, sulle ei ole mitään roolia. Lapsen kohdalla sellainen voi johtaa vaikka minkälaisiin ongelmiin, Matti Salminen puuskahtaa.

– Lapset ja nuoret ovat vuosien varrella osallistuneet puvustukseen, lavastukseen, tekniikkaan ja maskeeraukseen. He ovat jopa luoneet käsikirjoituksen pariin esitykseen, ja vieneet projektin loppuun saakka.

Kyse on myös omasta luovuudesta. Aina voi venyttää rajoja tai kehittää tarinaa sen verran, että jokaiselle löytyy rooli.

Matti Salminen muistelee, että ainakin puolen tusinaa nuorta on lähtenyt Kosken harrastajalavalta pyrkimään Teatterikorkeakouluun, Tampereen yliopiston näyttelijätyön laitokselle tai suunnannut audiovisuaaliselle alalle.

Tärkeää on myös, ettei hinta muodostu esteeksi harrastukselle. Ryhmässä peritään 15 euron vuosimaksu ja 20 euron kerhomaksu. Jälkimmäistä ei peritä, mikäli esityksen lipputulot riittävät kattamaan kulut.

"On hieno tunne"

Heini Yli-Liipola on ollut nykyjoukosta mukana pisimpään, kuusivuotiaasta. Hänestä on kasvanut teatteriharrastuksen myötä peruskoulun päättävä nuori, joka on ottanut vastuuta nuoremmista jäsenistä. Hän vastaa yhdessä toisen tytön kanssa myös Kaunottaren ja Hirviön puvustuksesta.

Heini näki aikoinaan lehdessä ilmoituksen teatteriryhmästä ja päätti lähteä mukaan isosiskonsa kanssa. Ensimmäinen esitys, jossa hän oli mukana, oli Prinssille morsian.

– Harrastus on antanut esiintymiskokemusta ja uusia kavereita. Täällä ei oteta turhia paineita, ja sekin on tärkeää, että pääsee harrastamaan lähellä kotia ja tuttujen ihmisten kanssa. On hieno tunne, kun saadaan valmiiksi esitys, jonka näkemisestä ihmiset ovat valmiita maksamaan.

Matti Salminen on samoilla linjoilla.

– Kai lavalta haetaan pohjimmiltaan jonkinlaista hyväksytyksi tulemisen tunnetta, sitä, että on jossain hyvä. Työskentely projektin hyväksi ja sen valmistuminen on aina hieno yhteisöllisyyden kokemus, vaikka se voi kuulostaa kliseeltä.

Salminen muistaa, kuinka hienolta hänestä lapsena tuntui, kun harrastajateatterin aikuiset ottivat hänet vertaisenaan mukaan. Teatterista kiinnostunut mies hymähtää olleensa koko ikänsä pikkupaikkakunnalla vähän outo lintu, mutta vaikka ryhmässä on nytkin vain yksi poika, hän uskoo poikien osallistumiskynnyksen olevan nykyaikana matalampi.

– Muistan myös sen, kuinka malttamattomana odotin uutta mahdollisuutta päästä näytelmään. Yksi toiminnan motiivi on tarjota seuraaville polville säännöllinen harrastus.

Apu-tonnin käyttötarkoitus on vielä auki, mutta siitä päätetään demokraattisesti. Vetäjät miettivät pari kolme mahdollista hanketta, ja ryhmä saa päättää voittajan suljetussa lippuäänestyksessä.