Se lukee sitten lehdessä, kuolinilmoituksen muodossa, kun minä lopetan tupakoinnin, tapasi Eino Pohjolainen kerskua. Tupakkaa paloi kaksi, kolmekin askia päivässä, eikä mies ollut koskaan kokeillut lakkoa. Ei edes isän tuskallinen menehtyminen keuhkosyöpään saanut häntä harkitsemaan lopettamista.

– Aloin sauhuttaa murrosikäisenä. Jos poika ei 60-luvulla polttanut, hän oli aivan nynnerö, ei ollut mies eikä mikään. James Deanillakin roikkui tupakka huulilla, ja minä harjoittelin peilin edessä, jotta näyttäisin yhtä coolilta. Olin olevinani Marlboro-mies, Pohjolainen kertoo.

Hänestä tuntui, että tupakoimalla kelpasi kovien kundien porukkaan ja että tupakka teki hänestä jotenkin luovemman. Keuhkoissa tosin rohisi ryöppynä limaa, ja miestä yskitti alvariinsa, mutta sehän kuului asiaan. Tupakoinnin lopettamista Pohjolainen ei ajatellut senkään takia, että oli varma, ettei pystyisi siihen – eikä hän halunnut pettyä itseensä.

Osoittautui, että mies oli väärässä. Kiskottuaan kessua 35 vuotta hän tumppasi tupakan kertalaakista. Selkä oli jo seinää vasten: joko hän luopuisi tupakasta tai kuolisi keuhkoahtaumatautiin.

Eräänä talvipäivänä Eino Pohjolainen sivakoi hiki päässä hiihtoladulla. Tuntui siltä kuin ylämäet olisivat pidentyneet ja käyneet jyrkemmiksi. Oliko kyseessä maan vai mahan nousema, hän aprikoi. Kun kunnalliskodin mummot menivät heittämällä hänen ohitseen, hän nolostui. Piti kumartua happea haukkoen mukamas solmimaan monojen nauhoja, jotta mammat eivät älyäisi, ettei hän pysynyt heidän perässään.

– Elin kauan ja hartaasti kuin viimeistä päivää. Söin, join ja poltin liikaa. Se sai itsetuntoni murenemaan. Aloin hiihtää, koska halusin todistaa, etten ollut vielä ihan arkkukamaa. Nuorena miehenä urheilin paljon, ja kuvittelin vauhdin jälleen löytyvän limojen irrottua keuhkoista.

Röörit eivät kuitenkaan yskimällä auenneet, ja lopulta Pohjolainen marssi työterveyslääkärin puheille. Tämä työnsi uloshengityksen voimakkuutta mittaavan PEF-mittarin miehen kitaan. Pohjolaisen puhaltama lukema oli alhainen, ja lääkäri totesi, että potilaalla oli krooninen keuhkoputkentulehdus. Lääkäri kehotti Pohjolaista menemään jatkotutkimuksiin.

Tampereen yliopistollisessa sairaalassa diagnosoitiin keskivaikea keuhkoahtaumatauti. Sen suurin riskitekijä on tupakanpoltto, ja noin puolet tupakoitsijoista sairastuu siihen ajan myötä.

– Se tyrmäsi, kun tajusin, että kyseessä oli parantumaton, etenevä sairaus. Itsesääliin ja katkeruuteen vajoamisen vaara oli suuri. Miksi juuri minä? Tupakkakaan ei maistunut, mutta ajattelin yhä, etten lopettaisi tupakoimista koskaan. Kun yksi lääkäreistäni kuuli, että poltin edelleen, hän karjui, että ”olet hullu, tulet tukehtumaan muutamassa vuodessa ellei keuhkosyöpä armahda ja tapa sinua sitä ennen”.

Julmasta ukaasista huolimatta – tai ehkäpä sitä uhmatakseen – Pohjolainen poltti vielä toista vuotta. Mallasjuomat hän oli jo vaihtanut maitoon, vertaistuen avulla, mutta tupakasta luopumista piti kypsytellä. Ensin hän vähensi tupakointia kymmeneen savukkeeseen päivässä ja sopi kotona, että vastedes poltetaan vain parvekkeella. Se otti pakkasella pattiin. Pohjolainen alkoi tolkuttaa itselleen, että kyse ei ole siitä, etteikö hän saa polttaa, vaan ettei enää tarvitse polttaa. Itsesuggestiota vahvisti se, kun tuntui, että hän oli ollut muutaman päivän tyystin hengittämättä.

