No, sinä olet kuolemassa.

Ihminen ei tiedä, että se kuolee jonakin päivänä. Järkemme kyllä ymmärtää lauseen ”minä kuolen joskus”, mutta ­tunteemme ei.

Sigmund Freud, tuo kokaiiniriippuvainen äitifetisisti sikarinpolttelija oli väärässä monessa asiassa, mutta tuossa hän oli oikeassa.

Pelkäämme kuolemaa, koska se sotii omaa kuolemattomuusfantasiaamme vastaan. Rakastamme ”sitten kun” ­-tulevaisuutta. Siksi vanhustenhuollon kriisi saa meidät raivoihimme. Emmehän me pelkästään hoivakodeissa kärsivistä mummoista ole huolissamme. Itsemme me sinne ­kuvittelemme. Ja kauhistumme.

Siksi vanhustenhoidon kriisin oleellisimpia sanoja on ­vaipat. Ajatus vaipoista ahdistaa meitä enemmän kuin yli nelikymppisen krapulapäivä. Jo pelkästään uutisen lause, jossa vanhus makaa vaipoissa, puistattaa. Kuvittelemme ­itsemme vanhuksen paikalle. Jokainen meistä on ollut ­vaipoissa, ellemme ole todella vanhoja tai hippien tai Maria ja Reino Nordinin lapsia. Kerron nyt karmean salaisuuden: jokainen meistä päätyy vielä vaippoihin, jos elää riittävän vanhaksi.

Kun yksityiset firmat lähtivät vanhusbisnekseen, ne eivät edes tajunneet, kuinka riskaabelista hommasta siinä on kyse. Ensinnäkään vanhukset eivät ole sellaisia, miltä ne hoivakotien mummonmuusihenkisissä esitteissä näyttävät. Heitä on monenlaisia, kuten kaikkia muitakin. On v*ttumaisia, väkivaltaisia, ihania humanisteja, kaikesta valittajia, herttaisia mummeleita ja perverssejä papparaisia. Kyse on myös yleisestä harhasta, jossa monet hommat näyttävät helpommilta kuin ne ovat.

Emme me joka päivä ihmettele sitä, kuinka vesi nousee keittiön hanaamme kahdeksanteen kerrokseen. Joku insinööri on joutunut sen miettimään ja joku rakentamaan.

Sama koskee vanhustenhoitoa. Se näyttää helpommalta kuin se on. Lisäksi sen alan suhteen ihmisillä on aina enemmän odotuksia kuin mahdollisuuksia niiden toteuttamiseen.

Vanhustenhuolto on ala, jossa on pelkästään huonoja uutisia. Sillä alalla voi vain epäonnistua, sillä vanhuksista tulee koko ajan huonovointisempia, ja lopulta he kuolevat.

Emme edes tajua, mikä merkitys sanoilla on. Esimerkiksi sana voitontavoittelu kuulostaa todella julmalta. Kuvittelemme herttaisen mummon, joka katselee lapsenlapsen ­valokuvia. Ja kuvittelemme ahneen, ilkeän sijoittajan.

Eihän mummoilla saa tehdä voittoa? Silti kenestäkään ei ole outoa, että kun mummo juo piimää ja syö kaupasta ostettua janssoninkiusausta, kauppias tekee niillä samoilla asioilla voittoa.

Emme me näe missään otsikkoa ”voitontavoittelu ­ihmisten nälällä pitää kieltää”.

Voitontavoittelu on pelastanut ihmiskunnan. Se johti ­siihen, että aloimme tehdä hyviä tekoja muillekin kuin sukulaisille ja heimomme jäsenille.

Mitä tarkoitan siis hyvillä teoilla? Sitä, että aloimme tehdä palveluksia ja valmistaa tuotteita, joita joku tarvitsee niin paljon, että hän on valmis upottamaan euroja niihin.

Ongelma ei ole voitontavoittelu, vaan se, että se poliitikko ja virkamies ei valitse palvelua itselleen tai omalle mummolleen. Hän toki maksaa sen meidän rahoillamme, mikä tekee siitä vielä kamalampaa.

Voitontavoittelu toimisi loistavasti myös vanhustenhuollossa, jos maksaja itse saisi myös palvelun. Ja saisi vaihtaa heti parempaan, kun firma mokaa.