Kaikille meistä on vaikea tehtävä määritellä itsensä, mutta näin Aicha Manai yrittää: ”Olen suomalais­tunisialainen, ­monikielinen ja monikulttuurinen ihminen. Syn­­nyin Suomessa mutta ­kasvoin seitse­mänvuotiaaksi asti aina puolet vuodesta Tunisiassa mummin hoivissa. Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri ja yritys­neuvoja. Teen töitä erilaisten yrittäjäverkostojen parissa yrittäjyyden olosuhteiden parantamiseksi. Olen nainen, äiti… mitä muuta?” Manai luettelee ja nauraa.

Osan varhaislapsuudestaan hän on siis viettänyt Tunisiassa pääkaupunki Tunisin seudulla, rannikkokaupungissa nimeltä Hammam-Lif. Niiltä ajoilta Manai muistaa ­päivät ranta­kadulla ja rannalla. Jasmiinin- ja appelsiinin­kukan tuoksut, läheiseltä jalkapallo­stadionilta kantautuneen metelin ja hurraa-huudot, television egyptiläiset saippua­oopperat, mukavat shisha-kahvilat.

Manain äiti on suomalainen ja isä tunisialainen, ja he tapasivat Pariisissa, romantiikan kotikaupungissa. Isä oli vasta 17-vuotias, kun hän muutti äidin kanssa Suomeen, vuonna 1984. Kun Aicha-tyttären oli aika mennä kouluun Suomessa, Tunisiassa vietetty aika rajoittui aina kesään. Mutta niistä kesistä hän ei ole sen koommin luopunut.

”Ensimmäisen juhannukseni Suomessa taisin viettää 28-vuotiaana”, hän kertoo. ”Ystäviäni nauratti kovasti, kun olin niin kovasti fiiliksissäni Oittaan nuotiokokosta.”

Manai sanoo tunteneensa itsensä joskus enemmän tunisialaiseksi kuin suomalaiseksi, mutta hän painottaa, että ihminen voi olla kahta tai useampaa asiaa samaan aikaan. Tämä johtuu hänen kouluvuosia edeltäneestä lapsuudestaan, jolloin hän vietti osan ajastaan Tunisiassa mutta eli Suomessakin koko ajan arabian kielen valtapiirissä.

Kotona isä kokkasi aina, joten kun kieli, musiikki ja ruoka edustivat vahvasti Tunisiaa, suomalaisuus tuntui tytöstä välillä etäiseltä.

”Alakoulussa Suomessa ei ollut ketään muuta oppilasta, jolla olisi ollut erilainen nimi tai tausta”, hän kertoo. ”Kun minua sanottiin ’Aisaksi’, en oikaissut. Lilluin välimaastossa. Häpesin aina vähän toista puoltani, sillä Tunisiassa minua taas kutsuttiin ’blondaksi’ vaaleuteni takia. Ei minua kuitenkaan Suomessa kiusattu, vaikka joistakin opettajista on kummallisia muistoja. Heillä oli selvästi vaikeuksia suhtautua minuun. Esimerkiksi musiikinopettajani teki kummallisen suuren numeron siitä, kun ”tietämätön” isäni oli ostanut vääränvärisen nokkahuilun.”

Manai kuuntelee yhä paljon tunisialaista musiikkia, etenkin artisteja nimeltä Balti, RedStar Radi ja Sanfara. Heidän lyriikoissaan on usein poliittista sisältöä, jonka aiheena on esimerkiksi rasismin vastustaminen, maan talousahdinko ja laittomaksi julistetun kannabiksen puolustaminen.

Manai on usein viettänyt vuosittain noin kuukauden Tunisiassa, yleensä kesälomansa.

Kun hän käy siellä, hän viettää paljon aikaa pohjoisosan Hammametissä, jonne hänen vanhempansa muuttivat kahdeksan vuotta sitten. Manain isä, jota hän kutsuu sarjayrittäjäksi, on perustanut siellä Biostore-liikkeen, joka myy luontais- ja kauneudenhoitotuotteita.

”Tunisiassa jokaisella alueella on oma kulttuurinsa, josta ihmiset ovat ylpeitä”, Manai kertoo. ”Hammamet on eloisa kaupunki, jonne tulee paljon turisteja Algeriasta ja Libyasta, mutta myös Saksasta, Ranskasta ja Venäjältä. Ihmiset pukeutuvat siellä miten haluavat, on paljon ravintoloita ja yöklubeja. Vanhempieni kodin lähellä on kulttuurikeskus ja amfiteatteri, jossa esiintyy kuuluisia tähtiä.”

Erityisen tunnettu alue on hammam-kylpylöistään. Niissä ihmiset saattavat viettää höyryn keskellä tuntikausia ja jutella lauteilla, kun lapset leikkivät vierellä. Saleja on useita, ja niiden välillä voi liikkua. Naisille iso osa naimisiinmenon juhlintaa onkin mennä porukalla hammamiin, jossa tehdään kaikki mahdolliset hoidot ja sokeroinnit koko seurueelle, ja kylpylätyöntekijä pesee kehon. Lopuksi juodaan kylmää ­sitruunamehua ja nautitaan hampaat ja ikenet puhdistavaa yrttiä, josta suu jää ensin punaiseksi.

