Sosiaalityön professori Marja Vaarama Itä-Suomen yliopistosta on tutkinut pitkään ikääntymistä sekä vanhusten hoitoa ja sen tilaa Suomessa. Hän on tehnyt opetustyötä 25 vuotta ja tieteellistä tutkimustyötä vuodesta 1990 lähtien. Aiemmin Vaarama on toiminut järjestötehtävissä Vanhustyön keskusliitossa ja Suomen mielenterveysseurassa, tutkimusprofessorina Stakesissa sekä THL:n hyvinvointi- ja terveyspolitiikan toimialan ylijohtajana.

Useita selvityksiä vanhustenhoidon tilasta päättäjille tehneelle professorille uutiset Esperi Caren ja muiden hoivakotien puutteista eivät tulleet yllätyksenä.

– Ikävä kyllä eivät, mutta mittakaava eli vakavuus, pitkäkestoisuus ja yleisyys järkyttivät siinä kuin varmaan useimpia muitakin, hän hymähtää.

Vaaramalla on näkemys siitä, mikä on mahdollistanut Esperi Caren kaltaisten toimijoiden laiminlyönnit.

– Markkinalähtöisyys on ymmärretty ja toteutettu väärin. Kun hoivamarkkinat vapautettiin ja samalla leikattiin kuntien määrärahoja, alalle tuli epäeettisiä ja kokemattomia yrittäjiä, jotka kilpailevat vain mahdollisimman alas painetuilla kustannuksilla.

– Kunnissa taas ei ole ollut riittävästi asiantuntemusta tai aikaa perehtyä siihen, millaisia nämä yrittäjät todellisuudessa ovat ja ovatko heidän tarjoamansa vaihtoehdot edes teoriassa mahdollisia toteuttaa vanhustenhuollossa.

Vyyhti lähti purkautumaan, kun sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira sulki Esperi Caren Ulrika-hoivakodin Kristiinankaupungissa vakavien laiminlyöntien vuoksi. Yhden asiakkaan epäillään kuolleen hoitovirheen seurauksena. Jo vuosia Valviran kanssa riidelleen Esperi Caren toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohanni erosi tehtävästään viime viikon tiistaina.

”Äitini on asunut yli vuoden kaupungin palvelutalossa. Olen todella tyytyväinen henkilökuntaan, mutta hoitajien on mahdotonta vahtia jokaista erikseen. Jotkut asukkaat ovat pelottavia ja yrittävät karata jatkuvasti myös minun mukaani. Olen hälyttänyt apua useasti.”

THL:n tilastojen mukaan jo lähes puolet (47 prosenttia) tehostetun palveluasumisen tuottajista on yksityisyrityksiä. Sosiaali- ja terveysministeriön projektipäällikkö ja THL:n tutkimusprofessuurista virkavapaalla oleva Anja Noro varoitti silti vetämästä suoria yhtäläisyysmerkkejä ongelmien ja yksityistämisen välille.

THL:n mukaan vuonna 2016 keskimääräinen henkilöstömitoitus oli yksityisellä puolella korkeampi kuin julkisella, ja yksityisen puolen työntekijät olivat tyytyväisempiä. Vuoden 2018 tilastoissa luvut ovat tasaantuneet, mutta ne eivät ole suoraan vertailukelpoisia laskentakaavan muutoksen vuoksi.

Ikäihmisten hoitoon liittyvää henkilöstömitoitusta säädellään vanhuspalvelulaissa sekä sosiaali- ja terveysministeriön laatusuosituksessa. Kesäkuussa 2017 päivitetyn suosituksen ehdoton vähimmäismäärä ympärivuorokautisessa hoidossa on 0,5 hoitotyöntekijää asiakasta kohden.

Nyt kaikki puolueet kokoomusta lukuun ottamatta ovat ilmoittaneet kannattavansa mitoituksen nostoa 0,7:ään sekä sen kirjaamisesta velvoittavaksi.

Julkisen puolen keskimääräinen mitoitus on 0,66 ja yksityisen 0,64 hoitajaa per asukas. Kaikista yksiköistä noin kuudessa prosentissa hoitajamitoitus oli alle minimin. Yksityisellä puolella luku oli aavistuksen huonompi kuin julkisella (6,7 prosenttia ja 5,4 prosenttia).

Hoitoalan ammattijärjestöt Tehy ja Super sekä yksittäiset alan ihmiset myös esimiestasolta ovat kertoneet julkisesti jo vuosien ajan siitä, miten työvuorolistoilla kikkaillaan, jotta mitoitus täyttyy paperilla lainmukaiseksi. Tilannetta kaunistellaan ja listoja paikkaillaan esimerkiksi sijaisilla, potilastyöhön osallistumattomilla henkilöillä tai ”haamuvuorolaisilla”.

