Jos Saariston rengastietä ei olisi, se pitäisi keksiä välittömästi. Turun, Kaarinan ja Naantalin alueilta alkava, lähes 200 kilometrin pituinen reitti kulkee useiden suurten ja pienten saarten poikki, ja noin neljäsosa matkasta taittuu losseilla ja lautoilla.

Vain yksi lauttaväli on maksullinen, ja se kulkee ainoastaan kesäkaudella. Saariston rengastiehen voi kuitenkin tutustua kaikkina vuodenaikoina: reitin voi kulkea joko pohjoisen kautta Iniöön tai etelän kautta Houtskariin asti. 

Rengastie on Merenkulkulaitoksen vuonna 1996 käynnistämä hanke. On hyvä, että tielle on keksitty mieleenpainuva nimi: Rengastie on eräänlainen brändi, jonka ihminen muistaa, kun sen on kuullut. Näin alueen luontoon ja kulttuuriin tulee tutustuneeksi moni sellainenkin, jolle saaristo on jäänyt muuten vieraaksi.

Saariston rengastie näyttää toimivan niin kuin sen on tarkoitettukin, eli se lisää Lounais-Suomen saariston matkailua. Ehkä se samalla myös edistää Itämeren luonnonsuojelua, kun entistä useampi näkee omin silmin meriluontomme herkän kauneuden.

Matkailijan kannalta Rengastiessä on sekin hyvä puoli, että erilaisia palveluita on runsaasti saatavilla. Monentasoista majoitusta löytyy matkan varrelta, ja lossien sekä lauttojen lähtöpaikoissa on kahviloita.

Jos tulee seudulle idästä eli Helsingin suunnasta, luontevinta on valita eteläinen reitti. Se kulkee sellaisten merellisten paikkakuntien kuin Nauvon, Korppoon, Houtskarin ja Iniön kautta. Ne olivat ennen itsenäisiä kuntia, mutta kuuluvat nykyisin Paraisten kaupunkiin.

Saaristomeri on loputonta kapeiden salmien ja saarten mosaiikkia. Vesistöjen ylityksiä tulee eteen vähän väliä.

Ensimmäinen merkittävä nähtävyys tulee vastaan jo ennen kuin päästään kunnolla edes meren makuun. Paraisilla aivan tien vieressä sijaitsee Lenholmin suojelualue, jossa on harvinaisen komea lehtoniitty suurine tammineen. Se on vaikuttavimmillaan keväällä ja alkukesällä kevätesikkojen, kiurunkannusten sekä muiden värikkäiden kasvien kukkiessa, mutta kyllä vanha perinnemaisema hivelee silmää kaikkina vuodenaikoina.

Rengastien ehkä jylhimmät maisemat pääsee näkemään heti ensimmäisen lossimatkan jälkeen Prostvikissä. Tie kiemurtelee kymmenien metrien korkuisten kalliorinteiden välissä, ja aivan rannan tuntumassa kahvilan takana kohoaa jyrkkäpiirteinen kalliosaari. Saaren edustalla voi nähdä vaikka hylkeitä.

Koko Rengastie ei tietenkään ole pelkkää merinäkymien ilotulitusta, vaan enimmän osan matkaa tie kulkee varsin tavanomaisessa metsä- ja peltomaisemassa. Välillä melkein unohtaa olevansa saarella, kunnes mutkan takaa tulee taas eteen kimmeltävä meren selkä tai kapea salmi.

Kun Korppoosta on matkattu noin kymmenen kilometrin lauttamatkan päähän Houtskariin, tuntee jo olevansa aika kaukana merellä. Hiljaisuus on käsin kosketeltavaa, sillä isoja maanteitä, kaupunkeja tai muita jatkuvaa taustamelua tuottavia paikkoja ei ole kymmenien kilometrien säteellä.

Houtskarin Mossala on idyllinen saaristolaiskylä.

