Yritän aina änkyttää, että luomisen ilo ei katoa taiteilijasta, vaikka lonkka olisi kuinka paskana, näyttelijä Eeva Litmanen, 73, sanoo kollegalleen Sari Puumalaiselle, 47. Sarin lonkkien nivelrikko on edennyt siihen pisteeseen, että edessä on toinen leikkaus. Työtahti on kuitenkin pysynyt lähes entisellään.

– Kakka on niin sanotusti housuissa, Sari naurahtaa, vaikka käveleminen tekee kipeää.

Näyttelijän nivelvaivat alkoivat nelikymppisenä. Lonkkakipu oli yleensä aaltoilevaa ja jomottavaa, välillä teravämpää. Kun kipu muuttui jatkuvaksi, Sari meni lopulta lääkäriin.

– Lääkäri diagnosoi keskivaikean nivelrikon ja suositteli tekoniveliä molempiin lonkkiin. Lopulta, puolitoista vuotta sitten leikattiin oikea lonkka, jossa oli jo kovat lepokivut. Pystyin silti kävelemään paremmin kuin nyt.

Vasemman lonkan tekonivelleikkaus on edessä pääsiäisen aikaan. Lepokipua ei ole, mutta käveleminen sattuu.

Sari arvelee, että viivytti leikkauksiin menoa liian pitkään.

– Tiesin, että ne ovat isoja operaatioita. Sanoin lääkärille, että ei ihan vielä – ja nyt olen invalidi. En ole oikeasti työkykyinen, mutta olen kuitenkin tehnyt töitä.

Eeva kuuntelee tarkkaan ja ymmärtää. Hän on jo eläkkeellä, mutta ei osaa olla tekemättä töitä, kun niitä tarjotaan.

Myös Eevalla on diagnosoitu nivelrikko nelikymppisenä. Se vaivaa lähinnä sormia.

– Jos en keskity, kaikki tippuu käsistä, ja astiasto pitäisi uusia kerran vuodessa. Kipuja minulla ei juuri ole: kädet ovat vain jäykät.

– Pukiessa täytyy keskittyä, ja käsitöiden tekeminen on hankalaa, mutta teen niitä välillä mielenvirkeyden vuoksi. Sariin verrattuna vaivani on pieni, eikä se ole vaikuttanut työkykyyni.

Nivelrikkoon on usein perinnöllinen taipumus. Myös Eevan sisko kärsii vaivasta, ja Sarin äidin mukaan tämän edesmenneelle isänäidille tehtiin lonkkaleikkaus suhteellisen nuorena.

Lääkäri arvelee, että Sarin nivelrikon etenemistä nopeutti nuoruuden harrastus, rytminen kilpavoimistelu. 1980-luvulla ei vielä ymmärretty lihastasapainon merkitystä. Nivelvaurioita on edistänyt myös kehon rakenne.

– Minulla on synnynnäisesti sisäkiertoinen lonkan asento, lantion luut vähän liian leveällä sekä paksu reisiluu ja ohut ydin. Olen niin sanotusti jackpot, eli minulla on ihannerakenne nivelrikon kehittymiselle.

– Olisin muuten liian nuori ollakseni näin huonossa kunnossa. Myös Ristolla (puoliso Kaskilahti) on nivelrikkoa, ja siksi tyttäriemme täytyy kiinnittää huomiota elintapoihinsa, jottei tauti pääse etenemään yhtä pitkälle kuin minulla.

Nivelrikon etenemistä ja särkyjä voidaan ehkäistä elintavoilla ja lääkkeillä. Sari on kokeillut kaikki nivellääkkeet, MSM-rikkijauheen sekä gluteenittoman ja maidottoman ruokavalion, eikä niistä ole ollut juuri apua. Joskus hän on saanut hieman hillittyä tulehdustilaa ja sitä kautta oireita ruokavalion avulla. Kipuihin Sari joutuu syömään särkylääkkeitä nyt päivittäin.

Eeva muistelee hoitomuotoja, joita hänelle tarjottiin vaivaan 1980-luvulla.

– Minulle suositeltiin mehiläisvahahoitoa, jossa kädet piti laittaa lämpimiin tumppuihin. Olen joskus myös ottanut tulehduskipulääkettä lyhyenä kuurina särkyihin, mutta se väsytti.

Nykyään Eeva hoitaa jäykkiä niveliä OMT-fysioterapeutilla. Tämä osaa käsitellä nivelpusseja ilman, että ne kipeytyvät.

– Hoidon jälkeen on kevyempi olo. Muutoin yritän välttää käsien joutumista kylmään. Lisäksi jumppaan ja taivuttelen sormia usein.

Sekä Eeva ja Sari ovat aina liikkuneet paljon. Eeva asuu nykyään Näyttelijäliiton senioritalossa, jossa on pieni uima-allas. Uinnin lisäksi hän joogaa ja kävelee usein.

– Siinä löytää jatkuvasti uusia lihaksia. Olen kokeillut kaikkea muuta paitsi punttisalia: sitä psyykeeni ei kestä. En pidä sellaisesta ilmapiiristä, eikä minun ikäiseni enää tarvitsekaan.

Sarin jumppatunnit kuntosalilla ovat vaihtuneet nivelrikon vuoksi uintiin, pyöräilyyn ja vesijuoksuun. Hän käy uimahallissa 4–5 kertaa viikossa.

