Miljoonat eivät pysäyttäneet suomalaiskeksijä Aulis Kärkkäistä
Puheenaiheet
Miljoonat eivät pysäyttäneet suomalaiskeksijä Aulis Kärkkäistä
Aulis Kärkkäinen, 67, ei jäänyt lepäämään laakereilla tienattuaan miljoonia lämpöpuufirmansa myynnillä. Itseoppineen sarjayrittäjän kehittämää hengityslaitetta kehuvat mullistavaksi niin asiantuntijat, huippu-urheilijat kuin hengitysongelmaisetkin.
31.3.2019
 |
Apu

WellO2-hengitysterapialaite on tullut vastaan niin lehtimainoksissa kuin iltapäivälehtien otsikoissa. Seefeldin MM-kisoissa laitteen maine levisi ulkomaillekin, koska esimerkiksi huippuhiihtäjä Krista Pärmäkoski käyttää sitä.

WellO2 ärsytti kilpailevien maajoukkueiden valmentajia, ja innovaatiota verrattiin dopingin käyttöön.

Vastusteisen hengittämisen ja höyryhengityksen yhdistävä laite avaa ja puhdistaa hengitysteitä, ja sen avulla vahvistetaan hengityslihaksia. Monet WellO2:ta käyttävät huippu-urheilijat kokevat sen auttavan esimerkiksi korkealla harjoitellessa.

Laitteen kehittänyt Aulis Kärkkäinen ja asiantuntijat onnistuivat silloinkin selvittämään arvostelijoille, että laitteessa ei käytetä mitään kemikaaleja eikä vieraita aineita. Laite hyödyntää vain puhdasta vettä.

Tutkimustietoa hyödyistä

WellO2:n avulla voidaan harjoittaa ulos- ja sisäänhengityslihaksia säädettävän hengitysvastuksen avulla sekä tuottaa samalla lämmintä ja kosteaa ilmaa hengitysteihin. Vastuksellisen hengitysharjoittelun hyödyistä on tehty monia kliinisiä tutkimuksia, ja myös WellO2:n käytön hyödyistä on jo tutkimustietoa käytössä.

– WellO2:n käyttöä voi hyvin kutsua hengityksen fysioterapiaksi

Arvostelijoiden kritiikit ammuttiin nopeasti alas: hengitysterapialaitetta ei ole kielletty, eikä sillä ole mitään tekemistä dopingin kanssa. Norjan hiihtäjät tosin kritisoivat harjoittelua WellO2:n avulla kovin sanoin jo pari vuotta sitten.

. Missään tapauksessa sitä ei voi verrata dopingiin, sanoo Helsingin yliopiston kliinisen fysiologian emeritusprofessori Anssi Sovijärvi.

Sovijärvi kuuluu Suomen arvostetuimpiin keuhkofunktiospesialisteihin. Hän pitää WellO2:ta nerokkaana innovaationa, koska sillä voidaan monipuolisesti harjoituttaa hengityslihaksistoa, tehostaa keuhkojen tuuletusta sekä kosteuttaa ja avartaa hengitysteitä.

–Menetelmän periaate sinänsä on ikiaikainen. Keuhkopotilaita on iät ja ajat hoidettu höyryhengityksellä ja pulloon puhalluttamisella, Sovijärvi sanoo.

Hengitysterapialaite yhdistää vanhat menetelmät, höyryhengityksen ja pulloon puhaltamisen, ja lisää siihen vastuksellisen sisäänhengityksen. Säädettävän ulos- ja sisäänhengityksen avulla voidaan harjoittaa hengityslihaksia monipuolisesti ja opettaa hengittämään oikein.

Lämmin vesihöyry sisäänhengitysilmassa on hengitysteiden limakalvojen ja lihaksiston toiminnan kannalta terveellistä. Lisäksi höyry ohentaa sitkeää limaa keuhkoputkista esimerkiksi keuhkoputkien tulehduksissa. Vastus harjoittaa hengityslihaksia ja opettaa hengittämään oikein. Erillisen nenämaskin kautta höyry avaa myös ylähengitysteitä.

Laite voi auttaa jopa miljoonia hengitysongelmista kärsiviä ympäri maailmaa.

– Heille myydään kalliita lääkkeitä, jotka eivät välttämättä voi parantaa sairautta eivätkä aina merkittävästi lievittääkään esimerkiksi keuhkoahtauman tai astman aiheuttamia toimintahäiriöitä, professori Sovijärvi muistuttaa.

Sovijärven mukaan hengityksen omatoimisella harjoittamisella WellO2-tyyppisellä laitteella voi olla suotuisa vaikutus keuhkojen toimintaan muun muassa rasitushengenahdistuksen, yskän, astman ja keuhkoahtaumataudin helpottajana. Asiaa tutkitaan nyt tieteellisissä kliinisissä kokeissa.

