Metsän peittämät jylhät vuorenrinteet nousevat vuonon molemmin puolin yli kilometrin korkeuteen. Ylimmillä huipuilla näkyy vielä näin kesällä lumen peittämiä alueita.

Alhaalla vuonon rannassa on tänään mukava t-paitakeli: aurinkoista ja lämmintä. Turkoosi vesi kimmeltää, aallot lyövät hiekkarannalle. Vesi tosin on sen verran viileää, että vain pikkulapset uskaltautuvat uimaan.

Kallioinen vuorenrinne muodostaa paikalle amfiteatterimaiset puitteet, ja siellä täällä näkyy pieniä vesiputouksia. Olemme Flåmin kylässä Etelä-Norjassa, noin kahden ja puolen tunnin ajomatkan päässä Bergenistä.

Täältä löytyvät monien mielestä eräät Norjan kauneimmista vuonoista – edessä avautuva Aurlandsfjorden ja siitä haarautuva Nærøyfjorden, joka pääsi vuonna 2005 Unescon maailmanperintöluetteloon. Molemmat ovat 200 kilometriä pitkän Sognevuonon eteläisiä sivuhaaroja.

Alue on todellinen klassikkokohde. Jo 1800-luvun puolivälissä ensimmäiset brittimatkailijat saapuivat tänne.

Höyrylaivojen aikakausi teki Norjan vuonojen kaltaisista paikoista helpommin saavutettavia. Kuten nykymatkailijoita, myös tuon ajan turisteja kiinnostivat luonto, hienot maisemat ja paikallinen kulttuuri. Flåmiin saapui lisäksi kalastusmatkailijoita, joita houkuttelivat erinomaiset lohiapajat.

Mutta miksi he matkustivat juuri Norjaan? Eräinä brittien matkakuumeen aiheuttajina on pidetty englantilaisia taiteilijoita, kuten James Randellia, jonka vuonomaisemia esittävät maalaukset nousivat suosioon Lontoon taidegallerioissa. Ne innostivat ihmisiä reissaamaan, aivan kuten Instagram-kuvat tekevät nykyään.

Tuon aikakauden jäljet näkyvät Flåmissa vieläkin. Kylän laidalla seisoo suuri valkoinen rakennus, hotelli Fretheim. Aluksi turistit majoittuivat kaupungin varakkaimman miehen, Christen Fretheimin luona, ja vuonna 1882 hän rakensi matkailijoille talon, joka tunnettiin kylässä ”englantilaisena huvilana”.

Nykyään se on laajentunut hotellikompleksiksi, jonka vanhan puolen huoneissa on yhä menneen ajan brittieleganssia. Siellä voi myös nähdä kummituksen. Väitetään, että paikkaa 1900-luvun alussa johtanut Marthe Fretheim tekee iltaisin kierroksen hotellissa.

Brittien jälkeen Flåmin ovat löytäneet monet muutkin, ja juuri nyt näyttää siltä kuin käynnissä olisi Baabelin tornin kesäretki. Keskusaukiolla liikkuu kymmeniä kansallisuuksia ja ympärillä kuuluu kielten sekamelska.

Syy väenpaljoudelle on laituriin parkkeerattu kahden kerrostalon kokoinen laiva. Bermudan lipun alla seilaava risteilyalus Azura on tuonut yli 3 000 matkustajaa pyörimään päiväksi Flåmiin.

Ensimmäiset kiertomatkailijoita kuljettavat laivat saapuivat Norjan vuonoille jo 1890-luvulla. Nykyään alusten koko on kuitenkin aivan toista luokkaa, ja tällaisia jättialuksia saapuu kylän satamaan kesällä lähes joka päivä.

Matkailijamääriä lisää sekin, että Aurlandsfjorden ja Nærøyfjorden ovat osa Norway in a Nutshell -nimistä kierrosta, jonka aikana pääsee näkemään vuonoja ja vuoristomaisemia junan, bussin ja laivan kyydissä.

