Osteoporoosi on luuston sairaus, jossa luun lujuus on heikentynyt ja luunmurtumia tulee enemmän. Luuntiheys on noin 25 prosenttia pienempi kuin 20–40-vuotiailla. Sairauden hoidossa olennaisinta on estää murtumat.

Myös osteopeniassa luuntiheys on selkeästi alentunut, mutta vähemmän kuin 25 prosenttia. Se ei ole varsinainen diagnoosi. Joskus osteopeniaa kuitenkin hoidetaan kuten osteoporoosia, koska siihenkin voi liittyä suurentunut luunmurtumavaara.

Suomessa osteoporoosiin sairastuneita on 300 000–400 000. Lisäksi on saman verran niitä, joilla on osteopenia.

Saamme kasvuiässä sen luumassan, jonka perintötekijät ovat määrittäneet – kunhan saamme riittävästi D-vitamiinia ja kalsiumia ja liikumme tarpeeksi. 40 ikävuoden jälkeen luumassa alkaa kaikilla pikkuhiljaa vähentyä. Tahtiin vaikuttavat perintötekijät ja sukupuoli.

Luumassan vähenemiseen voi kuitenkin vaikuttaa merkittävästi itse. Suomalaisessa tutkimuksessa selvisi, että elintavoilla, kuten ravitsemuksella ja liikunnalla, luunmurtumavaaraa voidaan pienentää puoleen 15 vuoden aikana.

Naiset ovat hennompia ja heillä on hennommat luut kuin miehillä. Siksi naisten ihanteellinenkaan luumassa ei ole yhtä suuri kuin miesten.

Naishormoni estrogeeni vaikuttaa luumassan kehittymiseen. Kun sen määrä vähenee vaihdevuosissa, myös luumassa vähenee voimakkaasti. Miehillä sama tapahtuu hitaammin.

Osteoporoosin aiheuttamia murtumia tapahtuu Suomessa vuosittain ainakin 40 000. Tavallisimpia ovat ranne- ja reisiluun kaulan murtumat sekä selkänikamien luhistumat.

50 vuotta täyttäneistä naisista lähes joka toinen saa osteoporoottisen murtuman jossain vaiheessa loppuelämäänsä. Miehistä murtuman saa joka viides tai kuudes.

Pieni koko, etenkin alipaino, on iso riskitekijä. Lievä ylipaino suojaa jonkin verran osteoporoosilta, sillä ylipainoisen luut haurastuvat hitaammin.

Vaaraa lisää myös tupakointi, koska tupakoitsijalla on pienempi luumassa kuin tupakoimattomalla. Se johtuu siitä, että tupakointi heikentää luuston ja ruston verenkiertoa, mikä rappeuttaa ne ennenaikaisesti. Se voi myös lisätä luuston happamuutta, mikä edistää luukatoa. Lisäksi tupakointi vähentää naisilla estrogeeniä.

Osteoporoosin riskiä lisäävät niin ikään monet sairaudet ja lääkitykset. Tällaisia ovat esimerkiksi reuma ja pitkäaikainen kortisonihoito.

Myös keliakia johtaa usein osteoporoosiin, koska kalsium ja D-vitamiini eivät imeydy normaalisti. Monilla aikuisilla keliakia on oireeton, ja se todetaan vasta osteoporoosin yhteydessä.

Oman osteoporoosiriskinsä voi testata Luustoliiton laskurilla osoitteessa

luustoliitto.fi/tee-luustotesti.

Toinen hyvä apuväline on FRAX-murtumariskilaskuri.

Tavallisesta kaatumisesta johtuva murtuma voi olla ensioire. Osteoporoosi voi myös näkyä pituuden lyhentymisenä.

Kuusissakymmenissä kaikkien pituus lyhenee pari kolme senttiä, koska selkänikamien välilevyjen vesipitoisuus vähenee ja jokainen välilevy madaltuu muutaman millin. Jos pituus lyhenee enemmän, se on merkki, että luut menevät kasaan. Näin ei tapahdu ilman osteoporoottisia nikamamurtumia. Ne voivat tulla ilman vammaa ja ovat joskus kivuttomia.

