Marokon elämyksistä kolme on ylitse muiden: tarunomainen Marrakesh, kulttuurikaupunki Fés sekä retket Saharan aavikolle. Teimme kierroksen maan ihmeiden äärelle.

Fès Dervissien ja värjääjien kaupunki

Kello on reilusti yli keskiyön, mutta hotellin puisten ikkunaluukkujen läpi kuuluu kiihkeää rummutusta ja messuavaa laulua. Läheisessä Dar Tazin puutarhassa keskellä Fèsin vanhaakaupunkia eli medinaa pauhaa joka­vuotinen pyhän musiikin festivaali. Soitto kantaa viileässä yössä ja pitää kaupunkia hereillä.

Fès on Marokon kulttuurikaupunki. Paikallisille se tarkoittaa etenkin uskonnon ja sivistyksen keskusta, matkailijalle kiehtovaa kokemusta, jossa katselee mielellään nähtävyyksiä ja vaikkapa käsityöpuotien tarjontaa pari päivää.

Täällä sijaitsee maailman vanhin yhä toimiva yliopisto Al-Karaouine. Sen perusti kauppiassuvun tytär Fatima Al- Fihri jo vuonna 859. Yliopiston moskeija on yhä maan tär­keimpiä, mutta Al-Karaouine on avoin vain muslimeille, muiden on tyydyttävä katsomaan sen kaunista sisäpihaa moskeijan portilta. Sen sijaan läheinen Bou Inania -madrassa eli islamilainen koulu on avoin vierailijoille. Ennen tällaisissa opinahjoissa opiskelivat vain pojat, nykyään ne ovat avoimia myös tytöille.

Bou Inaniassa voi tutkia läheltä arabialaista arkkitehtuuria. Seinien zellige-mosaiikeista koostuvat kuviot toistuvat matemaattisella tarkkuudella.

Muita arkkitehtuurin nähtävyyksiä medinassa ovat satoja vuosia vanhojen puuovien taakse kätkeytyvät kauniit riadit, pienten puutarhojen ympärille tehdyt parikerroksiset rakennukset. Osa niistä toimii nyt hotelleina ja kulttuurikeskuksina, joissa voi käydä kuuntelemassa musiikkia ja juomassa minttuteetä. Moni riadeista on kunnostettu aivan viime vuosina, ja vaatimattomalta näyttävien ovien takana on kaupungissa vielä aarteita löytämättä.

Ympäri vuoden Fèsissä voi kuulla musiikkia ja nähdä tanssia niin festivaaleilla kuin konserteissa. Erityisen kiinnostavaa on suufilainen kulttuuriperinne, jonka tunnetuin taidonnäyte tänä päivänä on dervissimunkkien pökerryttävä tanssi. Suufilaisuus on islamin muoto, jossa jumalaa lähestytään esimerkiksi runojen, musiikin, tanssin ja mietiskelyn kautta.

Elanto ansaitaan yhä usein perinteisillä käsityöläistaidoilla. Medinan kujilla valmistetaan taidokkaasti kuparipatoja, taotaan rautaa ja kaiverretaan puusta huonekaluja. Täältä kannattaa hankkia nahkaiset sandaalit tai aito kuskuspata.

Erästä taitonäytöstä voi seurata Chouwara-nahkavärjäämön alueella. Mehiläiskennon muotoisissa kivitynnyreissä on värjätty nahkoja jo 1000-luvulla, ja paikkaa pidetään ­maailman vanhimpana yhä toimivana värjäämönä. Nahat käsitellään pulunkakasta valmistetussa hapokkaassa nesteessä, ja sitten ne värjätään hennasta, mintusta ja sahramista tehdyillä kasviväreillä. Kävijä saa nuuhkittavakseen mintunoksan, jolla peittää altaista nousevaa löyhkää.

Iltaisin medinan vanhojen rakennusten oviaukoista loistaa valoa hämärän keskellä. Pienessä huoneessa, jonka ovi avautuu suoraan kadulle, voi nähdä naisen hurisuttamassa kovalla vauhdilla ompelukonetta. On jo myöhä, ja pieni lapsi odottaa äitiään kynnyksellä. Työtä tehdään ympäri vuorokauden.

