Pääkirjoitus on julkaistu Image-lehden numerossa 2/2019
Luin joitain vuosia sitten lehtijutun suomalaisesta huippukokista, joka kertoi, että hänellä ei ole kotonaan lainkaan jääkaappia. Hänen mukaansa jääkaapista tulee nopeasti pelkkä säilykepurkkien hautausmaa, ruokia on parempi säilyttää tuoreina kaupassa. Vilkaisu omaan jääkaappiin todistaa tämän. Maustekurkkuja, paprikasalaattia, kapriksia, maustetahnoja ja hilloja, joista on vain maistettu.
Tällaisessa katsannossa, jossa lähiruokakauppa on keittiön jatke, on tietenkin asuttava paikassa, jossa keittiöön ei tarvitse lähteä autolla tai julkisilla. Ja ollakseen kodin ulkopuolinen keittiö kaupan valikoiman on oltava myös tuttu. Vaikka ruokatrendien mukana keittiöön ilmestyy aina jotain uutta, valtaosa elintarvikkeiden päivittäiskäytöstä on tulosta vuosien tottumuksesta juuri tiettyyn leipään tai levitteeseen. Tai itse ainakin olen ostanut samaa ruisleipää aamupalaksi koko aikuisikäni.
Näiden tottumusten muuttaminen on joko hidasta tai avointa mieltä vaativaa. Eikä se tapahdu ilman, että uusia vaihtoehtoja tehdään ahkerasti tiettäväksi. Tätä jos mitä on viime vuosien aikana tehnyt saksalaisketju Lidl, joka on strategiansa mukaisesti avannut koko ajan uusia liikkeitä myös suurten kaupunkien kasvualueille ja keskustoihin. Ketjun tavoitteena on avata Suomeen 60 uutta myymälää seuraavan viiden vuoden aikana ja puolet näistä pääkaupunkiseudulle. Suunnan on tuntenut jo jonkin aikaa: viime vuosien aikana omankin naapuruston vanhoja lähikauppoja on ilmestynyt haastamaan neljä Lidlin liikettä. Haastamisessa sillä on kaksi pääasiallista asetta, halpa hinta sekä valikoima, jossa on jo vuosia ollut kotimaisia klassikkotuotteita oman alkuperäisen valikoiman mukana. Ketjun rantautuessa Suomeen näin ei ollut, mikä saattoi hidastaa ketjun nousemista Suomen ikiaikaisen päivittäistavarakaupan duopolin haastajaksi. Naapuruston Lidleistä ei vieläkään saa esimerkiksi tuoretta kalaa tiskistä mutta jo niin paljon muuta, että kauppareissua suunnitellessa on mietittävä useamman kaupan tarjontaa.
Tässä numerossa on toimittaja Janne Arolan artikkeli Lidlin 17 vuodesta Suomessa. Niiden vuosien aikana ketju on paitsi laajentanut valikoimaansa myös lisännyt avoimuuttaan ja ryhtynyt vitsikkäisiin mainoskampanjoihin. Samalla se on pitänyt kiinni tavaramerkkitehokkuudestaan: Lidl on koreilematon laatikkokauppa, jossa tuotteet ovat esillä valmistajien pahvilaatikoissa. Arkisessa kaupassa käynnissä siihen ei enää edes kiinnitä huomiota, mutta mitä useammassa eri ruokakaupassa nykyään käy, sitä yhteisemmiltä tuntuvat niiden ongelmat juuri todelliseksi keittiön jatkeeksi kasvamisen mielessä.
Siksi lopuksi muutamia ehdotuksia ruokakauppiaille, ketjusta riippumatta:
• Ruokakauppa-ahdistuksia on kahta lajia. Toisessa kaupassa kävijä ahdistuu kokkaustaitoihinsa nähden liian monipuolisesta valikoimasta ja päätyy ostamaan aina samaa jauhelihaa, josta osaa kuitenkin tehdä makaronilaatikon. Ehdottomasti yleisempi ahdistumisen muoto on mitä tänään nyt taas keksisi ruoaksi -muoto. Tätä helpottamaan kaupoissa tulisi olla heti ostoskärryjen vieressä laite, joka laatii eritasoisille kokkaajille reseptejä sille syötetyistä raaka-aineista. Ylipäänsä enemmän reseptiikkaa kauppoihin.
• Sopikaa yhdessä, missä suklaakastiketta säilytetään. Miettikää, onko sen paikka aina kylmäkaapissa vai tavallisessa hyllyssä. Miettikää samalla tavalla vakioitu paikka myös seesaminsiemenille, jotka saattavat nyt olla kaupasta riippuen pähkinöiden, mausteiden tai leivontatarpeiden hyllyssä.
• Miettikää, voisiko hiivojen esillepanoa parantaa. Pieniä harmaita leivontahiivapaloja ei löydä koskaan vaivatta.
• Miettikää myös, etenkin siellä yhdessä Helsingin Arabianrannan kaupassa, millaisen viestin se antaa myymienne kondomien laadusta, jos myytte niiden vieressä raskaustestejä.
