Kaikki ovat kuulleet tarinoita alkoholistien hoidosta – ehdottoman raittiuden vaatimuksesta ja eristyksissä vietetystä katkaisusta. Mielikuva ei kuitenkaan välttämättä vastaa todellisuutta. Ainakaan tämä ei ole tavallisin tapa hoitaa alkoholiriippuvuutta.

Hoito ei useinkaan vaadi näin ehdottomia toimia, vaan apua on tarjolla avohoitona ja monenlaisina interventioina, niin kuin ammattilaiset sanovat

– Alkoholinkäytön puheeksi ottaminen on parhaaksi todettu ja yleisin keino yrittää päästä ongelmaan käsiksi. Se on ohjeistettu kaikille terveyden- ja sosiaalihuollon ammattiryhmille, sanoo A-klinikka Oy:n johtava ylilääkäri, päihdelääketieteen työelämäprofessori Kaarlo Simojoki.

Puheeksi ottamista tulisi tarjota, kun potilas tai asiakas on halukas tarttumaan tilaisuuteen.

– Valitettavasti todellisuus on usein toisenlainen. Apua pitäisi tarjota oikealla hetkellä ja sopivina annoksina.

Apua tarvittaisiin paljon. Alkoholin pitkäaikaishaittojen riskiryhmään kuuluu 560 000 suomalaista. Monet heistä ovat tavallisia työssäkäyviä tai eläkeläisiä. Heitä on kaiken ikäisiä ja kaikista sosiaaliluokista, ympäri Suomen.

Kaikki lähtee muutoksen tarpeesta. Kannattaa pysähtyä miettimään, jos alkoholinkäyttö huolestuttaa itseä tai läheiset ovat ilmaisseet sen häiritsevän.

– Tarpeen lisäksi tarvitaan yleensä tukea muutokseen motivoimisessa ja sen vahvistamisessa. Tähän tarvitaan ammattilaisten apua, Kaarlo Simojoki sanoo.

Suomessa alkoholinkäytöstä ei helposti huomautella. Jos joku niin tekee, hänellä on varmasti siihen syynsä.

– Ensimmäinen askel on pysähtyä tarkastelemaan tilannetta. Usein valaisevaa on jo se, että laskee rehellisesti käyttämänsä alkoholin määrän. Meillä on taipumus vähätellä kulutustamme, mutta luvut saattavat yllättää, kun laskee jokaisen annoksen.

Pelkkä päässälasku ei yleensä riitä. Kirjanpito käsin vaikkapa kalenterin kulmaan tai älypuhelimen laskurin avulla auttaa hahmottamaan, mikä on ongelman ydin. Onko se liian monen alkoholiannoksen juominen kerralla? Vai se, että drinkkejä tulee otettua liian usein? Tai ehkä molemmat?

– Riskirajat tiedetään yleensä melko hyvin, mutta silti moni huijaa itseään. Oma kulutus arvioidaan alakanttiin tai ei oteta huomioon esimerkiksi ikää. Ikääntyessä alkoholin sietokyky heikkenee ja haitat lisääntyvät, Simojoki sanoo.

Realistisen tilannekuvan hahmottaminen ei aina onnistu yksin. Silloin kannattaa hankkia lisätietoa: asiallista faktaa löytyy vaikkapa päihdelinkki.fi-sivustolta. Aina voi myös soittaa nimettömänä palvelevaan puhelimeen ja kysyä suoraan, juonko minä liikaa.

– Tällaisia puheluita tulee paljon esimerkiksi A-klinikoille. Usein lähin apu löytyy silti omasta terveyskeskuksesta, jossa pitäisi olla asiantuntemusta varhaisen vaiheen puuttumiseen.

Tosin päihdeasiat ovat vain yksi monista perusterveydenhuollon tehtävistä. Herkkä hetki voi mennä ohi, jos apua etsivä ei kohtaa riittävää asiantuntemusta, aikaa paneutua tai oikeanlaista asennetta.

