Seiska kertoi tänään 4.2., että Matti Nykänen on menehtynyt 55-vuotiaana. Nykäsen muiston kunniaksi nostamme verkkoon tämän Apu-lehdessä 2/2006 julkaistun jutun:

Matti Nykäsen värikäs elämä on tuttu paitsi lehtien kansista, myös elokuvasta Matti – elämä on ihmisen parasta aikaa. Vaikka elokuva on fiktiivinen, moni hämmästeli varmasti, millaisissa oloissa Matti nousi maailman parhaaksi mäkimieheksi ja mitä hänen menestykselleen sitten tehtiin.

Matti Nykänen osallistui Keski-Euroopan mäkiviikolle ensimmäisen kerran vuodenvaihteessa 1982–1983. Hän voitti kokonaiskilpailun, vaikka väsyikin loppua kohti ja sijoittui Bischofshofenissa vasta seitsemänneksi. Kilpailun jälkeen hän tunnusti olevansa kuin makaronia eikä siksi ollut pystynyt parempaan.

Mäkiviikolta 19-vuotias nuorukainen jatkoi Tshekkoslovakiaan. Sen jälkeen hän ehti olla pari päivää kotona. Sitten oli lähtö Pohjois-Amerikkaan seuraavaan kilpailukaruselliin.

Matti oli jo silloin kansallissankari. Hän oli saavuttanut nuorten maailmanmestaruuden Schonachissa vuonna 1981, mutta varsinaisesti hän oli hypännyt suomalaisten sydämiin seuraavana talvena Holmenkollenilla, jossa hän voitti suurmäen MM-kullan täydellisessä hernerokkasumussa.

Mäkiviikon jälkeen käytiin ensimmäisen kerran julkista keskustelua siitä, kuinka arvokas urheilija Matti on Suomen Hiihtoliitolle. Hän itse haaveili lentomäen MM-kisoista, mutta liitolle oli taloudellisesti tärkeää, että hän panosti myös maailmancupiin.

Valmentaja Matti Pulli totesi, että jos olisi ajateltu pelkästään Matin parasta, kilpailuohjelmaa olisi pitänyt karsia, mutta sitä ei tehty, koska oli ajateltava myös liiton etua. Liitosta korostettiin sitäkin, että koviin rääkkeihin tottuu vain käymällä läpi kovia rääkkejä ja huipputasolla on kestettävä rasittaviakin kilpailujaksoja.

Sen kauden päätyttyä maailmancupin kokonaisvoitto kirjattiin ensimmäisen kerran Matin nimiin. Lentomäen MM-kisoista hän sai pronssia.

Tuohon aikaan Matti joutui jo käyttämään kipulääkkeitä, ja seuraavana kesänä hänelle tehtiin ensimmäinen polvileikkaus. Elokuvassa Matti – elämä on ihmisen parasta aikaa on kohtaus, jossa Matti on urheilulääkärin vastaanotolla. Lääkärin tuomio on jyrkkä: tuolla selällä tullaan mäkitornista kyllä alas, mutta vain hissillä. Hiihtoliitossa ollaan tyrmistyneitä, sillä edessä ovat omat MM-kisat ja Matti on yksi kisojen suurimmista vetonauloista. Niinpä Matti passitetaan liiton omalle lääkärille, joka vähättelee mäkimiehen vaivoja. Ne ovat hänen mukaansa ihan normaaleja tällaisessa lajissa. Vähän vain pillereitä ja piikkejä, niin kyllä se siitä.

Vaikka elokuva on kuvitteellinen, tuossa kohtauksessa halutaan ilmeisesti viitata vuoden 1989 Lahden MM-hiihtoihin.

Suurin ongelma Matin ja Hiihtoliiton välillä oli se, ettei liitossa pystytty koskaan ottamaan selkeää linjaa siihen, miten Mattia pitäisi käsitellä ja kohdella. Hän oli niin suuri lahjakkuus ja niin erikoinen ihminen, ettei hän tuntunut sopivan mihinkään raameihin. Hän oli myös niin arvokas, että hänen toilauksiaan katsottiin läpi sormien, kunhan hän vain pysyisi hyvällä mielellä, pitäisi itsensä kunnossa ja jatkaisi uraansa. Matille ei löydetty kuria edes armeijassa, sillä hän lähti asevelvollisuusaikana omille teilleen juhlimaan.

Kun Matti oli tajunnut arvonsa ja ainutlaatuisuutensa, hän alkoi vaatia erityiskohtelua omine oikeuksineen ja vapauksineen.