Myös kumara ryhti ja äkillinen selkäkipu voivat varoittaa osteoporoosista.

Eivät yleensä, mutta lapset, joilla on enemmän kuin kolme murtumaa, tutkitaan sen varalta. Lasten osteoporoosi on harvinainen ja liittyy yleensä muihin sairauksiin.

Alle 50-vuotiaiden satunnaiset murtumat eivät anna syytä huoleen. Yli viisikymppisillä murtumat johtuvat usein osteopeniasta tai osteoporoosista. Siksi luuntiheys tulisi aina selvittää, jos tämän ikäinen saa murtuman esimerkiksi kaatuessaan.

Luuntiheysmittaus on aiheellinen tehdä, jos pituus on lyhentynyt viisi senttiä, epäily osteoporoosista on syntynyt tavallisen röntgenkuvan perusteella tai ihmisellä on jokin osteoporoosille altistava sairaus tai lääkitys. Syyksi riittää sekin, jos FRAX-laskuri ilmoittaa suurentuneesta murtumavaarasta. Varmuuden varalta luuntiheysmittausta ei tehdä, koska se on röntgentutkimus, jossa potilas altistuu säteilylle.

Osteoporoosi on pitkäaikaissairaus. Hyvällä hoidolla murtumia voidaan kuitenkin ehkäistä. On tärkeää liikkua säännöllisesti, syödä monipuolisesti ja varmistaa, että saa riittävästi kalsiumia, D-vitamiinia ja proteiinia. Samoilla keinoilla ehkäistään taudin syntyä.

Liikunta ehkäisee myös kaatumisia, sillä se vahvistaa lihaksia ja kehittää tasapainoa. Lisäksi on tärkeää huolehtia, että kodin valaistus on hyvä, matot pysyvät paikoillaan ja silmälasit ovat sopivat. Jalkineiden tulisi olla tukevat. Tarvittaessa kannattaa käyttää liikkumisen apuvälineitä, kuten keppiä tai rollaattoria.

Jos murtumariski on suuri tai taudin kehitys nopeaa, tarvitaan myös lääkkeitä. Pisimpään käytettyjä ovat bisfosfonaatit, joita on tabletteina ja kerran vuodessa suoneen tiputettavana lääkkeenä. Ne estävät tehokkaasti luun hajoamista ja jopa lisäävät luun mineraalipitoisuutta. Niitä käytetään 4–5 vuotta.

Jos bisfosfonaatit eivät sovi, voidaan käyttää puolivuosittain pistoksena otettavaa denosumabia. Sitä tarvitaan yleensä loppuelämä.

Vaikeaa osteoporoosia voidaan hoitaa myös päivittäin otettavalla pistoslääkkeellä, jota käytetään enintään kaksi vuotta.

Naisilla, jotka käyttävät hormonikorvaushoitoa, muuta lääkitystä ei välttämättä tarvita, koska hormonikorvaushoito hidastaa luumassan vähenemistä.

Hoitamattomana osteoporoosi johtaa murtumiin. Jos saa lonkkamurtuman, tarvitsee leikkaushoitoa. Siihen taas liittyy riskejä ja suuri kuolleisuus. Nikamamurtumat aiheuttavat pitkäaikaista kipua ja selkärangan lyhenemisen vuoksi hengenahdistusta, ummetusta ja refluksia. Elämänlaatu heikkenee.

Hyvällä hoidolla osteoporoosia sairastava voi elää hyvää elämää.

Asiantuntijat: yleislääketieteen erikoislääkäri, CCD Ari Rosenvall/Ympyrätalon Mehiläisen osteoporoosiklinikka ja omahoidon ja kuntoutumisen suunnittelija Jenny Lohikivi/Luustoliitto.

Lähteet: Luustoliitto ja Terveyskirjasto