– En ajatellut varsinaisesti lopettavani tupakointia, vaan kokeilevani säilynkö hengissä ilman sitä. Jokainen tunti oli minulle voitto. Nikotiinilaastari ahterissa avitti aamuja parin viikon ajan, eikä yhtään retkahdusta tullut, onneksi.

Jos Pohjolainen olisi tiennyt, ettei lopettamiseen kuole, hän olisi saattanut kokeilla sitä jo aiemmin.

Paljon vaikeampaa oli omaksua uudet elintavat.

– Ihmettelin, mitä teen sillä ajalla, mikä tupakoinnista vapautui. Otti myös oman aikansa hyväksyä se, etten voi krooniselle sairaudelle mitään. Yritin opetella olemaan kiitollinen siitä, että olen saanut elää näinkin kauan.

Ilman vaimon ja ystävien tukea Pohjolainen olisi mahdollisesti masentunut ja saattanut sortua polttamaan.

Hänestä onkin erittäin tärkeää, ettei jää keuhkoahtaumataudin kanssa yksin. Puhuminen auttaa aina, eritoten, jos löytää aktiivisen kuuntelijan. Itsensä syyttäminen sen sijaan on turhaa.

– Katuminen ei kannata, vaan myrkyttää mielen. En liioin halua pelätä tulevaa, koska kuolemanpelko ei estä kuolemasta, mutta se estää elämästä.

Tämänhetkistä vointiaan Pohjolainen kuvailee ”normaalin sairaaksi”. Se tarkoittaa, että sairaus jää hänen mielessään taka-alalle, ellei se oirehdi erityisesti. Keuhkoputkentulehduksia on ollut vuosien saatossa vain muutama. Pohjolainen uskoo hyötyneensä keuhkoahtaumataudin lääkehoidosta, ja hänen mielestään lääkkeitä kannattaa käyttää säännöllisesti myös silloin, kun tuntuu, että nyt ei tarvitse.

– Sairauteeni ei ole onneksi kuulunut pahoja pahenemisvaiheita. Olen saanut pihistä ilman sairaalajaksoja ja lääkehappea jo yli 20 vuotta. Toivon tämän tilanteen jatkuvan.

Sairaudestaan huolimatta Pohjolainen jaksoi askarrella automaation parissa UPM:n Tervasaaren tehtailla eläkeikään asti. Nykyisin 70-vuotias valkeakoskelainen viihdyttää itseään rustaamalla kolumneja paikallislehteen ja harrastamalla säännöllisesti liikuntaa. Hän pitää kumpaakin loistavana lääkkeenä: ajatusten purkaminen paperille hoitaa päätä ja liikkuminen lisäksi kehoa. Myös hurtin huumorin merkitys jaksamiselle on suuri.

– Ikävän moni kuolee huumorintajuihinsa tulematta. En tiedä, pidentääko nauru elämää, mutta elämän laatua se varmasti parantaa. Kunpa vielä oppisin aidosti nauramaan itselleni. Aiheita olisi niin paljon, että se takaisi hauskan loppuelämän.

*****

Hälytys!

Oireet. Jatkuva aamuihin painottuva limainen yskä tai hengenahdistus arjen rutiineissa, esimerkiksi siivotessa tai kauppakasseja kantaessa, ei ole normaalia. Oireet voivat viestiä siitä, että keuhkojen toimintakapasiteetista on enää 50 prosenttia jäljellä.

Jos olet tupakoinut 15–20 askivuotta, tarkista keuhkojesi kunto spirometria-mittauksella terveyskeskuksessa tai työterveyslääkärillä. (20 askivuotta tarkoittaa yhtä askia päivässä 20 vuoden aikana tai kahta askia päivässä 10 vuoden aikana.) Jos arvot ovat hyvät, on optimaalinen hetki lopettaa tupakointi.

Jos arvot ovat huonot, lopettamisen myönteiset vaikutukset näkyvät silti heti. Jo 20 minuutin kuluttua syketiheytesi ja ääreisverenkiertosi paranevat, ja muutkin hyödyt ilmaantuvat nopeasti. Keuhkosyövän riski puolittuu kymmenessä vuodessa.