Elokuvassa annetaan ymmärtää, ettei Hiihtoliitossa kukaan ollut halukas ottamaan vastuuta siitä, että Matin tekemisiin puututtaisiin tiukemmin.

Vain Maisteri eli Juha Veijosen esittämä Matti Pulli yritti viestittää, että olisi myös Nykäsen omien etujen mukaista, jos hänet pistettäisiin ruotuun.

– Kyllä jokaisen olisi pitänyt ymmärtää, ettei siitä pidemmän päälle hyvää seuraa, jos Matti saa mellastaa niin kuin haluaa. Tilanne oli kuitenkin hyvin hankala, sillä suuri yleisö oli sataprosenttisesti Matin takana, ja media oli vielä siinä välissä, oikea Matti Pulli sanoo.

– Minä yritin ainoana laittaa kapuloita rattaisiin ja taidan olla sen vuoksi ainoa ihan tavallinen ihminen, jota poliisit ovat olleet lentoasemalla vastassa. Niin paljon oli tullut tappouhkauksia ja muitakin uhkauksia sen jälkeen, kun Matti passitettiin kotiin kesken mäkiviikon vuodenvaihteessa 1986–1987.

Matin meriittilistalla ei ole merkintää vuodenvaihteen 1985–1986 mäkiviikoltakaan. Hän oli riehunut humalassa kilpailumatkalla Pohjois-Amerikassa, josta hänet lähetettiin kotiin. Rangaistukseksi häntä ei päästetty mäkiviikolle. Julkisuudessa selitettiin, ettei Matti ollut vielä toipunut leikkauksesta.

Matti Pulli on jo nähnyt Matti-elokuvan. Hän sanoo, että siinä on hyviä näyttelijäsuorituksia ja paljon asioita, jotka ovat tapahtuneet todellisuudessa. Hänen mielestään elokuvassa olisi voinut kuitenkin olla enemmän urheilua koheltamisen sijaan.

– Ehkä elokuvassa on liikaa myös sellaista henkeä, että kaikki oli muiden syytä, vaikka Matin olisi pitänyt ottaa myös itse vastuuta tekemisistään. Hänen ympärillään oli paljon sellaisiakin ihmisiä, jotka halusivat vilpittömästi auttaa häntä. Hän hylkäsi kuitenkin heidät yksi toisensa jälkeen ja kääntyi sellaisten ihmisten puoleen, jotka veivät hänen elämäänsä huonoon suuntaan.

Pulli epäilee, että jotkut Mattia 1980-luvulla ihailleet kauhistuvat nähdessään elokuvan ryyppy- ja rälläyskohtaukset, jotka eivät ole fiktiota.

Hän kertoo esimerkin Holmenkollenilta, jossa oli maailmancupin kilpailu.

– Kannoimme sammuneen Matin kolmen neljän aikaan vuoteeseen. Kilpailu alkoi seuravana päivänä kahdeltatoista. Matti hyppäsi kymmenen metriä pidemmälle kuin kukaan muu. Hän katsoi minua sen jälkeen varovasti kopin nurkasta kuin kysyen, korvasikohan tämä nyt vähän edellisen yön koheltamista.

Elokuva jättää Pullin mielestä Matista jollan tavalla positiivisen kuvan. Häntä ei tuomita täysin. Jasper Pääkkönen on tehnyt Mattina hahmon, joka ei ole yhtä impulsiivinen kuin oikea Matti. Jasper viestittää eleettömyydellään ja töksähteleväisyydellään paljon, mutta oikeassa Matissa on myös se puoli, joka puhuu ja pohtii, katsoo toista suoraan silmiin ja varmistaa, että toinen on varmasti ymmärtänyt hänet oikein.

Aitoa iloa ja riemua elokuvan Matissa on vähän. Toisaalta oikeakin Matti totesi uransa ehtoopuolella, että parhaimmista hyppyvuosistaan hänellä on päällimmäisenä tunteena katkeruus. Hän ei halunnut selittää sitä tarkemmin.

– Onnellisin olin niinä sekunteina, kun lensin. Ikävimpiä olivat ne hetket, kun johtajat taputtivat menestyksen jälkeen selkään ja tiesin tasan tarkkaan, että minut heitetään surutta laiturilta järveen heti, kun minusta ei ole enää hyötyä, hän kertoi pari vuotta sitten.

Matti Pulli toteaa, että Nykänen syntyi 10–15 vuotta liian aikaisin.