Arjen keskeltä löytyy merkkejä fèsiläisten ylpeydestä kaupunkinsa historiasta. Paikallinen mies osoittaa kauppa­kujalla roikkuvaa banderollia: se muistuttaa, että Marokon kuninkaan vaimo Salma Bennani on kotoisin nimenomaan Fèsin medinasta. Fèsillä on aivan oma paikkansa Marokon kuninkaallisten kaupunkienkin joukossa.

Sahara Tuhannen kasbahin laaksossa

Maisemaa puhkovat kamelinselän muotoiset kukkulat, joiden rinteillä kasvaa ruohoa kuin karvaa. Pian ne vaihtuvat kivierämaaksi. Sen takana alkaa maailman suurin aavikko, Sahara.

Retki hiekka-aavikolle on monen Marokon-matkan kohokohta. Sinne päästäkseen on ylitettävä Atlasvuoristo, sillä Marokon kaistale Saharaa jää lumihuippuisten vuorten ja Algerian rajan väliin. Ylängöiltä laskeudutaan alas laaksoihin, aavikon pohjalle. Siellä on harvakseltaan keitaita ja niissä keitaiden ympärille rakennettuja kyliä. Matkailija kohtaa täällä helposti kyläjuhlat, kun vuoden mittaan juhlistetaan ainakin ruusujen, kirsikoiden ja paikallisen argan-pähkinän kukintaa. Todran ja Dadèsin solissa voi pysähtyä kiipeilemään.

Matkaamme autolla Fèsistä Merzougan kylään, joka on yksi suosituista aavikkosafarien lähtöpaikoista. Auto ohittaa Oued Zizin, yhden alueen kauneimmista keitaista. Savi­tiilistä tehdyt asuinrakennukset näyttävät hiekkalinnoilta palmujen keskellä. Jokaisen muurin ja talon reunaan on kaiverrettu kulmikas pyramidikoriste. Se on paikallisten berberiheimojen, amazighien, symboli. Eteläinen Marokko ja koko Sahara Egyptiin asti on aluetta, jossa yhä näkee heimojen kulttuuriperinteitä.

Merzougaan päästyämme yövymme Erg Chebbin dyyneillä laadukkaassa telttamajoituksessa. Herätys on aamuviideltä, sillä tarkoitus on nähdä auringonnousu aavikolla. Kolme kamelia lepää leirin reunalla. Niiden turkki on huopaantunut ja näyttää repaleiselta matolta, koska karvapeite on vaihtumassa uuteen.

Satulasta kiinni, jyrkkä nytkähdys alas ja tempaisu ylös, kun kamelin etujalat nousevat. Liikkeellä ollaan. Kauan kamelien ei tarvitse ponnistella, sillä Erg Chebbin korkein dyyni on vain vartin matkan päässä leiristä. Kamelit jätetään dyynin juurelle, matka jatkuu paljain jaloin.

Viileä, hienojakoinen hiekka valuu rinteessä pois jalan alta. Kun pääsemme huipulle, sieltä näkyy Algerian rajan takaa nouseva aurinko. Se kultaa hiekan vähitellen sinervästä hehkuvan oranssiksi. On hiljaista, me matkailijat tuijotamme äärettömiin jatkuvaa maisemaa.

Ei ihme, että täällä kuvataan elokuvia. Läheisessä Ouarzazaten kaupungissa on kaksi elokuvastudiota. Siellä on kuvattu myös yksi tunnetuimmista Marokosta kertovista elokuvista, Bernardo Bertoluccin Suojaava taivas. Studioiden kulisseja, kuten eräässä Asterix-elokuvassa esiintyvää Kleopatran palatsia, pääsee katsomaan pientä maksua vastaan.

Seudulla on kuvattu myös televisiosarja Game of Thronesin kohtauksia, esimerkiksi Aït Ben Haddoussa. Se on parhaiten säilyneitä perinteisiä, savitiilisiä linnoituskaupunkeja Marokossa. Sen joissakin rakennuksissa, kasbaheissa, asutaan yhä. Samanlaisia savitiilisiä kasbaheja on alueella tuhansia, ja siksi tätä kutsutaankin tuhannen kasbahin laaksoksi. Muutamia on kunnostettu majataloiksi ja joihinkin, kuten entisen kauppiassuvun rakentamaan Skouran kasbahiin, pääsee myös opastetulle kierrokselle.