Serpentiinitie mutkittelee vuoren rinnettä ylös, ja vuonon sininen vesi väreilee kaukana alhaalla. Maisemia ei kuitenkaan parane ihailla liikaa, sillä huomio täytyy pitää liikenteessä.

Tie on liian kapea kahdelle autolle, ja vastaantulijoita kohdattaessa jommankumman täytyy pysähtyä ja peruuttaa lähimmälle levennetylle kohdalle.

Olemme matkalla kohti Aurlandsfjelletin vuorenhuippua. Seitsemän neulansilmämutkan ja usean peruutuksen jälkeen teemme välipysähdyksen Stegasteinin näköalapaikalla. Moderni puurakennelma kurottautuu 30 metriä vuoren seinämästä ulos, ja sen päästä on alas vuonolle 650 metrin pudotus. Norjalais-kanadalaisen arkkitehtikaksikon suunnittelema tasanne tekee kieltämättä vaikutuksen.

Joku puristaa kaidetta rystyset valkoisina, ja näköalapaikan päässä aasialainen pariskunta sommittelee selfiekeppi heiluen täydellistä lomakuvaa.

Stegasteinin jälkeen vastaantulijoiden määrä vähenee, ja pääsemme ilman ylimääräisiä pysähdyksiä vuoriylängölle. Siellä havumetsän peittämät rinteet vaihtuvat karumpiin näkymiin.

Sammal peittää kivisen maan, eikä missään näy puun puuta. Ympärillä on laakeita lumen peittämiä alueita ja sulamisveden muodostamia lammikoita.

Ero Flåmin kylän turistivilinään on melkoinen. Matkailijoiden sijaan täällä liikkuu vain kitukasvuista ruohoa tien poskessa syöviä lampaita.

Palaamme pienen matkan alaspäin ja pysäköimme parkkipaikalle, josta lähtee patikointipolku läheiselle Prestvuorelle ja Aurlandsfjordenin parhaiden näkymien äärelle.

Kapea polku vie ensin laakealle kukkulalle, jonka päältä varjoliitäjät laskeutuvat vuonoa kohti. Yläoikealla häämöttää vuoren huippu, jota kohti menee tasaiseksi tallattu kävelyreitti. Pian polku jyrkkenee, eteneminen hidastuu ja ensimmäiset hikipisarat nousevat otsalle.

Alas rinnettä tulee kaksi retkeilyvarusteisiin pukeutunutta naista. Tervehdimme ja kysymme, onko vuori kipuamisen väärti.

”On, mutta tämä on helpoin osuus. Samanlaisia kukkuloita on vielä kolme lisää”, toinen vastaa.

Ei auta kuin jatkaa kipuamista. Sora rahisee jalkojen alla ja kärpäset surraavat ympärillä. Vastaan tulee taas retkeilijä, tällä kertaa vanhempi mies. Tiedustelemme, kuinka pitkä matka huipulle vielä on.

”Uskallanko kertoa totuuden?” hän aloittaa ja hymyilee. ”Tuolta parkkipaikalta huipulle kävely kesti kaksi ja puoli tuntia. Tämän kukkulan jälkeen tulee vielä laakso, sitten taas kukkula ja sitten laakso. Ja sitten olette vuoren korkeimmalla kohdalla.”

Takana on vasta puoli tuntia patikointia ja paita on jo nyt hiestä märkä, sydän hakkaa ja vesipullo on puolityhjä.

Reitti lähtee kiertämään jyrkästi kukkulan kylkeä ylös ja muuttuu kaltevaksi kallioksi, jolle astuessa pikkukivet vierivät vuorenrinnettä alas. Pian täytyy jo ottaa tukea rinteen seinämästä. Lopulta polku nousee kukkulan laelle. Kiipeäminen saa olla tässä. Maisemat ovat onneksi upeat täältäkin. Korkeutta on noin 1,3 kilometriä ja katkeamatonta lumihuippuista vuorijonoa näkyy silmänkantamattomiin.