Nykyisin huippumäkimiehet takovat rahaa ihan toisella tavalla kuin Matin aikana. Pulli tosin huomauttaa, että myös Matti olisi voinut luoda elämälleen urheilemalla taloudellisesti vankan pohjan, jos olisi hoitanut raha-asiansa hieman toisin.

Merkittävää on se, että Matti syntyi lääketieteellisesti liian aikaisin.

– Sellaistahan se aina on. Sata vuotta sitten kuoltiin sairauksiin, jotka nyt voidaan helposti parantaa, Pulli huokaisee.

– Matin elämä olisi mahdollisesti muodostunut hyvin erilaiseksi, jos häntä olisi voinut hoitaa juniorista alkaen oikein ja jos Hiihtoliitossa olisi oltu perillä hänen käyttäytymisensä taustoista, Pulli sanoo ja tarkoittaa ADHD-oireyhtymää.

Aikaisemmin puhuttiin lievästä aivotoiminnan häiriöstä MBD:stä ja siitäkin vihjaillen, lähes häpeillen. Siihen etsittiin syytä jopa vanhempien huonosta käytöksestä, eivätkä monet asiantuntijalääkäritkään olleet valmiita kokeilemaan lääkehoitoa.

Kun Matin tapauksessa alettiin vihjata tuosta kirjainyhdistelmästä, se oli suuri ja vaiettu salaisuus. Siitä puhuminen tuntui lähes loukkaukselta. Kysymys on kuitenkin fysiologisesta sairaudesta, jonka kanssa Matin oli pitänyt elää, urheilla ja saavuttaa menestyksensä.

Nykyisin puhutaan hyvin avoimesti hermoratojen vajaatoiminnasta johtuvasta tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriöstä ADHD:sta, ja häiriön tiedetään olevan varsin yleinen. ADHD:n oireita ovat esimerkiksi helppo ärsyyntyminen, yllättävät ja voimakkaat tunnereaktiot, keskittymishäiriöt, oppimisvaikeudet ja alttius erilaisiin riippuvuuksiin. Sen synty on edelleen osittain selittämättä.

Kun Janne Ahonen ja Jakub Janda taistelivat vuodenvaihteessa Keski-Euroopan mäkiviikon herruudesta, lahtelainen Antero Verto ei voinut olla ajattelematta Nykästä.

– Jos Matti ei olisi antanut alkoholinkäytöllään tasoitusta muille ja jos hän olisi elänyt ja harjoitellut niin kuin Janne Ahonen, hän olisi voittanut aikanaan jokaisen kilpailun, johon hän osallistui. Niin ylivoimainen hän oli, Verto toteaa.

– Mutta en vähättele tällä Janne Ahosta. Taso on nykyisin kovempi kuin Matin aikana ja mäkimiehet joutuvat myös kovempaan rääkkiin.

Elokuvassa Matin ystävät kuitataan Nick Nevadalla, vähä-älyisellä niljakkeella, joka tuo Matin elämään pelkkää pahaa. Peter Franzén tekee Nickinä mainion roolin. Oikeassa elämässä on kuitenkin ollut myös sellaisia ystäviä, jotka ovat halunneet Matille pelkkää hyvää. Antero Verto on yksi heistä.

Matti oli 16-vuotias, kun Antero tapasi hänet ensimmäisen kerran.

– Edesmennyt Eino Kirjonen, mäkihyppääjä ja valmentaja, sanoi minulle, että lähde Messilään. Tapaat siellä sellaisen kaverin, josta tulee maailman paras mäkimies. Tapasin silloin Messilässä Nykäsen ja Pullin, Verto muistelee.

Vuonna 1987 hän alkoi tehdä Matin kanssa entistä tiiviimpää yhteistyötä sponsorointikuvioiden merkeissä. Vuosina 1989–1991 hän toimi Matin managerina. Hän sanoo, ettei ajatellut rahaa. Kysymys oli enemmän luottamussuhteesta kuin työsuhteesta. Matti esimerkiksi asui puoli vuotta silloisen perheensä kanssa Vertojen luona Lahdessa.

Kun Matti oli voittanut Calgaryn olympialaisissa kolme kultaa, Keke Rosberg oli hetken hänen managerinaan. Yhteistyö loppui lyhyeen, koska hiihtolajeissa ei oltu vielä kypsiä kekemäiselle manageroinnille ja Nykänen oli oma hankala itsensä. Hän ajatteli, että hänen kuuluu vain harjoitella ja hypätä eikä edustaa.

– Opin Kekeltä oikeastaan vain sen, että jokaisesta tapaamisesta pitää myöhästyä viisi minuuttia, mutta ei sekuntiakaan enempää, Matti mainitsi myöhemmin.

