Harmaaseen, hyvin istuvaan pukuun sonnustautunut nuori mies pitää sadetta näyteikkunoiden valaiseman ostoskadun varrella. Hänen asukokonaisuuteensa kuuluu monta tyylikkään italialaismiehen tunnusta: merkkikello, nahkakengät sekä huolitellut hiukset.
Simone Vasoio myös työskentelee muodin parissa. Hänen kaltaisiaan ammattilaisia näkee paljon merkkiliikkeitä pursuavissa Milanon keskustakortteleissa, kuten tämän Via Gesù -kadun varrella.
Suunnittelua opiskellut Vasoio kertoo, että vaikka kilpailu on muotialalla kovaa, sille pyrkiviä kaupungissa riittää.
”Tänne tulee nuoria ympäri maailman opiskelemaan taideaineita ja kauppaa, ja monet jäävät.”
Milanon asema Italian ja koko maailman muodin yhtenä keskipisteenä näkyy hienostuneessa katukuvassa. Kaupunki tarjoaa matkailijalle kuitenkin myös muunlaista uutta ja kiinnostavaa.
”Milano on viime vuosina elävöitynyt”, Vasoio sanoo. ”Siitä on tullut entistä kansainvälisempi, ja luovilla aloilla tapahtuu täällä paljon. Perinteisten muoti- ja designviikkojen lisäksi viime vuonna käynnistyi valokuvataiteen viikko, ja muutama vuosi sitten avautui taidekeskus Fondazione Prada.”
Milano on perinteisesti ollut Italiassa myös finanssialan keskus, vanha teollisuuskaupunki. Muualla maassa milanolaisia pidetäänkin urakeskeisinä.
Vasoio myöntää, että työ on täällä iso osa elämää, mutta hänen mielestään paikalliset osaavat myös ottaa rennosti. Siitä kertoo esimerkiksi vahva aperitivon perinne: ystävät tai kollegat tapaavat usein nauttien juotavaa ja purtavaa sekä jakaen kuulumisia.
Milanon ensimmäinen aperitivobaari, Gaspare Camparin perustama Camparino sijaitsee tuomiokirkon kupeessa, Vittorio Emanuele II -kauppakeskuksessa. Vuonna 1915 avattu baari on edelleen suosittu, mutta nykyään aperiitivijuomia saa lähes joka kuppilasta.
”Itse laitan aperitivolle jotain rennompaa päälle ja lähden täältä muotikortteleista Naviglin alueelle”, Vasoio vinkkaa.
Hyvästelemme hänet, ja teemme juuri vinkin mukaan.
Kun aurinko luo Naviglin kanavia ympäröivien katujen varrelle viimeisiä säteitään, kaupunginosa vasta heräilee. Kävelykatujen lukuisat terassit täyttyvät pikkuhiljaa ihmisistä ja puheensorinasta.
Eteläisessä Milanossa sijaitseva Naviglin kanava-alue on kaupungin suosituimpia illanviettopaikkoja. Seudulla on kuitenkin paikallisten parissa ristiriitainen maine. Jotkut arvioivat ravintoloiden laadun huonontuneen sitä mukaa, kun matkailijat ovat löytäneet ne.
Monen mielestä Navigli on värikkäine taloineen silti edelleen kiistatta kaupungin viehättävimpiä paikkoja. Heihin kuuluu yli kymmenen vuotta alueella asunut Emanuela Guido, joka on tullut ystäviensä kanssa Via Corsicolle tunnelmalliseen baari-bistro Ugoon juhlimaan syntymäpäiviään.
”Navigli on kauneinta Milanoa. Iltaisin täällä on aina elämää. Itse pidän alueesta myös aamuisin, kun kadut ovat tyhjillään ja tunnelma ihan erilainen”, hän selittää.
Milanolaisten suosimia illanviettopaikkoja Naviglissa ovat myös esimerkiksi Ripa di Porta Ticinesen varrella sijaitsevat ravintola Al Pont de Ferr sekä cocktailbaari Mag Cafè.
Kaupungin ravintolatarjonta on kokonaisuudessaan kiinnostava ja kansainvälinen. Italialaisen ruuan ohella erilaiset etniset keittiöt ovat täällä trendi, jota siivittää Milanoon juurtunut suuri ulkomaalaisväestö.
Hyviä japanilaisia ravintoloita on useita, esimerkiksi Corso Italialla sijaitseva Basara. Katuruokafanin kannattaa ottaa suunta kohti Chinatownia, jossa hyviä dumplingeja tarjoilee Ravioleria Sarpi.
Italialaisessa ruuassa monet paikalliset arvostavat erityisesti ravintoloita, joissa on jokin moderni juju. Esimerkiksi keskustassa sijaitsevalla Exitillä on hauska konsepti: se toimii entisen kukkakauppa-kioskin tiloissa. Keittiö on auki aamusta iltaan, ja ruokalista on koko päivän sama. Tarjolla voi olla annoksia vaikkapa croissantin kaltaisesta cornettosta aina hevosenlihatartariin ja uppomuniin. Kaikki ovat suussasulavan hyviä.