Valvira pohtii parhaillaan, tekeekö se myös poliisille tutkintapyynnön Esperi Caresta. Mikäli työvuorolistoille on todella merkitty henkilöitä, jotka eivät ole paikalla, rikoksen tunnusmerkit voivat täyttyä.

Tehostetussa palveluasumisessa minimimitoitus on ehdoton, koska hoidettavana on erityisen huonokuntoisia ja usein muistiongelmaisia ja monisairaita potilaita. Käytännössä hoitajia tarvitaan aina enemmän kuin minimi, mutta joissain paikoissa minimistä on tullut maksimi, kun haetaan voittoja tai säästöjä kulurakenteeltaan vahvasti työvoimavaltaisella alalla.

”Äitini kuoli jo aikoja sitten palvelutalossa, kun ei autettu vessaan: hän lähti omin avuin ja kaatui. Olisi järkyttävää joutua tuollaiseen hoitolaitokseen, missä potilaista ei välitetä. Ennemmin vaikka konttaa kotona kuin on hoiva- tai palvelutalossa.”

Vanhustenhuollon perusongelma on hoitohenkilöstön mukaan resurssipula. Kun ihmisiä ei ole vuoroissa riittävästi, ei yksinkertaisesti ole aikaa eikä mahdollisuuksia tehdä työtä oikein.

Mitoituksilla kikkailua, laiminlyöntejä ja jopa suoria laittomuuksia on henkilökunnan mukaan tapahtunut ja tapahtuu sekä yksityisen että julkisen puolen laitoksissa. Niistä kertomista vaikeuttavat osaltaan hoitoalan hierarkkisuus ja yksityisen puolen tiukat työsopimuskäytännöt, jotka saattavat etenkin esimiestasolla estää pahojenkin ongelmien esiin nostamisen.

Keväällä 2017 Tehy, Super ja toimihenkilöliitto Erto julkaisivat luottamushenkilöille tehdyn kyselyn tulokset. Työvuorolistojen kaunistelun, resurssipulan, uupumuksen ja huonon omatunnon lisäksi esiin nousi monissa hoitoyksiköissä vallalla oleva pelon ilmapiiri, joka leimaa epäkohdista kertojat valittajiksi ja saattaa johtaa vaikeuksiin työpaikalla, varoituksiin tai jopa irtisanomisiin.

– Vaikea sanoa, mistä kaikesta kovakorvaisuus henkilöstön ja omaisten viestille on johtunut. Ehkä sekä välinpitämättömyydestä, sivistymättömyydestä että hyväuskoisuudesta. Kahteen ensimmäiseen liittyy ajatus siitä, ettei vanhuksia tai muita ”tuottamattomia” kansalaisia tarvitsekaan hoitaa kovin hyvin, koska Suomi ei enää ole hyvinvointivaltio. Jälkimmäinen liittyy enemmän tietämättömyyteen – ja toki on paljon niitäkin yksiköitä, joissa saa hyvää hoitoa, Marja Vaarama sanoo.

Niin sanotun omavalvonnan tarkoitus on ollut, että palveluntuottajat itse tarttuvat epäkohtiin ja todettuihin puutteisiin mahdollisimman lähellä asiakasta.

– Lähivalvonta on kaunis ajatus, mutta omassa toiminnassa halutaan harvemmin nähdä isoja vikoja, Vaarama muistuttaa.

”Henkilökunnalla ei ole aikaa viriketoimintaan. Vanhukset ovat keskenään päiväsalissa, koska hoitajat, joita on 15:ta monisairasta sänkyynhoidettavaa potilasta varten vain kaksi, ovat huoneissa hoitamassa toisia asukkaita. Työ on suoraan sanottuna liukuhihnatyötä. Aikaa menee myös tiskaamiseen, pyykkeihin ynnä muuhun. Attendo säästää tukipalveluista, ja tämä heijastuu suoraan asukkaihin, jotka jäävät yksin ilman hoitoa ja seuraa. Töiden jälkeen koen suurta väsymystä ja riittämättömyyden tunnetta, koska vuorot ovat niin raskaita.”

Terveydenhuollon lupavalvonnasta vastaa Suomessa Valvira, mutta ennen kuin se puuttuu asiaan, ongelmat ovat usein kärjistyneet jo todella vaikeiksi. Mikäli epäkohtia havaitaan, ensimmäinen virallinen osoite on aluehallintovirasto eli avi.

Vuosina 2016–18 Attendon hoivakodeista tehtiin Yleisradion selvityksen mukaan 16 avin valvontapäätöstä, joissa viranomaiset vaativat yhtiötä korjaamaan toimintaansa. Epäkohtia ilmeni 13 hoitokodissa. Osassa ongelmat olivat jatkuneet vuosikausia.