Äärettömät markkinat

Suomen apteekkeihin WellO2 tuli myyntiin syksyllä 2016. Laite valmistetaan Puolassa. Sillä on maailmanlaajuinen patentti.

Tähän mennessä WellO2-hengitysterapialaitetta on myyty noin 15 000 kappaletta, mutta markkinat ovat äärettömät. Pelkästään Helsingin aikuisväestöstä 11 prosentilla on lääkärin toteama astma ja 5–6 prosentilla keuhkoahtaumatauti.

– Hengitysharjoittelulla voidaan ainakin teoreettisesti auttaa myös monia terveitä ihmisiä, joilla hengitys on vaikeutunut vyötärölihavuuden takia. Harjoittelun avulla voidaan parantaa esimerkiksi pallealihaksen toimintaa ja tehostaa keuhkojen tuuletusta, Sovijärvi sanoo.

Syksyllä 2018 laite herätti laajaa kiinnostusta Kiinan Taizhou Medical Expossa. Tuotetta on kehunut myös tohtori JingJing Zu, joka johtaa tiimiä, jonka tehtävänä on edistää kansainvälisten terveysinnovaatioiden pääsyä Kiinan markkinoille.

”WellO2:n kaltainen tuote voi olla satojen miljoonien arvoinen bisnes Kiinassa”, tohtori hehkuttaa Hapella Oy:n tiedotteessa.

Toinenkin menestyvä keksintö

Aulis Kärkkäinen on ponnistanut vaatimattomista oloista. Viljo-isä taisteli sodissa ja peri entisen Haapalan torpan Kiuruvedellä. Yhdeksänhenkisen suurperheen kahden huoneen ja keittiön mökissä seinät eivät aina pitäneet pakkastakaan.

Lapset tottuivat jo varhain kovaan työntekoon, teini-iässä Auliskin painoi savottatöissä. Koulut jäivät käymättä, ja elämässä piti mennä eteenpäin kovan työnteon ja kekseliäisyyden avulla.

Veljensä Olavin kanssa Aulis loi menestyvän lämpöpuufirman, Lunawoodin. Myydessään firman pääomasijoittajille vuonna 2010 veljekset tienasivat miljoonia.

Aulis ei vetäytynyt eläkepäiville, vaan halusi kehittää avun vaivaan, josta oli kärsinyt jo pienestä saakka. Köyhän perheen poika ei koskaan unohda vinkuvaa ja ahdistavaa hengitystä, joka vaivasi varsinkin talviöiden pimeinä tunteina. Koulun hiihtokilpailuissa Aulis tempaisi lähdössä kovan vauhdin, mutta happi tuntui loppuvan jo alkumatkasta.

Hengitysongelma paheni 1980-luvulla. Hän ei pystynyt hengittämään vuosikymmeniin ollenkaan tukkoisen nenän kautta.

Kärkkäisellä diagnosoitiin astma 1990, ja kun 2000-luvun alussa hengitysongelmia pahensi myös stressi, oireita pyrittiin helpottamaan lääkkeillä. Samaan aikaan, kun Aulis ja Olavi rakensivat Lunawoodia, Auliksen pojan Timon aivosyöpä uusiutui ja vei lopulta hänestä voiton.

Oman lapsen menetys ja firman rakentaminen veivät terveyttä yhä huonompaan kuntoon. Aulis Kärkkäisestä tuli lääkkeiden suurkuluttaja.

Prototyyppi syntyi omasta tarpeesta

Lääkkeet nostivat elimistön kapinaan. Elämän täyttivät kramppikohtaukset, unettomuus ja sydämen rytmihäiriöt.

Apu hengitysongelmiin löytyi saunasta: höyry ja kosteus helpottivat. Kun Aulis haki apua pahenevaan hengenahdistukseen terveyskeskuksesta, kokenut hoitaja antoi tyhjän lääkepullon ja letkunpätkän.

– Hengittele pulloon, hoitaja opasti.

WellO2:n prototyyppi, pelkistetty letkun, muovipullon ja korkin yhdistelmä, oli valmis vuonna 2006.

Vuonna 2012 Kärkkäinen kokosi ympärilleen tiimin, jonka kanssa kehitti oikean prototyypin. Laite nimettiin WellO2:ksi ja se määriteltiin hengitysterapialaitteeksi.

– WellO2 ei ole lääkinnällinen laite. Laite syntyi puhtaasti omaan tarpeeseen. Olen puhaltanut yli 70 000 kertaa WellO2:een ja harjoitutan hengitystäni sillä päivittäin.

Kärkkäinen kertoo, että hänen hengityskapasiteettinsa on nyt 15 prosenttia suurempi kuin 90-luvun alussa.

Kommentoi »