Sahara on kiehtonut seikkailijoita aina, ja erämaan kuivuus ja keitaiden vehreys sisältävät vahvaa elämän ja kuoleman symboliikkaa. Sveitsiläinen tutkimusmatkailija Isabelle Eberhardt matkusti täällä 1800-luvun lopulla. Eberhardt rakastui Pohjois-Afrikkaan ja kulki seuduilla mieheksi pukeutuneena, esiintyen nimellä Si Mahmoud Saadi. Hän poltti marokkolaista marihuanaa, joi runsaasti alkoholia ja heittäytyi irtosuhteisiin.

Eberhardt oli kuitenkin myös harras muslimi, joka korosti kirjoituksissaan kokemista tarkkailemisen sijaan. Matkustaminen on asioiden näkemistä jatkumona, hän kirjoitti, oman elämän kokemista ajan ja tilan mittakaavassa. Se ajatus tuntuu hyvin todelta Saharan laajuuden äärellä.

Marrakesh Vanhan ja uuden kohtaaminen

 Marokon kuuluisin kaupunki on Marrakesh, johon moni tulee vain nähdäkseen maineikkaan tarinan­kertojien aukion Djemaa El Fnan. Mutta kaupungissa näkyy kiinnostavasti myös marokkolaisen yhteiskunnan nykyaika.

Marokkoa pidetään yhtenä vuoden 2011 arabikevään ­poliittisten mullistusten jälkeisistä onnistujista Pohjois-­Afrikassa. Perustuslaki uusittiin, ja kuningas luovutti valtaa pääministerille. Nyt Marokko on alueen vakaimpia maita yhdessä Tunisian ja Jordanian kanssa.

”Marokko on muslimivaltio, ja uskonnolliset säännöt määräävät täällä myös julkista elämää”, sanoo Marrakeshissä asuva Lamia El Bouamri. ”Kukaan ei kuitenkaan välitä siitä, mitä teet yksityisesti, omalla ajallasi.”

41-vuotias kahteen puhelimeen vastaileva kiireinen nainen on markkinoinnin ammattilainen, joka työskentelee The Pearlissä, yhdessä Marrakeshin luksushotelleista. Hotellit ja niiden ympärillä aukeavat Hivernagen kaupunginosan korttelit ovat täällä pari-kolmekymppisten kiintopiste. Alueella ovat Marrakeshin suosituimmat yökerhot, ravintolat ja spat.

Millainen olisi El Bouamrin mielestä matkailijan täydellinen päivä kaupungissa? Hän veisi vieraan Marrakeshin nykytaiteen museoon ja Menaran puutarhaan, sitten syömään illallisen Es Saadi -hotellin Epicurien-ravintolassa ja päättäisi kierroksen The Pearlin kattobaariin.

Moderni Marrakesh voi yllättää, mutta matkailijoita kiehtovat yhä vanha medina kujineen ja Djemaa El Fna. Vielä 1960-luvulla Marrakeshissä oli hippireissaajia vetävää taianomaisuutta. Nyt se on esimerkiksi Fèsiä arkisempi.

Vanhankaupungin kujilla tehdään edelleen käsitöitä mutta myydään myös artesaanijäätelöä ja tyylikkäitä sisustus­esineitä. Djemaa el Fnalla kannattaa käydä aistimassa, mitä on jäljellä vuosisatoja vanhasta sadunkertojien perinteestä. Ei paljon, mutta sentään kuuluisa aukio, jossa paikalliset ansaitsevat elantoaan myymällä ruokaa ja turistihuveja.