Meren saaristossa on yllättävän samantyyppistä luontoa kuin tuhat kilometriä pohjoisempana Lapin tuntureilla. Kummassakin paikassa vallitsee hiljaisuus, ja maisemat ovat karuja. 

Tuulen pieksämällä kallioisella luodolla monikaan luontokappale ei pärjää vuoden ympäri. Männyt ovat saaristossa usein samalla tavalla kitukasvuisia ja känkkäräisiä kuin Lapissa. Ruohokanukka on esimerkki kasvista, jonka voi nähdä Lapin lisäksi vain saaristossa.

Merikotka on paitsi Saaristomeren symboli, myös pohjoisten erämaiden uljas asukki. 

Jos matkailijasta tuntuu Saariston rengastiellä siltä, että hän kulkee järvimaisemissa, vaikutelma ei ole ihan väärä. Maisemat ovat monin paikoin kuin jostain Saimaalta tai Päijänteeltä; syntyhistoria on yhteinen.

Vaikka Itämeri on Tanskan kapeiden salmien kautta yhteydessä maailman valtameriin, se on monella tavalla erilainen elinympäristö kuin useimmat meret. Itämeri on matala, keskisyvyydeltään vain reilut 50 metriä. Sen vesi on vähäsuolaista, melkein kuin järvivettä. 

Merikotka on Saaristomeren tunnuslintu, joka on pelastunut sukupuutolta.

Vähäsuolaisuuden vuoksi Itämeressä elää sekä merien kaloja, kuten silakka, turska, kampela ja kilohaili, että alkuperältään makean veden lajeja, esimerkiksi ahven, hauki, kuha ja lahna.

Myös alueen linnuissa on merien ja järvien lajeja. Keväisellä retkelläni Saariston rengastiellä laskin 45 eri lintulajia, joista suurimman osan voi nähdä myös sisämaassa. Joukossa on kuitenkin myös haahkan, merimetson, merilokin ja räyskän tapaisia, vain merellä eläviä lajeja.

Saariston luonto on jatkuvassa muutoksessa, niin kuin se on ollut koko vuosituhantisen historiansa ajan. Osa muutoksista on osittain ihmisen aiheuttamia: esimerkiksi kalastus, maanviljely ja muut perinteiset elinkeinot muokkasivat maisemia vielä 50 vuotta sitten, mutta nykyisin pysyvää saaristolaisasutusta Myrskyluodon Maijan tyyliin on enää vähän.

Luonto kuitenkin muuttuu myös ilman ihmisen vaikutusta. Etenkin linnut levittäytyvät yhä uusiin elinympäristöihin, koska liikkuminen käy niiltä nopeasti.

Saariston linnusto on entistä monipuolisempaa: sekä yksilö- että lajimäärät ovat kasvaneet viimeisten vuosikymmenien aikana. Esimerkiksi haahka oli aikanaan sukupuuton partaalla, mutta nykyään se on yleinen kaikkialla Suomen lounaisilla merialueilla.

Myös kyhmyjoutsen, merimetso ja meriharakka ovat lisääntyneet. Sen sijaan esimerkiksi selkälokki, ruokki, riskilä ja räyskä ovat vähentyneet. Luonnon muutoksessa on aina voittajia ja häviäjiä. Merikotka sentään saatiin pelastetuksi sukupuutolta.

Itämeri on nuori meri. Se on saanut nykyisen muotonsa sekä eliölajinsa vasta viimeisimmän jääkauden jälkeen noin kymmenentuhatta vuotta sitten. Toisaalta Itämeren kallioperä kuuluu maailman vanhimpiin. Kallio on muodostunut maankuoren mullistuksissa jopa pari miljardia vuotta sitten, ja jääkausi on sitten hionut luotojen ja saarien kalliopinnat sileiksi.

Mikä parasta, tämä meren tarina ja kaikki sen ihmeellisyydet ovat kuin tarjottimella Saariston rengastien varrella. ●

Teksti ja kuvat Juho Rahkonen