Oooooooooh! Matkustajat huokaisevat yhteen ääneen, kun Space Needle -näköalatornin maisemahissi nousee kohti korkeuksia ja ikkunoista avautuu näkymä Seattlen ylle.

Runsaassa 40 sekunnissa olemme tornin huipulla. Lasiseinäiseltä ulkoterassilta näkyy kaikkialle. Tuolla matkustajalautat seilaavat Pugetinsalmen yli kohti lähisaaria. Ja tuolla on Kerry Parkin suosittu näköalapaikka. Sen takaa alkaa Queen Annen kaupunginosa, jossa magnoliat kukkivat omakotitalojen pihoissa.

Rannassa pyörii Seattle Great Wheel -maailmanpyörä, ja vieressä kohoaa ydinkeskusta pilvenpiirtäjineen. Komein maisema häämöttää kuitenkin horisontissa: siellä näkyy Kaskadien vuoristojono lumihuippuisine vuorineen.

Taivas on harmaa, kuten se täällä usein on. Seattle on saanut sitä ympäröivien havumetsien ansiosta lempinimen emerald city, smaragdikaupunki, mutta osuva on myös rainy city, sadekaupunki. Ikkunalaseihin pirskottaa nytkin pisaroita.

Vaikka jotkut pitävät Space Needlea ylihintaisena turistimagneettina (peruslippu maksaa runsaat 30 euroa), Seattleen tutustuminen kannattaa aloittaa täältä. Ylhäältä hahmottaa kaupungin mittakaavan ja sen, mitä kaikkea se tarjoaa. On meritunnelmaa, kodikkaita kaupunginosia, suurkaupungin tuntua ja lähiretkiä vuoristomaisemiin.

Suomalaismatkailija suuntaa Yhdysvalloissa usein esimerkiksi New Yorkiin, San Franciscoon, Chicagoon tai Los Angelesiin. Nekin tarjoavat paljon samaa kuin Seattle. On kulttuuria, kulinarismia ja kiehtovaa urbaania tunnelmaa.

Miksi siis tulla tänne? Yksi syy on kaupungin koko. Toisin kuin monet edellä mainitut suurkaupungit, Seattlen voi ottaa haltuun jo muutamassa päivässä. Mittakaava ei ole läkähdyttävä.

Seattle tuntuukin pienoisversiolta New Yorkista. Kuten siellä, myös täällä kaupungin keskusta on aidosti kävelijä­ystävällinen, mikä ei ole itsestäänselvyys Yhdysvaltain suurkaupungeissa. Ja Nykin tavoin täälläkin on kivoja kylämäisiä kaupunginosia sekä trendikästä tunnelmaa.

Ja on Seattlella vielä yksi valtti. Jos tästä lähtisi nyt ajamaan, olisi puolessa tunnissa keskellä upeaa vuoristoa. Monessa metropolissa ei pääse siinä ajassa kehätietä pidemmälle.

Moni tulee Seattleen populaarikulttuurin innoittamana. Space Needlen siluetti on tuttu esimerkiksi tv-sarjasta Frasier. Se on sinänsä hauskaa, sillä sarja kuvattiin yhtä erikois­jaksoa lukuun ottamatta studioilla Los Angelesissa.

Frasier teki kuitenkin Seattlen tutuksi monille, ja fani­foorumeilla pähkäillään yhä, missä kaupungin kahvilassa voisi kokea radiopsykiatri Frasierin ja hänen veljensä Nilesin suosiman Café Nervosan tunnelmaa.

Seattlessa kuvattiin myös Greyn anatomiaa sekä tietysti Tom Hanksin tähdittämä elokuva Uneton Seattlessa (1993). Ja hieman kaupungin ulkopuolella syntyi kulttisarja Twin Peaks.

Kaikkein tunnetuin seattlelainen kulttuuri-ilmiö lienee silti grunge-musiikki. 1990-luvun alussa paikalliset bändit kuten Nirvana, Pearl Jam, Soundgarden ja Alice in Chains olivat hetken ajan maailman suurimpia yhtyeitä.

Space Needlen juurella näkyy erikoisen muotoinen värikäs rakennelma. Se on populaarikulttuurille omistettu MoPOP-museo, jossa voi tutustua esimerkiksi edellä mainittujen yhtyeiden historiaan. Rakennuksen suunnitteli Bilbaon Guggenheim-museon arkkitehtina tunnettu Frank Gehry, ja sen hajanaisen rakenteen kerrotaan saaneen inspiraationsa Jimi Hendrixin hajottamasta kitarasta. Seattlesta kotoisin muuten hänkin.