Attendon toiminta on ollut viranomaisten tarkkailussa erityisesti Espoossa, ja ongelmia on ollut muun muassa hygieniassa ja ravitsemuksessa. Esimerkiksi Laaksolahden hoivakodissa oli 17 vanhusta, joiden painoindeksi oli niin alhainen, että ennenaikaisen kuoleman riski oli avin mukaan lisääntynyt.

– Valvontaprosessi on liian hidas, eikä valvontaa suorittamassa ole tarpeeksi henkilökuntaa. Esimerkiksi yllätystarkastuksia pitäisi tehdä paljon useammin. Myös sanktiot voisivat olla kovempia. Esperi Carenkin tapauksessa huomautuksia jaeltiin vuosikausia, eikä mitään tapahtunut ennen kuin nyt, Marja Vaarama huomauttaa.

”Äitini lääkittiin jalattomaksi tarpeettomilla ja liian pitkään syötetyillä lääkkeillä. Kuntoutimme hänet omakustanteisesti fysioterapeutin avulla jälleen käveleväksi. Puhekyky ei palannut. Terveyskeskuksen akuuttiosastolla sanottiin, että äiti on aliravittu. Hän painoi 44 kiloa.”

Oma lukunsa on se, miten vanhus­skandaali vaikuttaa jo muutenkin äärimmäisen niukan äänienemmistön varassa olevan sote-uudistuksen läpimenoon. Tilanne on kiusallinen etenkin kokoomukselle, jolle valinnanvapaus on ollut soten kynnyskysymys.

Valinnanvapauden kriitikot katsovat Esperi Caren tapauksen osoittavan, että voittoa tavoittelevia yrityksiä ei pidä päästää sosiaali- ja terveydenhuoltoon siinä laajuudessa kuin hallituksen ajamassa sote-mallissa tapahtuisi. Sdp:n johdolla tehtyyn välikysymykseen vanhustenhoidon tilasta lähti mukaan koko oppositio. Hallituksen luottamuksesta äänestetään perjantaina.

Käytännössä kyseessä on kuitenkin tila, joka on syntynyt pitkän ajan kuluessa ja johon kaikki puolueet ovat olleet vaikuttamassa. Suomessa on 1990-luvun lamasta lähtien ollut vallalla julkisen sektorin leikkausten, kilpailun vapauttamisen, sääntelyn purkamisen ja kustannusten minimoimisen eetos.

Vanhustenhuollossa se on johtanut tilanteeseen, jossa jatkuvilla kulukuureilla ahtaalle ajetut kunnat pyrkivät saamaan palvelut niin halvalla kuin mahdollista – ostettiin ne sitten ulkoa tai tuotettiin itse. Kilpailutuksen alhaisilla kustannusarvioillaan voittaneet yritykset taas pyrkivät hankkimaan omistajien vaatimia voittoja painamalla henkilöstökuluja entistä alemmas.

– Sotessa lähdetään liikkeelle siitä, että kilpailu ja vapaat markkinat tuottavat automaattisesti hyviä tuloksia. Eivät tuota, jos ja kun lopulta katsotaan aina vain hintaa. Sote-järjestelmä tarvitsee uudistuksia ja esimerkiksi isompia yksiköitä ja alueita, mutta ei tällä maakunta- ja valinnanvapausmallilla, jota nyt ajetaan, Marja Vaarama kommentoi.

THL:n johtavan asiantuntijan Sari Kehusmaan mukaan ydinkysymys ei ole palvelujen tuotantotapa vaan kilpailutus, josta vastaavat kunnat. Myös Vaarama korostaa tiukempaa seulaa sekä palvelujen hankinnassa että valvonnassa.

– Hoivapalveluissa toimii ”sekatalous”, jossa mukana ovat yritykset ja järjestöt, mutta vastuun kanta julkinen valta. Siihen tarvitaan myös kilpailutuksen ammattilaisia, jotta ei enää osteta voittoa jahtaavilta hoivajäteiltä halvalla alimitoitettuja palveluja, Vaarama sanoo.

– Kiireellisintä on lopettaa tyhjänpuhuminen ja taivastelu ja ryhtyä toimiin. Tarvitaan tiukempi eettinen harkinta jo toimilupia myönnettäessä sekä lisää henkilökuntaa ja konkreettisia sanktioita valvontaan.

Sosiaalityön professori näkee vanhuskohussa myös laajemman ulottuvuuden, joka liittyy koko vallalla olevaan ihmiskäsitykseen.

– Periaatetasolla pitäisi lopettaa jatkuva puhe vanhuksista ja ylipäätään eri ihmisryhmistä pelkkänä talouden kulueränä, koska tällainen puhe epäinhimillistää ja madaltaa osaltaan rimaa huonoon hoitoon.●

Lähteet: Suomen Kuvalehti, Taloussanomat, THL, Yleisradio.

Lainausmerkeissä kursiivilla olevat nostot on valittu Avun lukijoiden lähettämistä kokemuksista. Heidän yhteystietonsa ovat toimituksen tiedossa.