Hoidon kevein taso on pyrkiä muutokseen omin avuin tiedon ja motivoinnin avulla. Läheisten tuki on valtavan tärkeää.

– Parasta olisi saada apua jo siinä vaiheessa, kun on havahtunut juovansa jonkin verran liikaa. Tämän kehityksen voi vielä saada poikki itse melko pienillä muutoksilla, jos läheiset kannustavat ja saa tarvitessaan tukea terveyskeskuksesta tai työterveyshuollosta, päihdehoidon ylilääkäri Kaarlo Simojoki sanoo.oidolla ja tuella pyritään motivoimaan elämänmuutokseen, sanoo ylilääkäri Kaarlo Simojoki.

Mikä sitten motivoi parhaiten? Tieto alkoholinkäytön haitoista ei välttämättä vaikuta yleisellä tasolla. Moni kuitenkin havahtuu, kun oman terveyden mittarit näyttävät punaista. Jokaisen on syytä pohtia perustelut muutokseen itse ja löytää motivaatio sitä kautta.

– Sitten pitää miettiä, millä keinoin voisi vähentää juomista. Onko esimerkiksi parempi vähentää annosten määrää vai alkoholin käyttökertoja? Neljän oluen sijasta kaksi tai viikonloppuna vain toisena päivänä? Onko tilanteita, joissa alkoholinkäyttö karkaa käsistä? Miten niissä voisi toimia toisin? Simojoki sanoo.

Astetta vakavampaan päihderiippuvuuteen tarvitaan yleensä hoitoa, jota annetaan terveyskeskuksissa ja työterveyshuollossa. Erikoistunutta päihdevieroitushoitoa annetaan erikoissairaanhoidossa, A-klinikoilla ja kuntoutuslaitoksissa. Silloin puhutaan jo katkaisu- tai vieroitushoidosta ja laitosmuotoisesta kuntoutuksesta.

Hoito tapahtuu kuitenkin yhä harvemmin laitoksessa, sillä avohoito on korvannut pitkät hoitojaksot suljetuissa laitoksissa. Suomen ainoa päihdehoitoon erikoistunut sairaala sijaitsee Järvenpäässä.

– Nykyään hoitolinjana on pitää laitoshoito mahdollisimman lyhyenä. Sen tehtävä on tukea avohoidossa tapahtuvaa pitkäaikaista kuntoutusta, usein loppuelämän pituista polkua. Hoidolla ja tuella pyritään motivoimaan elämänmuutokseen, ylilääkäri Kaarlo Simojoki sanoo.

Vieroitushoidossa hoidetaan – kuten nimi kertoo – vieroitusoireita turvallisesti lääkkeiden avulla. Hyvään vieroitushoitoon kuuluu myös mahdollisesti huonossa hoitotasapainossa olevien psykiatristen (esimerkiksi masennus) ja somaattisten (esimerkiksi verenpainetauti) sairauksien hoito.

– Kun potilaan vointi on tasaantunut, pohditaan ja suunnitellaan yhdessä tulevaa hoitoa joko avohoidossa tai laitoskuntoutuksessa. Tarvittaessa potilas ohjataan muualle hoitoon, kuten psykiatrisen avun piiriin. Lisäksi autetaan kiireellisten sosiaalisten asioiden hoidossa, Simojoki kertoo.

Avohoidossa voidaan tarjota erilaisia terapiamuotoja ryhmä- tai yksilöhoitona. Esimerkiksi käyttäytymisterapian ideana on parantaa potilaan itsehallintaa muuttamalla toiminta-, tunteensäätely- ja ajattelutapoja. Terapiassa opetellaan esimerkiksi välttämään tilanteita, joissa retkahdus on todennäköisintä. Samalla etsitään alkoholin tilalle muita ilonaiheita ja rentoutumiskeinoja.