Marrakeshissa kauniita vanhan ja uuden kohtaamispaikkoja on viime vuonna avattu Musée Boucharouite. Se on 1700-luvulla rakennettuun riadiin tehty näyttelypaikka, jossa on esillä mattotaidetta. Museo esittelee perinteisten marokkolaisten kilim-mattojen sijaan räsymattoja eli boucharouiteja. Ne ovat arkisia teoksia, joita berberinaiset ovat kutoneet omaan käyttöönsä. Niiden mielikuvituksekas värien käyttö ja kuviointi on alkanut kuitenkin herättää kansainvälistä kiinnostusta. Boucharouite-mattoihin voi törmätä kalliin sisustusmerkin valikoimissa Kööpenhaminassa, mutta täällä mattoja löytää vielä edullisesti torilta tai maaseudun berberikylissä suoraan niitä myyviltä naisilta.

Museo on myös sen perustajan Patrick de Maillartin koti. Hän on yksi monista Marrakeshiin muuttaneista länsimaalaisista, jotka ovat ostaneet ja kunnostaneet historiallisia riadeja. De Maillart piti ensin riadissaan majataloa, ja nyt hänen museossaan matot roikkuvat entisten hotellihuoneiden purkamattomissa kylpyhuoneissa tai käytävien kaiteilla.

Kaupungin kulttuuriperintöä pitää yllä myös Majorellen puutarha, jonka kunnosti nykymuotoonsa muotisuunnittelija Yves Saint-Laurent. Puutarhassa sijaitsee täällä aikoinaan työskennelleen kuvataiteilija Jacques Majorellen ateljee. Puutarha oli rakas Saint-Laurentille ja hänen puolisolleen Pierre Bergélle, ja kun Saint-Laurent kuoli, hänen tuhkansa ripoteltiin tänne. Paikan kasveja ympäröi Majorellen sinisenä tunnetulla värillä maalattu miljöö.

Marrakeshin-päivän päätteeksi kannattaa unohtaa nykyaika ja suunnata hammamiin. Vaikka puolet kylpylöiden kävijöistä täällä on matkailijoita, palvelu on perinteikästä. Se tarkoittaa, ettei kannata odottaa pelkkää hellimistä.

Asiakkaat jynssätään mustalla saippualla, ihoa kuoritaan karhealla pesusienellä kovin vedoin. Sitten ämpärillinen vettä päälle. Kaikki tapahtuu vauhdilla, mutta kylvettäjän varma käsi ohjaa eteenpäin.

Marokkolaiset käyvät hammamissa pesulla, eivät vain ­nautiskelemassa. Onneksi kylpylästä löytyy myös höyryhuone, jonka lämmössä ja rauhassa voi lepuuttaa kaupunki­kävelyssä uupuneet jalat.

Näin sinne pääsee Marokon Casa­blancaan pääsee Helsingistä muun muassa TAP Portu­galin ja Turkish Airlinesin lennoilla. Menopaluu­lennot maksavat 400–500 euroa. Casablancasta voi ottaa jatko­lennon, bussin tai junan Fèsiin tai Marrakeshiin. Valmismatkoja Suomesta Marokkoon tehdään nyt vähän, mutta TEMA-matkat myy maahan kiertomatkaa

Naisena Marokossa Ennen matkaani moni tuttu nainen kysyi, onko Marokossa turvallista matkustaa. Nais­matkailijat ovat kertoneet kohdanneensa maassa huutelua, jopa kadulla seuraamista. Lähentelyä pidetään Marokossa epä­kunnioittavana käytöksenä, mutta sitä tapahtuu.

Oma matkani sujui ongelmitta – tai se auttoi, että otin taktiikaksi välttää suoria katsekontakteja. Vasta Marra­keshissä kohtasin huutelua: ”Hymyile vähän, olet kaunis kun hymyilet!” Sain enimmäkseen kulkea rauhassa. Oman kokemukseni perusteella lähtisin Marokkoon uudelleenkin.

Jututtamani Lamia El Bouamri sanoo, että häirintä on ennen kaikkea paikallisten naisten ongelma: jos he pukeutuvat kuten länsimaiset matkailijat, heille huudellaan enemmän. Naisten oikeuksia Marokossa silti lisätään. Avioero on sallittu, perustuslakia on korjattu. Tasa-arvoa on maassa puolustettu myös jo ennen arabikevättä 2011.