Vesiämpärissä uiskentelee koko joukko kolmipiikkejä ja mutuja. Ilta-aurinko paistaa, lämpö hivelee kroppaa. Ollaan Vaasan Raippaluodon kalasatamassa, jossa 14-vuotias Jere Huovinen fongaa eli lajikalastaa isänsä Teemu Huovisen kanssa. Mukaan ovat hypänneet myös Jeren äiti Kati Huovinen ja pikkusisko Sara Huovinen sekä espanjanvesikoira Topi.

Fongaus eli lajikalastus tuli Jeren elämään neljä vuotta sitten, kun hän osallistui isänsä kanssa Pohjanmaalla lapsille ja nuorille suunnattuun lajikalastuskilpailuun. Ensin hurahti Jere, sitten isä.

Lajikalastuksessa tunnistetaan eri kalalajeja aivan kuten lintubongauksessa lintulajeja. Silmin tehty havainnointi ei riitä, vaan kala on kalastettava suusta koukuttamalla. Kala otetaan käteen ja valokuvataan. Kaloja fongataan niin järvistä, meristä ja joista kuin myös puroista ja ojista. Kaikenkokoiset saaliit hyväksytään.

Ensimmäisenä vuotenaan Jere fongasi 13 lajia, seuraavana jo 24. Tämän jälkeen hän ilmoitti, että haluaa panostaa lajiin ja oppia siitä kaiken mahdollisen.

Viime vuonna Jere fongasi 37 lajia, tämän vuoden tavoite on maaginen 40 lajin raja. Lähtökohdat ovat hyvät, sillä vuosien myötä Jere ja Teemu-isä ovat oppineet kalojen esiintymisalueista, kalastustekniikoista ja pyynti-ideoista valtavasti.

– Tähän mennessä olen fongannut 26 lajia, Jere kertoo.

– Etelä-Suomen lajit puuttuvat tältä vuodelta, joten tulemme tekemään reissuja Helsingin seudulle, jossa meillä on tuttuja alan harrastajia. Heinäkuussa lähdemme Kilpisjärvelle raudun perään, Teemu sanoo.

Ravinnoksi kelpaavat kalat tuodaan kotiin ja syödään. Jeren herkkua on paistettu kuha.

Pikkuhiljaa lajikalastus on vienyt Jereä ja Teemu-isää yhä laajemmille vesille. Suomi on kierretty jo moneen kertaan. Usein mukaan hyppää myös yhdeksänvuotias Topi, joka hankittiin terapiakoiraksi, kun Jerellä diagnosoitiin lihassairaus.

Suomesta löytyy yli 70 vakituisesti asuvaa kalalajia, lisäksi on tavattu muutamia kymmeniä satunnaisia lajeja. Teemun mukaan realistinen fongaustavoite liikkuu noin kuudenkymmenen lajin tuntumassa. Fongaaja voi laskea ns. elämänpisteitä, jolloin lasketaan vain kerran elämässä havaitut lajit. Vaihtoehtona on laskea vuoden aikana fongatut lajit, jolloin samat lajit saavat toistua vuosittain.

– Vuosipisteiden kerääminen antaa syyn lähteä liikkeelle, Teemu toteaa.

Jerelle innostuu eniten perhokalastuksesta.

– Se on kivaa, silloin pääsee koskipaikoille. Teen perhoja itsekin, Jere kertoo.

Toinen lajikalastajien käyttämä kalastusmuoto on lirkkiminen, jossa käytetään minimaalisen pientä koukkua.

Lirkkiminen on täsmäkalastusta, jota tehdään usein pimeän aikaan otsalampulla vettä valaisten. Jere on taitava napsimaan parisenttisiä pikkukaloja kivenkoloista.

Jerestä on kehittynyt varsinainen asiantuntija fongauspiireissä. Hän on oppinut tunnistamaan kalalajeja, joiden olemassaolosta ei ole koskaan kuullutkaan. Käytännön kokemuksen lisäksi hän opiskelee kalatietoutta ahkerasti netistä.

Tänä vuonna opittuja lajeja ovat olleet esimerkiksi turpa ja kivinilkka. Jälkimmäistä etsittiin merivesistä kolmen vuoden ajan.

– Toisinaan on tuuria. Allikkosalakan löysin muutamassa sekunnissa, hopearuutanan minuuteissa. Yleensä käytän syöttinä toukkia, mutta turvan sain hiillosmakkaran palalla, Jere kertoo.

Esteetön kalastus on Suomessa vasta alkutaipaleellaan.

– Erilaisia laitureita on tehty, mutta usein ne on rakennettu paikoille, joista on vaikea kalastaa ja saada kalaa, Jere ja Teemu sanovat.

Niinpä isä ja poika alkoivat tehdä omaehtoista tuotekehittelyä.

Jossain kohtaa he huomasivat, että kalastuksessa käytettävä kelluntarengas on mitä parhain apuväline liikuntarajoitteiselle kalastajalle.

Kelluntarenkaita on testattu useita, istumismukavuutta olohuoneen lattialla testaten. Vastikään he saivat lainaan kelluntarenkaan, joka on kuin nojatuoli, tukevampi kuin tällä kertaa kokeiltava kelluntarengas, joka saa ensikasteensa.

– Harvassa perheessä taitaisi onnistua, että olohuoneessa makaa kaksi kelluntarengasta viikon, Teemu nauraa.

Viime syksynä Jere sai pitkäaikaislainaan maastopyörätuolin, joka yhdessä kelluntarenkaan kanssa avasi Jerelle aivan uuden maailman.

