Pikajuoksusuoran alkupäässä seisoo kaksi yli 90-vuotiasta miestä. Ollaan Espanjan San Sebastianissa helmikuussa, ja käynnissä ovat veteraaniyleisurheilun EM-kisat. Seu- raavaksi juostaan miesten 60 metrin kisa ikäsarjoissa 90 ja 95 vuotta.  Osallistujia on vain yksi henkilö kumpaankin sarjaan, joten 94-vuotias belgialainen ja 95-vuotias suomalainen juoksevat yhtä aikaa.

Miehet odottavat lähtökäskyä t-paidoissa ja minipituisissa sortseissa.

Pyssy paukahtaa, ja kolmosradalla seisova Ilmari Koppinen säntää liikkeelle seisaaltaan yllättävän lujaa. Tässä iässä ei enää käytetä telineitä. Kyykkiminen on nuorempia varten.

Koppisen t-paidan selkämyksessä lukee Suomi. Vaikka hän on kuukautta vaille yhtä vanha kuin Suomen valtio, juoksu on ketterää. Koppisen askellus näyttää voimakkaammalta kuin belgialaisen, mutta loppua kohden kevyempi kilpakaveri saavuttaa suomalaisen ja menee ohi maaliviivan tuntumassa. Koppisen ajaksi kirjataan 17,89. Se on uusi Pohjoismaiden ennätys.

On pakko selvittää, mistä tällainen teräsvaari on tehty. Suuntaamme Salon urheilukentälle, jossa tapaamme Ilmari Koppisen.

Kaupungin tunnetuinta veteraaniurheilijaa pidetään veteraanipiireissäkin poikkeusyksilönä. Entisen maanmittausinsinöörin olemuksessa ja jutustelussa vuodet eivät paina, vaikka hän on ollut eläkkeellä yli 30 vuotta. Järki leikkaa yhtä terävästi kuin juoksutossu löytää paikkansa toisen edestä.

Ryppyjen uurtamiin silmiin syttyy hämmästyttävän nuorekas tuike, kun Koppinen innostuu ottamaan juoksuaskelia ja näyttämään, miten hän aloittaa jokaisen aamunsa kehoa avaavilla voimisteluliikkeillä.

Koppinen heilauttaa oikean jalkansa edestä sivulle. Polvi nousee navan korkeudelle. Sitten vasen jalka, ja taas oikea. Näin Koppinen tekee kotonakin. Kun hän hakee aamuisin sanomalehden oveltaan, hän nostaa sen maasta selkä suorana ja venyttää samalla takareidet. Joskus hän päättää ottaa juoksuaskelia olohuoneesta keittiöön – sen sijaan että kävelisi.

Rahaa urheiluharrastukseen ei juuri kulu. Mustat juoksulenkkarit ovat kuutisen vuotta vanhat, ja piikkarit on tullut ostettua ehkä viimeksi 15 vuotta sitten.

– En edes muista, milloin olisin viimeksi ostanut treenivaatetta. Ei vanha sellaisia tarvitse. Kaapistani löytyy ehkä kolmekymmentä t-paitaa, joilla pärjään hyvin, Koppinen tuumaa.

Ihmisen kunto ja urheilutuloskäyrä laskevat vanhemmiten kiihtyvää tahtia. Se on luonnonlaki. Ilmari Koppinen on kuitenkin ikäisekseen huippukunnossa.

Elokuussa Koppinen matkusti Salosta Kajaanin SM-kisoihin. Hän juoksi ainoana osallistujana 95-vuotiaiden ikäluokassa sadalla metrillä, ja tulos oli 33,81. Pituutta hän leiskautti 157 senttiä, ja kolmiloikassa tulos oli 3,46 metriä. Kolmen kilon kuula lensi Koppisen kourasta 5,09 metriin.

Veteraaniurheilijoiden kuntoa on mitattu Jyväskylän yliopistossa liikuntalääketieteellisissä tutkimuksissa. Testaajat vaikuttuivat Koppisen arvoista. Sydän oli tavattoman hyvässä kunnossa, tasapainoelin toimi moitteettomasti, kehon notkeus oli yllättävän hyvä ja luusto ikäisekseen vahva. Nämä ovat Koppisen mielestä hänen pitkän ikänsä salaisuudet.

Kuinka moinen kunto sitten ylläpidetään? Koppinen liikkuu eniten pyörällä, jonka matkamittariin kertyi viime vuonna kunnioitettavat 4 000 kilometriä. Kauppareissuillaankin Koppinen tekee pidemmän lenkin kuin tarvitsisi.

Toinen tärkeä kunnon ylläpitäjä on ollut yleisurheilu. Nuorena Koppinen voimisteli, hiihti ja suunnisti mielellään. Yleisurheilussa hänen  vahvin lajinsa oli aitajuoksu.

Veteraanikisailua Koppinen alkoi harrastaa seitsemänkymppisenä. Silloin hän juoksi sata metriä sileällä radalla vain noin 15 sekuntiin. Koppinen ylsi Euroopan veteraaniurheilun huipulle asti.