– Joskus alussa purin turhautumistani, että miksi juuri minulle kävi näin. Sellaisista ajatuksista kannattaa kuitenkin luopua, sillä tilanteelle ei voi mitään. Paras lääke on yrittää pysyä positiivisena.

– Kun toinen leikkaus tuli ajankohtaiseksi ja aloin itkeä, lääkäri sanoi hyvin, että rouva hyvä, tämähän ei ole syöpä ja ette tähän kuole. Vaiva voidaan hoitaa leikkauksella, jonka jälkeen tulee erittäin hyvään kuntoon. Tämä on hyvä muistaa, vaikka silloin se ei lohduttanutkaan.

Ensimmäisen leikkauksen jälkeen Sarilla oli kolmen kuukauden sairausloma, jonka aikana kaikki voimat piti keskittää kuntoutumiseen. Omin voimin selviämään tottunut nainen joutui myös ottamaan vastaan apua muilta.

– Olin ensimmäisen viikon pumpattu täyteen lääkkeitä ja ajattelin sitten, että selviän ilmankin. Jätin ne pois, ja yöllä alkoi sellainen luusärky, että aamulla Risto lähti hakemaan vahvimpia lääkkeitä. Suosittelen, että lääkkeet kannattaa jättää pois pikkuhiljaa, ei kerralla.

Sari sanoo, että leikkauksen jälkeen hän oli ensimmäiset viikot perheen avun varassa. Tilannetta vaikeutti alhainen verenpaine, jonka takia hän pyörtyi kerran sairaalan vessaan.

Parhaillaan Sari näyttelee Tippukivitapauksessa Kansallisteatterissa. Hän harjoitteli näytelmän kipeällä, pian leikattavalla lonkalla. Liikkuminen näyttämöllä suunniteltiin tämän ehdoilla. Vaikeampaa oli palata lavalle Granada-näytelmässä, jonka Sari oli harjoitellut hoidetulla lonkalla leikkauksen jälkeen.

Kuntoutus vaati paljon tahdonvoimaa.

– Motivaatio leikkaukseen täytyy olla suuri, jotta jaksaa tehdä kuntoutustyön hyvin. Muuten lonkka jää huonoksi. Minulla oli kolmen kuukauden ajan tasapaino- ja lihaskuntoharjoituksia neljä kertaa päivässä. On myös syötävä hyvin, levättävä ja suhtauduttava positiivisesti.

– Haasteena oli, että en ahnehdi liian nopeaa etenemistä enkä jätä keppejä liian pian pois.

Suurin helpotus Sarille oli leposäryn poistuminen leikkauksen jälkeen.

– Herään yhä 6–10 kertaa yössä, kun käännän kylkeä, mutta nukahdan heti.

Eeva kuuntelee kalpeana.

– Olen todella kipuherkkä. Ainoa lapsenikin on syntynyt sektiolla. Iän tuomissa sairauksissa pelkään eniten juuri kipua. Pahin rangaistus synneistäni olisi, että liikuntakykyni vietäisiin.

Iän myötä Eeva on huomannut jäykkyyttä muuallakin kehossaan, mutta ei halua maalata piruja seinille.

– Yritän olla ajattelematta asiaa, mutta tosiasia on, että todennäköisesti nivelrikkoni jossain vaiheessa pahenee. Varsinkin polvissa on jo jäykkyyttä.

Parhaillaan Eeva kirjoittaa kirjaa karjalaisesta suvustaan ja isovanhemmistaan. Sisällissodan aikaan sijoittuva Valmiina muistamaan -teos julkaistaan syksyllä.

– Kun sukujuuriani käytiin vuonna 2012 läpi, koko lapsuuteni meni uusiksi. Harmitti, kun ei ollut enää vanhempia, joilta kysyä. Alun perin halusin kirjoittaa asiat muistiin tyttärelleni.

Kirjoitustyö on vapaata, ja nykyisessä elämäntilanteessaan Eeva voi määrittää itse aikataulunsa.

– En ole tehnyt teatteritöitä vuoteen. Välillä olen miettinyt, pitäisikö lopettaa. Stressi kasvaa vuosi vuodelta, mutta työryhmät ovat tärkeitä. Saa tutustua uusiin ihmisiin ja maailmoihin. Mitä sitten tekisin, jos en näyttelisi?

Sari ajattelee samoin, vaikka välillä on tehnyt kipeää.

– Kaikki paitsi minä itse ovat kehottaneet hiljentämään tahtia. Löysässä hirressä aika menee kuitenkin nopeammin töissä kuin kotona odotellessa.

Hän suhtautuu tulevaan leikkaukseen optimistisesti. Syksylle on merkitty kaksi ensi-iltaa Kansallisteatteriin.

– Toiveeni on pystyä kävelemään kivutta ilman, että jokaista askelta tarvitsee miettiä. Haaveilen, että pääsisin koiran kanssa Sipooseen lenkille eikä tarvitsisi syödä särkylääkkeitä joka päivä. Viimeksi kivut jäivät leikkauspöydälle, toivottavasti nytkin.

Ennen leikkausta kollegoilla on yksi tavoite.

– Yhteinen illanvietto on yhä järjestämättä. Se on laitettava heti kalenteriin!