Vielä ei ole tullut eteen paikkaa, josta maastopyörätuolilla ei olisi päästy. Se kulkee kätevästi jopa ojien yli metsissä.

Tosin Lapissa rakka eli kivikko voi osoittautua haasteeksi. Mukaan lähteekin liikuntarajoitteisille erilaisia toimintavälineitä tuottavasta yrityksestä asiantuntija.

Tarkoitus on testata uudentyyppistä kulkuvälinettä maastossa.

– Viime aikoina on tullut yrityksiä, jotka ovat erikoistuneet toimittamaan esteettömään kalastukseen sopivaa venekalustoa ja tarjoamaan alan palveluita, Teemu sanoo.

Teemu puolestaan kehitti 360 astetta kääntyvän veneen penkin Jerelle.

Jos allaoleva kuva ei näy, löydät sen täältä.

Talvikalastukseen soveltuva ja tuulensuojan tarjoava protomallina tehty ahkiopenkki on myös oma keksintö, jonka toteutti kempeleläinen puutyöyritys.

Harrastuksen syvetessä Jere perusti Instagram-tilin, jonka tarkoituksena on jakaa kokemuksia ja tietoa esteettömästä kalastuksesta, kalapaikoista ja apuvälineistä.

Sivuston kautta Jeren löysi myös alan guru, helsinkiläinen Juha Salonen, jolla on fongauksen Suomen ennätys, 57 kalalajia. Salosesta on tullut Jerelle tärkeä tuki.

Viime vuonna Jere kutsuttiin koeasiakkaaksi tamperelaiseen esteettömään kalastusveneeseen. Mainosvideokin tehtiin.

Huoviset konsultoivat myös yksityistä kalastusmatkailuyrittäjää, joka muutti palvelunsa erityisryhmille suunnatuksi. Yhteistyö on jatkunut.

Jere on kasvanut kalastukseen ja luonnossa liikkumiseen pienestä pitäen. Ensimmäiset kerrat kiteytyvät tuntumiin isän selässä kantorinkasta kalastustouhuja seuraten.

Toisinaan Jere veteli unia vaunuissa, toisten kalastaessa rannassa. Nyt neljävuotias Sara-sisko seuraa samoja jalanjälkiä.

Teemu ja Kati Huovinen ovat syntyisin Oulusta ja kasvaneet joen äärellä. Molemmat ovat kalastaneet ja metsästäneet miltei ikänsä.

– Eihän tässä lapsilla ole paljon ollut vaihtoehtoja, mille alkaa, he naurahtavat.

Jere ja Teemu käyvät kyyhky- ja sorsametsällä joka syksy. Jeren tehtäviin kuuluu Topi-koiran ohjaus.

Perheen kohokohta on elokuussa, jolloin lähdetään porukalla Levitunturille.

– Olemme hillahulluja. Jerekin pääsee maastopyörätuolin ansiosta nyt suolle hyvin. Hän on kova hillastaja. Tietysti myös kalastelemme, Kati Huovinen sanoo.

Lajikalastus oli kuitenkin se, mikä kiidätti kalastusharrastuksen uuteen nousuliitoon.

Homman jännittävyydestä kertoo se, että viimeksi kun perhe oli kalastamassa Isojoella, jahtasivat vanhemmat Jeren kanssa lajilistasta puuttuvaa kivennuoliaista kaksi tuntia.

Isojoki on ”kotijoki”, se on lähellä ja siellä käydään usein.

Harrastus on mennyt niin syvälle selkäytimiin, että lomamatkoilla ulkomaillekin fongataan.

– Tsekkaamme ensin kalat ja vasta sitten alamme katsella, että mitäs muuta nähtävää täällä onkaan, Kati nauraa.

Huovisen perhe on oppinut elämään hetkessä, kukapa tulevasta voisi tietää.

– Ennen elimme sitten kun -elämää. Sitten joskus matkustetaan, sitten joskus otetaan koira, sitten joskus rakennetaan talo ja sitten ja sitten. Kun tajusimme, että asiat, joita haluaa, on tehtävä nyt, elämä muuttui ja helpottui, Kati sanoo.

Toki tulevaakin ajatellaan joskus. Jere ja Teemu ovat pohtineet, mitä Jere tekisi, kun peruskoulu parin vuoden kuluttua loppuu.

– Olemme pohtineet, josko Jere voisi tarjota palveluna kunnille ja yrityksille tietämystään esteettömään kalastukseen liittyen. Ehkä kysymykseen voisi tulla myös lajikalastuselämyksien tarjoaminen liikuntarajoitteisille harrastajille.

Teemu sanoo, että homman ei tarvitsi olla isoa, mutta se voisi olla mielekästä. Olisi sääli heittää hukkaan asiantuntemusta, joka Jerelle on kehittynyt ja kehittyy jatkuvasti lisää.

Ensin Jere tarvitsee kuitenkin alaan liittyvän sopivan koulutuksen.

– Olisi mukava toimia ammatissa, jossa pystyisi oikeasti vaikuttamaan Suomen esteettömiin kalapaikkoihin. Myös sosiaalinen media kiinnostaa minua, Jere sanoo.

Ilta tekee tuloaan, Jere onkii kelluntarenkaasta, jota Teemu-isä ohjaa.

Ämpäriin soljahtaa lisää pikkusinttejä. Ne eivät ole syötäviä, joten niiden reitti johtaa takaisin Raippaluodon vesiin.