Susijengi pääsee kesän otteluihin huippumiehityksellä – lue kaikki tulevista MM-karsinnoista!
Ajanviete
Susijengi pääsee kesän otteluihin huippumiehityksellä – lue kaikki tulevista MM-karsinnoista!
Henrik Dettmannin valmentama Susijengi pelaa kesän aikana kaksi harjoitusottelua ja kaksi MM-karsintaottelua. Panoksena on pääsy Kiinan MM-kisoihin 2019, ja viimein kentällä nähdään myös Lauri Markkanen, Petteri Koponen ja Sasu Salin.

Suomen miesten koripallomaajoukkue tavoittelee pääsyä ensi vuoden Kiinan MM-kisoihin. Jos kesän otteluista edes toinen päättyy voittoon, joukkue varmistaa pääsynsä seuraavalle karsintakierrokselle. Päävalmentaja Henrik Dettmannilla on käsipuolessaan paras mahdollinen pelaajamateriaali ja koko ajan kasvava yleisö.

Viralliset karsintaottelut pelataan Tšekissä 29. kesäkuuta ja kotikentällä Helsingin Hartwall Areenalla 2. heinäkuuta. Kotikentällä vastaan saapuu Islanti, ja otteluun on myyty jo yli 9 000 lippua.

Ennen ratkaisevia pelejä Susijengi harjoittelee yleisön edessä kahdesti. Molemmissa harjoitusotteluissa vastassa on rakas naapuri Viro, ja ottelut pelataan 21. kesäkuuta Tallinnassa ja 25. kesäkuuta Helsingissä.

Aiemmat karsinnat pelattu kakkosmiehityksellä

Aiemmissa karsintaotteluissa Suomi on joutunut pelaamaan ilman kolmea kirkkainta tähteään. NBA-sensaatio Lauri Markkasella oli kädet täynnä Chicagossa, ja Euroliiga-pelaajat Petteri Koponen ja Sasu Salin joutuivat vetäytymään syistä, jotka eivät johtuneet heistä itsestään vaan kahdesta keskenään nahistelevasta suurorganisaatiosta.

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA, joka vastaa maajoukkueturnausten järjestämisestä, ja Euroopan korkein seurajoukkuesarja Euroliiga ovat uhmanneet toisiaan jo pitkään. Ensin FIBA yritti lanseerata oman Euroliigan kanssa kilpailevan Mestarien liigansa, ja kun Euroopan parhaat koripallomaat kieltäytyivät siirtämästä seurajoukkueitaan Euroliigasta FIBAn Mestarien liigaan, FIBA uhkasi sulkea koko maat ulos EM-kisoista. Lopulta kompromissi löytyi suljettujen ovien takana, ja FIBAn Mestarien liigasta tehtiin Euroliigaa alempi karsintasarja.

Sitten nokkapokka käynnistyi taas. Euroliiga keksi heittää kapuloita FIBAn rattaisiin sijoittamalla otteluitaan tahallaan samoille päiville maajoukkuekarsintojen kanssa. Näin Euroliiga-pelaajien osallistuminen maajoukkueisiinsa tehtiin mahdottomaksi, ja maaotteluiden taso saatiin laskemaan.

Poliittisen pelin suossa rämpimään joutunut valmentaja Dettmann ei näe aineksia sopuun.

– Tässä on menty jo niin pitkälle, että minulle on ihan suoraan sanottu puhelimessa, että Euroliiga ei hyväksy, että pelaajat pelaavat maaotteluita, hän kertoo.

– Pyysin tätä henkilöä jopa toistamaan saman vaimolleni, jotta minulla olisi lausunnolle todistaja.

Petteri Koponen (vas), Lauri Markkanen ja Sasu Salin tuulettivat yhdessä viimeksi EM-kisoissa 2017. Kuva: Matti Raivio, AOP.

Politiikan kiemuroista vapaa kesä tuo tähdet kentälle

Kesä on koittanut, ja seurajoukkuesarjat ovat tauolla. Euroliiga ei pääse aikataulukikkailun avulla estämään pelaajien osallistumista tällä kertaa. Sekä Markkanen että bisneskonfliktin pelinappuloiksi joutuneet Koponen ja Salin pääsevät taas mukaan Susijengiin. Koponen on Susijengin kenraali ja hyökkäykselle korvaamaton pelinjohtaja. Salin tekee likaista työtä puolustuspäässä ja heittää syötöistä niin ansiokkaasti, että on ansainnut Espanjassa lempinimen Francotirador – suoraan suomennettuna tarkka-ampuja.

Markkanen täytti vasta viikko sitten 21 vuotta mutta on nyt jo täysin kiistatta Suomen kaikkien aikojen koripalloilija. Hänen vaikutuksensa joukkueeseen on valtava, varsinkin kun vastustaja Tšekki saa riveihinsä myös omat NBA-kokemuksella varustetut pelaajansa Jan Veselyn ja Tomas Satoranskyn.

Dettmann toteaa, että maajoukkuepelaamisen ydin on siinä, että maan parhaat pelaajat pelaavat toisiaan vastaan ja nyt tähän ihanteelliseen tilanteeseen taas päästään. Hänellä on tapana painottaa, että paras Susijengi on aina se, joka sillä hetkellä on kentällä. Huippuyksilöiden ja kokeneiden luottomiesten mukaan saaminen saa hänet silti hymyilemään.

