Untuvapakkaus tekee vaatteita keskosvauvoille - voittivat syyskuun Apu-tonnin
Puheenaiheet
Untuvapakkaus tekee vaatteita keskosvauvoille - voittivat syyskuun Apu-tonnin
Syyskuun Apu-tonnin voittajaksi äänestettiin Untuvapakkaus-ryhmä. Vuosi sitten perustetussa ryhmässä ommellaan ja jaetaan maksutta vaatteita perheille, jotka ovat saaneet keskosvauvan.
18.10.2018
 |
Apu

Joskus pieni voi olla suurta. Tässä tapauksessa sanonta pitää paikkansa. Syyskuun Apu-tonnin voittajaksi äänestettiin Untuvapakkaus-ryhmä, joka valmistaa keskosvauvojen vaatteita ja jakaa niitä maksutta. Voitto tuli yli 4 000 äänellä. Apu-tonni-äänestys tavoitti Facebookissa peräti 146 000 seuraajaa.

Untuvapakkaus on kierrätys- ja lahjoitusperiaatteella koottu pieni vaatepakkaus keskosvauvaperheille.

– Kun perheeseen syntyy keskosvauva, se tapahtuu usein yllättäen. Kaikki valmiiksi hankitut vauvanvaatteet ovat liian isoja, eikä perheellä välttämättä ole voimavaroja etsiä riittävän pieniä vaatteita, sanoo idean äiti Katja Korhonen.

Lammilla asuva Katja Korhonen ja helsinkiläinen Hanna McAndrew ovat vastaanottamassa palkintoaan Hattulassa Sari Siirtolan kotona.

Untuvapakkauksen voitto nostaa tunteet pintaan. Kolmikko tietää millaista iloa Untuvapakkaus on vanhemmille tuonut.

– Kun huoli vauvan selviytymisestä on päällimmäisenä mielessä, ei ainakaan tarvitse miettiä miten ennen aikojaan syntynyt puetaan, Katja Korhonen sanoo.

Pakkauksia on tehty jo yli kolmesataa.

Mikä Untuvapakkaus?

Vuonna 2017 Facebookiin perustettu ­hyväntekeväisyysryhmä. Ryhmä toimii myös Insta­gramissa.

Kankaita ja lankoja keskosten vaatteisiin lahjoittavat yksityiset kansalaiset, kangasfirmat ja käsityöyritykset.

Keskosvaatteita ommellessa voidaan hyödyntää pienetkin tilkut.

Pakkaus on ilmainen, ainoastaan postitus­kulut maksavat.

Siivet selkäänsä saanut projekti ei olisi onnistunut ilman isoa joukkoa vapaaehtoisia työntekijöitä. Katja Korhonen perusti Untuvapakkaus-ryhmän Facebookiin vuosi sitten. Nyt ryhmässä on yli 1 700 jäsentä. Joukkoon mahtuu vapaaehtoisia kankaiden ja lankojen lahjoittajia, ompelijoita, neulojia, virkkaajia ja pakkausten pakkaajia. Mukana on myös muiden tarvikkeiden lahjoittajia: vaatteisiin tarvitaan neppareita ja resorikantteja.

– Haaveilin salaa, että projekti lähtisi liikkeelle. En kuitenkaan arvannut, miten iso apu Untuvapakkauksesta on ollut perheille. Enkä sitä, miten innolla ihmiset ovat tässä mukana! Ilman tällaista talkoohenkeä ja ihmisten intoa auttaa koko hommasta ei olisi tullut mitään.

Untuvapakkauksen aktiivisin porukka on 20–30 hengen ryhmä, sen lisäksi iso joukko vapaaehtoisia osallistuu silloin tällöin projektiin. Mukana on eri-ikäisiä kotiäitejä, työssäkäyviä, eläkeläisiä, opiskelijoita ja työttömiä.