– Veronan EM-kisoissa sain kultamitalin 80 metrin aidoista ja mietin, että jotakin minä osaankin. Se oli sykähdyttävää.

Alussa mitalien saaminen oli mukavaa, mutta nyt niillä ei ole enää yhtä suurta merkitystä.

– Minulla on tallessa kaikki tulokseni. Listasta näkee, miten tulokset heikkenevät ja heikkenevät. On kumma juttu, kun ne heikkenevät talvikautena aina nopeammin.

Eettisyys, elämänläheisyys ja yhdessä tekeminen ovat Koppiselle liikunnan tärkeimpiä arvoja. Hän on ollut paljon mukana yhdistysten järjestelytöissä ja hoitanut osallistumisia kilpailuissa.

Raittius on Ilmari Koppisen mielestä tärkeä tekijä hänen pitkässä iässään. Tupakan ja alkoholin käytöstä on  aikaa jo vuosikymmeniä.

Koppinen myöntää, että sota-aikana tupakka tuli suuhun, kuten monilla muillakin nuorilla miehillä niihin aikoihin.

– Kun minä köyhänä ylioppilaana menin sodan jälkeen korkeakouluun, sanoin kavereille, että jos te tarjoatte minulle, niin minä lyön, Koppinen sanoo muka vihaisena ja nauraa päälle.

Ei hän tietenkään tosissaan ollut, mutta tupakointi loppui. Se oli hyvä päätös, joka johtui toki osittain rahapulastakin.

Nykyisin veteraaniurheilijalla on varsin tiukka linja nautintoaineita kohtaan. Koppinen ei pidä alkoholinkäyttöä niinkään paheena kuin tyhmyytenä.

– Ihmisen pitäisi ymmärtää, että elämä on vain kerran. Olen lukenut kemiaa ja kirjoittanutkin siitä, kuinka alkoholi heikentää ihmiselimistön happitaloutta.

– Kun olemme lapsia, emme tarvitse alkoholia. Mutta missä vaiheessa lapsi muuttuu? Koppinen miettii.

Urheilu auttaa pitämään nuoret erossa päihteistä. Koppinenkin rohkaisi omia lapsiaan aloittamaan liikuntaharrastuksia silloin, kun he olivat nuoria.

– Alkoholihan on tappavin huumemyrkky maailmassa, vaikkei kukaan usko sitä. Maailman terveysjärjestö WHO on sen vuodesta toiseen osoittanut, mutta alkoholibisneksellä on valtava voima, Koppinen huokaa.

Koppisen lapsuus sisälsi raskaita vaiheita.  Kansakoulunopettajaäiti kuoli Ilmarin ollessa kuusivuotias. Matematiikan lehtorina toiminut isä kuoli kuusi vuotta myöhemmin.

Ilmari ja hänen veljensä sinnittelivät orpoeläkkeen turvin ja kasvoivat raumalaisessa kanttoriperheessä, jossa oli kaksi Koppista mukaan lukien seitsemän lasta.

Ilmari opiskeli matematiikkaa ja valmistui lopulta maanmittausinsinööriksi. Hän selviytyi sota-ajasta, meni naimisiin ja sai vaimonsa kanssa kaksi poikaa ja kaksi tytärtä.

Nyt omilla lapsilla on jo aikuisia lapsia. Isoisä on opettanut liikuntaa molemmille sukupolville.

Viisi vuotta sitten veteraaniurheilija  jäi leskeksi.

– Silloin lapseni sanoivat, että isä, sinä et saa jättää harrastuksiasi ja sinun täytyy mennä tietokonekurssille!

Isoisä on selvästi ottanut neuvosta vaarin. Kun hän suunnittelee ulkomaanreissuja urheilukilpailuihin, hän varaa matkansa netistä.

Koppinen on huomannut väen vähenevän ympäriltä iäkkäimpien sarjoissa. Viimevuotisissa EM-kisoissa miehet 85 vuotta -sarjassa kisasi vielä yksi kova italialainen ja yksi ruotsalainen pikajuoksija. Tänä vuonna kumpaakaan ei näkynyt San Sebastianissa.

– Näin ne paremmatkin katoavat. Itse meinaan liikkua niin kauan kuin voin.

Koppinen on sairastanut eturauhassyövän, mutta siitä hän on tervehtynyt ja syö enää lääkettä kilpirauhasen vajaatoimintaan. Koppinen haluaa olla ikiliikkujana rohkaiseva esimerkki muille.

– Monet ovat tulleet sanomaan, että ”minäkin innostuin”. Kyllä esimerkin voima on yllättävä.

*****

Ilmari Koppinen

teksti Saara Pakarinen,

kuvat Timo Pyykkö

*****

LISÄVUOSIA LIIKKUMALLA

Aktiivinen liikkuja pääsee sarjaan, jossa todennäköisyys saada lisävuosia ja terveyttä kasvaa.

Liike on ihmiselle yhtä tärkeää kuin ravinto – ensiparkaisusta viimeisiin päiviin.    