Museon läpi sujahtaa juna. Siinä menee yksikiskoinen sähkö­juna monorail, joka kulkee kymmenen minuutin välein 1,4 kilometrin matkan keskustasta tänne. Matka­lippuun kannattaa törsätä kolme euroa pelkästään siitä ilosta, että on kokenut tällaisenkin kuriositeetin.

Lähes metrin pituinen jättimäinen lohi lentää ilmassa. Kirkkaan oranssiin suojahaalariin pukeutunut mies nappaa sen kiinni niin, että käsissä tärähtää. Yleisö hurraa.

Olemme Pike Place Marketin kauppahallissa katsomassa kuuluisaa ohjelmanumeroa: kalanheittoa. Kun asiakas valitsee vonkaleen jäähileisestä kylmätiskistä, myyjä huutaa kalan nimen tiskin toisella puolella seisoville kollegoilleen. Nämä toistavat tilauksen kuorossa huutaen, kala heitetään tiskin taakse, pakataan, viskataan takaisin ja luovutetaan asiakkaalle.

Erikoinen palvelutapa on tehnyt kauppahallista nähtävyyden, jota käy kiireisimmän matkailusesongin aikana katsomassa jopa 10 000 ihmistä päivässä. Mutta tänne kannattaa tulla muutenkin. Kalatori on vain osa kuusikerroksista kompleksia, jonka viehättävän nuhjuisten käytävien varsilta löytyy kaikkea käsityöläisten myyntipöydistä viinibaareihin ja antiikkiputiikkeihin.

Me olemme tutustumassa Pike Place Marketiin osana Seattle Food Tour -ruokakierrosta, jota vetää ravintola­kokkina työskennellyt Eric Olinsky. Hän paljastaa, että kalanheittelijöillä on oma erikoishuutonsa ”TT” eli tourist toss – siis turistiviskaus. Se huudetaan silloin, kun kukaan ei ole hetkeen ostanut kalaa, mutta ympärillä odottavia matkailijoita halutaan viihdyttää lentävällä lohella.

”Okei team Eric, jatketaan matkaa”, Olinsky paimentaa.

Pyörimme parin tunnin ajan Pike Place Marketilla ja lähikortteleissa, maistellen muun muassa Beecher’s Handmade Cheesen seattlelaista juustoa, Uli’s Famous Sausagen artesaani­makkaraa ja Pike Place Chowder -ravintolan clam chowderia eli paksua kermaista simpukkakeittoa. Ravintolaan on pitkä jono, mutta Olinsky vie meidät tapaamis­paikkaan takakäytävälle ja käskee odottamaan. Pian hän saapuu mukanaan tarjottimellinen maistiaiskippoja.

Seattlessa lähiruoka on kaikki kaikessa.

”Meillä on niin paljon mahtavia raaka-aineita niin lähellä. Hedelmätarhat alkavat heti vuorten toiselta puolelta. Ja merestä saa niin ostereita kuin erilaisia syvän veden kaloja”, Olinsky kehuu.

Kadun toisella puolella jonotetaan Starbucksiin. Kansainväliseksi ketjuksi laajentunut firma aloitti toimintansa juuri täällä, ja moni haluaa siemaista kupillisen Pike Place Roastia yrityksen syntypaikalla.

Me sen sijaan maistamme paikallista villilohta, sitä samaa, joka äsken lensi ilmassa. Vaikka kipot ovat pieniä, useamman paikan jälkeen vatsa alkaa oikeasti täyttyä. Tämähän käy aikaisesta lounaasta!

Kierros päättyy kahvila Indiin, jossa saamme jälkiruuaksi kaupungin parhaita suklaakeksejä. Uunituore keksi on päältä ihanan rapea, ja haukatessa herkullinen puolisula suklaa valuu sormille.

Kierroksen jälkeen käymme vielä katsomassa Seattlen erikoisinta nähtävyyttä: Gum Wallia. Se löytyy läheiseltä Post Alley -kujalta. Ihmiset ovat liimanneet seiniin tuhansia syötyjä purukumeja, niin että on muodostunut kirjava tapetti, joka peittää kaiken alleen. Iljettävää mutta kiehtovaa.