Untuvapakkauksen suurimmat vaatteet ovat 44-senttisiä, pienimmät 36 senttiä. Joskus on ommeltu jopa 32-senttisiä vaatteita.

Pikkuruiset vaatteet ovat keskosvauvojen ensimmäiset asut. Niitä on vaikeaa löytää tehdasvalmisteisina. Untuvapakkaus tulee avuksi!

Sari Siirtolan olohuoneen pöydälle levitetään erilaisista kankaista ommeltuja vaatteita. Ne ovat värikkäitä, ja kuosit ovat erilaisia kuin tehdasvalmisteisten vaatteiden.

Joillakin vaateketjuilla on myynnissä ­alle 50-senttisiä vauvanvaatteita, mutta valikoima on suppea.

– Ja niitä on vaikea löytää, koska nukkejen harrastajat ostavat niitä, Katja Korhonen kertoo.

Yhteen pakkaukseen pyritään laittamaan 4–6 vauvan bodiasua, muutama trikoopipo ja lapaset, jotka ovat aikuisen yhden sormen kokoisia, sekä villasukkia ja -pipoja. Ja vauvan peitto sekä vaippoja.

Jokaiseen pakkaukseen pyritään laittamaan aina myös jotain ekstraa.

Omat kokemukset innoittivat

Hieno idea kyti Katja Korhosen mielessä hänen omien kokemustensa takia. Perheen 6-vuotias esikoinen syntyi raskausviikolla 37 ja kaksivuotiaat kaksoset, tyttö ja poika, raskausviikolla 35.

– Kun tokenin omasta kaksosten syntymän jälkeisestä sumusta, kehkeytyi kaksosteni pienistä vaatteista tämä idea. ­Ilman mieheni Nicon kannustusta ja intoa projekti ei olisi lähtenyt näin hienosti liikkeelle.

Myös Sari Siirtola muistaa huolen, joka hänellä oli lapsenlapsen synnyttyä keskosena.

– Keskosvauva tarvitsee vaatteita jo sairaalassa päästessään irti piuhoista. Kun vauvaa vielä hoidetaan sairaalassa, vaate on ainoa, minkä vanhemmat voivat päättää. Minulle näiden vaatteiden tekeminen on henkireikä. Iloitsen siitä, että voin auttaa muita, hän sanoo.

Hanna McAndrewilla on kuusi lasta, ­joista nuorin on äitinsä sylissä hymyilevä nelikuukautinen Mila.

– Kaikki ovat syntyneet täysaikaisina, mutta äitinä tiedän hädän, joka keskosvauvasta voi olla. On ilo olla mukana Untuvapakkaus-projektissa.

Katja Korhonen paljastaa, että Untuvapakkauksesta suunnitellaan nyt yhdistystä.

– Projekti on vuodessa kasvanut niin paljon, että Untuvapakkauksen rekisteröiminen on pian ajankohtaista.

Pienet housut kiinnittävät huomion muiden vaatteiden keskellä. Kankaaseen on painettu keskosuuteen liittyviä lauseita: ”olla olemassa, hetki kerrallaan”, ”pieni, mutta sitäkin vahvempi” ja ”epätoivo, toivo”.

Pikkuisiin housuihin on painettu tekstejä.

Suomi on hyvien ihmisten maa 2018

Kannusteohjelma, jolla haetaan ihmisiä, ryhmiä, hankkeita ja toimenpiteitä, jotka auttavat yhteisöään ­lisäämällä laatua sekä tuottamaan iloa ja ­hyvinvointia.

Hankkeita voi ­ilmoittaa ehdolle kampanjaan osoitteessa www.apu.fi/apulaiset.

Kuukausittain ­jaetaan Apu-tonni (1 000 e) yhdelle ­hankkeelle. Voittajaa äänestetään kuukauden alussa Avun ­Facebook-sivulla ­kolmesta esiraadin ­äänestykseen valitsemasta hankkeesta.

Kommentoi »