– Ei kai kukaan valmentaja koskaan ole sanonut, että onpa kurjaa, kun on hyviä pelaajia? Dettmann nauraa.

Kapteeni Huff toivottaa nuoret lupaukset tervetulleiksi

Joukkueen kapteeni Shawn Huff odottaa maajoukkuekesää luottavaisena. 34-vuotias Huff on joukkueen vanhimpia ja kokeneimpia pelaajia, jolla on roolinsa ansiosta laajempi vastuu yhteistoiminnasta kuin muilla.

Suomen avausviisikon pitkäaikainen sentteri Gerald Lee Jr. – tuttavallisemmin Junnu – on ilmoittanut jo aiemmin, ettei pelaa enää maajoukkueessa. Leen tilastot seurajoukkue Maccabi Ashdodin riveissä Israelissa ovat olleet koko kuluneen kauden ajan suorastaan loistavia, joten hänen eläköitymisensä on maajoukkuetovereille ymmärrettävästi pettymys.

– Se on iso rooli täytettäväksi, mutta tämä kuuluu urheiluun. Junnu sanoi itse, että ei usko, että keho kestäisi enää ympärivuotista rasitusta. Päätös ei ollut helppo, eikä tästä porukasta kukaan jää pois kevyin syin, Huff kommentoi.

Leen tilalle jonottaa pitkä liuta lupaavia nuoria. Mäkelänrinteen urheilulukio kouluttaa HBA Märskyksi nimetyssä edustusjoukkueessaan koko ajan koripallolahjakkuuksia. Muiden muassa Markkanen on ponnistanut maailmalle nimenomaan Märskystä. Susijengillä on kesäisin ajoittain harjoitteluvuoroja Mäkelänrinteessä, joten potentiaaliset tulokkaat tulevat aikuisten maajoukkueelle tutuiksi jo lukioikäisinä.

– Monet nuorista ovat välillä mukana treeneissä, ja tunnemme heidät sen ansiosta pelaajina. Näissä nuorissa on todella kovia kilpailijoita, ja minä ainakin nautin siitä, että ei aristella vaan mennään, Huff kertoo hymyillen.

Viimeisimpiä Märskystä valmistuneita ovat Oklahoman yliopistossa pelaava sentteri Hannes Pöllä, Long Beach Staten takamies Edon Maxhuni, Arizona Stateen ensi kaudeksi sitoutunut laitahyökkääjä Elias Valtonen ja Richmondissa aloittava takamies Andre Gustavson. Kuten heidän nykyisistä joukkueistaan näkyy, märskyläiset ovat sijoittuneet menestyksekkäästi Yhdysvaltain yliopistosarjaan NCAA:han jatkamaan pelejään. Nykyisestä lukiojoukkueesta Susijengin rinkiin on liittynyt jopa ensimmäinen 2000-luvulla syntynyt pelaaja Mikael Jantunen.

Nuoret saavat tulikasteitaan harjoitusotteluissa Viroa vastaan. Näyttöjen perusteella tehdään päätöksiä siitä, ovatko he valmiita osallistumaan peleihin, joista riippuu Suomen pääseminen MM-lopputurnaukseen vasta toisen kerran koko kisojen historiassa. Testaaminen on kuitenkin välttämätön osa prosessia, sillä itse kisoihin on vielä yli vuosi aikaa. Parikymppiset nuoret kasvavat sekä ihmisinä että pelaajina vuodessa valtavasti, joten heidän joukossaan voi olla kovia työmiehiä lopputurnaukseen.

Susijengin kapteeni Shawn Huff on ehtinyt pelata monen eri kokoonpanon kanssa. Kuva: Jarno Kuusinen, AOP.

Lopullinen kokoonpano vaatii karsimista

Kesä näyttää myös, ovatko Märsky-kulttuurin ulkopuolella kehittyneet Alexander Madsen ja Anton Odabasi kasvaneet viimein maajoukkuekenkiin. Kummallakin on jo kokemusta harjoitusotteluista, ja kumpikin valittiin tähdistöviisikkoon alle 20-vuotiaiden EM-kisojen B-divisioonassa, kun Suomi voitti siellä kultaa. Tämä nuorten kisoissa koettu mestaruussuoritus tapahtui vuonna 2015, joten nyt voidaan puhua jo aikamiehistä, joilta odotetaan näyttöjä. Madsen on viettänyt viime kautensa tšekkiläisessä USK Prahassa ja Anton Odabasi turkkilaisessa Trabzonsporissa.

Lopulliseen ottelukokoonpanoon mahtuu virallisissa peleissä vain 12 pelaajaa. Se tarkoittaa, että tämänhetkisestä 28 osallistujan harjoitusringistä jää rannalle yli puolet. Valintojen julkistamista saadaan odottaa viime metreille asti. Valmentaja Dettmann tunnetaan taktikkona, joka ei hiisku tehdyistä ratkaisuista ennen H-hetkeä.

Katso koko pelaajarinki ja otteluajat Koripalloliiton verkkosivuilta.

Päivitetty 31.5.2018 klo 9:15: korjattu Lauri Markkasen ikä.

1 kommentti