Sanotaan, että et tunne Seattlea, ennen kuin olet tutustunut sen kaupunginosiin. Siksi jätämme välillä ydinkeskustan taaksemme ja lähdemme Fremontiin. Se on saanut maineen boheemina taiteilijoiden kotipaikkana, ja tunnelma onkin leppoisan kylämäinen. Katujen varsilla on matalia puutaloja, joista osa on maalattu kirkkain värein. Seinille on tehty muraaleja, ja piipahdamme kodikkaaseen lahjatavara­kauppaan hypistelemään käsityöläisten tuotteita.

Taiteilijoiden aikaansaannokset näkyvät myös katu­kuvassa. Moottoritien sillan alla lymyilee Fremont Troll, yli viisi metriä korkea betoninen peikkopatsas, joka puristaa kädessään oikeaa kuplavolkkaria. Se syntyi neljän paikallisen taiteilijan yhteisprojektina 1990-luvun alussa, ja peikon kerrotaan saaneen inspiraationsa pohjoismaisista kansantaruista.

Ja tuolla seisoo Lenin. Pronssinen näköispatsas päätyi Slovakiasta Yhdysvaltoihin ja lopulta Fremontiin 1990-luvun alussa. Patsas herättää yhä ristiriitaisia tunteita ja joutuu usein vandalismin kohteeksi. Nyt joku on heittänyt keltaista maalia patsaan päälle.

Eivätkä erikoiset nähtävyydet tähän lopu. Korttelin päässä on suuri avaruusraketti ja vastapäisen kerrostalon katolla Saturnus renkaineen. Ei ihme, että Fremontin epävirallinen motto on De Libertas Quirkas (vapaus olla kummallinen).

Lähdemme seuraavaan kaupunginosaan, parin kilometrin päässä sijaitsevaan Ballardiin. Fremontin ja Ballardin välimaastoon on kuulemma muodostumassa Seattlen seuraava nouseva alue, joka on saanut epävirallisen lempinimen ”Frelard”. Vielä siitä ei juuri näy merkkejä, yhtä artesaanipizzeriaa lukuun ottamatta.

Ballardista sen sijaan trenditunnelmaa löytyy etsimättäkin. Aikoinaan tämä oli kalastusteollisuuden keskus, mutta nyt toiminta on hiljentynyt ja entisiin varastohalleihin on perustettu pienpanimoita. Kävelymatkan päässä toisistaan toimii ainakin tusina panimoa, ja tänne tullaan olutkierroksille sekä muualta Seattlesta että koko Yhdysvalloista.

Me aloitamme Bad Jimmy’s -panimosta. Paikan perustajilla oli kuulemma aikoinaan tapana kutsua kaljamahaa pahaksi Jimmyksi, jota syytettiin edellisillan humalaisista töppäilyistä. Baarin takana asiakkaita palveleva Chris Noel näyttää oluthipsterin perikuvalta: on parta, paksut silmälasit, pipo ja vähän Bad Jimmyäkin.

”Haluatko kokeilla jotain erikoisempaa? Testaa Habanero-­oluttamme. Se on voittanut palkintoja kilpailuissa”, Noel sanoo ja kaataa maistelulasillisen. Chilillä maustettu juoma on kieltämättä erikoinen elämys: se polttaa suussa ja kurkussa.

Panimon terassille voi hakea take away -ruokaa viereisistä ravintoloista, kuten newyorkilaiseen pizzaan erikoistuneesta Da Mario’s -baarista. Se on välinpitämättömässä cooliudessaan näkemisen arvoinen. Katonrajan hyllyt ovat täynnä vanhoja VHS-kasetteja, ja takavuosien suosikki­elokuvat pyörivät kuppilan kuvaputkitelevisiossa.

Olutkierroksella käymisen arvoisia ovat myös suosittu Stoup Brewing suurine ulkoterasseineen sekä kiinalais-­amerikkalaisen omistajakaksikon pyörittämä Lucky Envelope, jonka oluet saavat makua vaikkapa jasmiinista, litsistä tai sitruunaruohosta.

Vuh vuh vuh! Vilinä ja melske on melkoinen, kun kaksik­ymmenpäinen koiralauma kirmaa vapaana pitkin pihamaata. Ballard on koirien kaupunginosa, ja paikallisten mukaan niitä on täällä jopa enemmän kuin lapsia.

Retkemme riemastuttavin kokemus on koirapuiston ja baarin yhdistelmä Dog Yard Bar. Jäsenmaksua vastaan tänne voi tuoda koiransa juoksentelemaan ja istua itse mukavaan terassituoliin juomaan olutta tai viiniä sekä napostelemaan suolaista pikkupurtavaa.