Vuonoakin voi ihailla kukkulalta kahteen eri suuntaan. Sen pinnalla liikkuvat veneet jättävät perässään kauniin vanan. Moottorin ääniä tänne ylös ei kuulu. Syke laskee, ja rinnettä laskeutuessa voi jo nautiskella maisemista ja ihastella vuoristokukkia.

Ensimmäisellä lautasella on piparjuuriöljyllä siveltyä grillattua tonnikalaa ja seuraavalla paikallista vuohenjuustoa kauden kasvisten kera. Sitten eteen tulee porsaan mahaa ja kylkeä punaviinikastikkeessa, jonka jälkeen pitäisi vielä jaksaa syödä annos grillattua lampaan kuvetta lukuisine lisukkeineen.

Jos vuorikiipeily kulutti muutaman ylimääräisen kalorin, Hotelli Freitheimin yhteydessä toimivassa ravintola Arvenissa ne saa varmasti takaisin.

Pääosin lähiseutujen raaka-aineista kokatut annokset ovat herkullisia ja varsinkin nätisti asetellut alkupalat ovat kauniita kuin ikkunasta avautuva vuonomaisema. Söivätkö entisajan brittilorditkaan näin hyvin matkoillaan?

Vaikka tänne matkustetaan ennen kaikkea luonnonmaisemien vuoksi, Flåmista ja lähialueilta löytyy myös kulinaristisia kohteita. Toinen sellainen on kylän keskeltä löytyvä Ægir-panimoravintola. Se on olutfanien pyhiinvaelluskohde, joka on valittu kolme kertaa putkeen Norjan parhaaksi panimo-ravintolaksi.

Tärkein syy ovat kansainvälisiä palkintoja voittaneet oluet. Täällä ei kaihdeta uusien tyylien kokeilemista: Ægir on muun muassa tehnyt kirsikkaolutta vuonon varrella kasvaneista kirsikoista sekä chilillä terästettyä mango-ipaa.

Jos oluen ja syömisen yhdistäminen kiinnostaa, paras valinta on ”viikinkilankku”, joka sisältää viisi pientä ruokalajia ja niihin sopivat pikkulasilliset olutta. Kattaus alkaa äyriäisillä belgialaistyylisen witbierin kanssa, päättyen suklaaganacheen tumman portterin kera.

Alueen kolmas kulinaristinen ylpeys löytyy pienestä Undredalin kylästä, jossa sanotaan asuvan 80 ihmistä ja 300 vuohta. Sieltä tulevatkin joidenkin mielestä Norjan parhaat vuohenjuustot.

Undredal on käytännössä joukko harjakattoisia puisia omakotitaloja vuonon varrella, jylhien vuorten lomassa. Sorkkaeläimiä ei kylän keskellä näe, sillä maatilat ovat ylempänä rinteessä.

Ei ole sattumaa, että juuri täällä osataan tehdä hyvää juustoa. Ensinnäkin: jyrkässä laaksossa ei ole kovin paljon viljelysmaata, mutta se sopii sitäkin paremmin eläinten laidunmaaksi. Toinen syy on paikan eristyneisyys. Undredaliin valmistui maantieyhteys vasta vuonna 1988.

Sitä ennen tänne pääsi vain meriteitse tai kävellen vuorten yli. Siksi paikalliset tekivät vuohenmaidosta pitkiä kuljetusmatkoja kestävää juustoa.

Sitä voi ostaa mukaan pienestä vierailukeskuksesta, jonka yhteydessä on juustonvalmistusta ja sen historiaa esittelevä näyttely.

Sen jälkeen voi vaikkapa käydä ihmettelemässä kylän toista nähtävyyttä, vuonna 1147 valmistunutta kirkkoa, jossa on vain 40 istuinpaikkaa.

Navakka viima puhaltaa vasten naamaa, ja vuoret näyttävät entistä korkeammilta. Vision of the Fjord -katamaraani on juuri lähtenyt Flåmista päivän ensimmäiselle vuonoristeilylle.