Aikuisiällä Manai on matkustanut toki laajalti muuallakin Tunisiassa. Se on 12 miljoonan asukkaan maa, jossa asustavat rinnan afrikkalainen ja arabikulttuuri, suureksi osaksi sopuisasti, mutta rasismiakin valitettavasti esiintyy.

Kulttuurinystäville hän suosittelee maassa vajaan 700 000 asukkaan Tunisin kaupunkia. Sen nähtävyyksiin kuuluvat Karthagon rauniot ja Bardon museo, joissa on esillä tuhansien vuosien historiaa, jo ajalta ennen kuin arabit saapuivat maahan. Samalla kaupungista löytyy hipsterikahviloita.

Erityisesti Manai suosittelee matkailijoille Tunisin lähellä sijaitsevaa sinivalkoista Sidi Bou Saidin kaupunkia. Sen omena­shishan tuoksuisista kahviloista voi ihailla merta. Muita hyviä alueita Tunisissa ovat La Marsa, Bardo, El-Nasr, Gammarth ja La Goulette, hän kertoo.

”Jos haluaa kristallinsinistä merta ja grillattua kalaa, kannattaa mennä maan muille rannikkoalueille”, Manai kertoo. Tabarka, Korbos ja Hawaria ovat hienoja rantapaikkoja, hän kiittelee. Djerban saarella on puolestaan maailman vanhimpiin kuuluva El Ghriban synagoga, jonne juutalaiset tekevät pyhiinvaellusmatkoja.

Manai työskentelee verkostopäällikkönä Suomen Yrittäjät -järjestössä, joka kehittää yrittäjyyden edellytyksiä Suomessa. Se pitää esimerkiksi koulutuksia ja valmennus­ohjelmia yrittäjille, jotka haluavat kansainvälistyä, verkostoitua tai jopa listautua pörssiin. Iso osa työtä on suomalaisten päättäjien asenteisiin vaikuttaminen.

Tunisialainen yrityskulttuuri on Manain mukaan hyvin byrokraattista, eivätkä suomalaisiin yrityksiin liittyvät viralliset koukerot ole mitään siihen verrattuna. Yrityksen perustaminen voi kestää Tunisiassa kuukausia, ja eri suunnilta tulee kaikenlaisia yllätysveroja ja maksuja. Toisaalta taas jotkut suoraviivaiset ihmiset vain perustavat firman, eli laillisuudesta välittämättä laittavat niin sanotusti kojun pystyyn. Vuoden 2011 vallankumouksen jälkeen maan valtateiden varret olivat täynnä ihmisiä myymässä kaikenlaista – kumi­ankkoja, vaippoja ja feikkikelloja.

”Tämä on tietenkin kärjistys, mutta Suomessa yrittäjät luottavat toisiinsa”, Manai sanoo. ”Tunisiassa luottamuksen puute näkyy vahvemmin bisneksen tekemisessä.”

Osittain siksi Tunisiassa on paljon perheyrityksiä ja yhteisöllisyys on vahvaa. Monella ihmiselämän asialla on siellä oma juhlansa: kun lapsi saa ensimmäisen hampaansa, kun hän pääsee kuudennelta luokalta, kun yhdeksäs luokka on ohi… Tästä suomalaiset voisivat Manain mukaan ottaa oppia: iloita elämästä ja olla hieman vähemmän taka­kireitä. Tunisialaiset ovat hänen mukaansa usein äänekkäitä ja näyttävät tunteensa herkästi, sekä positiiviset että negatiiviset.

Vaikka Manai pitää Tunisiaa toisena kotimaanaan, hän ajattelee kotinsa olevan Suomessa. Hän arvostaa suomalaista järjestelmällisyyttä, joukkoliikennettä ja terveydenhuoltoa.

Tunisialle vuoden 2011 vallankumous on merkinnyt myös vuosikaudet tukahdutettuna olleen uskonnollisuuden paluuta. Siitä huolimatta maa on nyt suhteellisen vapaa­mielinen, vaikka ateistiksi harva siellä uskaltaa tunnustautua. Manaille itselleen islaminusko on tärkeätä.

”Olen aika uskonnollinen”, hän sanoo. ”Pyrin rukoilemaan ja paastoan ramadanina. Kannan uskontoni arvoja, vaikka se ei ulkoisesti näy. Tunisialaiseen kulttuuriin kuuluu myös usein sarkastinen huumori ja vastarannankiiskeys. Kun huivit kiellettiin, tätini, joka oli kemian professori yliopistolla, alkoi käyttää huivia osaksi vain uhmatakseen määräyksiä. Kun vuoden 2011 kumouksen jälkeen huivit yleistyivät, tätini tietenkin lakkasi käyttämästä niitä.”