Mikä parasta, tänne voi tulla myös ilman koiraa. On rentouttavaa katsella, kun lauma karva­turreja kirmaa ympäriinsä. Aina välillä joku nuuhkaisee lahjetta tai hyppää syliin rapsutettavaksi. Pienpanimoiden ja koirapuistobaarin lisäksi Ballardissa kannattaa kävellä pääkadulla Ballard Avenuella, jossa on amerikkalaisen pikkukaupungin tunnelmaa. Siellä voi piipahtaa vaikkapa tyylikkäässä kahvila-kukkakauppa Rootissa siemaisemassa espresson tai americanon.

Kadulla on myös Tractor Tavernin kaltaisia keikkapaikkoja, joissa näkee nousevia artisteja. Hauska illallispaikka on vanhaan sahalaitokseen tehty Sawyer, jonka listalla on kaikkea höyrytetyistä aasialaisista sämpylöistä italialaisiin peruna­gnoccheihin. Seattle tarjoaa siis matkailijalle yllin kyllin nautiskelua ja huveja, mutta kävijä saattaa huomata myös kaupungin kovemman puolen.

Kadun reunalla on kodittomien telttaleiri. Laitapuolen­kulkija huutaa sekavia. Porttikongissa poltetaan jotakin epämääräistä ohuen muoviputken läpi.

Fremontin ja Ballardin leppoisuuden jälkeen Seattlen ydinkeskusta voi tuntua ajoittain kolkolta. Vaikka kaupunki on pääosin siisti ja turvallinen, amerikkalaisen yhteis­kunnan epäkohtia ei voi olla huomaamatta.

Kodittomien ihmisten määrän arvioidaan kasvaneen Yhdysvalloissa dramaattisesti koronapandemian aikana, kun monet pieni­tuloiset menettivät työnsä ja joutuivat vuokranmaksu­vaikeuksien vuoksi kadulle asumaan. Seattlessa yhtenä syypäänä pidetään myös it-alan yrityksiä. Kaupunki on Piilaakson ohella merkittävä teknologia-alan keskittymä, ja kovapalkkaisten it-­ammattilaisten vyöry on nostanut asumisen hinnan monien ulottumattomiin.

Välillä kontrasti on räikeä. Kadunvarren kupoliteltoilta on vain pari korttelia Amazonin pääkonttorin pihaan. Sinne valmistui 2018 kaupungin uusin maamerkki, suurista lasi­kupoleista muodostuva pallomainen Spheres-rakennus. Arkki­tehtonisen ihmeen sisällä on yrityksen työtiloja, kasvi­tieteellinen puutarha, taiteilijaresidenssi, italialainen ravintola sekä salabaarimainen Deep Dive -kapakka.

Vesiputous ryöppyää yli 80 metriä korkealta kalliolta ja muuttuu sumuksi alas osuessaan. Vesihöyry muuttaa maiseman utuiseksi, ja viereisellä kalliolla nököttävä hotelli­rakennus näyttää luonnonihmeen rinnalla pikkumökiltä.

Ei ihme, että David Lynch valitsi Snoqualmien putoukset Twin Peaks -tv-sarjan yhdeksi kuvauspaikaksi. Näky olisi vaikuttava, vaikka se ei olisi televisiosta tuttu. Vuonna 1990 ensiesityksensä saanut Twin Peaks nauttii kulttimainetta, ja se on äänestetty yhdeksi historian parhaista tv-sarjoista.

Maine tuo yhä matkailijoita katsomaan seutua, jossa FBI-agentti Dale Cooper yritti selvittää, kuka tappoi nuoren Laura Palmerin. Seattlesta on tänne runsaan puolen tunnin ajomatka, ja samalla näkee hienoja luonnonmaisemia. Putoukselta alkava luontopolku on kuin satumetsä, jossa sammalen kuorruttamat oksat kiemurtelevat ilmassa.

Visiitti ”Twin Peaksiin” ei ole mitään ilman käyntiä agentti Cooperin suosimassa ”Double R Dinerissa” eli Twede’s Cafessa. On hauska huomata, että sarjan maine ei ole tehnyt paikasta turistirysää. Tiskillä myydään fanituotteita, mutta muuten tämä voisi olla minkä tahansa amerikkalaisen pikku­kaupungin diner-ravintola. Pöydissä on paikallisia perheitä lounaalla. Me olemme ainoat, jotka tilaavat sarjasta tutun kirsikkapiiraan. Ja tietysti kupilliset hemmetin hyvää kahvia.