Managerisopimus Antero Verron kanssa kariutui, kun Matti tarttui pulloon. Verto on itse absolutisti, eikä hän ole koskaan edes maistanut alkoholia. Koska hän oli nähnyt, miten tuhoisasti alkoholi vaikutti Mattiin, hän piti yhteistyön edellytyksenä ehdotonta raittiutta. Se oli kerrasta poikki.

– Matille oli silloin helppo saada hyviä sponsorointisopimuksia, mutta katsoin, että hän pystyy omasta puolestaan vastaamaan niistä vain, jos pysyy raittiina, Verto sanoo.

Kun Antero Verto ryhtyi Matin manageriksi vuonna 1989, hän laskeskeli, että Matin ura jatkuu hyvinkin vielä kolme neljä vuotta, jos tämä pysyy erossa viinasta. Sitten tuli kuitenkin toinen kompastuskivi: v-tyyli. Sitä Matti ei koskaan omaksunut, ja hänen kilpauransa hiipui lopullisesti Albertvillen olympialaisten alla.

– Elämä vaan meni taas kerran niin solmuun. Ajattelin, että hypätköön muut, minä en enää jaksa. Tuli sellainen tunne, että nyt saa pilvissä leijuminen loppua. Haluan tehdä rehellistä työtä. Mitä tahansa, kunhan se on kunnon työtä, Matti muisteli myöhemmin.

Hän myi hetken urheilupaitoja, mutta sitten hänestä ruvettiin tekemään pikavauhtia levylaulajaa ja esiintyvää taiteilijaa.

– Matin suurin ongelma on ollut tekemisen puute. Hänellä ei ole ollut sellaista vastuuta työstä, että hänen olisi pitänyt pysytellä sen vuoksi erossa viinasta, Verto sanoo.

Hän kuuluu edelleen Matin lähimpään ja luottamuksellisimpaan ystäväpiiriin. Niinpä Matti halusi Anteron mukaansa vuonna 1999 Wieniin World Sports Awards -tilaisuuteen, jossa palkittiin vuosisadan urheilijoita. Senkin reissun edellytys oli raittius.

– Olen aina arvostanut Mattia urheilijana tosi paljon, ja Wienissä näin, miten hyvin hänet yhä tunnettiin. Hotellimme ulkopuolella oli kymmenien metrien jono nimikirjoituksen pyytäjiä. Matti edusti tyylikkäästi smokissa ja pysyi raittiina, vaikka pöydät notkuivat alkoholia, Verto muistelee.

– Niin paljon Matti kunnioittaa minua, etten ole kertaakaan nähnyt häntä humalassa. Hän ei ole edes soitellut minulle kännissä. Selvänä hän on fiksu ja herkkä ihminen. Humalapäissään hän eksyy yleensä sopimattomaan seuraan. Monet ovat käyttäneet häntä hyväkseen.

Antero Verto on Matti Pullia jyrkempi ja ehdottomampi siinä, miten Nykäsen itsekkäisiin tempauksiin olisi pitänyt aikoinaan suhtautua.

– Varmasti Matti on pilannut monet kisat valvomisella ja viinan kanssa läträämisellä. Hiihtoliitossa katsottiin liikaa sormien läpi. Hänelle olisi pitänyt olla sama kuri ja järjestys kuin muillekin. Häneltä olisi pitänyt vaatia ehdotonta raittiutta, eikä olisi pitänyt sallia sitä, että hän ottaa tyttöystäviä mukaan kilpailumatkoilleen.

Matti vietti varsin vauhdikasta elämää jo ennen Sarajevon olympialaisia, joissa hän saavutti kultaa ja hopeaa. Kun nuori mies pääsi kesällä 1985 muuttamaan vanhempiensa luota omaan taloonsa Jyväskylän keskustaan, elämä muuttui entistä vauhdikkaammaksi. Matti Pulli ymmärsi jo silloin, ettei Matti hallinnut alkoholinkäyttöään.

Itävaltalainen urheilutoimittaja Egon Theiner on kirjoittanut Matin elämästä vuonna 2004 ilmestyneen kirjan Matti Nykänen – huipulla ja montussa. Asiallisessa teoksessaan hän ihmettelee, miksen Matin alkoholiongelmaan suhtauduttu tarpeeksi vakavasti ja miksi hänet jätettiin kilpauran jälkeen niin yksin.