”Meiltä saa kaikkea muuta paitsi pastaa. Tätä ravintolaa ymmärtääkseen on oltava mieleltään avoin”, sanoo Exitin keittiömestari Claudio Rovai.
Ravintolan idea on heittää kaikki italialaiskeittiön tavalliset lait romukoppaan, Rovai selittää.
”Moni luulee, että italialainen ruoka on vain pastaa, jota syödään tarkkoina kellonaikoina. Milanossa koko syömisen kulttuuri on vapautumassa, ja asioita voi tehdä luovemmin.”
Kun kello lähestyy puoltapäivää, sisään lappaa puvuntakkia toisensa perään. Jotkut tilaavat kahvia, toiset istuvat jo lounaalle. Rovain idea selvästi toimii.
Uudistusmieli ja kekseliäisyys näkyvät Milanossa myös kaupunkisuunnittelussa, etenkin Porta Nuovan asuinalueella.
Siellä kohoaa taivasta kohti monenlaisia pilvenpiirtäjiä. On kansainvälisen pankin kiiltävä rakennus Piazza Gae Aulentilla, sekä 110 ja 76 metriä korkeat asuinkerrostalot, joiden parvekkeilta pilkottaa pensaita ja täydessä loistossaan olevia puita – niitä on yhteensä lähes 6 000!
Bosco Verticale eli pystysuuntainen metsä on ekologinen arkkitehtoninen hanke, josta milanolaiset ovat syystä ylpeitä. Asumisen ja puutarhan yhdistävä hanke on palkittu useita kertoja, ja siitä otetaan nyt mallia Aasian maissa asti.
Kun istuu pilvenpiirtäjien lomassa ja katselee ohi suhahtelevia kaupunkipyöriä, antiikin ajan Italia tuntuu kaukaiselta. Yhteisölliset hankkeet, joissa vanha antaa tilaa uudelle, tekevät Milanosta Italian mittakaavassa poikkeuksellisen.
Eloisaa kaupunkikulttuuria löytyy myös Porta Romanan kaupunginosasta.
Cascina Cuccagna on 1600-luvun lopulla syntynyt maatilarakennus. Se oli jonkin aikaa tyhjillään, kunnes joukko paikallisia löysi sen etsiessään tilaa, jossa kokoontua.
”Ideana on tehdä julkista hyvää. Luoda keskus, joka tuo ihmiset yhteen. Täällä esimerkiksi joogataan ja tanssitaan tangoa”, selittää Cascina Cuccagnan viestintäkoordinaattori Emanuela Plebani ja esittelee rakennuksen viehättävää sisäpihaa.
On tiistai, jokaviikkoinen toripäivä. Vehreä piha on täynnä kojuja, joissa myydään lähituottajien ruokaa juustoista vihanneksiin ja öljyihin.
On myös kukkakauppa ja terassi, jossa leppoisaa iltapäivää viettävät niin nuoret parit, vanhemmat herrasmiehet kuin lapsiperheetkin. Sisältä löytyy ravintola Un Posto a Milano, ja on paikassa hostellikin matkailijoille.
”Haluamme luoda Milanosta solidaarisemman kaupungin. Silloin, kun turvapaikanhakijoita tuli paljon, tarjosimme heille täällä tilapäismajoitusta”, Plebani kertoo.
Kaiken modernin seassa Milanossa on toki myös historiaa. Se on vähemmän silmiinpistävää kuin monissa muissa italialaiskaupungeissa, mutta sitä löytyy kyllä.
Klassikkonähtävyyksiä ovat esimerkiksi oopperatalo La Scala ja Pinacoteca di Breran museo taideaarteineen. 1300-luvulla rakennetussa Sforzescon linnassa on erilaisia vanhalle taiteelle ja esineille omistettuja museoita.
On myös Atellanin aatelisperheen talon piilotettu puutarha (Corso Magenta 65), jolla on varsin erikoinen tarina.
Leonardo da Vinci asui 1400-luvun lopussa Milanossa ja maalasi Santa Maria delle Grazie -kirkon kappelin seinään Viimeistä ehtoollista. Siitä tuli yksi maailman kuuluisimmista taideteoksista, ja suuri maalaus on kirkossa edelleen nähtävillä.
Kun teos valmistui, renessanssinero sai suojelijaltaan, Milanon herttualta Ludovico Sforzalta, lahjaksi puutarhaan kuuluvan viinitarhan. Siellä da Vinci alkoi kasvattaa köynnöksiä.
Tarina unohtui da Vincin lähdettyä Milanosta, ja sitä alettiin tuoda julki sattumien kautta vasta vuonna 2014. Sen jälkeen joukko enologeja ja arkeobiologeja sai monimutkaisen tutkimusprosessin avulla vanhat viiniköynnökset uudelleen henkiin. Puutarha avattiin yleisölle vuonna 2015, kun Milano isännöi maailmannäyttelyä.
Nyt köynnökset kasvavat hiljalleen taianomaisen puutarhan suihkulähteiden ja patsaiden suojassa, kivenheiton päässä Milanon keskustan vilskeestä. Toistaiseksi rypäleitä ei riitä sadoksi asti, mutta kenties jonakin päivänä täältä saa jälleen da Vincin viiniä.
