Aamuiset kävelyretket ovat Rooman parasta antia. Turisteja ei ole vielä liikkeellä, paikalliset kiirehtivät töihin ja kesähelteidenkin aikaan on viileää. Askeleeni johdattavat minut kaupungin renessanssikortteleihin, Tiberjoen tuntumassa kulkevalle Via Giulia -kadulle.

Kadun alta raivattiin useita keskiaikaisia rakennuksia, sillä paavi Julius II halusi korostaa Kirkkovaltion mahtia uudella, luotisuoralla kulkutiellä. Valmistuessaan vuonna 1518 paavin mukaan nimetty Via Giulia olikin koko Rooman levein katu.

Renessanssin aikaan alue oli hallinnon ja kaupankäynnin keskus – nykyisin rauhallisella kadulla on antiikkikauppoja ja muutama arvokas hotelli. Porttikäytävistä avautuu näkymiä hienoille sisäpihoille.

Pysähdyn persoonalliseen Alan Bariin siemaisemaan kupin kuumaa seisaaltaan. Seinät ovat vuorattu baarissa vierailleiden kuuluisuuksien kuvilla jalkapalloikoni Francesco Tottista televisiosta tuttuun isä Matteoon, eli näyttelijä Terence Hilliin, joka baarimikon mukaan on baarin kanta-asiakas.

”Nyt hän on, harmi kyllä, Yhdysvalloissa vaimonsa luona, muuten olisitte varmasti nähneet hänet.”

Via Giuliaa eteenpäin kulkiessani katse kiinnittyy sen ylittävään kivikaareen. Farnesen kaari lähtee samannimisestä, valtavasta palatsista, jonka suunnitteluun osallistui myös itse Michelangelo. Hän kaavaili palatsista siltaa joen yli Farnese-suvun muihin rakennuksiin, mutta suunnitelmista jäi muistoksi vain kivikaari.

Nykyisin Ranskan suurlähetystönä toimivan hulppean renessanssipalatsin pääsisäänkäynti on Piazza Farnesella. Palatsin aarteita, muun muassa Annibale Carraccin maalaamia upeita kattofreskoja, pääsee ihailemaan, jos varaa paikan kolmesti viikossa järjestettävälle opaskierrokselle.

Piazza Farnesen nähtävyyksiin kuuluu Pyhän Birgitan (1303–1373) talo. Ruotsalainen Birgitta omistautui leskeksi jäätyään hengelliselle elämälle ja vietti loppuelämänsä Roomassa. Nyt hänen talonsa yhteydessä toimii luostari ja vieraskoti, josta voi varata huoneen kuin hotellista konsanaan.

Luostarin kirkko on tyhjä lukuunottamatta nunnaa, joka katsoo kohti alttaria. Kun nunna kääntää päänsä, tunnistan hänet Marja-Liisa Mäkirannaksi, suomalaisnunnaksi, joka on asunut luostarissa lähes kaksikymmentä vuotta. Sisar Marja-Liisan tehtäviin kuuluu työskennellä vieraskodin vastaanotossa ja esitellä kävijöille Birgitan ja tämän tyttären asuinhuoneita.

Muutaman askeleen päässä tunnelma vaihtuu, kun saavun historialliselle aukiolle, Campo de’ Fiorille. Täällä käydään vilkasta torikauppaa, joka tosin on turistivirtojen myötä muuttanut hieman luonnettaan. Laukkujen ja teepaitojen lisäksi aukiolla myydään kuitenkin yhä edelleen myös juustoja, kukkia, hedelmiä ja vihanneksia.

Campo de’ Fioria käytettiin satojen vuosien ajan teloituspaikkana, mistä muistona aukiota vartioi filosofi Giordano Brunon patsas. Mies poltettiin harhaoppisuudesta syytettynä helmikuussa 1600.

Torin laidalla toimii suosittuja ravintoloita. Antica Hostaria Romanescasta saa perinteisiä roomalaisherkkuja, kuten trippa alla romanaa eli vatsalaukkua roomalaiseen tapaan. Maistaminen kannattaa, sillä annoksen juju on herkullinen kastike, ei suinkaan melko mauton sisäelin. La Carbonarasta saa puolestaan erinomaista carbonara-pastaa.