Antero Verto muistelee, että 1990-luvun puolivälin jälkeen Matin elämä oli jonkin aikaa varsin seesteistä. Hän oli joutunut katkaisuhoitoon, käynyt Kalliolan myllyhoidossa ja hyväksynyt, ettei alkoholi sovi hänelle. Hän oli hyväksynyt myös sen, ettei hän voi siirtää loputtomasti eteenpäin totuuden kohtaamista.

– Olen rakennellut ennen pilvilinnoja, vaikka jalkojeni alla on ollut vain muutama pettävä murunen. Haluan elämälleni kivijalan, hän sanoi silloin.

Hän piti elämänsä suurimpana virheenä laulajanuraansa. Ura alkoi komeasti, koska jokainen halusi nähdä läheltä ilmielävän mäkilegendan, mutta se loppui kuin kananlento.

– Jos olisin tuntenut alan omakseni, olisin tehnyt töitä urani eteen. Sen sijaan otin pari kaljaa, jotta kehtasin mennä lavalle, Matti tunnusti.

Hän palasi kuitenkin myöhemmin keikoille. Keikkaelämä jatkui viime syksynäkin, kun hän vapautui vankilasta. Maaliskuuhun asti pidetään taukoa ja silloin katsotaan uudelleen, miten jatketaan. Elokuvan alkukohua Matti on lähtenyt keikkaporukkansa kanssa pakoon Kanarialle.

– Olen tehnyt uudenvuodenlupauksen, etten kommentoi enää sanallakaan julkisuudessa Matin asioita. En aio mennä katsomaan elokuvaakaan, toteaa muusikko Jussi Niemi.

Hän tuli aikoinaan vedetyksi kylmiltään mukaan mäkikuninkaan keikkakuvioihin, mutta on hoitanut erikoisen pestinsä hyvin.

Jussi voisi hyvin katsoa elokuvan, sillä Jani Volasen esittämä Nipa on varsin neutraali hahmo. Mervi Tapolalle elokuvaa ei voi suositella. Elina Knihtilä tekee herkullisen roolityön Mirvana, mutta se ei ole kunniaksi Merville. Hän on elokuvassa joko humalassa tai sammunut.

Todellisuudessa Mervi tapasi Matin tullessaan aamu-uinnilta naapurinaan asuvan veljensä luo kahville. Elokuvassa humalainen Mirva riehaantuu ravintolassa strippaavan Matin vyötärönalusesta, maksaa oitis entisen mäkikotkan suuret velat ja raahaa tämän mukanaan Tampereelle.

– Olen tehnyt elämässäni paljon muutakin kuin mennyt Matin kanssa naimisiin. Vaikka elokuva olisi fiktiivinen, siinä annetaan minusta kuva, joka jää ihmisten mieliin ja jonka mahdolliset lapsenlapsenikin voivat aikanaan nähdä, Mervi protestoi.

Hän on Matin naisista se, jonka kanssa Matti on ollut pisimpään yhdessä, jo yli kuusi vuotta. Egon Theinerin kirjassa Matti sanoo, että rakkaus on kuin lankakerä. Se alkaa ja loppuu. Elokuvan Matti sanoo, että rakkaus Mirvaan on kuin monta lankakerää. Se alkaa, loppuu ja alkaa uudestaan.

Toinen vaimohahmo elokuvassa on Taina (Elina Hietala), jossa on hieman yhdistelty Matin kahta ensimmäistä vaimoa Tiina Hassista ja Pia Hynnistä. He molemmat olivat Mattiin tutustuessaan nuoria kaunottaria.

Tiina tunnusti eron jälkeen, että kun hän oli synnyttänyt poikansa Samin, hänen ensimmäinen ajatuksensa oli, että ihanaa, se on poika. Niin tarpeekseen hän oli saanut vaimon osasta. Hän kertoi käyneensä Matin rinnalla kahdessa vuodessa elämänkoulun, jollaista moni ei taida käydä koko ikänään.

Kun Pia erosi Matista, hän turvautui ammattiauttajan apuun.

Sari Paanalalla oli takanaan jo yksi kariutunut avioliitto ja hän oli tuntenut Matin vuosia, kun he menivät naimisiin. Pari vietti Uuraisilla arkista elämää, johon kuului myös säännöllinen työnteko Paanaloiden omistamassa ravintolassa. Matti retkahti viinaan harvoin ja kärsi sen jälkeen melkein kuukausikaupalla moraalista krapulaa. Mutta avioliitto oli ohi kahdessa vuodessa.

– Uskon, että Matti olisi voinut viettää hyvin erilaista elämää, jos hän olisi ymmärtänyt valita seuransa toisin, Antero Verto toteaa.

Juttu on julkaistu Avussa 2/2006.