Alus näyttää geometrisine muotoineen ja tummennettuine ikkunalaseineen modernilta kelluvalta asuinrakennukselta. Hybridimoottorin voimalla kulkeva paatti liikkuu tasaisesti ja äänettömästi.

Vuonolle päästäessä viima yltyy ja kanssamatkustajat kaivavat takkeja päälleen. Viluisimmat tankkaavat kuumaa kaakaota ja siirtyvät lopulta suosiolla sisätiloihin. Upeiden maisemien takia on kuitenkin yritettävä kestää.

Vuoret seisovat vihreänharmaina seininä molemmilla puolille vuonoa, ja osa nousee pystysuoraan smaragdinvihreän vuonon pinnasta kohti korkeuksia. Rosoista kalliota peittää sammal ja siellä täällä matala mutta tiheä kasvillisuus.

Rannoilla on toinen toistaan idyllisempiä pikkukyliä. On vihreää niittyä, pastellinvärisiä omakotitaloja ja rannassa rivi säänpieksemiä venevajoja. 50 minuutin seilaamisen jälkeen käännymme Nærøyvuonolle ja pysähdymme hetkeksi Lægdafossen-vesiputoukselle, joka laskeutuu 575 metrin matkan vuonoon humisten ja vaahdoten.

Vuonolla voi kuulemma hyvällä tuurilla bongata merikotkia, hylkeitä ja jopa pieniä valaita. Nyt lähistöllä ei kuitenkaan näy kuin lokkeja. Vastaan tulee lisää kyliä. Tällä puolella vuonoa ovat monet alueen kaikkien pienimmistä asuinpaikoista. Osassa on vain kourallinen rakennuksia, eikä läheskään kaikkiin paikkoihin ole tieyhteyttä.

Vuono on kapea ja mutkitteleva, ja jokaisen kaarteen jälkeen näkyviin tulee uusia majesteettisia huippuja, pieniä vesiputouksia ja vehreitä laaksoja. Näkymä on satumainen. Ei ihme, että Nærøyfjordenin oli yksi esikuvista, kun Disneyn animaatiostudioilla piirrettiin Frozen-hittielokuvasta tutun Arendellen prinsessakaupungin maisemia.

Risteilyn päätepysäkki on Gudvangenin kylä, jonka suurin vetonaula on viikinkiaiheinen teemapuisto. Puuaidan takana viikinkiasuun pukeutunut mies heittää kirveen keskelle monen metrin päässä olevaa maalitaulua.

Vaikuttaa kornilta, mutta Gudvangenin on tiettävästi Norjan vanhimpia kauppapaikkoja, jossa viikingit aikoinaan oikeasti liikkuivat. Teemapuistoakin mainostetaan historiallisia faktoja kunnioittavaksi oppimiskeskukseksi.

Palaamme bussikyydillä takaisin Flåmiin, loputtoman tuntuista maantietunnelia pitkin.

Kun ilta saapuu ja risteilyalus jatkaa matkaansa, kylä tyhjenee. Yhtäkkiä on hiirenhiljaista, ellei oteta huomioon erään omakotitalon asukasta, joka on päättänyt leikata nurmikkonsa siimaleikkurilla kello 21.45.

Laiturin päässä seisoo ryhmä ihmisiä puhaltamassa saippuakuplia, katsellen eteerisen kaunista vuonomaisemaa.

Voiko tähän näkymään kyllästyä koskaan? Luultavasti ei.

Finnair lentää kesällä suoraan Bergeniin (meno–paluu alkaen 200 euroa), josta ajaa Flåmiin noin 2,5 tuntia. Vuonot voi kokea myös Norway in a Nutshell -kierroksella (alkaen noin 170 euroa).

Fretheim Hotel : Flåmin klassikkohotelli, jossa on hyvä ravintola. 2 hh alkaen noin 145 euroa.

Flåmsbrygga Hotel: Ægir-panimon tyylikäs vuonohotelli. 2 hh alkaen noin 150 euroa.

Gudvangen Fjordtell: Viikinkiteemainen hotelli Gudvangenissa. 2 hh alkaen noin 165 euroa.