– Lihasten aktiivinen toiminta on välttämätöntä elimistön normaalille kehittymiselle ja ylläpidolle. Ero on vain siinä, että ihminen tuntee nopeasti ja voimakkaasti nälän, mutta vasta pitkän ajan kuluessa ja heikosti tarpeen liikkua, sanoo emeritusprofessori, kliinisen fysiologian ja liikuntalääketieteen erikoislääkäri Ilkka Vuori.

Jo sängystä ylösnouseminen on liike. Säännöllinen liikuntaharrastus on vielä enemmän: se lataa oman terveyden ja odotettavissa olevan eliniän aikapankkia.   

Olympiamitalisteista monet elivät keskimäärin noin kolme vuotta pidempään kuin väestö yleensä, British Medical Journalin julkaisema tutkimus kertoo.

– Suomalaistutkimuksessa todettiin, että kestävyysurheilussa menestyneet urheilijat elivät pidempään kuin muut urheilijat. Urheilulliseen elämäntapaan kuuluu myös tupakoimattomuus ja vähäinen alkoholin käyttö.

Tavallisella hölkkääjälläkin on toivoa, osoittaa muun muassa tuore tanskalaistutkimus. Sen mukaan säännöllinen 150 minuutin hidas hölkkä jaettuna korkeintaan kolmeen kertaan viikossa pidensi miesten elinikää 6,2 vuodella ja naisten 5,6 vuodella.      

– Lukuisat tutkimukset osoittavat, että suurimmalla osalla meistä on mahdollisuus voittaa oman elämämme kultamitali.

Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa liikuntaa. Nousujohteinen kuntosaliharjoittelu lisäsi tutkimustilanteessa jopa yli 90-vuotiaiden lihasvoimaa merkittävästi.

– Viimeistään keski-iän lopulla, noin  55–60-vuotiaana, aloitettu säännöllinen, myös lihaskuntoa kehittävä liikunta on erittäin tarpeellista ja vaikuttaa tulevien vuosien terveyteen ja toimintakykyyn.  

Keski-iässä harrastettu säännöllinen vapaa-ajan liikunta voi pienentää muistisairauksien, kuten dementian ja Alzheimerin taudin, vaaraa myöhäisiässä.

Lihasten kunto on ihmiselle elintärkeä, eikä niitä saa päästää surkastumaan. Vuodelepo syö ikääntyneen lihaksia kuin loinen. Lihaskato ja lihasheikkous lisäävät merkittävästi ennenaikaisen kuoleman riskiä ja heikentävät elämänlaatua.

Liikuntaa tarjotaan lääkkeeksi myös useiden pitkäaikaissairauksien ehkäisyyn, hoitoon ja kuntoutukseen. Liikunta pienentää riskiä sairastua muun muassa sepelvaltimotautiin, aivohalvaukseen ja paksusuolen syöpään. Lisäksi se estää lihomista.

– Tunnin sauvakävely päivässä auttaa pysymään samassa vaatekoossa. Jos lipsun, housunkaulus alkaa kiristää, Vuori kertoo.

Kolmannes suomalaisista ei liiku terveytensä kannalta riittävästi, vaikka meille on luotu hyvät edellytykset tätä varten kaikkina vuodenaikoina, ulkona ja sisällä.

– Jos todella haluaa pitää itsensä terveenä ja toimintakyisenä, liikunta ei ole vapaaehtoinen asia, vaan välttämättömyys.

Mikä on se mielihyvä, joka hyrähtää, kun ui kilometrin tai hiihtää kymmenen?

– Mielihyvähormoni endorfiini liitetään mielellään liikunnan yhteyteen. Asiasta on kiistelty, sillä endorfiinia alkaa erittyä mittavasti vasta pitkäkestoisessa keskiraskaassa liikunnassa, vaikka tunnin hölkän aikana, Vuori sanoo.  

Mielihyvä voi nousta myös lajista ja sen hallinnasta sinänsä, sen tuottamasta sosiaalisesta bonuksesta, uusien taitojen oppimisesta, joukkuepelistä tai yksinkertaisesti siitä, että liikunta irrottaa arjesta.

– Metsäkävely on minun suosikkini. Missään muualla ajatus ei kulje yhtä kirkkaasti.

Motivaatio on avainsana, joka selittää, miksi toiset liikkuvat säännöllisesti, toiset eivät.  Tämä kävi ilmi TtM Sari Aaltosen väitöstutkimuksessa, jonka mukaan myös geneettisillä ja ympäristötekijöillä on osuttaa asiaan.

Säännöllisesti ja useita vuosikymmeniä liikuntaa harrastaneita henkilöitä motivoi sekä omien taitojen ja fyysisen kunnon kehittäminen että liikunnan tuoma psyykkisen hyvinvoinnin kokemus.

Sisäisen motivaation löytyminen saattaa olla avain, joka saa laiskanpulskeat liikkumaan ja – mikä tärkeintä – saa heidät jäämään koukkuun pitkäaikaiseen ja pysyvään liikunnalliseen elämäntapaan.

*****

Aloittelija: hanki kestävyyskuntoa

*****

Edistynyt liikkuja: kohenna kuntoa

teksti Riitta Heimonen

kuva Timo Pyykkö

Juttu on ilmestynyt Avun numerossa 36/2013.