Kun kaipaan makeampaa suupalaa, piipahdan nauttimaan isoäiti Vincenzan sisilialaisherkkuja. Niitä saa kivenheiton päässä I dolci di Nonna Vincenza -kahvilassa Via dell’Arco del Montella. Kaksi pientä cannolo-sarvea ja mehulasillinen maksaa vain reilut viisi euroa.

Suosikkikatuihini Roomassa kuuluu viihtyisä Via Margutta Espanjalaisten portaiden tuntumassa. Katu on rauhallinen ja kaunis: rakennusten seiniä koristavat kukkaköynnökset ja viehättävillä sisäpihoilla on gallerioita.

Numeron 51 sisäpihalla kuvattiin 1950-luvulla iki-ihanaa Loma Roomassa -elokuvaa. Portaikon alla Gregory Peckin näyttelemä toimittaja Joe Bradley antoi rahaa Audrey Hepburnin prinsessalle, kun tämä lähti kaupungille. Kadun toisessa päässä, talossa numero 110, on laatta, jonka mukaan elokuvaohjaaja Federico Fellini asui vaimonsa, elokuvan La Strada – Tie päätähden Giulietta Masinan kanssa rakennuksessa.

Via Marguttalla vierailun yhteydessä piipahdan Babington’s Tea Roomissa Espanjalaisten portaiden juurella. Englantilaissisarusten perustama teesalonki on viehättänyt teen ystäviä jo 125 vuotta, ja teelaatuja löytyy yli sata.

Jos virtaa riittää, jatkan Piazza del Popololle. Vanhan kaupunginportin pielessä on Santa Maria del Popolo -kirkko, joka esiintyy Dan Brownin Enkelit ja demonit -kirjassa.

Vuonna 1655 portista saapui juhlasaattueessa kruunustaan luopunut kuningatar Kristiina. Paaville Ruotsin kuningattaren kääntyminen katoliseksi oli ollut riemuvoitto. Sen vuoksi hän oli valmis katsomaan sormiensa lävitse myös Kristiinan seikkailuja samaa sukupuolta olevien ihastusten kanssa.

Vuosia sitten Via Marguttalla oppaakseni tarjoutui iäkäs herrasmies. Kiireestä kantapäähän ruskeaan pukeutunut mies kehotti minua käymään San Clementen basilikassa, jota hän piti Rooman merkittävimpänä nähtävyytenä.

”Siellä näkee historian tärkeät aikakerrostumat aina antiikista keskiaikaan.”

Ja tosiaan, kaupungin iän huomaa jo kirkon ulkopuolella: 1100-luvulla rakennettu basilika on jäänyt nykyisen katutason alapuolelle. Kirkkosalissa katse kiinnittyy värikkääseen mosaiikkiin. Keskellä salia komeilee kuoriaitaus, joka on peräisin paikalla aiemmin olleesta kirkosta 500-luvulta.

Vanhan kirkon saliin laskeudutaan portaita. Seinillä näkyy haalistuneita freskoja. Pohjakerroksessa on kristinuskon kanssa kilpailleen Mithra-kultin temppeli. Vaikuttavin on kuitenkin 200-luvulla rakennettu roomalaisasunto.

Kuuntelen kiviseinien ympäröimässä hämärässä huoneessa vuosituhansia virranneiden lähteiden solinaa. Aika kutistuu mielessäni.

Trasteveren viehättävä kaupunginosa on aina kävelyretken arvoinen. Sen sydän, Santa Maria in Trasteveren aukio, sykkii iltaisin elämää. Katusoittajat viihdyttävät matkailijoita ja roomalaiset kiirehtivät messuun.

Kun kaipaan avarampia näköaloja, kiipeän Gianicolon kukkulalle. Grande Bellezza – Suuri kauneus -elokuvan öisenä näyttämönä esiintynyt suihkulähde on matkan varrella. Fontana dell’Acqua Paola on saanut marmorinsa antiikin foorumeilta.

Suihkulähteeltä nousen Piazzale Giuseppe Garibaldin näköalapaikalle. Arkiaamuna voin poiketa aukion kupeessa sijaitsevaan Suomen Rooman-instituuttiin, Villa Lanteen. Palatsin loggiasta avautuu kenties Rooman kaunein näköala – ja se kuuluu Suomen valtiolle. ●

Juttu on julkaistu Eevassa 8/2018.