*****

Keuhkoahtauma, yleistyvä kansantauti

Keuhkoahtaumatauti on maailman neljänneksi yleisin kuolemaan johtava sairaus. Arvioidaan, että noin puolet tupakoitsijoista sairastuu siihen. Suomessa sairastuneita on arvioiden mukaan 200 000–250 000. Naisia ja miehiä on yhtä paljon. Naiset sairastuvat herkemmin kuin miehet, mutta syytä tähän ei tiedetä.

– Keuhkoahtaumataudissa on kyse pitkäaikaisesta keuhkoputken limakalvojen tulehduksesta, joka aiheuttaa keuhkoputkien osin palautumatonta supistumista. Yleensä ensimmäisenä ahtautuvat pienet hengitystiet. Osalla sairastuneista on myös keuhkolaajentuma, kertoo keuhkosairauksien erikoislääkäri Timo Helin.

Suomessa sairaus käynnistyy lähes aina tupakoinnin seurauksena. Suurin riski sairastua on niillä, jotka ovat aloittaneet tupakoinnin nuorena sekä niillä, jotka ovat polttaneet 20 askivuotta tai enemmän.

Alkuvaiheessa keuhkoahtaumatauti on usein oireeton. Tyypilliset oireet, kuten yskä, lisääntynyt limaneritys ja rasitushengenahdistus, alkavat vähitellen. Pitkälle edetessään sairaus tuhoaa keuhkokudosta. Tämä vaikeuttaa hapen saantia ja johtaa toimintakyvyn heikkenemiseen.

– Keuhkoahtaumataudin tärkein hoitomuoto on tupakoinnin lopettaminen. Se parantaa keuhkojen toimintaa ja katkaisee taudin pahenemisen. Tupakoinnin lopettaminen on myös taudin tärkein ehkäisykeino. Lopettaminen kannattaa minkä ikäisenä hyvänsä, sillä jos tautia ei vielä lopettamishetkellä ole, sitä tuskin tulee sen jälkeenkään.

Tupakoinnin lopettaminen vaikuttaa suuresti keuhkoahtaumataudin ennusteeseen. Jos tupakointi loppuu, ennuste on kohtuullisen hyvä. Jos tupakointi jatkuu, ennuste on jossain määrin huonompi kuin esimerkiksi monissa syövissä.

– Hoitamattomana keuhkoahtaumatauti voi johtaa nopeasti kuolemaan. Potilas ei varsinaisesti tukehdu, vaan vajoaa hiilidioksidi-narkoosiin, eli nukahtaa.

Jos potilas lopettaa tupakoinnin, hyötyy hän myös lääkehoidosta. Hoitona käytetään keuhkoputkia avaavia lääkkeitä,   antibiootteja ja kortisonia. Lääkkeiden avulla voidaan lievittää oireita ja vähentää pahenemisvaiheita. Pahenemisvaiheissa potilas kokee hengenahdistusta myös levossa.  Lisäksi pahenemisvaiheisiin liittyy usein hengityksen vinkunaa ja  tavallista enemmän yskää ja ysköksiä. Kaikilla potilailla pahenemisvaiheita ei ole, koska taudin ilmenemismuodot vaihtelevat.

– Vaikeassa keuhkoahtaumataudissa voidaan harkita kotihappihoitoa. Se parantaa jossain määrin elämänlaatua sekä potilaiden ennustetta parantamalla eri elinten hapensaantia. Hoidon ehdoton edellytys on, ettei potilas saa tupakoida.

Itsehoidon kulmakivi on säännöllinen ja monipuolinen liikunta. Se parantaa toimintakykyä ja vaikuttaa positiivisesti mielialaan. Lajilla ei ole väliä, kunhan se saa hengästymään.

Hengästyminen on keuhkoahtaumatautipotilaalle hyväksi, koska se parantaa keuhkojen tuuletusta nostaen samalla kestävyysliikunnan tasoa. Myös terveellisen ruokavalion tulisi olla osa keuhkoahtaumataudin hoitoa, sillä monesti potilaat laihtuvat, koska pelkkä hengitystyö kuluttaa valtavasti energiaa.

– Niin ikään ylipaino on ongelmallista, koska ylimääräisten kilojen kantaminen on tunnetusti varsin raskasta, Helin sanoo.

Teksti Maarit Vuoristo

Kuvat Timo Pyykkö

Juttu on ilmestynyt Avun numerossa 30/2013.