Vastaa kyselyyn: Pitäisikö Matti Nykäselle järjestää valtiolliset hautajaiset?
Puheenaiheet
Vastaa kyselyyn: Pitäisikö Matti Nykäselle järjestää valtiolliset hautajaiset?
Urheiluministeri Sampo Terho (sin.) on pyytänyt virkakuntaa selvittämään valtiollisten hautajaisten mahdollisuutta urheilija Matti Nykäselle.
6.2.2019
 |
Apu

Olympiavoittaja Nykänen menehtyi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä 55-vuotiaana.

Terho kertoi valtiollisten hautajaisten mahdollisuudesta Twitterissä eilen tiistaina.

”Olympiavoittaja Matti Nykäsen suoritukset ovat suomalaisessa urheiluhistoriassa aivan vertaansa vailla. Siksi olen pyytänyt virkakuntaa selvittämään valtiollisten hautajaisten ja muiden muistamisen muotojen mahdollisuutta”, ministeri kirjoitti.

Valtiolliset hautajaiset kustannetaan valtion varoista ainoastaan presidenteille, mutta valtioneuvosto voi poikkeustapauksessa päättää hautajaisten järjestämistä myös hyvin pitkäaikaisille pääministereille, eduskunnan puhemiehille ja erityistä kansallista merkitystä omaaville henkilöille, esimerkiksi Nobel-palkinnon saajille.

5 kommenttia